OUAT: Viskipullon hinta (K-11, Captain Swan, oneshot) 5. Kausi

[Siunsäe]

Nimi: Viskipullon hinta
Author: Siunsäe
Ikäraja: K-11
Varoitukset: Seksi mainittu, kirosanoja
Paritukset: Emma/Hook
Fandom: Olipa kerran, Once Upon a Time
Genre: one-shot, romance
Disclaimer: Henkilöt OUAT -maailmasta.
Summary: "It's far easier to hate Dark One than love one."

A/N: Pitkästä aikaa shottia! Ja tämä ihan puhtaasti vain nyt siitä ilosta, että inspauduin tänään vitoskauden kakkosjaksosta niin paljon, että koko työpäivän odotin, että pääsisin kirjoittamaan tämän. Kaikki lähti tuosta Bellen ihanasta vuorosanasta. <3
Tietämättömille spoilerivaroitus: Emma goes dark
~S

_______________________________________________



Viskipullon hinta


Emman kosketus ei tuntunut enää samalta.

Ensimmäinen asia, jonka Killian tajusi sillä hetkellä, kun tuore Pimeä Olento veti hänet kiinni itseensä Kaninkolon vessassa, jonne toinen oli yllättäen ilmestynyt uudelle, hieman karmivalle tavalleen uskollisena. Tuo nainen oli myös ollut hänen tyttöystävänsä. Merirosvo oli rypenyt juuri hänen aiheuttamassaan huolessa viime päivät, eikä hänen maailmassaan ollut sen parempaa tapaa unohtaa kuin baaritiski ja rommipaukku.

Mutta vaikka Emman kalseat sormenpäät hänen hienoisesti punoittavalla poskellaan saivatkin puistatuksen aallon kiirimään läpi kehon, ja hänen ranteensa ympärille puristettu kämmen nostattikin niskavillat pystyyn, hän ei silti vetäytynyt pois, vaan antoi naisen jatkaa omaa tutkimusmatkaansa vartalollaan. Ja kun Emma raotti huuliaan kutsuen hänet suudelmaan, hän suorastaan heittäytyi siihen, sillä toivoi sydämestään, että se poistaisi toisen huulista välittyvät pienet, kipeät sähköiskut, ja että suudelma viimein toimisi. Kymmenien yritysten jälkeen se kirottu suudelma lopulta toimisi. Mutta huulet olivat edelleen terävät, ontot, kovat. Hän ahmi niitä hurjemmin, toivottomana, tuntien välähdyksenomaisina aaltoina sylissään ensin Emma Swanin ja kohta taas Pimeän Olennon. Vaikka hän kuinka yritti roikkua kiinni siinä tutuimmassa tunteessa, hän menetti sen uudelleen ja uudelleen.

Sitten hän katkaisi suudelmaan ja puisteli päätään.

Hän vetäytyi vasten seinää huohottaen. Emman silmät avautuivat ja katsoivat suoraan hänen lävitseen.

"Et kai vain sano, että kestävyytesi alkaa hiipua, piraatti?" hän kysyi leikitellen, mutta vitsi hukkui hänen äänensä harmauteen.
Killian nosti katseensa häneen ja puri huultaan. "Luulen, että tarvitsen lisää ryyppyä selvitäkseni tästä."
Emman huulille nousi vino virnistys. "Se ei ole ongelma", hän sanoi ja yhdessä heilautuksessa hänen käteensä oli ilmestynyt viskipullo.
Toinen kulmakarva kohottautui kuin itsestään. Hän tuijotti naisen kädessä olevaa pulloa ja yritti taistella sitä pientä, hänen sisällään kauan sitten uupunutta omatunnon heikkoa piipitystä vastaan. Hän ojensi kätensä kohti pulloa, mutta Emma vetäisi sen kauemmas.
"A-aa, ei liian nopeasti. Sinun täytyy maksaa tästä", hän sanoi, ja virne syveni.
Killian katsoi häntä tyrmistyneenä. "Swan..."
"Mutta älä huoli, tämä ei ole mitään vaikeaa. Haluan vain sinut luokseni ensi yöksi. Haluan todistaa sinulle, että voimme edelleen olla yhdessä", hän sanoi.
Merirosvo jähmettyi paikoilleen.
Ja kun mies ei heti vastannut mitään hänen suostutteluunsa, hän jatkoi pehmeästi: "No, tuleeko kauppoja?"

Killian sulki hetkeksi silmänsä ja kirosi omaa heikkouttaan. Sitten hän avasi ne jälleen vain kohdatakseen saman näyn, kuin hetki sitten. Mustaan kotelomekkoon pukeutuneen naisen niskaan kiedotusta tiukasta nutturasta valui muutama platinanvärinen suortuva hänen kasvoilleen. Hän nojasi kutsuvasti lavuaariin ja roikutti toisessa kädessään keltaista nestettä sisältävää pulloa. Sitä tuijottaessaan Killian ei yhtäkkiä ollut enää edes varma, oliko nainen aikeissa myrkyttää hänet.

Silloin hänen selkänsä takaa ovelta kuului ärtynyttä koputusta, jota seurasi kärsimättömän miehen ääni:

"Hei, muidenkin pitäisi päästä paskalle!"

Tuon tuntemattoman miehen osalta ilta päättyi onnettomasti, sillä kun merirosvo lopulta tarttui pulloon ja antoi samalla periksi sekä itselleen että pimeydelle, vessan ovi ei suinkaan avautunut. Emman kasvoille noussut kolkko virnistys leveni entisestään, kun hän painautui kiinni ulapalle ajautuneeseen kumppaniinsa, ja he katosivat yhdessä mustan savun pyörteeseen.

Emman talo oli pimeä, eivätkä itsestään hiljakseen syttyvät lamput tuntuneet auttavan siihen. Huoneet heidän ympärillään tuntuivat kaikuvan tyhjyyttään, vaikka ne olivat täynnä kalliita huonekaluja. Killian huokaisi ja tietämättä paremmin, mitä tehdä seuraavaksi, nykäisi käteensä ilmestyneen viskipullon korkin pois paikoiltaan. Juoma maistui kuumalta, käheältä ja suorastaan kitkerän polttavalta. Ainakin hän oli saanut jotain aitoa tänä iltana.

Emman mekko putosi lattialle liian helposti. Hänen metallikoukkunsa suoriutui liiveistä turhan vaivattomasti. Toisen iho tuntui liian sileältä. Lakanat liian silkkisiltä. Yö liian pehmeältä.

Platinahiukset olivat liian kirkkaat, hän oli tottunut luonnonvaaleisiin.

"Mitä sinulle on tapahtunut, Swan?" hän huomasi kysyvänsä.

Emma katsoi häntä, kuin ei ymmärtäisi kysymystä, vaikka ymmärsikin. Edes hänen ajatuksensa eivät olleet enää turvassa.

"Olen tällainen nyt."
"Miksi?" hän kysyi lähes tuskaisena.
Emma painoi nenänsä hänen parransänkeään vasten, ja sai miehen värähtämään. "Mikset voi hyväksyä minua?"
"Sinä et helvetti ole tällainen, Swan."
"Olen", nainen sanoi tiukasti ja katsoi syvälle toisen ruskeisiin silmiin, "Etkö rakasta minua?"

Jokin tuntui rikkoutuvan hänen sisällään kysymyksen myötä. Hän tuijotti harmaita silmiä, joiden väriä ei enää tunnistanut. Hän vaiensi mielessään kytevän vastauksen painamalla huulensa toisen omille. Hän teki sen ja toivoi jälleen kerran, että jokin muuttuisi vain tajutakseen, että joutuisi pettymään uudelleen.

"Rakastatko sinä minua, Swan?"

Kysymys jäi roikkumaan raskaana ilmaan, ja ensimmäistä kertaa Emman olemus jähmettyi. Hengitysten tahti oli nopeaa, ja ne sekoittuivat toisiinsa. Yö oli kauan sitten kietonut heidät syleilyynsä, eivätkä he kyenneet näkemään toisiaan kunnolla. Killian ei huomannut enää eroa yön ja päivän välillä.

Emma henkäisi. "Kaikella on hintansa."
"Mikset voi puhua suoraan?"
"Shhh... Vastaan vasta sitten, kun olet vastannut omaasi."
"Älä viitsi, Emma."
"En minä ole näitä sääntöjä kehittänyt."

Vaaleat sormet upposivat mustiin hiuksiin, ja väittely vaiennettiin suudelmaan, joka tuntui sillä hetkellä molempien mielestä helpommalta vaihtoehdolta. Merirosvo tiesi, ettei ollut koskaan maksanut niin raskasta hintaa yhdestä vaivaisesta viskipullosta.


****


Killian havahtui horteestaan, kun muistot edellisillasta repivät hänet todellisuuteen. Makuuhuoneen avonaisesta ikkunasta kävi kylmä syysaamun tuulenvire. Silkkilakanat tuntuivat vierailta ja yhtäkkiä hän katui kaikkea. Hän avasi silmänsä ja näki vieressään silmät kiinni selällään makaavan siron naisen. Toisen olemus näytti levolliselta, mutta hän tiesi, ettei Pimeä Olento tarvinnut unta. Taustalla yöpöydällä näkyi puolityhjä viskipullo kuin muistutuksena siitä, ettei eilisilta ollut vain harhaa. Toisaalta Killian oli kiitollinen pullolle. Nykyään oli niin vaikea erottaa todellisuus harhasta.

Hän siirsi katseensa pullosta naisen hohtaviin hiuksiin, jotka lainehtivat hänenkin olkapäillään. Aamuyö sai värin näyttämään entistäkin kelmeämmältä. Se kieli siitä, kuinka katkeran kipeän lähellä he silloin olivat totuutta.

Killianin ei tarvinnut tehdä toista sopimusta Pimeän Olennon kanssa. Hän tiesi vastauksen molempiin viime yönä esitettyihin kysymyksiin, joiden tärkeys oli siinä hetkessä taittunut suloisen unohduksen houkutukselle. Hän näki Emman vastauksen tämän olemuksen rauhallisuudesta, määrätietoisuudesta, rinnan hitaasta kohoilusta.

Pimeän Olennon ei välttämättä tarvitsisi hengittääkään.

Miksi tarvitsisi rakastaa?

Ja hän tiesi myös oman vastauksensa. Silkkilakanat olivat entistä kalvakammat, kun hän hivutti käsivarttaan niitä pitkin hitaasti lähelle toisen poskea, jättäen sormenpäänsä vain millimetrien päähän kosketuksesta. Lumous ei saanut rikkoutua. Hän ei halunnut, ettei nukka tuntuisi enää samalta.

Hänen päässään kiersivät Bellen taannoin lausumat sanat.

On paljon helpompaa vihata Pimeää Olentoa kuin rakastaa häntä.

[Chuva]

Voihan. Voihan... Voihan.

En minä oikein mitään muuta osaa tähän sanoa.

En ole viime aikoin seurannut OUAT:ia, mutta tiedän juonen pääpiirteet suunnilleen. Mä tiedän, että siellä on ollut Emman kannalta surullisempaa menoa.
Mutta miksi tän lukeminen silti satutti mua niin paljon!!

Sä olit kuvaillut Killiania mun mielestä tosi hyvin niin, että se selkeästi oli oma itsensä, eikä mennyt yli sen enempää karulta kuin pehmeämmältäkään puolelta. Se on mun silmissä hyvä saavutus, sillä oman näkemykseni mukaan Koukku on vähän välillä hankala hahmo (tai en ainakaan ole lukenut kovinkaan montaa uskottavaa tekstiä kyseisestä henkilöstä). Eli onnittelut sulle siitä.

Emmasta oli surullista lukea, sillä oon kuitenkin seuraillu sarjaa vaihtelevalla aktiivisuudella alusta asti, ja Emma-parka joutuu kärsimään harmillisen usein. Tässä sitä surullisuutta tietysti lisäs vielä toi Killianin näkökulma, kun se rakastaa Emmaa kaikesta siitä huolimatta, vaikka Emma olis kuinka Pimeä Olento. Ja kyllähän jonkun niin Pimeän rakastamisessa joutuu satuttamaan itsensä siinäkin tapauksessa, että sais rakastettunsa pelastettua.

Mut joo, mä tykkäsin tästä kokonaisuudesta tosi paljon. Kaikki nimestä kuvailuun ja siltä väliltä toimi tosi hyvin, ja tässä oli sellasta omanlaistaan kauneutta.

Pahoittelut sekavasta kommentista, mutta oli pakko kommentoida saman tien ennen kuin unohtui.

[Crys]

Kommenttikampanjasta päivää iltaa!

Killian on tässä mun mielestä ihanan IC, ja murehtii uskottavasti Emman Pimeäksi olennoksi muuttumista. Emma käyttäytyy uskottavan juonittelevasti Pimeäksi olennoksi, ja sellaseksi mitä nää pari vitoskauden jaksoa on sen esittänyt. Pari kertaa pystyin ihan sieluni silmin näkemään Emman liikkeet noista sun kuvauksista, esim Emman taikovan viskipullon tyhjästä ja heiluttelevan sitä lavuaariin nojaten. Täytyy myöntää että en ole vieläkään aivan tottunut siihen ajatukseen, että Emma on Pimeä olento XD Mikäköhän Rumpelstiltskinistä nyt sitten vuorostaan tulee?

Tykkäsin tosta summarystä, koska musta se oli tosi osuva tähän ficciin. Just se viime jakso missä Belle sen sano ton "It's far easier to hate Dark One than love one." Killianille oli musta tosi kertova ilmaisu Pimeän olennon luonteesta, ja siitä suhteesta mikä kullakin Pimeällä olennolla on kumppaniinsa.

Ensimmäinen asia, jonka Killian tajusi sillä hetkellä, kun tuore Pimeä Olento, joka oli myös ollut hänen tyttöystävänsä, veti hänet kiinni itseensä Kaninkolon vessassa, jonne nainen oli yllättäen ilmestynyt uudelle, hieman karmivalle tavalleen uskollisena.

Ainoa kritiikki mikä tuli mieleen on tämä lause. Se on musta liian pitkä ja sekava, enkä oikein tajunnut mikä se ensimmäinen asia oli jonka Killian tajusi. Suosittelisin muokkaamaan hieman.

"Hei, muidenkin pitäisi päästä paskalle!"

Naurahdin tälle ihan kunnolla XD ihana tunnelmanlatistaja, vaikka Emmaa ei näyttänyt ainakaan haittaavan XD

Killian ei huomannut enää eroa yön ja päivän välillä.

Oh tämä!! Tulkitsin tämän niin, että sekä konkreettisen päivä/yö vertauksen lisäksi tällä tarkotettiin myös Emmaa. Tuolla alussa kun oli puolestaan, että välillä tuli esiin Emma ja välillä Pimeä olento, niin nyt lopussa Killianin toivo tavallaan hiipui. Ihanasti rakennettu tämä ficci!

Kokonaisuudessaan tykkäsin tästä paljon, nimestä varsinkin ja siitä miten tämä tarina oli kiedottu sen viskipullon ympärille. Kiitos tästä

[Siunsäe]

Chuva: Kiitoksia ihanasta kommentista! Sun on aivan pakko nyt katsoa tätä uusinta kautta, ihan mieletöntä settiä menossa.
Minua satutti katsoa sitä kakkosjaksoa, siksi kirjoitin tämän, joten kaikessa ironisuudessaan aika loistavaa, että tunne on välittynyt. Koukku on ollut mulle aina paljon helpompi hahmo kirjoittaa, kuin Emma. Rakastan Captain Swania ja tykkään kirjoittaa siitä, mutta aina mieluiten valitsen piraatin näkökulman, koska mulla on sellainen olo, että Emman kanssa siitä ei tulisi yhtään mitään. >.< Mutta tosiaan, on kauhean surullista, kun Koukun rakkaus joutuu näin suurelle koetukselle. Tiedä mitä tästä vielä seuraa, mutta jotenkin just ajattelen, että hän joutuu vähän tasapainottelemaan hyvyyden ja pahuuden, oikean ja väärän välillä, eikä välillä jaksaisi välittää yhtään kenestäkään muusta. Hän vain haluaa niin kovin olla yhdessä Emman kanssa, vaikka toisen pimeys satuttaakin.
Vähän sekava oli tämä minun vastauksenikin, joten samassa veneessä ollaan (toivottavasti Koukkukin on mukana)!

Crysted: Kiitoksia kovin myös teillekin. Emma on jotenkin käsittämättömän kiinnostava tyyppi tässä uudessa ulottuvuudessaan, eikö?? Uskon, että tämä kausi saa kaivettua hänestä esiin vielä vaikka mitä uusia puolia. Kovastihan Emma meinaa Rumplesta tehdä sankaria, mutta saa nähdä, miten tulee onnistumaan...
Tuo Bellen kommentti oli tosiaan se, mistä kaikki lähti ja mihin tämä shotti lopulta ihan kivasti kulminoituikin. Kolmosjaksoa katsoessa meinasi tulla vähän kylmiä väreitä, kun Koukun ja Emman laivalounaassa oli niin paljon samoja sävyjä, kuin tässä ficissä. Ehkä siis jollain lailla pääsin ajatukseen sisälle, jee jee.
Trimmasin vähän tuota ekaa lausetta, minkä olit lainannut. Ensimmäinen asia, jonka Hook tajuaa on tietenkin koko ficin eka lause. Pahoittelut, jos se on jäänyt jotenkin epäselväksi.
En tiedä, voiko mitään lausetta tulkita oikein tai väärin, mutta olen samoilla linjoilla kanssasi tuosta 'ero yön ja päivän välillä' -ilmauksesta. ^^
Ole hyvä! Jäädään jännittämään, mitä vitoskausi pitääkään sisällään.

~S

[Fiorella]

Kommenttikampanjasta minäkin tämän ficin löysin, ja pahoittelen, että kesti niin pitkään vastata. Valitsin ficin innoissani fandomin perusteella, mutta kun huomasin että tämä sijoittuu jo viitoskauteen, oli pakko katsoa ensin viimeiset pari jaksoa neloskautta alta pois, ettei spoilaannu liikaa. Oli sen verran kiireinen viikko, että kerkisin siihen vasta nyt, ja nyt sitten on hirmuinen into päästä käsiksi uusiin jaksoihin jostakin... Mutta sitä en jäänyt enää odottelemaan. Voi olla, että täsmennän kommenttiani, kunhan saan nuo pari ekaa viitoskauden jaksoa nähtyä jostakin ja tiedän minkä verran tässä on varsinaista canonia mukana, mutta sitä ennen ajatuksia tältä hetkeltä!

Ensinnäkin, tämä taitaa olla ensimmäinen OUAT-ficci, jonka olen lukenut. (En ole kerinnyt etsimään, vaikka uskon, että tästä on kirjoitettu paljonkin.) Ja pidin tästä kovasti. Olen iloinen, että se osui sopivasti kohdalleni.

Tekstistä välittyy hyvin Killianin vahva tarve saada kaikki ennalleen, kaipaus entiseen Emmaan ja silti sen julman tosiasian toteaminen, että Emma on nyt jotakin muuta kuin ennen. Minusta yksi ihanimpia puolia Koukun hahmossa (sarjassa, ja myös tässä ficissä) on se, että kaikesta oletuksesta huolimatta hän on kuitenkin niin tunteidensa vietävissä, hyvässä kuin pahassa. Ja sinnikäskin hän on, joten uskon ettei hän luovuta, kuten ei tässäkään tapahtunut.

Pimeän Olennon ei välttämättä tarvitsisi hengittääkään.

Miksi tarvitsisi rakastaa?

Minuun vetosi erityisesti tämä lausepari, kaikessa lohdullisuudessaan. Killian takertuu toivoon, ja luottaa rakkauteen. Se on minusta tässä aivan erityisen suloista. Rakastaa voi, vaikka ei tarvitsisikaan.

Tuo yön ja päivän sekoittuminen toi minunkin mieleeni metaforan Emman tilasta. Se oli osuvasti keksitty. Muutenkin kerronta on sujuvaa ja miellyttävälukuista, ja kokonaisuus toimi hienosti. Tykkäsin tästä ficistä, kiitos paljon! Pitääpä katsella, oletko kirjoittanut aiheesta enemmänkin...

// No mutta. En millään voinut vastustaa kiusausta ja löysin kuin löysinkin jo tuon ekan jakson katsottavakseni. Hihii. Nyt on ainakin selvillä miltä ne platinanvaaleat hiukset näyttävät. Ei ihme, että Koukkua kiusasi tuo muutos. En jaksa enää tänä yönä valvoa toista jaksoa, mutta palaan sen jälkeen, kun olen ehtinyt vähän eteenpäin sarjassa.

/// Ja nyt toisen jakson katsomisen jälkeen huomaan, mistä sait inspiraatiosi. Hassu Emma, kun ei oikein meinaa ymmärtää, miksi toiset eivät hyväksy tosiasioita ja hänen uutta olemustaan. Ja minusta oli ihana, miten Bellen ja Killianin välillä on tämä yhteisen kokemuksen lujittama uusi yhteisymmärrys. Herttaista saada "vertaistukea".

[Siunsäe]

Moi Fiorella!

Ja kiitos hirmuisen paljon ihanasta kommentista. Ei se mitään, vaikka vähän venyikin, koska minusta on ihailtavaa omistautumista katsoa sarjaa ajantasalle, jotta ymmärtäisit tämän ficin tapahtumat paremmin. Se oli itseasiassa osaksi tarkoitukseni, että saisin uinuvat ouat-fanit heräämään ja katsomaan uutta kautta, koska tämä kausi on mielestäni HUIKEA! Minusta on myös ihanaa, että jaksoit vielä palata muokkaamaan kommenttiasi - odotinkin sitä ennen vastaustani.

Killian ei luovuta! En usko, että hän voi luovuttaa, vaikka tällä hetkellä sarjassa siltä meinaa pahasti näyttääkin. Hän kuitenkin rakastaa pohjimmiltaan Emmaa niin syvästi, Emma on hänen onnellinen loppunsa. Ei hän VOI antaa periksi. Ehkä loputon yrittäminen pohjautuu syvään uskoon siitä, että Emma voi vielä pelastua. Että hän voi itsekin vielä pelastua.

Kiitos kehuista. Totta puhuen tämä oli aika nopeasti ajatusvirran mukana kokoon vetäisty teos. On siis tosi hienoa, jos tämä silti vaikuttaa toimivalta ja mielenkiintoiselta. ^^ Harvoin edes kirjoitan mitään näin suunnittelematonta.

Minulla on tosiaan muitakin OUAT-ficcejä ja uusimman julkaisin eilen! (Lisää suunnittelematonta ) Rinnakkaistodellisuudesta löytyy tämä uusimpaan jaksoon, eli episodiin 8, perustuva Captain Swan -ficci, jos kiinnostaa! Kyseinen jakso oli nimittäin jotain niin käsittämätöntä, etten koskaan varmaan selviä tästä tunnemyllerryksestä. Loistava sarja.

Kiitos vielä F! :>