Fandom: One Piece
Disclaimer: En omista hahmoja enkä maailmaa, enkä saa tämän kirjoittamisesta mitään muuta kuin iloisen mielen.
Otsikko: Seilaavan hullujenhuoneen keittiössä
Kirjoittaja: Pics
Hahmot ja paritukset: Sanji pääosassa, Luffy/Zoro esiintyy
Ikäraja: K-11
Genre: draama, huumori
Varoitukset: random häröilyä ja One Piece -tasoista huumoria
Summary: Ihan tavallinen päivä Thousand Sunnyn keittiössä.
A/N: Mun oli tarkoitus laittaa tämä Älyttömät otsikot 3 -haasteeseen otsikolla "Leivänpaahtimen harharetket", mutta ihan kuin olisin joskus osannut kirjoittaa niin kuin olen suunnitellut. Ficci tuli mutta otsikko ei enää sopinut. Valloita fandom -haasteeseen nyt kuitenkin.
Ensimmäinen viritelmäni tästä fandomista. Onnistuin ainakin piristämään oman ärsyyntyneen mielialani, toivottavasti joku muukin pitää. Olkaa hyvät.
Seilaavan hullujenhuoneen keittiössä
Sanji rakasti kaikkea Thousand Sunnyn keittiössä. Hän rakasti lukittavaa jääkaappia, joka esti Luffya syömästä kaikkea heidän ruokaansa, suurta uunia jossa mahtui paistamaan vaikka kokonaisen hain, ja Frankyn keksimää leivänpaahdinta, joka teki leipäviipaleista täydellisen kullanruskeita eikä koskaan polttanut edes reunoja.
Ennen kaikkea hän rakasti sitä, että keittiö oli hänen. Se oli paikka, johon hän saattoi paeta kapteeninsa ja kaikkien muiden hoopoilua ja keskittyä kaikessa rauhassa keksimään uusia ruokalajeja, joista Nami-san ja Robin-chan voisivat nauttia. Tähteistä saattoi sitten kokata jotain muille.
Ikävä kyllä suurin osa olkihattupiraateista ei pahemmin kunnioittanut toisten henkilökohtaista tilaa. Sanji oli juuri pilkkomassa inkivääriä wok-henkiseen paistokseen, kun iltapäivän ensimmäinen keskeytys kurkisti keittiön ovensuusta.
”Sanjiii... olen nälkäinen...” Luffy valitti ja venytti sitten kaulaansa niin, että saattoi kurkistaa Sanjin olan yli vaikka loppuosa hänen kehostaan olikin vielä ovensuussa.
”Olen juuri tekemässä ruokaa, älä häiritse.”
”Mutta olen niin nälkäinen.” Todisteena tästä Luffyn vatsa murisi niin äänekkäästi, että se kuului koko keittiön halki. ”Anna jotain välipalaa. Vaikka niitä paahdettuja leipiä.”
”Ei”, Sanji ilmoitti kipatessaan inkiväärin sihisevälle pannulle. Kypsyvän ruoan tuoksu sai Luffyn vatsan pitämään kokonaisen konsertin. ”Häivy. Ei tässä niin kauan mene.”
Luffy valitti, mutta veti lopulta päänsä normaalille paikalleen. Hetken kuluttua Sanji näki venyneen käden kurottautuvan kohti leipäpakettia sekä leivänpaahdinta, mikä oli ehkä Luffyn käsitys oveluudesta. Hän oli varautunut temppuun nähtyään sen jo viisikymmentä kertaa ja tökkäsi haarukan kumiseen kämmenselkään. Ulvahduksen myötä Luffy lopulta luovutti ja sulki oven perässään.
Jestas. Sanji huokasi ja pudisti päätään ja toivoi, että voisi sytyttää tupakan, mutta ensimmäisen luokan kokit eivät polttaneet laittaessaan ruokaa, joten hänen oli tyydyttävä vain pureskelemaan savukkeen päätä. Hän toivoi, ettei Luffy valittaisi Zorolle, koska se tietäisi lisää ongelmia eikä hän voinut keskittyä luupään kanssa tappelemiseen täysillä, kun hänen oli sekoitettava ruokaa.
Hän pilkkoi paprikat autuaallisessa rauhassa ja heitti ne pannulle, hämmensi riisikattilaa ja tarttui sitten kaloihin, jotka Luffy ja Usopp olivat aiemmin onnistuneet onkimaan. Ennen kuin hän ennätti suomustaa niistä ensimmäistäkään, Usopp tuli keittiöön.
”No mitä sinä haluat?” Sanji kivahti heristäen fileerausveistä.
”Paahtoleipää.”
”Ei käy! Ruoka on ihan kohta.” Minkä takia kaikki halusivat käpälöidä hänen ihanaa leivänpaahdintaan? Sanji ei ollut antanut kenenkään koskea siihen sen kerran jälkeen, kun Luffy oli yrittänyt kypsentää sillä pihvejä. Laitteen puhdistamiseen oli mennyt ikuisuus. Sitä paitsi keittiö oli hänen!
Usopp murjotti niin, että hänen nenänsäkin näytti riippuvan. Hän kuitenkin piristyi heti huomattuaan kalat, joita Sanji oli juuri käsittelemässä, ja ryhtyi selittämään kuinka suuren ja urhean taistelun oli joutunut käymään niitä onkiessaan. Ilmeisesti Usopp oli joutunut tappelemaan sekä merivoimien sotilaita että merihirviöitä vastaan, puhumattakaan kokonaisesta parvesta ihmissyöjä-albatrosseja.
”Jaaha”, Sanji tokaisi ja potkaisi Usoppin ulos keittiöstä. Selitys jatkui vielä oven ulkopuolellakin, nyt valittavalla äänellä joka kertoi Usoppin lyöneen nenänsä kanteen.
Hän fileerasi kalat hiukan suuremmalla raivolla kuin olisi ollut tarpeen ja oli juuri miettimässä mitä kaikkia mausteita kokeilisi niihin tällä kertaa, kun keittiön ovi potkaistiin auki. Zoro näytti valmiilta tappelemaan paljastettu katana kummassakin kädessään.
Mahtavaa, juuri tämä Sanjin päivästä vielä oli puuttunut.
”Mitä nyt?” hän kysyi. Hitto, hän halusi sytyttää tupakkansa.
”Minkälainen kokki pitää kapteeniaan nälässä?” Zoro puolestaan kysyi.
Sanji tuhahti. Zoro oli aina ollut suojelevainen Luffya kohtaan, mutta se oli pahentunut kymmenkertaiseksi sen jälkeen, kun ne kaksi paksukalloa olivat saaneet tunnustetuksi että pitivät toisistaan enemmän kuin ystävinä. Sanji oli nähnyt painajaisia pariskunnasta monena yönä. ”Kuule, Luffya on mahdotonta ruokkia niin usein ettei hänelle ikinä ehtisi tulla nälkä”, hän sanoi. ”Siihen tarvittaisiin ainakin viisi kokkia.”
”Eli tarkoitat sanoa, ettet ole tehtäväsi tasalla?” Zoro virnisti.
Sanji koki äkillisen mielihalun viipaloida Zoro fileerausveitsellään, mutta sellainen ei kuulunut hänen tyyliinsä. Hyvä veitsi voisi mennä pilalle. Hän hämmensi liedellä kypsyviä ruokia jotteivät ne palaisi, hypähti sitten käsilleen ja suuntasi Zoroon mukavan kiertopotkun, joka torjuttiin katanan lappeella.
Tappelu jatkui hyvän aikaa, kunnes pannulta kuuluva kuplahtelu kertoi Sanjille, että seosta oli jälleen hämmennettävä ja että oli aika lisätä maustetut kalanpalat. ”Anna kun keskityn ruoanlaittoon, muuten rakas kapteenisi taatusti jääkin nälkäiseksi.”
”Hän on sinunkin kapteenisi”, Zoro huomautti, mutta vetäytyi vähän matkan päähän. Katanat pysyivät kuitenkin paljastettuina.
”Häivy nyt, jos edes pystyt löytämään takaisin keittiön ovelle.”
Zoro päätti ilmeisesti todistaa hyvän suuntavaistonsa, koska käännähti kannoillaan ja marssi lähimmälle ovelle, joka sattui viemään ruokakomeroon. Sanji ei tiennyt, pitikö tässä kohdassa itkeä vaiko nauraa, joten hän vain kokkasi.
”Sen ruoan on parasta olla hyvää”, Zoro murisi löydettyään ulos ruokakomerosta. Sanji ei saanut tilaisuutta vastata, koska juuri silloin kannelta kuului Luffyn valittava ääni: ”Zoroooo... minulla on tylsää!”
Katanat sujahtivat vihdoin huotriinsa, juuri ajoissa ennen kuin avoimesta ovesta syöksähti kaksi venyvää käsivartta, jotka kiertyivät Zoron ympärille kuin jättiläismustekalan lonkerot ja kiskaisivat miekkamiehen ulos keittiöstä.
Sanji pahoin pelkäsi, että näky pysyisi hänen verkkokalvoilleen poltettuna jonkin aikaa ja antaisi aiheen jälleen uuteen painajaiseen. Miesten kuului rakastaa naisia! Pehmeitä, muodokkaita, hyvältä tuoksuvia naisia, jotka kävelivät ihanat lantiot keinahdellen... Ei toisia miehiä. Mutta Luffy ja Zoro olivat paksukalloisimmat ihmiset, jotka Sanji oli koskaan tavannut, ja ehkä siksi vetivät toisiaan puoleensa. Idiootti-vetovoimaa, tai jotain sellaista.
Ainakin keittiö oli jälleen hänen. Hän veti syvään henkeä, sääti lietensä lämpötilaa, lisäsi soijakastiketta. Silloin ovi avautui taas.
”NO MITÄ NYT?” hän räjähti kolahduksen kuultuaan ja pureskeli savukettaan entistäkin raivokkaammin. Jos häntä ei kohta jätettäisi rauhaan, hän rikkoisi periaatteensa keittiössä polttamisesta.
Chopper kurkki ovelta pelokkaasti, tietenkin väärin päin, niin että hänen takapäänsä oli selvästi näkyvillä vaikka sen oli kai tarkoitus olla piilossa. Pikku poron suu roikkui auki ja silmät alkoivat kyyneltyä, ja hän ryntäsi tiehensä ennen kuin Sanji ennätti sanoa mitään.
Mahtavaa. Nyt Sanji oli huutanut Chopperille ihan turhaan ja saanut tämän itkemään. Robin-chan olisi hänelle vihainen. Robin-chan oli vihainen kaikille, jotka itkettivät Chopperia.
Hän ei edes tiennyt, mitä asiaa Chopperilla olisi ollut. Pahus.
Onneksi ruoan valmistumisessa ei kestäisi enää kauan. Kaikki tulivat aina paremmalle tuulelle saatuaan syödyksi, myös hän itse. Jos hän vain saisi nyt kokata rauhassa.
Sellainen asia kuin ’oma rauha’ tuntui olevan liikaa vaadittu tässä seilaavassa hullujenhuoneessa, jota myös Thousand Sunnyksi kutsuttiin. Seuraavana keittiöön astui Brook, jolla oli viulu mukanaan.
”Sanji-san! Kuulin, että olet hiukan ärtyisällä päällä, joten ajattelin tulla piristämään sinua musiikilla!” Brook tuki viulun leukansa alle ja kohotti jousen. ”Onko toiveita kappaleen suhteen, yo-ho-hoo?”
”Haluan hiljaisuutta”, Sanji narskahti yhteen purtujen hampaidensa lomasta.
Brook laski viulunsa masentuneesti, mutta vilkastui huomattuaan leivänpaahtimen. ”No, taidan laittaa itselleni pari paahtoleipää kun kerran olen täällä...”
”Ulos keittiöstäni, ellet halua päätyä soppaluiksi!”
Uhkaus sai Brookin poistumaan hyvin nopeasti. Sanji nojasi työskentelytasoon ja syvähengitti pari minuuttia, kunnes hänen hermonsa alkoivat jälleen olla kasassa.
Ruoka sihisi ja kuplahteli iloisesti astioissaan ja hän palasi maustamaan ja sekoittelemaan sitä hymy huulillaan. Hän rakasti ruoanlaittoa... kun vain sai tehdä sen suunnilleen rauhassa eikä joutunut koko aikaa keskeyttämään. Onneksi mikään ei ollut päässyt palamaan, vaikka keittiössä oli rampannut milloin kukakin.
Hyräillen hän asetteli ruoan tarjoiluvadille ja koristeli tuoreilla yrteillä. Hän tasapainotteli kaikki astiat ruokailuhuoneeseen ja kattoi yhdessä hujauksessa, ihasteli kättensä jälkeä hetken, ja huusi kaikki syömään.
Olkihatut juoksivat pöydän ääreen niin nopeasti, että saattoi kuvitella heidän väijyneen oven takana kutsua odottamassa. Vateja ojenneltiin pöydän yli iloisen puheensorinan säestyksellä, ruokaa kehuttiin kuten yleensäkin. Usoppin nenänpää punoitti kanteen lyömisen jäljiltä, mutta hän oli toipunut kolhusta ja jatkoi kalavalheitaan kenenkään kuuntelematta. Chopperkin oli piristynyt ja kikatti tuolillaan Robinin kutittaessa hänen kylkiään ylimääräisillä käsivarsilla, jotka oli kasvattanut tuolin selkänojasta. Luffy keskittyi ryöstämään Zoron ruokaa sen sijaan, että olisi yrittänyt tyhjentää koko pöydän, joten ehkäpä idioottien suhteella oli hyviäkin puolia.
Sanjin oli myönnettävä, ettei elämä tällä laivalla ollut yhtään hassumpaa. Jos Nami-san vain olisi vaivautunut edes hymyilemään hänelle, ja jos Brook ei olisi röyhtäillyt pöydässä niin sivistymättömästi, ja jos hänen ei olisi tarvinnut nähdä miten Luffyn käsivarsi oli muutamaan kertaan kietoutunut Zoron kaulan ympärille.
”Sanji, sinun ruokasi on maailman parasta!” Luffy hihkaisi ennen kuin työnsi koko lautasen suuhunsa ja veti sen sitten ulos kiiltävän puhtaana.
He olivat idiootteja kaikki... tai siis, kaikki paitsi Nami-san ja Robin-chan. Mutta he olivat Sanjin ystäviä eikä hän voinut olla hymyilemättä katsellessaan kasvoista toisiin.
Laiva oli seilaava hullujenhuone, mutta se oli myös hänen kotinsa.