Title: Häpeän tulivuori
Author: Larjus
Chapters: Oneshot
Fandom: Pokémon Sun & Moon
Characters: Kaki (+ Lizardon & Bakugames)
Genre: Drama
Rating: S
Disclaimer: Pokemonin on alun perin luonut Satoshi Tajiri. En tiedä, kuka on luonut Sun & Moonin hahmot yms. mutta en se ainakaan minä ollut. Tämän tarinan kirjoittaminen ei ole hyödyttänyt taloudellista tilannettani millään tapaa.
Summary: Hän oli istahtanut ilta-auringon lämmittämälle rantahietikolle ja aikoi pysyä siinä, kunnes lopulta tuntisi olonsa paremmaksi ja kokisi voivansa taas palata kotiin ja kohdata vanhempansa.A/N: Alkuperäiset nimet, koska tietty käytän niitä (you won’t catch me calling Kaki Kiawe)
Tohon topic-otsikkoon laitoin sen sulkeisiin vain kaiken varalta, jos se sanoo joillekin enemmän.
Sain alun perin idean tähän ficiin 12+ virkettä -haasteen 14. kierroksen sanalistasta (eli tää on aloitettu joskus keväällä 2018). En kuitenkaan yrityksistäni huolimatta saanut aseteltua ideaani haasteen asettamiin raameihin (enkä sitten osallistunut koko haasteeseen). Päädyin lopulta kirjoittamaan ficin haasteen ulkopuolelle ilman mitään rajoituksia. Eipä tähän loppujen lopuksi jäänyt juuri mitään haasteen sanaa
Mutta niistä tää idea lähti anyway.
Garagara ei oo tässä ficissä, koska koin, että kolmella pokémonilla tästä olis kadonnut rytmi, ja homma ei olis toiminut niin hyvin. Mielessäni sijoitinkin tämän aikaan, jolloin Kaki ei ollut vielä kohdannut Garagaraa (animesetting, koska en ole pelejä pelannut mutta animeversio on tuttu).
Häpeän tulivuoriYksi Alolan lukuisista aurinkoisista päivistä oli tulossa päätökseensä, ja taivas oli alkanut punertaa tummuen pian purppuraksi. Viimeiset auringonsäteet vielä niin valaisivat kuin kuumensivatkin rantahiekkaa, päälakeja ja katukivetystä, mutta Kakin mieleen asti se valo – saati lämpö – ei yltänyt. Hänen olonsa oli kylmä ja kelju, häntä puistatti ja inhotti, aivan kuin hänen sisukalunsa olisivat vääntyneet solmuun.
Kaki sentään tiesi, mistä hänen kamala olonsa kumpusi, vaikkei se hänen mieltään rauhoittanutkaan. Hän oli riidellyt äidin kanssa ja ollut aivan hirveä, huutanut, sanonut sanoja, joita ei tarkoittanut… Lopulta hän oli paennut kotoa kesken riidan, lentänyt Lizardonin selässä syrjäiselle rannalle, kauas kotitilalta. Hän oli istahtanut ilta-auringon lämmittämälle rantahietikolle ja aikoi pysyä siinä, kunnes lopulta tuntisi olonsa paremmaksi ja kokisi voivansa taas palata kotiin ja kohdata vanhempansa. Hän ei tiennyt, kauanko se loppujen lopuksi olisi, mutta itsepäisenä pysyi päätöksessään. Ei tässä mielentilassa edes kannattanut palata, pahimmillaan hän sanoisi taas jotain kamalaa ja riita jatkuisi. Hän lähtisi rannalta vasta kun sydän oli sitä mieltä. Edes yö, sade tai aggressiiviset, villit pokémonit eivät saisi häntä palaamaan.
Lizardonilla lentäessään Kaki oli vain halunnut pois kotoa ja ajatellut, että pelkkä tilanteesta pakeneminen helpottaisi ja selvittäisi pään, mutta loppujen lopuksi se ei ollutkaan niin helppoa. Hän tuijotteli verkkaisesti keinuviin aaltoihin pahan olon velloessa hänen sisällään. Kaki ei ollut valmis palaamaan kotiin, ei vielä, mutta jos hän vain istuskelisi rannalla horisonttia katsellen ja yököttävää tunnettaan sietäen, hän ei ehkä olisi valmis koskaan. Hänen oli tehtävä jotain, millä saisi purettua sisuksiaan syövyttävät ja myrkyttävät tunteet. Hän oli tulivuori, Wela kyti hänen sisällään, hänen sielussaan.
”Mitä minä teen, Lizardon?” Kaki kysyi kääntäessään katseensa aalloista pokémoniinsa.
Lizardonin siniset liskonsilmät tuijottivat Kakiin kuin valtameri. Ne eivät kuitenkaan yrittäneet sammuttaa tulivuorta hänen sisällään. Niiden intensiivisyys paloi yhdessä hänen kanssaan. Kakista tuntui hetken, että Lizardon hymyili hänelle. Sitten se käänsi päänsä kohti merta, taivutti kaulaansa taaksepäin ja syöksi tulipallon horisonttia kohti. Kaki seurasi, miten tulipallo kiisi ilmassa, kunnes se lopulta hiipui pois jossain kymmenien metrien päässä. Lizardon puhalsi savua sieraimistaan, astui askeleen taaksepäin, taivutti kaulaansa uudestaan ja syöksi uuden tulipallon merelle. Toista seurasi kolmas. Lopulta Lizardon syöksi horisonttiin päin sellaiset tulenlieskat, että ne näyttivät ilmassa palavalta polulta. Kaki tuijotti Lizardonia ja tulivanaa pitkään. Lopulta Lizardon astui kohti kouluttajaansa ja työnsi tätä kuonollaan muutaman askeleen verran taaksepäin.
”Mi-mitä, Lizardon?” Kaki kysyi yrittäessään estää itseään kaatumasta. ”Mitä yrität sanoa?”
Lizardon hönkäisi savua ja viittoi päällään merta kohti.
”Haluatko sinä, että minä matkin sinua?” Kaki kysyi.
Hän ei ollut varma, näkikö oikein, mutta Lizardon tuntui nyökkäävään.
”Mutta… en minä osaa syöstä tulta”, Kaki naurahti ilottomasti.
Sitten hän vaikeni äkisti.
Hän oli tulivuori. Wela kyti hänen sisällään, oli osa häntä. Hänen täytyi antaa sen purkautua.
Kaki kääntyi äkisti meren suuntaan ja juoksi muutaman askeleen sitä kohti niin, että hänen varpaansa hipoivat rantaa suutelevia aaltoja. Hän veti keuhkonsa täyteen ilmaa, nojasi itseään hivenen verran taaksepäin niin kuin Lizardonkin oli tehnyt, ja suoristaessaan itsensä taas eteenpäin hän huusi. Kaki huusi niin lujaa kuin pystyi, kunnes hänen keuhkonsa olivat tyhjät ja hänestä tuntui, että joku olisi iskenyt häntä palleaan. Ainakin hän huomasi taipuvansa väkipakolla eteenpäin kuin lyötynä. Lizardon hänen vieressään syöksi uusia tulipalloja merelle, hänen seuranaan.
”Näinkö?” Kaki kysyi enemmän itseltään kuin Lizardonilta.
Hän täytti keuhkonsa uudestaan ilmalla, ja huusi ne tyhjiksi. Ja uudestaan. Hän jatkoi ja jatkoi. Kakista tuntui, että hän viimein sai kiinni siitä, mistä koko jutussa oli kyse. Wela paloi hänen sisällään, laava syöksyi ulos joka huudolla ja poltti kaiken alleen.
Huutaminen sai Kakin hengästymään, mutta jokin siinä tuskaisessa tunteessa oli nautinnollista. Kaki tunsi olevansa elementissään, tulivirran vietävänä, eikä mikään ulkopuolinen asia enää painanut häntä. Lisää… Hän janosi lisää. Kaki hapuili taskustaan poképallon ja vapautti Bakugamesin rantahietikolle. Bakugames seurasi hetken, miten Lizardon ja Kaki huusivat ja syöksivät tulta merelle päin. Sitten se asteli lähemmäs, pysähtyi Kakin viereen ja tähtäsi liekinheittimen kauas horisonttiin. Jossain kymmenien metrien päässä se ja Lizardonin tulipallot sulautuivat yhteen ennen kuin hiipuivat pois.
Kaki huusi ja huusi merelle Lizardon ja Bakugames vierellään niin kauan, kunnes ei lopulta enää jaksanut. Hän oli yksinkertaisesti aivan poikki. Jalat pettivät alta, ja Kaki lyyhistyi polvilleen. Kylmä merivesi kävi aika ajoin nuolemassa hänen jalkojaan. Kahden tulipokémonin kuumat hengitykset polttivat hänen niskaansa. Kaki itse ei voinut muuta kuin istua paikoillaan hiekalla ja tasata hengitystään samalla kun antoi kylmän meren kastella polvensa ja pokémonien kärventää takaraivonsa.
Kaksi töytäisyä yläselässä sai Kakin lopulta nousemaan horjuen ylös. Hän laski kätensä Lizardonin ja Bakugamesin kylkiin tukea hakien. Vaikka hänen jalkansa olivat yhä heikot, ja huutamisen takia keuhkoihin sattui ja häntä jopa hieman pyörrytti, sisältä olo oli totaalisen tyyni. Wela hänen sisällään nukkui, ja yhtäkkiä kaikki oli taas selvääkin selvempää. Aivan kuin hän olisi kokenut valaistuksen.
Häpeä. Syyllisyys. Se oli ikävä tunne, ja vaikka huutaminen olikin saanut tulivuoren hänen sisällään tyyntymään, häpeästä ei päästykään eroon samalla tavalla. Kaki oli nyt kuitenkin aivan sinut asian kanssa. Hän tiesi, miten menetellä tuntemustensa kanssa, nyt kun tulivuori uinui taas, ja hän oli saanut laavalleen nimen.
”Minä pyydän äidiltä anteeksi.”
Kakin sanat tarttuivat kevyeen ilmavireeseen ja leijailivat aaltojen seassa kauas horisonttiin. Taivas punersi tummana ja oli jo muuttumassa violetin sävyyn. Auringon viimeiset säteet lämmittäisivät iltaa vielä hetken. Hänen olisi syytä palata kotiin. Vaikka Kaki olikin aiemmin uhonnut mielessään viettävänsä vaikka koko yön rantahietikolla istuen, jos siltä tuntui, hän tiesi, että sillä tavalla vain huolestutettaisiin vanhemmat ja kasvatettaisiin omaa häpeää. Nykyisessäkin määrässä oli enemmän kuin tarpeeksi.
Kaki kääntyi Lizardonin ja Bakugamesin suuntaan ja hymyili.
”Lizardon, Bakugames”, hän henkäisi, ”kiitos teille molemmille.”
Molemmat pokémonit nyökkäsivät hyväksyvästi, ja Lizardon nosti kuononsa ylös puhaltaen kolme savupilveä leijumaan purppuralle taivaalle. Kaki otti poképallon käteensä, osoitti sillä Bakugamesia, ja pian puna-keltainen pokémon oli kadonnut sen sisään. Kaki laittoi pallon hellästi takaisin taskuunsa.
”Tule, Lizardon”, Kaki sanoi sitten laskien kätensä pokémonin kyljelle. ”Mennään kotiin.”
Kaki nousi satulaan ja puristi käsillään edessään olevaa tankoa. Lizardon levitti siipensä ja hetkessä he lensivät vasten tummana punertavaa taivasta. Ranta, jolla he olivat olleet, näytti kutistuvan heidän alapuolellaan ja pian se oli enää kaitale vaaleaa tumman metsän ja meren välissä. Kaki tuijotti suoraan eteensä Lizardonin sarvien välistä, puristi satulan tankoa ja antoi kylmän ilmavirran juosta pitkin kasvojaan. Hän kävi mielessään läpi sanoja, jotka sanoisi äidille heti kotiin päästyään. Sanoja, joilla riita saataisiin viimein selvitettyä. Sanoja, joilla häpeän tulivuori hänen sisällään sammuisi pysyvästi.