Nimi: Pilvistä kantautuva rauha
Kirjoittaja: Bluji Ronen
Ikäraja: S
Genre: slashfluffhömppä
Paritus: Onni/Jules
Varoitukset: nada
Haasteet: Sanaboolia ja sattumankauppaa (myrkyllinen, kestävä, soma / pilvi, silmä, vene / pettyä, miettiä, vetää)
A/N: Tässä vaiheessa alan miettiä olisiko pitänyt julkaista nää kaikki samassa topassa... Naaaaaah. Jälleen pyöritellään vähän samoja teemoja, ehkä jossain vaiheessa Onni & Jules on muutakin kuin höttöä 
***
Järven pinta oli myrkyllisen sininen, kun Onni sekoitti lumpeiden valloittamassa poukamassa airolla paksua levämössöä. Suomen kesä oli paikoitellen sitten harvinaisen ihana, kun kärpäset ja sinilevä ja ties mitkä tahansa muut tarpeettomat eliöt tekivät kaikkensa pilatakseen pienen ihmisen elämästä jonkin nurkkauksen. Onni pettyi vallitseviin olosuhteisiin. Hän yritti ravistella puisesta kädenjatkeestaan nyt pahimmat levät pois ja viskasi sen sitten takaisin pienen veneen sisään. Hänen suunnitelmissaan oli ollut viedä Jules nauttimaan järvi-idyllistä. Nyt se ei kuitenkaan onnistuisi – poika oli tätä peläten onneksi kehittänyt varasuunnitelman, joka olisi vähintään yhtä rauhaisa.
Jules istui vihko ja kynä kädessään terassin tuolissa, kuten monesti aiemminkin. Hän tarkkaili varjosta toisen puuhastelua koivujen varjossa ja mietti, mitä tämä oli mahtanut suunnitella heille sen päivän varalle. Kertaakaan Onni ei ollut jäänyt toimettomaksi, aina hän oli luonut jotakin mukavaa heille ja esitellyt taas aivan uudenlaisen puolen maailmankolkasta, johon päätymistä Jules piti taivaanlahjana. Tämäkään päivä ei (tietenkään) olisi poikkeus jo selkeäksi muodostuneeseen sääntöön. Onnin harmistunut ilme tämän palatessa mökille kertoi, että järvi oli varmaankin liittynyt päivän alkuperäiseen ohjelmaan.
Kun Onni palasi järven rannalta mökille, Jules kysyi häneltä, mitä tapahtuisi. Onni virnisti ja käveli mitään sanomatta sisälle jättäen toisen hölmistyneenä istumaan terassille. Hetken päästä Onni tuli vilttirullan ja eväskorin kanssa takaisin ulos, otti Julesia kädestä ja veti tämän perässään kävelemään. Kaksikko reippaili jonkin matkan päähän kukkuloille, joita peitti tasaisen pehmeä ruohomatto. Siellä Onni levitti viltin – siinä oli somia lampaan kuvia, mikä sai Julesin hymyilemään leveästi – maahan ja ilmoitti, että he yhdistäisivät tehokkaasti herkullisen piknikin inspiroivaan pilvien katseluun.
Jules nyökkäili idealle innokkaasti; hän oli aina pitänyt taivasta ja kaikkia sen ilmiöitä kaikissa niiden muodoissaan inspiraation kulminoitumisena. Oli sää mikä hyvänsä tai vuorokaudenaika vaikka keskiyö tai iltapäivä, taivaisiin oli kirjoitettu aina jokin tarina, joka kaipasi kertomista. Niinpä hän siis aloitti iltapäivän pilvientarkkailusession asettamalla itsensä mukavasti makuulle vilttiä vasten. Nappasipa hän myös ohessa pullon juotavaa Onnin korista sillä välin, kun tämä asettui Julesin viereen ja otti kiinni hänen kädestään. Siinä he sitten makoilivat kesäisen päivän puolivälissä nautiskellen maastonmuotoja hyväilevästä lämpimästä tuulesta.
Jossain vaiheessa Onni havahtui siihen, että Julesin hengitys oli muuttunut jotenkin rahisevaksi ja tasaiseksi. Hän käänsi päätään sen verran, että näki toisen rauhallisen unen. Julesin silmät olivat suljetut, ruosteenruskeat hiukset kehystivät utuisen sileää ihoa ja jotenkin venyneitä piirteitä. Onni painoi nenänsä varoen Julesin hiuksia vasten, ne tuoksuivat suklaalta. Hehkuvan makeaan tuoksuun sekoittui ruohon kirpeys. Tietäen, että Jules ei varmastikaan heräisi, Onni uskalsi suikata tämän tasaiselle poskelle nopean suudelman. Ehkä Jules oli nyt vain hänelle lainassa, mutta se, mitä he pääsivät kokemaan yhdessä, olisi kestävää. Onni tiesi, että kumpikaan heistä ei koskaan unohtaisi edessä olevaa vuotta.
