Ficin nimi: Neljä kirsikkaa, seitsemän mansikkaa
Kirjoittaja: Beyond
Ikäraja: K-11
Fandom: Kuroko no Basuke
Paritus: Akashi/Kise
Genre: Fluffy & Angst
Yhteenveto: Kesäkuun kahdeksantenatoista päivänä Momoi oli toteuttanut uhkauksensa leipoa.
Vastuuvapaus: Tadatoshi Fujimaki omistaa hahmot, enkä saa kirjoittamisesta muuta korvausta kuin silkkaa hupia. Lopussa esiintyvistä lyriikoista kiitos puolestaan Lee Hazlewoodille.
A/N: Lyrics Wheel 13 -haasteessa sain tulkittavakseni Ville Valon ja Natalia Avelonin coverbiisin. Summer Wine sopi yleispätevältä fiilikseltään kovin hyvin synttärifiilistelyyn, jota aioin eilen vietetyn Kisen syntymäpäivän kunniaksi muutenkin kirjoitella. Kiitoksia lyriikat lähettäneelle näkökulmasta! Osallistuu myös FF50 -haasteeseen sanalla Kesä.
***
”Ki-chan?” Momoi kysyi heilauttaen kättään Kisen silmien edessä. Kai se palautti Kisen takaisin todellisuuteen jostain omista maailmoistaan.
”Niin?”
”Kirsikoita vai mansikoita?”
”Mihin?”
”No siihen kakkuun tietenkin!” Momoi tarkensi niin kärsimättömästi, ettei Kise uskaltanut edes kysyä, mistä kakusta Momoi oikein puhui. Kise oli elänyt kokonaiset kaksi tuntia siinä käsityksessä, että hän oli tullut Momoin luokse syömään vain mehujäätä aivan tukahduttavan kuuman kesäkuisen päivän kunniaksi.
”Eikö nyt ole turhan lämmin leipoa?” Kisen oli pakko tiedustella varovasti. Momoi läimäytti otsaansa ja näytti aika turhautuneelta.
”Sinä et tainnut kuunnella taaskaan”, Momoi moitti.
”Eh”, Kise lausahti naurahtaen pahoittelevasti, koska hän ei ollut todellakaan kartalla siitä, mistä Momoi oli puhunut viimeisen vartin ajan. Keskustelu oli kääntynyt aika nopeasti Momoin monologisiksi siinä vaiheessa, kun Momoi oli alkanut puhumaan herkullisista resepteistä, joita lähitulevaisuudessa voisi olla hauskaa kokeilla. Siinä, missä Kise oli myöntänyt aika avoimesti itselleen ruoanlaiton ja muidenkin käytännöllisten juttujen haasteellisuuden, Momoita ei tuntunut lannistavan mikään.
”Puhun syntymäpäivästäsi”, Momoi tarkensi. ”Meidän pitää leipoa sen kunniaksi jotain.”
”Minä en kyllä tahdo edes viettää synttäreitä”, Kise protestoi ponteettomasti. Hän oli käynyt samaisen keskustelun Momoin kanssa jo lukuisia kertoja kuluneen viikon aikana, mutta tulokset olivat totta puhuen jääneet aika olemattomiksi, koska Momoi oli äärettömän vakuuttunut siitä, että seitsemäntoista oli juhlistamisen arvoinen ikä.
”Tahdotpas!” Momoi lausahti päättäväisesti. ”Joten kirsikoita vai mansikoita kakun päälle?” hän toisti kysymyksensä. Kise tyytyi kohauttamaan olkapäitään välinpitämättömästi. Momoi puolestaan näytti hetken aikaa mietteliäältä.
”Okei, molempia”, Kise myöntyi, koska arveli säästyvänsä siten tarkkaluotaavilta analyyseiltä siitä, miksi hän oli niin mahdottoman skeptinen tulevan syntymäpäivänsä onnistuneisuudesta. Ilmeisesti myönnytys kuitenkin tuli hieman liian myöhään, sillä Momoin aprikoiva ilme oli vaihtunut äkilliseen oivallukseen.
”Ki-chan, sinä murjotat taas”, Momoi moitti.
”Enpäs.”
”Vieläkin!”
”No joo, ehkä vähän, mutta ei siitä mitään numeroa tarvitse tehdä”, Kise joutui myöntämään.
”Sinä olet murjottanut jo yli vuoden”, Momoi huomautti kulmiaan kurtistaen. ”Minusta sinun pitäisi–”
”Minä en tahdo”, Kise protestoi ennen kuin Momoi oli saanut sanottavansa loppuun.
”Mutta–”
”Ihan oikeasti, ei!” Kise lähes parahti tai ärähti, miten sen nyt sitten ottikaan. Hänellä ei ollut todellakaan tarvetta läpikäydä kymmenenteen kertaan sitä, miksi muuan rakkaustarina oli päättänyt onnettomasti, eikä varsinkaan lämpimien tunteiden kohteen itsensä kanssa. Vaikka Momoin tarkoitusperät olivatkin hyvät, häneltä jäi aina huomaamatta se pointti, että toisinaan tärkeiden keskusteluiden aloittaminen oli vaikeaa ja Akashin kanssa jopa täysin mahdotonta.
*
Jos puoli vuotta sitten joku olisi kysynyt, miten Kise aikoi viettää kuusitoistavuotissynttäreitään, olisi hän todennäköisesti vastannut jotain ympäripyöreästi imelää. Kai hän olisi voinut antaa Momoin kutsua porukkaa kasaan ja leipoa jotain ihan jäätävää merkkipylvään kunniaksi. Läsnäolijat olisivat kukaties irvistelleet leivoksille, mutta syöneet kuitenkin ihan vain herrasmiesmäisyyttään muistuttaen itseään siitä, että juhlasession jälkeen olisi hyvää aikaa pestä makunystyrät puhtaaksi teräsvillalla. Onnentoivotuksista valtaosa olisi ollut aika happamia, mutta niitä olisi kuitenkin tullut juuri niiltä ihmisiltä, joilta Kise olisi tahtonutkin sellaisia ylipäätään kuulla.
Suunnitelmassa ei ollut ollutkaan muuta vikaa kuin se, ettei se ollut koskaan toteutunut.
Suklaamurujäätelö oli totta puhuen äärettömän laiha lohtu sen rinnalla, että elämästä tuntui puuttuvan Teikōn jälkeen aika iso palanen. Vaikka Kise olikin yrittänyt ryhdistäytyä ensimmäisen lukiovuoden alettua ja siirtyä eteenpäin elämässään, ei se onnistunut. Juhlapäivät olivat siinä mielessä kaikista pahimpia aikoja, että niiden aikaan tuli muistaneeksi sen, miten erilailla aivan kaikki asiat olivat menneet kuin etukäteen oli toivonut. Viimeiset kolme ja puoli kuukautta Kise oli lähinnä muistanut jokaisen vähääkään tavallista noteeratumman päivän kohdalla, että alkuperäisissä suunnitelmissa Kisen oli pitänyt viettää juhlaa Akashin kanssa – olkoonkin, että Akashin asenne ihan kaikkia juhlia kohtaan oli aika nihkeä.
Tekstiviesti keskeytti hyvin alkaneen murjotustuokion. Momoi toivotti hyvää syntymäpäivää ja kysyi, tekikö Kise jotain erityistä sinä päivänä. Hetken aikaa Kisen teki mieli vastata, että syntymäpäivät olivat poikkeuksellisen tyhmiä juhlittavia siinä mielessä, että niin kauan kun yksilö ei ollut saavuttanut mitään merkityksellistä, oli kerrassaan järjetöntä olettaa suuren ihmisjoukon ilottelua, eikä syntyminen itsessään ollut saavutus, minkä lisäksi totta puhuen viisainta olisi ollut juhlia syntymäpäivänään sitä poloista, joka oli joutunut tekemään syntymän eteen töitä.
Hetken aikaa Kise jopa harkitsi sanoja, kunnes hän tajusi, että hän piti juhlimisesta pohjimmiltaan, mutta kaipuu entistään kohtaan sai hänet vain ajattelemaan, miten Akashi olisi ilmaissut asiat. Koska Kise oli päättänyt visusti unohtaa Akashin olemassaolon, kertoi hän vastaviestissään Momoille, että hän ei ollut osannut päättää, kenen kanssa juhlia, kun fanitytöistäkin niin moni olisi tahtonut viettää päivän kahden Kisen kesken. Se ei ollut vale. Sen lisäksi Kise yltyi kertomaan, että Kaijōn joukkueestakin kukin oli onnitellut kyllä. Se puolestaan oli emävalhe, sillä Kaijōn joukkueessa ei ollut yhtäkään horoskooppifriikkiä, joka olisi lähtökohtaisesti udellut syntymäajankohtaa, minkä lisäksi Kasamatsu oli ollut jopa omaksi itsekseen huomattavan äreä. Siksi todennäköisesti tiedossa oleva merkkipäivä olisi tietänyt vain lisää kuittailua joukkueelta. Toisaalta Kise ei tahtonut antaa missään nimessä ulospäin murjottavaa kuvaa itsestään, joten pieni improvisointi oli ihan paikallaankin ja suvaittavaa.
Hetken kuluttua viestin lähettämisestä puhelin soi.
”No hei, Momoicchi”, Kise vastasi lähes laulavalla nuotilla.
”Ki-chan, sinä olet ihan kamalan huono valehtelija”, Momoi moitti. Kise yritti inttää vastaan, mutta turhaan. Sen sijaan hän sai kuulla pitkän, hyvää tarkoittavan ja silti kovin masentavan paasauksen siitä, että suhteita tuli ja meni, eivätkä ne ainakaan palautuneet ilman asioista puhumista.
*
Kesäkuun kahdeksantenatoista päivänä Momoi oli toteuttanut uhkauksensa leipoa. Kise puolestaan oli harkinnut ilmoittavansa vatsanväänteistä jo ennakkoon, sillä useimmiten Momoin keittotaidot aiheuttivat enemmän tai vähemmän kramppeja puistatuksien lisäksi, mutta koska tarkoitusperät olivat kuitenkin hyvät, päätti Kise joustaa ja osallistua omiin juhliinsa, jotka Momoi ilmeisesti oli päättänyt pitää kotonaan.
Kutsulistaa Kise ei ollut nähnyt, mutta hän otaksui, että ainakin Kaijōn joukkue olisi paikalla, minkä lisäksi porukkaa myös entisestä Teikōn joukkueesta saattaisi olla paikalla. Kurokon ja Aominen tapaamista saattoi odottaa jopa kohtalaisen innolla. Midorima olisi paikalla, jos päivän horoskoopin mukaan osallistuminen mihin hyvänsä sosiaaliseen juttuun olisi suositeltavaa Ravulle. Murasakibaran paikalle tuleminen puolestaan oli vähän epätodennäköistä siinä mielessä, että Akita oli kaukana Tokiosta. Kioto ei ollut aivan yhtä pitkän matkan päässä Tokiosta kuin Akita, mutta koska Kisen visu päätös olla ajattelematta Akashia piti, oli turhaa spekuloida sitä, vaivautuisiko joku edestakaiseen reissuun Kioton ja Tokion välillä.
Ovikelloa soittaessaan Kise lähestulkoon jo uskoi omaan kykyynsä lakaista ikävät asiat mielestään sinne, minne ne kuuluivatkin, eli maton alle.
”Ki-chan!” Momoi hihkui oven avattuaan ja Kisen syliin syöksyttyään. Kise naurahti ja taputti vaivaantuneesti Momoin selkää yrittäen miettiä jo kuumeisesti keinoja välttyä maistelemasta Momoin taidonnäytettä leivontataidoista. ”Paljon onnea!”
”Kiitos”, Kise vastasi ja katsoi olkansa yli Kagamia, jonka Kuroko oli ilmeisesti tuonut mukaan paikalle ja jolla oli lautasellaan oikein iso loiskare jotain, missä oli kermavaahtoa ja mansikoita, mutta ei oikein muuta rakennetta.
”Hyvää syntymäpäivää, Kise-kun”, tuttu ääni varjoista toivotti. Kise ei edes hätkähtänyt sillä kerralla Kurokoa kovin paljon, vaikka tokihan hänen oli pakko hieman kuittailla vanhojen hyvien aikojen kunniaksi äkkinäisestä ilmestymisestä.
”Sinä säikyttelet ihmisiä vieläkin, Kurokocchi”, Kise marisi kuitenkin hieman hymyä äänessään. Ehkäpä hän toisaalta nauttikin hieman vanhojen joukkuetovereidensa tapaamisesta, vaikka ennakkoon hän olikin vähän ollut skeptinen sen suhteen, oliko kokoontuminen ylipäätään hyvä ajatus. Momoi oli puhunut siitä suurin piirtein taukoamatta talviturnajaisten jälkeen siitä, miten hienoa olisi, mikäli Teikōn entisen poppoon olisi hyvä kerääntyä yhteen ja unohtaa erimielisyytensä. Osittain se oli onnistunutkin ihan kohtalaisesti, sillä Kise oli huomannut törmäävänsä huomattavan usein melkein kaikkiin aivan sattumalta ja sittemmin myös huomannut senkin, että tokihan aika porukassa kului joutuisasti. Kise ei ollut myöskään missään tapauksessa katkeraa tai pitkävihaista sorttia, mutta tietenkin kaikkiin sääntöihin oli aina yksi vahvistava poikkeus – poikkeus, joka olisi ihan taatusti esittänyt jonkin päheän matemaattisen teorian todistamaan, etteivät todellakaan kaikki säännöt vaatineet poikkeuksia, vaan mokomat hölinät olivat tasan pelkkiä keittiöpsykologien esittämiä latteuksia.
Kise kaipasi omaa poikkeustaan hieman liikaakin. Vieläkin. Yhä.
Kun Aomine toivotti leveästi virnistäen onnea ja supatti suupielestään kakun olevan myrkyllistä tai kun Midorima kertoi äärettömän happamasti Oha Asan käskeneen Ravun jakaa onnea ympärilleen, tuntui joukosta puuttuvan vielä jotain. Kise olisi tahtonut kuulla epäilykset Momoin leipomuksen myrkyllisyydestä ja happamat onnentoivotukset vielä siltä yhdeltä ainoalta törpöltä, joka ei taatusti ollut tulossakaan paikalle.
Tietenkin mieltä lämmitti Kaksosten päivän onnenkapine – kenkäharja – ja se, että Murasakibara oli lähettänyt ruman kortin ja karkkipussin, joka oli tuttuun tapaan jo puoliksi syöty. Silti kalvava ikävä nosti päätään sitä mukaan, mitä enemmän onnentoivotuksia muilta kuin mielitietyltä tuli. Kisen olisi tehnyt mieli huokaista raskaasti, kun hän nappasi sokerikuorrutteisen suklaapastillin puoliksi tyhjästä karkkipussista ja yritti valmistautua henkisesti Momoin leipoman kakun maistamiseen. Sen päällä oli jäljellä neljä kirsikkaa ja seitsemän mansikkaa, mikä tuntui vähän kohtalon ivalta ihan siinä mielessä, että siinä missä Kise kantoi pelinumeroa seitsemän, pelinumero neljä kuului aina kapteenille. Sitäkään ei olisi pitänyt ajatella.
”Keskimääräisessä palassa kakkua on noin kaksisataaviisikymmentä kaloria. Ravintoarvoista lienee täysin turha mainitakaan.”
”No niinpä”, Kise myötäili katsomatta edes puhujaa, sillä hänen olonsa kävi huomautuksen myötä liiankin kaihoisaksi.
*
”Seijūrōcchi, odota!” Kise aneli. Hänen jalkansa oli kai vielä kipeä, mutta se ei ollut estänyt täysin tyhmää päähänpistoa, joka oli ollut jousta Rakuzanin joukkue kiinni ennen heidän nousemistaan linja-autoon. Kuin ihmeen kaupalla Kisen pyyntö sentään noteerattiin, ja Akashi todella pysähtyi, sekä tajusi jopa viittilöidä muun joukkueensa astumaan jo kisahallin pihalla odottelevaan kulkuneuvoon.
”En väitä olevani lääketieteen ammattilainen, mutta otaksuisin jonkun ammatinharjoittajan todenneen jo sinulle, ettei nyrjähtäneellä nilkalla ole kovinkaan viisasta juosta”, Akashi totesi sävyttömästi, ehkä hieman ponteettomastikin. Ainakaan sävy ei ollut aivan niin ivallinen kuin yleensä
”Minun oli pakko, koska sinä et ollut ihan hirveän oma-aloitteinen hyvästelyissä”, Kise huomautti ehkä tarkoitettua kitkerämmin. ”Tai siis tiedän minä, että meillä on ollut omat erimielisyytemme, mutta minusta olisi ollut ihan kivaa kai puhua tai jotain ennen kuin lähdet.”
”Muistaakseni totesit viime keväänä, ettet koe tarvetta enää keskustelulle”, Akashi huomautti vuorostaan.
”Ei se ollut ihan niin konkreettista”, Kise aloitti tietämättä, ärsyttikö koko tilanne häntä aivan älyttömästi vai tahtoiko hän osoittaa aikuismaista käytöstä sen ainoan kerran menemällä pointtiin välittämättä keskustelun tahattomasta vaikeuttamisesta. ”Minä vain tahdoin kertoa sen sinulle. Etten siis oikeasti toivonut sinun katoavan elämästäni tai sellaista”, hän jatkoi, vaikka ääneen uudelleen lausuttuna kiteytys erosta kuulosti yllättävän pahalta. Vihaisena, joukkueeseen turhautuneena, sekä hieman jatkuvaan moraalisesti epäilyttävään toimintaan kyllästyneenä oli ollut ihan kohtalaisen helppoa laukoa kaikenlaista, mutta jälkikäteen se oli osoittautunut äärettömän huonoksi ideaksi.
”En ole varma, kyseenalaistatko tulkintakykyni vai tahdotko pahoitella kärkkäitä sanavalintojasi”, Akashi sanoi.
”Käykö sekä että?” Kise kysyi ja naurahti kepeästi, vaikka oikeastaan hänen olisi tehnyt enemmänkin mieli itkeä. Totta puhuen hänen oli tehnyt mieli vollottaa lähes vuoden päivät ihan vain sen johdosta, että monet pienetkin hetket tuntuivat muistuttavan siitä, että elämästä puuttui se paras pala.
”Toki. Yritän vain hahmottaa mielenmaisemaasi”, Akashi vastasi.
”Joten?”
”Oletatko minun sanovan jotain?”
”En kai.”
Kisen ja Akashin katsekontakti oli katkeamaton. Siinä oli niin ärtymystä kuin kaipuutakin, niin vihaa kuin hellyyttäkin, eikä sellaista voinut päättää muuten kuin rajuun suudelmaan, vaikka Kise epäilikin ansainneensa juuri säkillisen uusia ongelmia. Silti Akashi vastasi suudelmaan välittämättä siitä, että todennäköisesti Rakuzanin joukkue näki kyllä linja-auton ikkunoista vähintään sen, että Kise oli painanut Akashin nimenomaista kulkuvälinettä vasten.
Huulten kohdatessa mitään ei tuntunut puuttuvan hetkeen, mutta kun ne erottautuivat toisiltaan, tuntui tyhjyys ja kaipuu entistäkin pahemmalta.
”Tämä kai oli viimeinen kerta, kun näimme hetkeen?” Kise kysyi lopulta. Hän huomasi äänensä olevan yhä hengästynyt, ehkä hieman vapiseva.
”Ehkä”, Akashi myönsi, vaikka totta puhuen epämääräinen vastaus herätti lähinnä halun penätä entistäkin sinnikkäämmin suoraa vastausta. Toisaalta kielteinen sellainen olisi kai musertanut Kisen sillä hetkellä lopullisesti, joten hän vain saattoi nyökätä aivan kuin olisi ymmärtänyt pointin, jota ei ollut ollut koskaan olemassakaan. Vaihdetut hyvästelyt tuntuivat horjuttavan maaperää Kisen jalkojen alla jo ihan liiaksi muutenkin.
*
Kesti hetken ennen kuin Kise tajusi edes kunnolla, kuka täytekakun ravintoarvoista huomauttaja oli.
”Seijūrōcchi?”
”Vaikutat kovin järkyttyneeltä, Ryōta. Se loukkaa tunteitani”, Akashi vastasi, joskaan ivallinen hymynhäivä ei kyllä vaikuttanut oikeasti loukkaantuneelta. Kise yritti kysyä, miksi ihmeessä Akashi ylipäätään oli siinä, mutta häkeltyneisyys ei mahdollistanut parasta mahdollista ulosantia.
”Ei kai Momoi pakottanut sinua tai mitään? Hän siis kyllä pakotti minutkin tänne, vannon sen”, Kise takelteli lopulta, kun hänen puhekykynsä oli palautunut.
”Pakottaminen on suhteellinen käsite”, Akashi virkkoi. ”Tosin voin vakuuttaa, ettei tarjoilu vaikuttanut niin houkuttelevalta, että olisin tullut sen vuoksi. Puhuisin siis jonkinlaisesta ylipuhumisesta”, hän jatkoi tuumailuaan.
”Ai?”
”Sivusta sanoen tarjoilu näytti niin epäilyttävältä, että katsoin viisaimmaksi ja kohteliaimmaksi teoksi syöttää sen kanille.”
”Sinä myrkytit siis Kanelin?” Kise parahti.
”Joskus on priorisoitava.”
”Se ei ollut silti kovin kivasti tehty”, Kise yritti huomauttaa, mutta hieman ponteettomasti. Hän ei totta puhuen jaksanut olla aivan yhtä pahoillaan Momoin lemmikin puolesta kuin olisi pitänyt olla.
”Voimme keskustella tilanteen todellisesta uhrista, jahka olet herkutellut”, Akashi tuumasi.
”Eh..”
”Tai sitten voisit ilmaista minulle mielipahasi Kanelin johdosta vähän syrjemmällä ennen sitä.”
”Niin muuten totisesti voisin.”
Koska yhteisymmärrys vallitsi kerrankin Kisen ja Akashin välillä, he hakeutuivat Momoin huoneeseen, jossa he saattoivat tarkistaa, oliko Momoin leipomus aiheuttanut myrkytysoireita muillekin elämänmuodoille kuin ihmisille. Lopputulos oli se, ettei tilanne ollut ainakaan kovin vakava, vaikka todennäköisesti Momoin matto oli kyllä edesmennyt.
”Oikeastaan ajattelin tämän tapaamisen olevan vähän nätimpi”, Kise marisi istahdettuaan Momoin vuoteelle. ”Kaninoksennus ei ole oikein romanttista.”
”Ovatko meidän välimme romanttiset?” Akashi uteli.
”Yhtä romanttiset kuin nämä puitteetkin”, Kise totesi, vaikka totta puhuen hänellä ei olisi ollut mitään vaaleanpunaisuutta tai pörröisyyttä vastaan loppupeleissä. Ehkäpä suhde olisi voinut olla verrannollinen Momoin huoneen tilaan; siivottuna siinä ei todennäköisesti olisi kaikessa imelyydessään kerrassaan mitään vikaa. Kohtalo oli ottanut Kisen todelliseksi silmätikukseen ironiantajunsa kera.
”Olen yllättänyt filosofisuudestasi, Ryōta.”
”Ja minä siitä, että sinä olet täällä.”
”Se on käynyt jo varsin selväksi. Sivusta sanoen olen itsekin yllättynyt sen johdosta siinä mielessä, että koen ikääntymisen juhlistamisen varsin turhaksi.”
”Sinä saat tämän päivän kuulostamaan ihan siltä kuin täyttäisin seitsemänkymmentä”, Kise huomautti silmiään pyöritellen.
”Jos tahdot, voin puhua vanhentumisesta ikääntymisen sijaan”, Akashi ehdotti. ”Tosin vanhentuminen ei ole oikeastaan sama asia kuin ikääntyminen siinä mielessä, että hyvässä yleiskielessä vanhentuminen tarkoittaa kaiketi enemmänkin umpeutuvaa päivämäärää.”
Kise ei voinut enää mitään naurahdukselleen.
”Tiedätkö, itse asiassa olet vielä pahempi kuin kuvittelin sinun olevan”, hän selitti vastauksena Akashin kysyvään katseeseen. ”Odotinkin kyllä vähän etukäteen, ettet ole kovin innostunut juhlimisesta tai muusta sellaisesta.”
”Voisin lähestulkoon olla imarreltu siitä, miten hyvin tunnet minut, Ryōta.”
”Niinpä kai.”
Heidän katseensa kohtasivat jälleen kuin viimeksikin. Kise olisi voinut silläkin erää varastaa suudelman Akashilta, mutta kai lisävuosi oli opettanut jo jotain.
”Tiedätkö, minusta olisi hirveän kivaa antaa sinulle suukko, mutta edellisten kertojen perusteella se ei taida olla kovin fiksu veto”, Kise tyytyi toteamaan. Hän pakottautui jopa hymyilemään vähän, vaikka hänen olonsa oli ilmeeseen nähden pahassa ristiriidassa. ”Minä en oikeastaan tahtoisi törmätä sinuun muutaman kuukauden välein ja sitten märehtiä seuraavaan kertaan asti sitä, ettemme ole enää yhdessä.”
”Eteenpäin siirtyminen voi olla siis suositeltava ratkaisu.”
”Sinä teet siitä mahdotonta, ja se on muuten ihan pirun epäreilua.”
”Konfliktiin useimmiten vaaditaan kaksi osapuolta, vaikka tietenkään sellaista latteutta ei pidä lausahtaa absoluuttisena totuutena”, Akashi huomautti, eikä Kise enää osannut vastata mitään. Hän lähinnä yritti rikkoa katsekontaktin, joka tuntui jääneen päälle.
”Näemmekö me enää tämän päivän jälkeen?” Kise kysyi.
”Ehkä.”
”Minä tahtoisin tähän tilanteeseen jonkinlaista varmuutta.”
”Siinä tapauksessa sinun lienee viisainta tehdä asian eteen jotain.”
Kryptiset sanat ja latteat huomiot olivat periaatteessa aivan tolkuttoman ärsyttäviä, mutta silti sellaisia, ettei niitä voinut oikein kuitata muulla kuin suudelmalla. Klassisella hiljennyskeinolla oli ihan paikkansa siinä vaiheessa, kun huomasi keskustelun kiertävän ihan loputonta kehää. Kai Kise oli kehittänyt jo suhteessa Akashiin myös jonkinlaisen loppumattoman kehän, koska taaskaan suudelma ei auttanut kaipuuseen, vaan jätti janoamaan lisää. Akashin huulet olivat aivan yhtä pehmeät kuin millaisina Kise muisti ne, minkä lisäksi läheisyys tuntui hetken aikaa täyttävän jonkinlaisen puuttuvan palasen.
”Uskallakin lähteä taas ratkaisematta tästä mitään”, Kise mumisi hiljaisesti heidän irrottauduttuaan. Sillä kerralla kumpikaan ei haukkonut henkeään, sillä suudelma oli ollut lähinnä ohikiitävä ja pieni. ”Koska jos lähdet, vannon ilmestyväni Kiotoon ja vaativani tähän kehään jonkinlaista päätöstä.”
”Voisin pitää siitä”, Akashi totesi. ”Oikeastaan niinkin paljon, että tahdon melkeinpä katsoa, teetkö tyhjiä uhkauksia vai pidätkö tuon lupauksen.”
”Itse asiassa minusta olisi kivempaa, jos minun ei tarvitsisi kuitenkaan”, Kise huomautti nopeasti. Hän ei ollut miettinyt kai ihan loppuun asti omaa suunnitelmaansa. ”Sitä paitsi minä en kyllä tiedä osoitettasi Kiotossa.”
”Organisointikyvyssäsi on siis yhä puutteita”, Akashi huomautti.
”Niin kai. Toisaalta voisin vain pitää sinusta loppuillan niin tiukasti kiinni, ettet pääse lähtemään ennen kuin voin toteuttaa sen uhkauksen oikeasti”, Kise huomautti.
”Pitäisin siitäkin.”
Kolmas varastettu suudelma sai Kisen vakuuttuneeksi siitä, että ehkä itseään kohtaan oli armeliainta antaa lupa kaihota neljännenkin perään.
***
Strawberries cherries and an angel's kiss in spring
My summer wine is really made from all these things
I walked in town on silver spurs that jingled too
A song that I had only sang to just a few
She saw my silver spurs and said let pass some time
And I will give to you summer wine
Oohh-oh summer wine
Strawberries cherries and an angel's kiss in spring
My summer wine is really made from all these things
Take off your silver spurs and help me pass the time
And I will give to you summer wine
Oohh-oh summer wine
My eyes grew heavy and my lips they could not speak
I tried to get up but I couldn't find my feet
She reassured me with an unfamilliar line
And then she gave to me more summer wine
Oohh-oh summer wine
Strawberries cherries and an angel's kiss in spring
My summer wine is really made from all these things
Take off your silver spurs and help me pass the time
And I will give to you summer wine
Oohh-oh summer wine
When I woke up the sun was shining in my eyes
My silver spurs were gone my head felt twice its size
She took my silver spurs a dollar and a dime
And left me cravin' for more summer wine
Oohh-oh summer wine
Strawberries cherries and an angel's kiss in spring
My summer wine is really made from all these things
Take off those silver spurs and help me pass the time
And I will give to you my summer wine
Oohh-oh summer wine
