Nimi: Vaahtokylpy
Kirjoittaja: Vlad
Ikäraja: K11
Paritus: Sirius/Remus
Genre: hurt & comfort, drama
A/N: Tää olikin hämmentävä ficci kirjoittaa. Ei ihan sitä, mitä tästä piti tulla, koska jotenkin olin suunnitellut kirjoittavani pornoa, mutta kai hurt&comfortkin käy siinä missä mikä tahansa muukin genre. Tämä ficci osallistuu 12+ virkettä -haasteeseen ja ekaa kertaa päädyin siihen osallistumaan ja se osoittautuikin varsin hauskaksi tapaukseksi. Osa sanoista tuotti ihan älyttömiä ongelmia (siriusly, miten slashiin oikein saa luontevasti sanan ripsiväri?) enkä ihan tiedä, kuinka järkeväksi tämä tekele sitten lopulta muodostui. Ainakin tämä lähti vielä kirjoittaessakin menemään ihan eri suuntaan kuin oli tarkoitus ja on paljon tajunnanvirtaisempi tyylillisesti kuin oli tarkoitus.
Remus tuijotti Siriusta, kun tämä mustat hiukset märkinä ilmestyi heidän kylpyhuoneestaan. He olivat muuttaneet yhteen jo aikaisemmin, mutta etenkin nyt Remus osasi arvostaa heidän yhdessä asumistaan, kun hän oli vain paria päivää aikaisemmin onnistunut murtamaan värttinäluunsa. He molemmat tiesivät, että velhokeinoin murtuman parantaminen olisi sujunut paljon helpommin kuin jästikeinoin, mutta murtuman vuoksi kuumeinen Remus ei ollut halunnut rasittaa itseään turhalla loitsinnalla – eikä Sirius ollut juuri sillä hetkellä ollut hänen luonaan ja sen jälkeen se oli vain unohtunut.
”Vaahtokylpy?” Remus kysyi hiljaa nauraen Siriukselta katsellessaan, kuinka mustatukka yritti kuivata itseään hieman kuluneeseen pyyhkeeseen.
Sirius ei vastannut, murahti vain ja jätti Remuksen täysin huomiotta yrittäessään löytää itselleen housuja lattialla lojuvien vaatekasojen joukosta. Remus huokaisi ja pyöritti silmiään ajatellessaan, kuinka monta kertaa hän oli Siriukselle vaatekasoista huomauttanut ja kuinka sinnikkäästi toinen tuntui päättäneen elää kuin rappiolla. Jokaisella kerralla, kun Remus oli avannut suunsa valittaakseen sotkusta, Sirius oli vain nauranut ja selittänyt, kuinka kasat ja rappiollinen sotkuisuus olivat tarpeellisia, jotta tasapaino säilyisi, sillä Remus oli kuulemma aivan liian siisti.
Lopulta Sirius hylkäsi yrityksensä löytää itselleen housut ja tyytyi vain kietomaan pyyhkeen lanteilleen ennen kuin kiipesi ovelasti hymyillen Remuksen syliin, painoi huulensa tämän huulille ja huohotti rakastajansa suuhun. Halkeilleet huulet eivät saaneet kylliksi toisistaan ja kahden velhon sydänten sykkeet kiihtyivät hurjasti ja löivät kipinää heidän sisällään.
Heidän irtaantuessa Remus huokaisi syvään, hänen olonsa tuntui tyhjältä, eksyneeltä, unohtuneelta, vaikka Sirius edelleen hänen sylissään olikin. Tutkijan ottein Remus ryhtyi sormenpäillään kartoittamaan Siriuksen paljasta rintaa, painoi aina välillä eksyneen suudelman tämän iholle, nautti hiljaisista värähdyksistä, jotka miehen lävitse hänen kosketuksensa ajamina juoksivat. Hiljaisuus heidän välillään oli murtumaton, vain heidän hiljainen hengityksensä täytti ilman ja jopa Remuksen murtunut käsivarsi alkoi hitaasti unohtua, vaikka se ikävästi kolottikin ja sai Remuksen tuntemaan olonsa vielä entistäkin kipeämmäksi.
Lopulta Remus työnsi Siriuksen pois sylistään, pudotti tämän lattialle ja huokaisi katsellessaan ympärilleen. Tuolla oli vaatekasa – Siriuksen vaatteita – ja huoneen toisessa nurkassa oli rikkinäinen valokuvakehys, jonka sirpaleet olivat sirottuneet lattialle ja särkyneen lasin takaa irvisti Siriuksen perhe. Sirius ei yleensä koskaan katsonut kuvaa, siksi se oli myös unohtunut siivota, mutta Remus ei voinut olla huomaamatta, kuinka Siriuksen Walburga-äiti tuijotti heitä kahta kehyksistä ripsivärit poskille levinneinä eikä Remus voinut mitään sille, että hänen sydäntään kirpaisi. Häntä satutti ajatella sitä kuinka paljosta Sirius oli elämänsä aikana heidän ystävyytensä takia joutunut luopumaan – tämä oli joutunut luopumaan perheestään, siitä pienestä koirasta, josta Sirius oli hänelle monet kerrat kertonut ja jonka Remus salaa ajatteli olevan hänen rakastajansa animaagihahmon taustalla. Siitä huolimatta surun häivähdyskään ei Siriusta painanut.
”Remus”, Siriuksen ääni herätti Remuksen takaisin nykyaikaan ja ihmissusi kohotti katseensa, hymyili vinosti huomatessaan, kuinka hänen lapsenomainen Siriuksensa oli jostakin jo onnistunut taikomaan silinterihatun, joka parhaillaan keikkui vaarallisesti mustien kiharoiden koristeena.
Remus nauroi käheästi ja pudisti huvittuneena päätään, sillä Sirius oli varsin ennalta-arvattava silloin kun yritti piristää Remusta, ei kovin vaikea yhteenlasku. Tavallisesti tämä vain puhui Kelmeistä kuin kultista, mutta kai silinterihatulla leikkiminenkin kävi siinä missä mikä tahansa muukin. Ei Remus jaksanut ajatella juuri sillä hetkellä, hän vain nautti siitä kuinka sai viettää yhteistä aikaa rakkaansa kanssa heidän roudanpuremassa talossaan, jonka maalit halkeilivat ja jonka lämmitys reistaili parhaimmassakin tapauksessa. Joskus Remus olisi toivonut, että he olisivat voineet asua hieman mukavammin ja paremmassa asunnossa, mutta hän oli ihmissusi ja tiesi, että siinä tilanteessa edes kohtalon nopat eivät voisi hänen tilannettaan paremmaksi muuttaa ainakaan ennen kuin taikaministeriö purkaisi taikaolentosäädöksensä, jotka estivät ihmissusia saamasta yhtäläisiä oikeuksia taikakansan kanssa.
”Sirius”, Remus huokaisi ja nyökkäsi kohti ikkunaa, ”viitsisitkö tarkistaa lämmitystaiat taas, itäikkuna on alkanut taas vuotaa?”
Sirius nyökkäsi, mutisi jotain taitamattomista rakennusvelhoista, jotka eivät osanneet edes rakentaa taloja niin hyvin, että niissä pelaisi lämmöneristys tai vesijärjestelyt. Hän oli lopen uupunut peseytymään kylmässä vedessä, vaikka tiesikin olevansa kyvytön tekemään heidän tilannettaan yhtään nykyistä paremmaksi. Edes Sirius ei voinut pakottaa taikaministeriötä tekemään järkeviä päätöksiä, mutta hän pystyi sentään iltaisin käpertymään Remuksen kuumeiseen kylkeen ja hautaamaan tämän suudelmiin.
