Nimi: Vaahtokarkkijuonia
Kirjoittaja: MasterSkald
Ikäraja: S
Genre: Fluffy, Angst
Joulu oli jo saavuttanut Tylypahkankin tilukset. Siitä kielivät lukuiset kimallenauhat ja haarniskoiden iloisen ruokottomat joululaulut. Taivaalta leijaili suuria lumihiutaleita, ja kauempaa näyttikin kuin maa olisi peittynyt pumpulipilveen.
Suurin osa oppilaista oli matkustanut kotiin viettämään juhlaa perheensä kanssa. Harryn seurana ei siis tavalliseen tapaan ollut Ronia ja Hermionea, eikä edes rohkelikoista ainutkaan ollut jäänyt linnaan.
Se tarkoitti, että Harrylla oli käytössään koko torni, mutta ei yhtään tekemistä.
Lumen tultua oli linnan vallannut autioituminen ja aaveet, jotka eivät ulkoilmassa viihtyneet.
Harrya harmitti paljon enemmän hänen nähdessään, miten harvat oppilaat leikkivät lumisotaa.
Järvellä näkyi olevan joku nuoripari luistelemassa. Harry ei voinut tukahduttaa pientä kateuden pistosta nähdessään heidän uppoutuneen toisiinsa varsin läheisellä tavalla. Huokaisten hän lähti tornihuoneesta etsimään itselleen jonkinlaista ajanvietettä.
Matkalla Suureen saliin Harry törmäsi ilokseen Dumbledoreen, joka lahjoittikin hänelle vaahtokarkkipussin piristykseksi. Rehtori näet arvasi mitä Harryn mielessä liikkui, eikä voinut olla pitämättä näppejään erossa siitä. Hänestä oli mukava nähdä, miten Harryn vihreisiin silmiin syttyi valo pojan saadessa itselleen jotakin tekemistä tyhjän olemisen sijasta.
Samainen valo kuitenkin kaikkosi yllättävän pian Harryn tajutessa hämärässä porraskäytävässä, että joku itki.
Ääni oli katkonaista, kuivaa nyyhkytystä ja se tuntui kantautuvan huomaamattomasta ikkunasyvänteestä. Harry hiippaili uteliaisuuttaan lähemmäs, vaahtokarkkipussi edelleen kädessä riippuen.
Ikkunan ääressä kyhjötti selin Harryyn poika, jonka platinanvaaleat hiukset ja jotenkin siro olemus olivat Harrylle kumman tutut. Hämmästyksekseen Harry totesi pojan olevan Draco, mutta jonka yleensä niin ylpeä olemus oli tänään tipotiessään.
Harry ei ensin tiennyt miten asiaan suhtautuisi, sillä loppujen lopuksi hänen vanha vihollisensa kävi sääliksi.
Sitten Draco kääntyi ja hänen harmaat silmänsä laajenivat yllätyksestä kun poika tajusi kuka hänet oli löytänyt.
”Potter. Tämän ainoan kerran.. mene pois.” Draco sanoi jotenkin surkealla äänellä, joka oli kaukana ylimielisestä. Itse asiassa poika toi Harryn mieleen hänet itsensä, silloin kun kaikki vaikutti harmaalta. Mutta toisin kuin Draco, Harry itse tiesi mitä tuollaisina hetkinä juuri eniten kaipasi.
Niinpä Draco yllätyksekseen löysi itsensä toisen pojan syleilystä, mutta ei kuitenkaan väittänyt vastaan vaan antautui nauttimaan hetkestä täysin rinnoin.
Kun he viimein irrottautuivat toisistaan, olivat molemmat hiukan hengästyneitä ja hiukset sekaisin.
Harry hymyili Dracolle ja näytti pussia kädessään.
”Haluatko vaahtokarkkeja? Voitaisiin mennä Rohkelikkotorniin paistamaan nämä takassa..”
Draco hymyili hellästi takaisin, sillä enää hän ei pelännyt näyttää tunteitaan mustatukkaiselle pojalle.
”Mennään vain.” Mielessään hän tiesi, että muutakin tulisi varmasti tapahtumaan, olihan Rohkelikkojen tupa kuulemma tyhjillään..
Draco virnisti Harryn selälle. Pikku esitys oli kannattanut ja nyt Harry olisi hänen.