Nimi: Lähtölaskenta ikuisuudesta ylösnousemukseen
Kirjoittaja: Uncaring
Fandom: Harry Potter
Genre: Angst, romance, deathfic, het, slash
Ikäraja: K-11
Paritus: Draco/Blaise/Pansy (Draco/Astoria)
Vastuuvapaus: J. K. Rowling omistaa hahmot ja miljöön, minä vain leikin niillä. Kappale lopussa on Heli Kajon - Jos mä kuolen nuorena, suosittelen lämpimästi kuuntelemaan kyseisen laulun sanat.
A/N: Ystäväni nukkui pois alle kaksi viikkoa sitten. Kirjoitin tämän tavallaan sen herättämien tunteiden ja tunteiden myllerryksen pohjalta, vaikka on mahdotonta sulauttaa ficciin sitä tunnelatausta mikä kyseisen asian takia syntyi. Alunperin tarkoitukseni oli kirjoittaa surullisenhaikeita orginaalirunoja, mutta jotenkin päädyinkin kirjoittamaan tälläistä. Kenties ne runotkin on tarkoitettu kirjoitettavaksi, mutta niiden aika ei ole nyt. En uskaltanut julkaista tätä heti kirjoitettuani eli viime lauantaina, mutta ajattelin, että se voisi nyt päästä seikkailemaan Finin vihreille laitumille :3
Varoitukset: Jaa-a, superihanan hahmon kuolema voi järkyttää monia.. Muutama kirosana siellä täällä, kirjoitettu aikalailla tajunnanvirtana, tämä vain syntyi sormien kulkiessa pitkin näppäimistöä, enjoy!
Lähtölaskenta ikuisuudesta ylösnousemukseen
1996
Mustahiuksinen tyttö istui yksinään liemitunnilla. Hän piirteli sulkakynällään hajamielisenä ruusuja vihkonsa kulmaan. Tyttöön luotiin hieman halveksivia katseita, kun hän unohtui tämän tästä omiin ajatuksiinsa, vaikka tunti oli alkanut jo aikaa sitten. Kesken opetuksen Pansy vaati lupaa poistua luokasta, mutta vastausta pyyntöön neito ei jäänyt kuuntelemaan, vaan lähti luokasta vähin äänin, ja ulos päästyään hän pinkaisi juoksuun. Noidan luokkatoveri ei jäänyt seuraamaan tilannetta sivusta, vaan ryntäsi hänkin ulos luokasta vain heilauttaen kättään opettajalle poistumisen merkiksi. Nuorempi Malfoy löysi tytön kivisen käytävän seinustalta. Pansy halasi polviaan kuin eksynyt lapsi.
Pansy pysyi täysin vaiti vain hetken, sillä Dracon katsoessa häntä huolestunesti, ei edes Pansy kyennyt pitämään pahaa oloaan piilossa. Neito koetti saada sanaa suustaan, mutta hänen äänensä särkyi sillä hetkellä, kun hän yritti puhua. Käytävä oli tyhjä oppituntien vuoksi, mutta muutama hyppytuntiaan viettävä korpinkynsikaksikko tuijotti heitä supisten keskenään. Pansy mulkaisi heitä, mutta todellisuudessa ei jaksanut välittää moisesta lapsellisuudesta. Draco vilkaisi taakseen ja huomasi myöskin kyseiset tytöt. Häntä ärsytti moinen käytös enemmän kuin olisi pitänyt.
"Arvostaisin suuresti jos painuisitte vittuun silmistäni tällä sekunnilla, kiitos!" Draco sihahti hampaidensa välistä.
Tytöt katsoivat häntä hieman loukkaantuneesti, mutta noudattivat pojan pyyntöä ja lähtivät laahustamaan kohti omaa tupaansa edelleen supattaen keskenään.
"Pansy hei, ma chérie, mikä on?"
Draco laskeutui istumaan Pansyn viereen vilpoisalle kivilattialle. Hän silitti ystävättärensä selkää huomatessaan, että Pansy koetti parhaansa mukaan saada äänensä kuuluviin.
"Hän on.. Hän on.. Hän.."
Pansy ei kyennyt jatkamaan, sillä hänen äänensä murtui kuulumattomiin ja hän päästi kuuluvan nyyhkäisyn. Tämän jälkeen hän alkoi täristä holtittomasti, jolloin Draco kaappasi hänet kainaloonsa, kun ei tiennyt mitä muutakaan olisi voinut tehdä tytön hyväksi. Pansy nyyhkytti, itki, ulvoi ja haukkoi henkeään epätasaiseen tahtiin. Hän ei halunnut sotkea Dracon valkoista kauluspaitaa, joten hän koetti hieman pitää poikaan etäisyyttä, mutta miehenalku rutisti hänet tiukasti itseään vasten.
"Turha hävetä mitään minun kanssani. Sinua itkettää, joten anna sen vain tulla, mitä sitä turhaan pidättelemään", Draco lohdutti silitellessään kainaloonsa käpertynyttä Pansya. Pansy nyyhkäisi jälleen ja pyyhkäisi poskeaan hieman ärtyneen oloisena. Tytön naama oli märkä, se suorastaan kiilsi kyynelistä ja näytti hieman laikukkaalta. Ripsivärit olivat levinneet luomille ja hiukset olivat hieman pörrössä.
Draco siirsi kätensä tytön selältä tuon hiuksiin, ja alkoi paijata tyttöä kuin mitäkin lemmikkiä. Pansy näytti heikolta ja pahoinpidellyltä, eikä Draco vieläkään tiennyt, mistä moinen johtui. Pansy niiskaisi pariin kertaan, jolloin Draco tajusi kaivaa taskustaan nenäliinan, jonka hän ojensi tytön vapiseviin käsiin. Pansy niisti nenäsä ja kuivaili kasvojaan, jonka jälkeen hän katsoi häntä pitelevää luihuispoikaa.
"Blaise on kuollut."
Pansy hengitti nopeasti sisään ja ulos, koettaen estää uusien kyyneleiden tuloa. Draco katsoi Pansya kuin tärähtänyttä ja naurahti pingoittuneesti.
"Pansy, mitä oikein puhut? Ihan tosissaan, mitä ihmettä?"
"Usko tai älä, mutta toivon, että tämä olisi vain pohjanoteeraus huonoille vitseilleni, mutta kun ei", Pansy nyyhkäisi.
Draco ei tiennyt miten reagoida. Pansyn väittämä kuulosti aivan liian absurdilta uskottavaksi. Blaise muka kuollut? Miksi, miten ja missä muka? Dracon ajatukset alkoivat laukata ympyrää, mutta hän ei edelleenkään tiennyt mitä vastata Pansylle.
"Hän oli valmistanut liemen", Pansyn ääni vapisi jälleen. "Hän oli valmistanut liemen kertomatta siitä kenellekään ja juonut sen aamuyöllä. Daphnen ja Theodoren oli ollut tarkoitus tavata Tähtitornissa salaa, mutta kun he olivat menneet sinne, he löysivät Blaisen. Kuolleena", tyttö jatkoi.
Draco ei kestänyt kuulla enempää yksityiskohtia. Tosiaan, Blaise ei ollut tullut yöllä heidän kanssaan makuusaliin, vaan myhäillyt salaperäisenä, että hänellä oli muita asioita hoidettavaan. Hän oli ollut rauhallinen, hymyilevä itsensä eilen heidän pelatessaan velhoshakkia, jonka panoksena oli ollut pullollinen tuliviskiä. Blaise oli tietenkin voittanut sen, mikä oli ärsyttänyt Dracoa. He olivat juoneet pari lasillista yhdessä, jonka jälkeen Blaise oli lähtenyt hoitamaan "muita asioitaan".
*
Draco oksensi pahaa oloaan pois. Hirveä möyrivä tunne vatsassa ei tuntuvut loppuvan koskaan. Häntä hikoilutti ja valkoinen kauluspaita tuntui todella nihkeältä hänen ihoaan vasten, joten hän päätti hankkiutua siitä eroon repimällä sen väkivaltaisesti yltään. Hän, Pansy, Daphne ja Theodore olivat poikien makuusalissa, jonne muut eivät pääsisi. Pansyn poskilla oli pari mustaa viivaa, jotka olivat syntyneet levinneistä meikeistä. Tytön silmät näyttivät kipeiltä ja ilkeän turvonneilta. Daphne oli ainoa, joka ei itkenyt, muttei hänkään ollut kaukana siitä. Greengrass piteli poikaystäväänsä kädestä huomattuaan, että Theodorenkin poskelle oli eksynyt kaksi yksinäistä kyyneltä.
"En vain usko tätä, en usko! Ei Blaise ollut edes masentunut, ei onnellinen ihminen tee itselleen moista!" Draco meuhkasi, ja vaikka hänen äänensä olikin vain heikko pihaus, se sisälsi niin paljon tunnetta, ettei yksikään heistä ollut koskaan aiemmin nähnyt Dracoa niin herkässä tilassa.
"Ei tuollaista asiaa voi uskoa kukaan", Pansy inahti katkerasti.
He kaikki tiesivät, että Pansy oli viime keväänä ihastunut Blaiseen lujaa ja täysillä, mutta Blaise ei ollut vastannut Pansyn tunteisiin, vaikka he olivatkin tytön tunnustuksen jälkeen viettäneetkin pari humalantäyteistä yötä yhdessä. Noiden öiden jälkeen Pansy oli tietenkin ihastunut Blaiseen vain lisää, mutta Blaise halusi säilyttää heidän ystävyytensä sotkematta sitä romantiikkaan.
Osittain se olikin ollut totta. Draco ei ollut koskaan uskaltanut sanoa Pansylle, että Blaise jätti vastaamatta tytön tunteisiin, koska hän oli ihastunut, kenties jopa rakastunut toiseen. Tämä toinen oli...
"Draco!" Pansy huudahti, kun Draco purskahti epätoivoiseen itkuun.
2001
Draco raapaisi tulitikun palamaan seistessään haudan edustalla. Hänen taikasauvasa oli takavarikoitu viideksi vuodeksi velhosodan päätyttyä, eli hän saisi sen takaisin parin vuoden kuluttua. Siihen asti hänen täytyisi pärjätä naurettavilla jästikeinoilla, kuten tulitikuilla.
"Sori Blaise, nämä ruusut ovat vähän vaurioituneet, mutta ehkä annat anteeksi tämän kerran, jookos?"
Draco hymähti laskiessaan ruusut ja kauniisti palavan lyhdyn haudalle. Draco höpötteli haudan edustalla niitä näitä, mutta muisti onnekseen mainita myös menneensä naimisiin kuukausi (vai oliko siitä jo kaksi?) sitten ja olevansa vihdoin lähes tasapainossa itsensä ja tekojensa kanssa.
Astoria Malfoy katseli miestään ystävänsä haudalla hieman kauempaa. Hän antoi Dracon mennä aina edeltä ennenkuin seurasi itse perässä. Hänkin oli jo useampana vuonna vieraillut itsekin Blaisen haudalla monesti, milloin Dracon, milloin Daphen kanssa. Tuore rouva Malfoy päätti, että aikaa oli kulunut riittävästi, joten hän kipitti miehensä rinnalle ja ujutti kätensä toisen käteen. Draco pysytteli aivan hiljaa, mutta se ei Astoriaa haitannut. Astoria taputteli Dracon olalta lunta, jota oli alkanut sataa taivaalta hiljalleen. Vaikka kevät oli jo yllättävän pitkällä, ei kevyt lumisade haitannut lainkaan.
"Blaise rakasti talvea juuri lumen vuoksi. Hänen mielestään se on maailman kauneutta puhtaimmillaan. Lisäksi hän aina ihannoi symboliikkaa. Eikös valkoinen ole viattomuuden ja puhtauden väri?" Draco kysäisi tuoreelta vaimoltaan. Astoria kiepautti ruskeat hiuksensa kiinni, jonka jälkeen hän nyökkäsi toiselle. Draco katsahti taivaalle, eikä Astoria voinut olla huomaamatta hänen kiilteleviä silmiään.
"Hän oli ensirakkautesi. Itkeminen hänen vuokseen on ihan sallittua", Astoria hymyili kannustavasti.
Draco räpäytti silmiään pari kertaa ja katsoi nuorta naista jäisillä silmillään.
"Olen kyynelehtinyt tarpeeksi. Ei hänkään jäänyt itkemään menneiden perään, vaan pyrki seilaamaan eteenpäin tilanteesta riippumatta. Minäkin olen tehnyt niin, sillä minä löysin sinut, jolloin sinä siirsit minut pimeydestä valoon, Astoria", Draco tunnusti ja suuteli brunettea hellästi vieden kätensä tuon niskaan. Astoria hymyili jälleen sitä hymyä, johon Draco aikoinaan ihastui, jonka jälkeen mies katsahti hautakiveen kaiverrettua tekstiä päivämäärien alapuolella.
Me rakastimme sinua kun synnyit,
Me rakastimme sinua kun elit ja kasvoit
Me rakastamme sinua nyt ja aina
Blaisen äiti oli nieleskellyt itkua taikoessaan hautakiveen kyseisen kirjoituksen. Hän oli kääntynyt Dracon puoleen ja kysynyt hänen mielipidettään kirjoituksen suhteen. Luihuispojan mielestä se oli ollut sopivan koruton, juuri sellainen mistä Blaise olisi taatusti pitänyt, vaikka olisikin ajatellut sen olevan hieman korni.
Draco kaiveli hetken aikaa pukunsa taskua, ja löydettyään etsimänsä hän laski pienen samettirasian haudalle, pyytäen Astoriaa taikomaan sen pysymään siinä, kunnes hän itse pystyisi murtamaan taian, jos hän niin haluaisi. Astoria teki kuten Draco pyysi, vaikka olikin hämmentynyt.
"Olisitko sinä kosinut häntä?"
"Rehellisesti? En, en edes ajatellut sitä vaihtoehtoa. Halusin vain symboloida "meitä" jollain romanttisella eleellä. Eikä hän olisi edes suostunut", Draco tyrskähti.
"Mutta teetin sen häntä varten, joten ajattelin, että hänen kuuluisi saada se. Eiköhän meidänkin olisi jo aika lähteä kotiin ja jättää hänet hämmästelemään tekoani, jota en koskaan tehnyt", Draco totesi tuumivaan sävyyn.
Astoria nyökkäsi jälleen ja niine hyvineen he kaikkoontuivat. Taivaalta laskeutuva vitivalkoinen lumi peitti heidän jälkensä kivisen haudan luota. Se oli kylmin ja lumisin kevät kahteenkymmeneen vuoteen.
Jos mä kuolen nuorena
Kunpa silloin olisi pakkasta
Mä pidän paljon enemmän talvesta
Jos mä kuolen nuorena
Kunpa olisin ehtinyt rakastua
Hautajaisissani pukeutukaa mustaan
mutta vain koska se on tyylikästä
Äiti ja isi älkää vaipuko tuskaan
Mä nautin täysillä mun elämästä
Tyttöystävät silmät päähän meikatkaa
Ja menkää tilaisuuden jälkeen tanssimaan
Pojat laulakaa se laulu
Joka sai mut aina nauramaan.
