Nimi: Ensimmäinen
Kirjoittaja: Skylar
Fandom: BBC Sherlock
Ikäraja: K-11
1.
Luokkahuoneen seinällä on kello, jonka pidempi viisari on yhden ja kahden välissä, ja lyhyempi viisari kuuden ja seitsemän.
Luokan edessä jorisee vanha opettaja, jolla on haalistunut vehnänkeltainen tukka ja silmälasien takana pienet, kylmät silmät. Oppilaat ovat samaa suoraselkäistä harmaata massaa. Yhtä lukuun ottamatta.
Takapenkissä istuu poika, jolla on tummat hiukset ja tummat silmät. Hän makaa pulpetilla ja katsoo ikkunasta ulos. Hänen suunsa on raollaan ja silmistä heijastuu sininen taivas.
Etupenkin oppilaat hihittivät. Joku heittää poikaa kuminpalalla. Se menee suoraan hänen suuhunsa ja vierii kieltä pitkin pulpetille. Lisää hihityksiä.
Poika suoristautuu ja tuijottaa kuminpalasta, joka kiiltää syljestä. Sitten hän kohottaa katseensa, mutta kukaan ei vilkaisekaan hänen suuntaansa.
Pojan katse siirtyy hitaasti kelloon. Hän nousee seisomaan, pakkaa kirjansa ja vihkonsa reppuunsa ja kävelee ulos luokasta. Kukaan ei sano mitään, mutta eturivissä joku yskäisee. Ovi naksahtaa pehmeästi kiinni.
Käytävä on tyhjä. Valkoiset ovet ovat kaikki lukittu ja niiden takaa kuuluu milloin kenenkin opettajan vaimea ääni. Poika kulkee portaita alas alimpaan kerrokseen ja kävelee tyhjään miestenvessaan. Siellä hän laskee repun lattialle ja vääntää hanan päälle. Hän purskuttelee vettä suussaan seuraavat kymmenen minuuttia.
Kello on kymmentä vaille tasan, kun poika astuu ulos vessasta. Silloin hän huomaa hänet, toisen pojan, nojaamassa seinää vasten. Pojan kasvoilla on kivulias ilme ja hän tutkii jalkaansa, joka on yltä päältä veressä. Tummasilmäinen poika kävelee hitaasti hänen luokseen katse toisen pisamaisissa kasvoissa viipyillen.
“Tarvitsetko apua?”
Pisamainen poika nostaa katseensa ja näkee itselleen tuntemattoman alempiluokkalaisen, jolla on syvät, ruskeat silmät ja hymyttömät huulet. Hän katsoo tätä epäluuloisena.
“Miksi sinä haluaisit auttaa?”
Toinen kohauttaa olkapäitään.
“Muuten vain.”
“Hyvä on.”
Tummasilmäinen poika laskeutuu polvilleen ja ottaa toisen jalan syliinsä. Lasinsirpale on juuttunut syvälle kantapäähän. Jalassa on ihottumaa. Hän ottaa pinsetit pojan kädestä ja vetää sirpaleen hitaasti ulos tämän jalasta. Veri pulppuaa iloisesti, kunnes poika tyrehdyttää sen liinalla.
“Parempi?” hän kysyy hiljaa ja kohottaa katseensa.
“Kyllä”, poika henkäisee ja nousee varovaisesti seisomaan toisen avustuksella. “Kiitos.”
“Sinulla on isot jalat”, tummasilmä sanoo katsellessaan, kuinka toinen vetää kalliin lenkkitossun takaisin jalkaansa. “Taidat harrastaa uimista.”
“Niin harrastankin”, toinen myöntää ja katsoo avuliasta poikaa uteliaana. “Mistä sinä sen tiedät?”
Tummasilmä kohauttaa olkiaan samalla, kun kello soi tunnin päättymisen merkiksi. Isojalkainen poika irvistää.
“Biologiaa. Täytyy mennä. Kiitos avustasi - ?”
“Jim. Jim Moriarty.”
“Kiitos, Jim. Carl Powers.”
He kättelevät.
2.
Ilmassa haisee hiki, deodorantti ja virtsa.
Yleisen koulun piha on synkkä paikka. Betonia, kivimuurit ja piikkilankaa. Aurinko paistaa vain pääovien edessä ja sinne suurin osa oppilaista pakkautuu niiksi kahdeksikymmeneksi minuutiksi, jotka he joutuvat koleassa syysilmassa tunnin välein viettää.
Jim seisoo erillään muista. Hän nojailee muuria vasten ja kuuntelee liikenteen pauhua. Hänen kierrätyskeskuksesta hankitut vaatteensa ovat kuraiset. Joku kamppasi hänet ovien edessä. Se oli lasten mielestä hauskaa.
“Tuossa hän on”, tuttu ääni sanoo. “Hän auttoi minua jalkani kanssa.”
Jim kohottaa katseensa. Hänen edessään seisoo viisi rotevaa poikaa kädet puuskassa ja kasvoillaan samanlaiset nyrpeät ilmeet. Yksi heistä on Carl Powers.
“Sinäkö autoit minun veljeäni?” vanhempi versio kysyy honottavalla äänellä. “Mikä sen nimi on?”
“Jim Moriarty”, yksi poika sanoo typerästi virnuillen. “Se on se jälkeenjäänyt.”
Jotkut pojat tirskuvat ja Carl Powersin veli näyttää huvittuneelta: “Mistä tiedät?”
“Se on samalla luokalla kuin minä. Se ei koskaan vastaa jos siltä yrittää kysyä jotain.”
Pojat nauravat lisää. Jim katsoo Carl Powersia, joka kääntää katseensa vaivaantuneesti virnistäen. Hänen veljensä astuu lähemmäs Jimiä ja hymyilee paljastaen ruman raon etuhampaidensa välissä.
“Onko se totta?” hän kysyy silmät pahanilkisesti hehkuen. “Oletko mykkä?”
Jim katsoo häntä ruskeat silmät elottomasti kiiltäen. Carl Powersin veli sylkäisee uhittelevasti hänen jalkoihinsa. Sitä roiskuu Jimin halvoille, koinsyömille kengille.
“Kysyin sinulta jotain, vajukki.”
Jim pysyy hiljaa. Pojat tirskuvat ja hivuttautuvat lähemmäs heitä kahta. Jim on jumissa kiviseinän ja Carl Powersin veljen välissä. Muutkin oppilaat ovat huomanneet välikohtauksen ja moni tulee katsomaan lähemmäs. Joku tönäisee Jimiä ja hän horjahtaa eteenpäin talloen isokokoisen Powersin kalliille, valkoisille lenkkareille.
“Helvetin urpo!”
Nyrkki osuu Jimin vatsaan ja hän kaatuu maahan. Oppilaat vislaavat ja hurraavat. Joku repäisee Jimin jaloilleen ja toinen isku osuu hänen päähänsä. Hän ei edes yritä lyödä takaisin. Sen sijaan hän katsoo ylös ja näkee vilaukselta Carl Powersin nauravat kasvot. Seuraava isku heittää hänet päin kiviseinää.
“Pojat! Mitä täällä oikein tapahtuu?” välituntivalvojan ääni kaikuu pihalla, kun tämä yrittää nähdä väkijoukon läpi. “Lopettakaa heti!”
Väkijoukko hajaantuu, kun opettaja pääsee Powersin ja Jimin luokse. Kylmät silmät katsovat ylimielisestä Powersista Jimiin, joka sylkee suustaan verisen klimpin opettajan hienojen mokkakenkien viereen. Opettajan kasvoilla vilahtaa inho.
“Powers, Moriarty, kansliaan nyt heti.”
Powers, jonka suosittu veli kuuluu koulun uimajoukkueeseen, pääsee nuhteilla. Jim saa kuulla kunniansa ja sen lisäksi hänet määrätään kuraattorin puheille, jossa hänet tuomitaan jälki-istuntoon.
“Tuollainen käytös on todella huolestuttavaa”, kuraattori katsoo häntä huulet supussa ja nypittyjen kulmien välissä syvä ryppy. “Mikä pahus saa sinut haastamaan muiden kanssa riitaa, Jim? Olet älykäs poika, mutta pelkään, että jos jatkat tuollaista käytöstä et tule pääsemään pitkälle elämässä.”
Jim ei vastaa. Hän sulkee silmänsä ja kuvittelee kuulevansa Carl Powersin naurun, kun tämän veli paiskasi hänet kivimuuria vasten.
3.
Koulun uimalassa äänet tuntuvat kaikuvan monikertaisina ja vedestä heijastuva valo täplittää seinät. Uimatunnit pidetään yhdessä vanhempien oppilaiden kanssa. Tytöt hihittelivät uimahatut päässään opettajalle, joka demonstroi uimahyppyjä.
Jim seisoo korokkeelle johtavan oppilasjonon viimeisenä. Uimalan valot ja värit kiinnostavat häntä, mutta ne peittyvät oppilaiden supinan ja tirskunnan alle. Lainatut uimahousut ovat hänelle liian isot ja valuvat alas, kunnes hänen on pakko vetää ne navan yli. Jonossa ensimmäisenä seisova Carl Powers osoittaa häntä ja nauru kaikuu uimalassa häijysti.
Jim katsoo Carlia silmiin ja kuiskaa: “Lopeta nauraminen.” Carl ei kuule sitä, mutta näkee Jimin huulten liikkuvan ja virnistää ystävilleen.
“Kuulitteko? Hyypiö mutisee taas itsekseen!” lisää naurua.
“Moriarty, mitä sinä jälleen luulet tekeväsi jonon viimeisenä?” opettaja tarttuu häntä olkapäästä ja taluttaa korokkeelle Carl Powersin ohi. “Sinä hyppäät ensimmäisenä. Anna mennä.”
Jim nousee sille ja katsoo vettä. Hän tietää, että se tuntuu kovalta hypätessä. Hän vilkaisee kylmäkiskoista opettajaa, joka tietää, että hän ei osaa uida. Hänen takanaan levottomat oppilaat kihertävät ja supisevat jotain toisilleen. Carl raapii nilkkaansa suu pahastuneesti mutrussa.
“Hyppää, Moriarty! Mitä sinä oikein viivyttelet?”
Jim ei halua hypätä. Hän ei voi nähdä tai hengittää veden alla. Hän astuu askeleen taaksepäin. Silloin Carl astuu korokkeelle ja työntää hänet rajusti eteenpäin.
"Mene jo, urpo!"
Jim menettää tasapainonsa ja putoaa pää edellä. Hän nielee suuren kulauksen vettä ennen kuin onnistuu potkaisemaan itsensä pohjasta pintaan. Hän räpiköi köhien altaan laidalle ja jää roikkumaan siihen henkeä haukkoen. Uimalassa kaikuu lasten nauru. Jim vihaa naurua.
“Joku auttakaa hänet ylös”, opettaja katsoo häntä inhoten. “Pyyhi nenäsi, Moriarty.”
Tytöt tirskuvat, kun Jim raahautuu heidän ohitseen suihkutiloihin. Hän pyyhkii vuotavan nenänsä pyyhkeeseen ja menee suihkuun, josta tulee kylmää vettä. Muut pojat tulevat hyppykierroksen päätyttyä ja Carl Powers ystävineen nauravat hänelle suihkujen toiselta puolelta. Jim tuijottaa Carlia ja tuntee vihaa.
“Mitä sinä tuijotat?” Carl huomaa hänen katseensa ja kaikki kääntyvät taas tuijottamaan heitä. “Tiesitkö, että opettaja sanoi sinua inhottavaksi räkänokaksi, Moriarty?”
He nauravat, mutta Jim ei käännä katsettaan. Carlin hymy hyytyy hieman ja hänen ystävänsä mutisevat jotain toisilleen.
“Mitä sinä tuijotat?” Carl toistaa ja kuulostaa nyt jo hieman hermostuneelta. “Lopeta se tai kerron veljelleni.”
“Vajukki tykkää Carlista”, joku hirnuu. “Vajukki on pihkassa Carliin!”
Pojat tirskuvat ja roiskivat vettä Jimin päälle, kun hän kävelee heidän ohitseen pukuhuoneille. Jim katsoo Carlia, jolla on punaiset kasvot, ja hymyilee. Saan hänet vielä lopettamaan.
Toiset pojat kuiskivat hänen jälkeensä: “Homo!” ja nauravat päälle.
4.
Kellon viisarit näyttävät kahtatoista.
Jim on ensimmäistä kertaa innoissaan ollessaan koulussa. Hän hymyilee Carl Powerille tönäistessään tämän kumoon käytävällä. Vanhempi Powers hakkaa hänen päätään siitä hyvästä kivimuuria vasten välitunnilla, mutta Jim kestää kurituksen hymyillen yhä vain. Hänellä on taskussaan Carlin rasvapurkki.
Clostridium botulinum. Se kuulostaa hyvältä. Koko suunnitelma on yksinkertaisen nerokas.
“Isä ajaa minut sinne uudella autolla”, Carl kehuskelee pukuhuoneessa joukkuetovereilleen. “Hän sanoo, että jos voitan tänään voin kokeilla torvea paluumatkalla.”
Äänet kaikkoavat poikien siirtyessä uimalaan. Jim astuu esiin pukukopista ja kävelee Carlin kaapille. Hän tiirikoi sen auki rautalangalla ja pudottaa rasvan takaisin pojan urheilupusakan taskuun. Kaapin pohjalla hän näkee Carlin hienot lenkkitossut ja hymyilee niille lystikkäästi.
Jim odottaa käytävän ulkopuolella, että pojat palaavat uimaharjoituksista. He eivät näe häntä astuessaan käytävälle.
“Hei, Carl”, Jim huikkaa hiljaisella äänellä, joka kaikuu tyhjässä käytävässä. Pojat kääntyvät ja näkevät hänet. Jotkut vaihtavat huvittuneita katseita.
“Mitä sinä haluat?” Carl kysyy leuhkasti ja raapii käsivarttaan.
“Toivottaa sinulle onnea”, Jimin ääni on korkea, iloinen, mutta hänen silmänsä ovat elottomat.
“Vajukki”, joku pojista tuhahtaa ja he nauravat hänelle. Jim seisoo paikallaan ja odottaa, että viimeinenkin poika on saanut tarpeekseen. Viimeinkin nauru kuolee. Käytävään laskeutuva hiljaisuus tuntuu raukealta. Hän menee Carlin eteen ja katsoo tätä silmiin.
“Yritä olla satuttamatta itseäsi”, hänen hymynsä on aito. “Hyvästi, Carl Powers.”
Joku potkaisee häntä sääreen ja Carl Powers nauraa, hekottaa vielä viimeisen kerran, mutta Jim Moriarty ei välitä. Hänen tummat silmänsä loistavat voitonriemusta.
Hän on voittanut.
