Ficin nimi: Melkein kuin murhaaja
Kirjoittaja: Mariaxoxo
Fandom: The Vampire Diaries/Vampyyripäiväkirjat
Genre: kauhu, draama, UST, femme
Ikäraja: K11
Paritus: Katherine Pierce/Elena Gilbert
Haasteet: Fandomkohtaiset OTP:t parituksella Katherine/Elena, genrehaaste genrellä kauhu, rarepari10 parituksella Katherine/Elena, valloita fandom fandomilla The Vampire Diaries
He olivat jo palaamassa takaisin autolle, kun Elena oli muistanut vielä yhden jutun. He olivat unohtaneet hakea ilmapallot. Caroline oli ollut hyvin lähellä saada jonkinasteisen hermoromahduksen, sillä oli vastuussa huomisesta koulun tapahtumasta ja halusi kaiken onnistuvan täydellisesti. Elena oli kuitenkin saanut hänet vakuuttuneeksi siitä, että kaikki sujuisi hyvin ja luvannut sitten käydä hakemassa ilmapallot. Bonnie ja Caroline olivat suunnanneet autoon odottamaan hänen saatuaan Caroline vakuuttuneeksi siitä, että varmasti selviäisi näinkin haasteellisesta tehtävästä.
Ystävien lähdettyä pimeät koulun käytävät alkoivat tuntua melkoisen aavemaisilta. Kello oli lähemmäs kymmentä eikä rakennuksessa ollut ketään muuta kuin Elena. Valotkin oli sammutettu ja kaikkialla oli hiljaista. Elena tihensi askeleitaan päästäkseen mahdollisimman nopeasti luokkaan, jossa Caroline oli kertonut ilmapallojen olevan. Vaikka Elena ei varsinaisesti pelännytkään pimeää, synkkä koulurakennus ei silti houkutellut häntä viipymään siellä yhtään sen pidempään kuin oli pakko.
Jostain kuulunut rapsahdus sai Elenan säpsähtämään. Hän naurahti mielessään omalle heikkohermoisuudelleen. Kuin huomaamattaan Elena kuitenkin käveli entistä nopeammin. Tietysti luokan täytyi olla aivan koulurakennuksen toisella puolella.
Ilmavirran suhahdus tuntui Elenan kasvoilla ja hän olisi voinut vaikka vannoa kuulleensa askelia. Hän katsahti ympärilleen, jos Bonnie ja Caroline olisivatkin palanneet. Ketään ei kuitenkaan näkynyt missään.
Ilmavirran tuntuessa jälleen Elenan kasvoilla hänen sydämensä alkoi pamppailla tavanomaista nopeampaa. Äkkiä hän toivoi, että Caroline ja Bonnie olisivatkin jääneet. Hän yritti rauhoitella mieltään, joka oli jo keksimässä kaikkia mahdollisia kauhukuvia.
Valot alkoivat räpsyä ja viimeistään nyt Elena oli varma, ettei ollut rakennuksessa yksin. Hän vilkuili paniikissa ympärilleen näkemättä kuitenkaan ketään. Jostain kuului jälleen askelia.
Elena penkoi taskujaan yrittäen löytää edes jonkinlaista asetta. Hän kuitenkin tajusi jättäneensä kaikki Alaricin antamat aseet kotiin ja kirosi tyhmyyttään.
Elena tunsi hengityksensä kiihtyvän vilkuillessaan ympärilleen, odottaen hyökkäystä. Hetkeksi kaikki kuitenkin hiljeni eikä kuulunut ääntäkään. Ehkä hän oli sittenkin kuvitellut kaiken.
Äkkiä jostain kuului kolaus, aivan kuin joku olisi heittänyt tuolin tai muun painavan esineen. Elena kirkaisi.
Jostain kuului taas askeleita ja hän lähti juoksemaan kohti lähintä ulko-ovea. Ovi oli jo ihan edessä ja Elena oli juuri vetämässä sitä auki.
Äkkiä jostain kuitenkin ilmestyi tumma hahmo aivan oven eteen ja Elena pysähtyi kuin seinään, etsien paniikissa muita pakoreittejä.
”Hei”, kuului kujeileva ja kumman tuttu ääni.
Hetken mietittyään Elena tajusi, kuka hänen edessään seisoi.
”Katherine?”
Elenan nimeltä kutsuma henkilö astui pois varjoista ja pian Elenan edessä seisoi hänen lähes täydellinen kaksoisolentonsa, vaatetusta ja naisen kasvoilla olevaa kujeilevaa hymyä lukuun ottamatta.
”Kukapa muukaan.”
Elena oli juuri ja juuri saanut hengityksensä tasaantumaan ja mulkoili nyt edessään seisovaa naista.
”Oliko tämä sinusta hauskaakin? Luulin sinua joksikin, joksikin, murhaajaksi”, Elena tokaisi ärsyyntyneenä.
Katherine hymyili raivostuttavan viekoittelevaa hymyään.
”Ehkä minä olenkin.”
”Älä viitsi. Mikä sinua oikein riivaa?”
”Ehkä halusin nähdä sinut.”
Katherinen vastustamattomat silmät tuijottivat kiinteästi Elenaa eikä hän voinut muuta kuin tuijottaa takaisin.
”Öm, jaa, tuota, miksi?”
Elena tunsi menettäneensä puhekykynsä täysin tuijottaessaan vain Katherinen hypnotisoivia silmiä.
Katherine astahti lähemmäs ja seisoi äkkiä vain senttien päässä Elenasta.
Katherinen huulten lähes koskettaessa Elenan omia, hän huomasi automaattisesti sulkeneensa silmänsä.
”Sinua on mukava hämmentää”, Katherine kuiskasi lämpimän ilmavirran kutittaessa Elenan huulia.
Elenan avatessa silmänsä Katherine oli kadonnut.
Hän oli tehnyt sen taas.
