Fandom: Fullmetal Alchemist (manga)
Ficin nimi: Halaus
Kirjoittaja: Odo
Genre: Angst, femme
Hahmo(t): Riza/Gracia
Ikäraja: Sallittu
Summary: Halauksella voi poistaa murhetta.
Vastuunvapaus: Hiromu Arakawalle kiitos upeasta mangasarjasta, minä vain leikin hahmoilla, enkä saa tästä rahaa.
A/N: Sain Riza/Gracia -haasteen Haastekampanjasta ja musta oli tosi kivaa kirjoittaa jotain näin rarea, joka ei ois tullut edes mieleen. Kiitokset menee siis DulzGramille, joka haasteen antoi ja toivon, että olen onnistunut edes jotenkin. Ajallisesti tämä on siis ennen Maesin kuolemaa ja sen jälkeen. Haasteisiin Rare10, FF100 sanalla 030. Kuolema (Amestrisin armeija) ja Ficlet300 sanalla 53. Sopimaton. Otsikko on vähän tönkkö, mutta en nyt parempaa keksinyt. Muuten tää on mielestäni ihan hyvä, joten toivottavasti lukijatkin tykkäätte.
Gracia puristi Rizan kättä, kun he istuivat sohvalla Hughesien olohuoneessa. He olivat olleet hiljaa jo hetken, eikä huoneessa kuulunut muita ääniä kuin lelupalikoiden kolahdukset toisiaan vasten, kun Elysia kasasi niitä korkeaksi torniksi.
”Etkö sinä voisi…” Gracia lähes kuiskasi, eikä Riza kyennyt muuhun kuin pudistamaan päätään. Häneen sattui kamalasti, kun hän joutui katsomaan Gracian surullisiin kasvoihin, jotka kaipasivat vastauksia niistä vaaroista, joihin Maes oli sekaantunut.
Hetken mielijohteesta Riza halasi Graciaa ja toivoi, että saisi välitettyä sen kaiken rakkauden, jota hän toista kohtaan tunsi. Riza tiesi, että hän ei voisi taistella Maesin paikasta Gracian rinnalla, mutta siitä huolimatta hän halusi osoittaa tunteensa edes jotenkin.
Gracia vastasi halaukseen ja hänen sormensa eksyivät Rizan vaaleisiin hiuksiin. Se sai Rizan sydämen jättämään muutaman lyönnin välistä, mutta halaus kesti vain hetken ja Riza palasi todellisuuteen. Gracia kiitti häntä ystävällisyydestä ja lähti keittämään teitä heille molemmille.
*
Maesin hautajaisista oli kulunut viikko, kun Riza koputti Gracian oveen. Nainen aukaisi oven, pyysi sisään ja käveli keittiöön ottaen vapisiviin käsiinsä teepannun. Aina, kun Gracia näki jonkun Amestrisin armeijasta hän muisti kuolleen miehensä, jota ikävöi koko sydämellään. Riza meni odottaessaan leikkimään Elysian kanssa, jonka jokaisella nukella oli yllään hieno mekko.
”Milloin isi tulee töistä?” Elysia kysyi ja Riza ei saanut sanoja ulos suutaan. Häntä ahdisti pienen lapsen kysymys ja samalla hän ymmärsi, miten vaikeaa Gracialla oli elää tyttärensä kanssa, joka ei vielä ymmärtänyt kuolemaa. Riza ei voinut enää katsoa pieneen tyttöön, joka näytti hämmentyneeltä. Hän käveli keittiöön ripein askelin ja halasi takaapäin Graciaa, joka laski teepannun pöydälle.
”Miten sinä voit?” Riza kuiskasi hengittäen Gracian niskaan. ”Ihan hyvin”, Gracia vastasi, mutta Riza ei voinut uskoa sitä. Hän kuitenkin tiesi, että Gracia oli vahva, eikä antaisi Maesin kuoleman lannistaa itseään ja se oli yksi niistä syistä, joiden takia hän välitti entistä enemmän naisesta, jota ei koskaan saisi omakseen.
”Voinko tehdä jotain puolestasi?” Riza kysyi irrottaessaan otteensa toisesta ja yllättyi, kun kääntyessään Gracia hivuttautui takaisin halaukseen.
”Ole vain siinä. Läheisyys tuntuu hyvältä”, Gracia sanoi painaen päänsä vasten Rizan olkapäätä niin, että Riza ei kyennyt näkemään hänen kasvojaan. Siitä huolimatta Riza tiesi, että Gracia itki, sen saattoi tuntea vapinasta, joka virtasi kehosta toiseen.
Riza puristi kätensä tiukemmin Gracian ympärille ja toivoi, että voisi tehdä enemmän naisen puolesta. Sillä hetkellä se oli parasta, mihin hän pystyi ja vaikka hän inhosi itseään ajatuksiensa takia, hän toivoi, että saisi jäädä Gracian rinnalle hyvin pitkäksi aikaa – pidemmäksi kuin ystäville oli sopivaa.