Title: 3 tapaa laittaa Billin hiukset
Author: Sanderra
Rating: S
Pairing: Bill/Fleur, tulkinnanvarainen Bill/Charlie, joka kuulutettakoon myös varoituksena
Genre: draama, fluffy
A/N: Aloitin tämän pieni ikuisuus sitten, ja nyt myöhemmin kun luin 3 kertaa kun - haasteen tuotoksia, muistin että tällainenkin esitys löytyy tietokoneen syövereistä. Osallistuu edellämainitun
haasteen lisäksi myös
FF100:n sanalla 024: perhe.
Okei, suhtauduin aika löyhästi hiustenlaiton käsitteeseen, mutta menköön.
3 tapaa laittaa Billin hiukset
ÄitiKun Bill kaksitoistavuotiaana pyyhkäisi otsahiuksensa korvan taakse, äiti alkoi taas puhua siistiltä näyttämisestä ja heristi saksia kädessään uhkaavasti. Billin teki mieli näyttää kieltä, mutta hän ymmärsi, että äiti oli vakuutettava hiusmuodin muutoksesta muin keinoin.
”Kaikilla suurilla velhoilla on pitkät hiukset, niin kuin vaikka Dumbledorella”, Bill julisti.
Äiti huokaisi luovuttamisen merkiksi ja jatkoi lehtileikkeiden tallettamista. Useassa kuvassa vilahti nuori vaaleahiuksinen velho, jonka hymy oli Billin mielestä mahdottoman iljettävä. Sellainen limainen, ja hän oli varma, että jos kylmä kaurapuuro voisi hymyillä, se näyttäisi juuri tuollaiselta. Hän päätti mielessään, ettei koskaan leikkaisi hiuksiaan samanlaisiksi hassuiksi kiehkuroiksi kuin kaurapuurohymyn omistaja.
Seuraavana syntymäpäivänään Bill sai lahjapaketista kaksi nahkaista hiusnauhaa, kasasi tukkansa pieneksi poninhännäksi ja juoksi ylpeänä alakertaan näyttämään sitä äidille.
FleurFleur piti Billin hiuksista. Hipaisi niitä ohi kulkiessaan, silitti niskaa iltaisin sohvalla istuessaan, punoi pieniä palmikoita otsahiuksiin Billin nukkuessa. Aamulla hiukset olivat auttamattomasti takussa, parhaatkaan muotoiluloitsut eivät tehonneet itsepäisiin suortuviin, ja Fleur kikatti pörröttäessään peikkotukkaa.
”Onneksi et ole menossa töi´in tänään, sinua ei tunnistaisi maa´isten joukosta.”
Bill hymyili teemukiinsa ja suukotti Fleurin päälakea pöydästä noustuaan.
”Yritän pestä tämän hirvityksen siistimmäksi.”
Shampoo tuoksui kodille ja kylpyammeessa loiskinnalle. Eri tavalla kuin lapsuudessa, mutta ei millään tavalla huonommin. Hiusten kuivuttua kammattuina hieman sileämmiksi Fleur solmi niistä ranskalaisen letin ja katsoi työnsä tulosta tyytyväisenä. Bill kysyi uteliaana vaimoltaan palmikon nimen alkuperästä, ja Fleur kertoi hymyillen, että sillä ei todellisuudessa ollut mitään tekemistä Ranskan kanssa.
Charlie Charlie oli tullut käymään.
Se taas tarkoitti väistämättä sitä, että loputkin Weasleyn perheen jäsenet kokoontuivat Kotikoloon tervehtimään kaukaista vierasta. Charlien läsnäolon saattoi aistia heidän lapsuudenkotinsa puutarhassa - kaikki tuntui kummasti eloisammalta kuin aiemmin, kukat sädehtivät kesän väreissä, ja jopa tavallisesti lentävää lähtöä pelkäävät menninkäiset kiipeilivät uteliaina ikkunalaudalle katselemaan tapahtumia.
Hetki sitten kaupungilta palannut Bill halasi äitiään, joka kutsui lapsikatrastaan päivälliselle Kotikolon pihamaalta, ja nojasi hetkeksi porraskaiteeseen.
”Voisitko hakea Charlien? Hän meni kai kävelylle”, Molly pyysi.
Bill tiesi sanomattakin, minne mennä. Hän suunnisti metsänreunan tiheimmän puuston läpi pienelle aukiolle, jossa he kaikki olivat ensimmäistä kertaa nousseet luudan selkään. Aukion laidalla seisoi vanha käppyräinen pyökki, ja Bill heilautti itsensä istumaan alimmalle natisevalle oksalle.
Charlie nojasi puun runkoon muutamaa oksanväliä ylempänä.
”Hei”, Bill sanoi ja kapusi istumaan jykevälle oksalle veljensä viereen.
”Hei.”
”Mukavaa olla taas kotona, vai mitä?”
Charlie tuijotti tyhjyyteen vastatessaan: ”Minä kaipaan kotiin.”
Bill oli sekunnin verran vihainen Charlielle tämän kuulostaessa niin itsekkäältä, mutta ymmärsi sitten sen olevan tämän asettumaton luonne, joka ei tuntenut oloaan oikeaksi täällä.
Täälläkään. Bill ei tiennyt tarkalleen, mitä olisi sallittua tehdä lohduttavana eleenä, ja hän tunsi hetkellisen syyllisyyden piston Fleurin takia painaessaan päänsä Charlien hartialle.
”Tiedän.”
Charlien sormet kietoutuivat Billin hiuksiin, ja Bill näki silmänurkastaan tämän hymyilevän pienesti.
”Sinulla on yhä lohikäärmeenharja”, tämä hymähti.
Sen suorempaa tunnustusta ei heltiäisi, mutta se oli riittävästi kertomaan Billille, että jokin pienen pieni muuttumaton osa Charliessa kaipasi - jos ei jatkuvasti, niin ainakin silloin tällöin - nuoruusaikaisiin kuunkatseluihin, ja kahden sävyisiä hiuksia toistensa lomaan sekoittaviin iltapäiviin.
”Yhä.”