Kirjoittaja Aihe: Koko tarina (R/S, K-11, romantiikka, angst, one-shot)  (Luettu 2167 kertaa)

lurikko

  • ***
  • Viestejä: 1 398
    • Nyt myös tumblr:issa! Jee!
Nimi: Koko tarina
Fandom: Harry Potter
Hahmot: Remus/Sirius
Ikäraja: K-11
Genre: romantiikka, draama, angst, one-shot

A/N: Tässä taas Remus/Sirius-tunteitani tarinaan puristettuna!



**

KOKO TARINA



1976


”Sinun pitää valita”, hän sanoi, mutta Remus vain tuijotti häntä. Hän tuijotti takaisin. Selvin päin hän ei olisi uskaltanut. Asiat olivat jo paljon paremmin kuin ne olivat olleet syksyllä, mutta Remus ei ollut antanut anteeksi. Ei vaikka sanoi että oli. James sanoi että hänen pitäisi jutella Remuksen kanssa, mutta ei se mitään auttanut. Hän oli jo jutellut. Hän oli kertonut Remukselle moneen kertaan, ettei ollut tarkoittanut sitä, eikä siinä ollut edes ollut kyse Remuksesta vaan Kalkaroksesta. Tietenkään hän ei halunnut että Remus tappaisi ketään, mitä Remus oikein ajatteli? Remus oli tuijottanut häntä ja käskenyt hänen mennä tekemään se loitsujen essee.

”Mennään nukkumaan”, Remus sanoi ja vilkaisi Jamesia. ”Kello on melkein yksitoista ja huomenna on –”

”Ei vielä”, James sanoi. Jameskin oli humalassa, ehkä jopa enemmän kuin Sirius. Useat puolueettomat henkilöt olivat nähneet Lilyn juttelevan suipponaamaisen korpinkynnen Tony Mertonin kanssa tällä viikolla. ”Ei mennä ihan vielä. Totuus vai tehtävä.”

”Totuus vai tehtävä”, Dorcas toisti. Hetkeä aiemmin Dorcasin kieli oli ollut Siriuksen suussa. Sirius oli koettanut ajatella, miltä koko juttu näytti, eikä että miltä se tuntui.

”Ehkä pitäisi tosiaan mennä”, Frank sanoi, mutta Alice painoi kämmenen Frankin suulle ja pussasi korvaan. Niin vitun imelää.

”Totuus vai tehtävä”, Alice sanoi ja kietoi käsiä Frankin hartioitten ympärille. ”Totuus vai tehtävä, Remus.”

”Tehtävä”, Remus sanoi eikä katsonut ketään heistä, kääri vain villapaidan hihoja kyynärpäihin ja sitten takaisin. Dorcas hihkui. Peter nyökkäsi hyväksyvästi. James heilautti kättään ja jäi sitten hetkeksi tuijottamaan tyttöjen makuusalien portaikkoa, jonne Lily oli kadonnut pari tuntia sitten.

”Suutele Siriusta”, James sanoi.


**


He kaikki hiljenivät, paitsi Frank ja Alice, jotka kuiskailivat toisilleen. Sirius katsoi Jamesia. Remuskin katsoi Jamesia ja käänsi sitten hitaasti katseensa häneen. Remuksen suu oli raollaan ja silmät säikähtäneet.

”Huono idea”, Sirius sanoi mahdollisesti vähän liian kovaa, mutta mitä siitä. Hän nojasi kohti Jamesia ja törmäsi Dorcasin olkapäähän.

”Miten niin?” James kysyi ja kohautteli hänelle olkapäitään, vitun idiootti. ”Miten niin? Miten niin huono idea?”

”No kun se vaan on”, hän sanoi ja yritti katseellaan viestittää Jamesille, että jos tämä oli joku Jamesin onneton yritys saada Remus antamaan hänelle anteeksi, niin James oli kyllä vielä ihan helvetisti harhaisempi kuin yleensä. Remus ei halunnut suudella häntä. Kyllähän sen nyt näki vittu naamasta. Hän kömpi polvilleen ja yritti päästä Dorcasin ohi, mutta Dorcas ei tainnut tajuta.

”Istu alas”, Remus sanoi.

Sirius istui. Dorcas tönäisi häntä kauemmas, hän oli kai osunut Dorcasin käden päälle tai jotain. Hän kääntyi kohti Remusta ja aikoi sanoa jotain, mutta ei keksinytkään mitään, mutta ehkä ihan hyvä niin. Mikään, mitä hän oli Sen Tapauksen jälkeen tänä syksynä sanonut Remukselle, ei ollut auttanut yhtään.

Remus kömpi hänen luokseen Peterin ohi ja kyljellään makaavan pullon yli, pahoitteli kun Marlene joutui väistämään, pysähtyi Siriuksen eteen nelinkontin, nojasi häntä kohti ja painoi suunsa hänen suutaan vasten.

Remuksen silmät olivat auki. Sirius sulki omansa.

”Vitun hyvä”, James sanoi ja alkoi taputtaa. ”Vittu miten vitun hyvä. Vielä yksi kierros!”

”Hyvää yötä”, Remus sanoi ja katosi portaikkoon.


**


Sirius makasi selällään sängyssä. Sydän löi jotenkin oudosti. Kaksi iskua ja sitten yksi tyhjää. Ehkä hän kuolisi. Se olisikin runollista. Hän oli aina tiennyt kuolevansa nuorena mutta että näin nuorena. Äiti kyllä suuttuisi, mutta sittenhän olisi edes joku hyvä puoli.

Hän sulki silmät, kun Remus kömpi pois sängystään ja käveli lattian poikki. Kun kylpyhuoneen ovi oli napsahtanut kiinni, hän avasi silmät uudestaan ja kääntyi kyljelleen. Sänky narahti mutta Remus ei tainnut kuulla. James kuorsasi ja Peter oli mumissut hetki sitten jotain pehmeästä kolosta, joten ne vitun idiootit ainakin nukkuivat. Niillä ei ollut sydänkohtausta, koska kukaan ei ollut pistänyt Remusta suutelemaan niitä.

Tai eivät ne varmaan olisi edes piitanneet. Ne olivat tottuneet suutelemaan. Peterillä oli ollut sen yhden korpinkynsitytön kanssa viime keväänä suhde joka oli kestänyt varmaan viisi viikkoa. Ja James nyt pussaili Siriusta vähän väliä. Tai silloin tällöin. Kun piti järkyttää jotakuta. Ja kerran he olivat imutelleet läpällä huispausmatsin jälkeen keskellä kenttää niin huolella, että McGarmiwa oli yrittänyt antaa heille jälki-istuntoa siitä hyvästä, kunnes oli tullut järkiinsä ja tajunnut, että olisi ollut tosi moraalisesti epäilyttävää käytöstä rankaista suutelemisesta. Sirius ei enää edes muistanut, kumpi sen oli aloittanut. Siis ylipäänsä. Sen suutelemishomman. Varmaan se oli ollut hän. Hän oli halunnut tietää, miltä se tuntuu. Ja James oli kai halunnut harjoitella Lilyä varten.

Mutta Remuskin oli taatusti suudellut jotakuta. Sirius ei vain muistanut, ketä ja milloin. Ehkä Remus ei ollut edes kertonut heille.

Ohut valo paistoi kylpyhuoneen oven alta. Remus oli jo kussut ja pessyt kätensä, mutta enää ei kuulunut ääniä. Ei Remus nyt kuitenkaan varmaan aikonut jäädä sinne nukkumaan. Kukaan ei ollut niin tyhmä. Ja kello oli jo ihan helvetisti, varmaan tyyliin kolme. Sirius ainakin olisi taatusti jo ollut unessa ellei olisi miettinyt sitä, että Remus oli hetki sitten suudellut häntä.

Hän nousi sängystä, otti peittonsa ja käveli oven luo. Askeleet eivät olleet niin hiljaiset kuin hän oli toivonut mutta mitä vitun väliä. Hän istuutui lattialle oven viereen ja rutisti olkapäät seinään.

”Ajattelitko hukuttautua vessanpönttöön?” hän kysyi. James jatkoi kuorsaamista, luojan kiitos.

”Mene nukkumaan”, Remus sanoi mutta kuulosti epävarmalta.

Sirius katsoi valojuovaa oven alla. Jos Remus olisi ollut ihan oven vieressä, ehkä hän olisi nähnyt Remuksen varjon. Mutta ääni tuli kyllä vähän kauempaa. Hän painoi silmät kiinni ja hengitti syvään. Sydämenlyönnit olivat edelleen sekaisin. Ei kuitenkaan sattunut, joten ehkä hän ei kuolisikaan.

”Minulla on muuten joku sydänkohtaus”, hän kertoi Remukselle. ”Minä varmaan kuolen nyt. Sinä saat kaikki minun kirjani.”

”Ei sinulla ole mitään kirjoja”, Remus sanoi heti. ”Paitsi koulukirjat ja minulla on ne samat.”

”No sitten sinulla on kahdet.”

”Huono tarjous”, Remus sanoi ja oli hetken hiljaa. ”Onko sinulla oikeasti huono olo?”

”No ei. Ei kovin. Vähän vaan jotenkin outo.”

Remus ei vastannut. Ehkä Remus oli iloinen siitä, ettei hän kuolisikaan. Tai ehkä se oli pettymys.

”Sori”, hän sanoi ja avasi silmänsä. Hän ei ollut kuullut mitään, mutta oven alla häilyi nyt varjo. ”Siitä jutusta. Tai tästäkin. Mutta erityisesti siitä.”

”Sirius”, Remus sanoi väsyneellä äänellä.

”Milloin me ollaan taas ystäviä? Koska ennen pitkää meidän on pakko olla. Muuten minä kuolen.”

”Etkä kuole.”

”Kyllä kuolen.”

”…me ollaan oltu ystäviä koko ajan.”

”Eikä olla”, Sirius sanoi ja puri hampaita alahuuleen niin että sattui. ”Sinä olet vihainen.”

”En minä mahda sille mitään.”

Hän siirtyi vähän lähemmäs. Remuksen varjo huojahti mutta ei kadonnut. ”Mitä minä voin tehdä? Kerro mitä minä voin tehdä.”

”Ei se ole siitä kiinni”, Remus sanoi ja hengitti niin että sen kuuli oven toiselle puolelle saakka. ”Anna minulle vähän aikaa.”

”Kuinka paljon?”

”No en minä tiedä.”

”Jouluun asti?”

Remus ei vastannut.

”Jouluun asti”, Sirius toisti ja painoi pään suljettua ovea vasten. ”Sinulla on jouluun asti aikaa päättää, että haluat yhä olla ystäviä. Tai muuten minä teen jotain tosi isoa. Minä hankin vaikka vittu mustasta pörssistä yksisarvisen ja tuon sen aamupalalle ja laulan sinulle serenadin.”

”Minä olen päättänyt jo”, Remus sanoi niin hiljaa, että sitä hädin tuskin kuuli. ”Meidän pitäisi varmaan mennä nukkumaan.”

”Niin pitäisi”, Sirius sanoi eikä liikkunut. Se olisi hieno juttu. Yksisarvinen seisoisi pöydällä ja hän istuisi sen selässä ja laulaisi Remukselle jonkun tosi koskettavan laulun. Pöydissä huokailtaisiin. Tytöt itkisivät liikutuksesta. Remus tulisi hänen luokseen naama ihan punaisena. Hän liukuisi alas yksisarvisen selästä, tarttuisi Remukseen ja… ja varmaan halaisi ihan vitun tiukasti. Ei muuta. ”Hei”, hän sanoi suljetulle ovelle. ”Sori siitä toisestakin jutusta.”

”Mistä?” Remus kysyi pienellä äänellä.

”Siitä mitä James pani sinut tekemään. Äsken.”

”Ei se haittaa”, Remus sanoi.


**


1977


”Remus”, hän sanoi. ”Remus Remus Remus Remus Remus.”

”Eikö tämä ikinä lopu?” Remus kysyi ja kietoi kaulaliinaa tiukemmalle.

”Loppuu”, hän kertoi Remukselle, ”ihan tyyliin sekunnin päästä. Remus.

”On siihen ainakin viisitoista minuuttia”, sanoi Peter, sillä runkkarilla nimittäin oli rannekello. Vitun tarpeetonta. Oli melkein uusi vuosi eikä kukaan halunnut katsoa kelloa, siis ei todellakaan. Piti vain olla onnellinen. Kaikki oli hyvin. He olivat Pottereilla ja lunta oli niin paljon että maa melkein peittyi, ja Jamesin porukat olivat jonkun tuttavan uudenvuodenjuhlissa ja olisivat koko yön niin että he saivat olla keskenään, ja kaikki oli hienosti, siis ihan todella hienosti, mutta miksi Remus vain nyki kaulaliinaansa ja käveli häntä karkuun?

”En minä tarkoittanut vuotta”, Remus sanoi ja mulkoili häntä. Hän nauroi ja pääsi vihdoin Remuksen luo, kietoi kädet Remuksen olkapäille ja pussasi leukaan. Remus käänsi katseensa pois. Hän tarttui Remuksen leukaan ja käänsi Remuksen pään takaisin. ”Sirius –”

”Ole kiltti”, hän sanoi niin nätisti kuin osasi.

Remus huokaisi äänekkäästi ja pussasi häntä suulle.

”Kiitos”, hän sanoi ja pussasi takaisin. Hän kyllä tiesi että James katseli heitä, mutta se oli ihan Jamesin oma ongelma että tämä oli ruvennut niin vakavaksi heti kun oli alkanut seurustella Lilyn kanssa. James tiesi oikein hyvin ettei sitä laskettu jos pussasi kavereita vähän kännissä, ja silti James oli sanonut että ei, ei pysty enää, se ei ole reilua Lilyä kohtaan, ei mitenkään, ei. Niin että nyt Sirius sitten pussaili Remusta. Ei se kyllä haitannut. Hän tykkäsi Remuksesta muutenkin enemmän. Remus ei ollut niin vitun dramaattinen niin kuin James. Remus oli hiljainen ja vähän säikky ja tykkäsi mulkoilla ja käpertyi helposti kasaan eikä oikein vastannut suudelmiin paitsi joskus vahingossa, ja silloin Remus aina näytti tosi järkyttyneeltä. Se oli söpöä. Hän ei ollut sanonut sitä ääneen Remukselle tai kenellekään muullekaan mutta se oli.

”Hei”, Remus sanoi ja roikkui yhä hänen kainalossaan. Tai näköjään hän piti Remusta siinä. Hänellä oli toinen käsi Remuksen ympärillä ja toisella hän varjosti silmiään Potterien olohuoneen valolta että näkisi tähdet. Oli oikeasti aika kaunista. ”Mitä sinä teet?” Remus suhisi hänelle mutta ei kadonnut hänen kyljestään.

”En mitään”, hän sanoi. ”Voitko lämmittää minun sormiani?”

”No en voi”, Remus sanoi mutta lämmitti kuitenkin.


**


Yöllä hän osui Remuksen kanssa samaan aikaan käytävälle. Oli jo seuraava vuosi mutta ei tuntunut siltä. Remus hiipi kylppäristä pois ja hän yritti päästä sinne, koska ei saanut unta kun James kuorsasi kuin hevoskotka.

”Hei”, hän sanoi ja nykäisi Remusta pyjamasta. Remus pysähtyi. Pyjama oli hihoista liian lyhyt ja niin kulunut että kangas tuntui naurettavan pehmeältä sormien alla. Melkein olemattomalta. Kohta se varmaan kuluisi kokonaan pois.

”Hyvää uutta vuotta”, Remus sanoi ja katseli häntä. Käytävän päässä oli yksi ikkuna, ja sen läpi tuli kapea harmaa valo, joka osui Remuksen kasvoihin ja kaulalle. Remuksen aataminomena hypähti.

”Hyvää uutta vuotta”, hän sanoi ja laittoi kämmenet Remuksen poskille. Remuksella oli aika iso pää.

”Älä”, Remus sanoi ja käänsi päänsä sivuun, kun hän yritti suudella.

”Mitä?” hän kysyi. ”Remus –”

Remus vain tuijotti häntä.

”Remus”, hän sanoi ja silitti Remuksen poskia. ”Remus.”

”Täällä ei ole ketään muuta”, Remus sanoi hiljaa.

No se oli tietenkin totta. Mutta miten se muka muutti asiaa, sen Sirius aikoi sanoa ääneen mutta ei sitten viitsinytkään. Hän piti kämmenensä Remuksen kasvoilla ja nojasi eteenpäin kunnes oli aivan kohdalla. Leukaa piti vähän kohottaa. Hän ei ollutkaan koskaan tajunnut. Yleensä hän ajatteli enemmän yleisöä kuin Remusta. Tai kyllä hän ajatteli Remustakin. Mutta ei tällä tavalla. Hän kuuli Remuksen hengityksen, hän tunsi sen kasvoillaan, leuallaan, suullaan. Remus ei ollut juonut mitään. Hengityskin tuoksui vaahtokarkeilta. Remus oli kyllä oudoin tyyppi, jonka hän oli koskaan tavannut.

Hän painoi heidän suunsa vastakkain. Remus ei liikahtanut.

”Sori”, hän sanoi ja suuteli Remusta uudestaan. Remuksen kädet asettuivat hänen kyljilleen, sormenpäät etsivät kylkiluiden kuoppia. Ehkä Remus ei ollut ikinä edes suudellut ketään muuta. Hän laittoi käden Remuksen niskaan ja nojasi Remukseen, mutta Remus ei väistänyt. Remuksen suu oli lämmin ja pehmeä.

Jamesin kuorsaus vaikeni.

Sirius astui kauemmas ja pudotti kätensä Remuksen olkapäälle. Remuksen kädet katosivat hänen kyljiltään ja olkapäät putosivat hengityksen tahdissa. Kapeassa valossa Remuksen otsa kiilsi ja silmät liikkuivat hänen kasvoillaan.

 Hän puristi Remuksen olkapäätä, veti kätensä pois ja meni nukkumaan.


**


1978

 
”Tuolle täytyy tehdä jotain”, James sanoi ja katseli joulukuusta. Sirius ei sanonut mitään. Peter oli keittiössä kirjoittamassa kirjettä jollekin tytölle, jota kukaan heistä ei ollut vielä nähnyt, koska kuulemma he kuitenkin pilaisivat kaiken sanomalla jotain tyhmää. He toivoivat, että Peter esittelisi heidät tytölle pian, he olivat nimittäin jo miettineet, mitä sanoisivat.

”Lakkaa potkimasta sitä”, Sirius sanoi Jamesille ja vilkuili Remusta, joka istui ainoalla nojatuolilla itseensä kääriytyneenä ja tuijotti ulos ikkunasta.

”Se kaatuu kohta.”

”No varmaan jos sinä potkit sitä.”

”Ei kun minä pidän sitä pystyssä”, James sanoi ja tökki varpaillaan joulukuusen oksia. Hopeanauha huojui ja koristepallot keinahtelivat. Ne olivat Jamesin ullakolta, Jamesin äiti oli tuonut ne ja korillisen ruokaa viime viikolla. Omenapaistosta oli varmaan vielä jäljellä.

Tavallaan joulukuusi oli turha. He molemmat menisivät kuitenkin Pottereiden luokse jouluksi. Mutta Sirius oli nähnyt kuusia myynnissä Viistokujalla ja halunnut sellaisen.

”Nyt pitää mennä”, Peter sanoi kun ilmaantui keittiöstä kirje kädessä. Peterin naamalla oli typerä rakastunut ilme. Harmi ettei James enää antanut Siriuksen piikitellä Peteriä siitä. Jamesista oli tullut niin herkkä sen jälkeen, kun juttu Lilyn kanssa oli mennyt vakavaksi.

Peter meni takan luo, heitti hormipulveria tuleen ja astui takkaan. Nokea pöllähti matolle asti. Sirius vilkaisi Remusta, joka oli havahtunut horroksesta ja yritti suoristaa raajojaan. Polvet ja kyynärpäät naksahtelivat.

”Minunkin pitäisi mennä”, Remus sanoi ja katsoi Siriusta.

”Minä menen nukkumaan”, James sanoi ja nousi seisomaan. Joulukuusi keinahti Jamesia kohti mutta pysyi kuitenkin pystyssä. Ihan hyvä se oli. Se saisi kaatua itsekseen joulun aikana, kun Sirius olisi Jamesin kanssa Pottereilla. Tai tietenkin Lily olisi siellä myös. He kaikki teeskentelisivät, ettei Sirius ollut ylimääräinen. ”Sinä voit kyllä ihan hyvin jäädä”, James sanoi Remukselle, joka näköjään yritti yhä koota itseään. ”Katso ettei Sirius tee mitään tyhmää.”

Remus avasi suunsa mutta ei sanonut mitään.

”Jää vain”, Sirius sanoi.

He istuivat olohuoneessa katselemassa kaatuvaa joulukuusta sillä aikaa, kun James lukittautui kylpyhuoneeseen ja ilmestyi sieltä hetken päästä tukka entistä pahemmin pörrössä ja hammastahnaa leualla. James sanoi hyvää yötä ja katosi toiseen makuuhuoneeseen. Lattia natisi ja valo katosi Jamesin oven alta, ja Remus laittoi jalkansa lattialle.

”Ei kun oikeasti”, Sirius sanoi toivottavasti niin hiljaa, ettei James kuullut, vaikka eihän sillä ollut mitään väliä. ”Jää nyt vain. Minä en kuitenkaan vielä mene nukkumaan. Onko sinulla nälkä?”

”Ei”, Remus sanoi mutta vajosi takaisin nojatuoliin.

Sirius nyökkäsi. Hän ei muistanut enää, mistä he olivat puhuneet, ennen kuin Peter ja James olivat lähteneet. Eivät varmaan mistään. Eivät ainakaan mistään sellaisesta, mistä hän olisi osannut puhua Remuksen kanssa. Remukselle oli nykyään niin vaikea puhua. Sirius oli melko varma, että se oli hänen vikansa, vaikka ei tiennyt, milloin se oli alkanut ja miksi.

Tai ehkä se oli Jamesin vika. James oli ruvennut seurustelemaan ja yhtäkkiä kaikki oli ollut erilaista. James oli ollut erilainen, jotenkin pehmeämpi mutta väärällä tavalla. Ja siitä asti Lily oli ollut aina mukana, silloinkin kun ei ollut paikalla. James kuljetti Lilyä niin kuin jotain näkymätöntä vanginvartijaa, joka esti räjäyttämästä Tylypahkan ystävänpäiväkoristeita luihuisten päälle tai… tai suutelemasta Siriusta. Sellainen ei vain enää sopinut. James ei ollut ikinä sanonut sitä ääneen, mutta niin se oli, sen tunsi jos meni liian lähelle. Eikä Sirius siis piitannut. Ihan sama. Mutta ei sen olisi pitänyt vaikuttaa Remukseen.

Hän kurkotti käsinojan yli kohti vinyylisoitinta ja napautti sitä taikasauvan kärjellä. Se savusi hetken mutta alkoi sitten soittaa The Dark Side of the Moonia. Loitsu alkoi kai kulua loppuun, koska musiikki oli hitaampaa kuin olisi pitänyt, mutta tavallaan se sopi tunnelmaan. Remus tuijotti taas ikkunaa eikä edes huomannut, vaikka Sirius kääntyi katsomaan.

Hän ei ollut suudellut Remusta vuoteen, ei sen yhden kerran jälkeen, kun he olivat olleet Pottereilla uutena vuotena ja muut olivat olleet jo nukkumassa. Ei hän kyllä ollut suudellut kovin montaa muutakaan, paitsi syksyllä hän oli törmännyt Fabian Prewettiin yhdessä pienessä baarissa Liemikujalla. Se oli sellainen baari, jossa oli aina hämärää, niin että kun joku pitkä punatukkainen mies oli koskenut hänen kylkeään ja pitänyt kätensä siinä vähän liian kauan, hän oli yllättynyt, kun se olikin Fabian Prewett. He olivat menneet nurkkapöytään ja istuneet vierekkäin, vaikka vastakkainkin olisi ollut tilaa. Fabian oli sytyttänyt Siriuksen tupakan ja laittanut sitten käden reidelle. Peukalo oli hipaissut farkkujen sisäsaumaa. Sirius oli pitänyt jalat lattiaa vasten vaikka iho oli äkkiä muuttunut eläväksi.

Hän oli vienyt Fabianin kämpille eikä siitä sitten sen enempää. James oli kätevästi ollut Lilyn luona eikä kukaan olisi varmaan saanut tietää, ellei hän olisi seuraavana aamuna saattanut Fabiania pihalle ja törmännyt Remukseen.

Remus ei tietenkään varsinaisesti tiennyt mitään. Sirius ei ollut kertonut eikä Remus ollut kysynyt, ja seuraavilla kerroilla Fabian oli kaikkoontunut rappukäytävästä. Mutta yhden kerran James olikin tullut kotiin kesken yön, koska Lilyn kanssa oli ollut riitaa, ja Sirius oli yrittänyt piilottaa Fabianin sängyn alle, kunnes James menisi vaikka kylpyhuoneeseen ja hän voisi työntää Fabianin käytävään. Se ei ollut mennyt ihan niin kuin piti. James oli ollut vihainen ja Siriuskin oli ollut vihainen ja he olivat olleet riidoissa ainakin kolme päivää, vaikka oli epäselvää että miksi. Ehkä koska Sirius ei ollut kertonut Fabianista. Varmaan se johtui siitä. Ei se voinut olla mitään muutakaan, ei varsinkaan mitään mikä liittyi Remukseen.

”Hitto miten tylsää”, hän sanoi Remukselle vaikka ei tarkoittanut sitä. Hengitys liikkui ihon alla ja käsiä oli vaikea pitää paikoillaan. Remuksella oli uusi arpi kaulalla, sellainen punainen joka näytti siltä, että siihen sattui yhä. Ja Remuksen tukka oli huonosti. Remus oli varmaan yrittänyt itse leikata sitä ja nyt se sojotti niskasta.

”Anteeksi”, Remus sanoi.

”Ei sillä ole väliä”, Sirius sanoi ja koetti keksiä jotain sanottavaa. ”Minne sinä menet jouluksi?”

”Kotiin”, Remus sanoi.

”Niin tietenkin.” Sirius katsoi ulos ikkunasta. Oli alkanut sataa. Se olikin huono juttu. Remus asui jonkun vanhan käppänän alivuokralaisena parin korttelin päässä. Takka oli käppänän huoneessa eikä Remus voinut käyttää sitä, ja ulko-ovi avautui kadulle, niin ettei sisään voinut edes ilmiintyä. Remus kastuisi. Onneksi Siriuksella oli varmaan yhä sateenvarjo, jonka hän oli lainannut Remukselta jossain vaiheessa syksyä ja unohtanut palauttaa.

He istuivat hiljaa kunnes levy loppui. Sirius napautti vinyylisoitinta ja se alkoi soittaa levyä uudestaan alusta. Jossain vaiheessa Remus oli ruvennut katselemaan häntä. Ehkä Remus oli niin väsynyt ettei enää tajunnut, mitä teki. Hän katsoi kokeeksi takaisin ja Remus räpytteli silmiään ja punastui.

Välillä hänen teki mieli kertoa Remukselle Fabianista. Hän voisi sanoa sen huolettomasti, niin kuin ei olisi tarkoituksella pitänyt sitä salaisuutena monta kuukautta. Remus tietenkin haluaisi kuulla lisää, ja hän kertoisi Remukselle, ettei se ollut mitään vakavaa. Pelkkä sellainen juttu. Kyllä Remus tiesi. Mutta Remus ei tiennyt, joten Remus tuijottaisi häntä noilla silmillään. Hän sanoisi, että niin, siis pelkkää seksiä. Remus hätkähtäisi ja sitten loukkaantuisi, ja sen takia Sirius ei kai ollut kertonutkaan.

”Mennään keittiöön”, hän sanoi, kun Time soi uudestaan. Hän keitti Remukselle teetä. He istuivat vastakkaisilla reunoilla pöytää ja hän potki Remusta vahingossa nilkkaan mutta ei lopettanut. Kaikki tuntui niin hauraalta. Mikä, hän mietti, mikä nyt muka tuntuu hauraalta. Tässähän he olivat. Hän ja Remus. Niin kuin ennenkin. Mikään ei ollut muuttunut. He olivat vain huvikseen vähän pussailleet, ihan niin kuin hän oli pussaillut Jamesin kanssa, ja sitten he olivat lopettaneet sen, eikä siinä pitänyt olla mitään sen kummempaa. Eikä sekään muuttanut mitään, että hän tosiaan paneskeli Fabian Prewettin kanssa nykyään, tai ei hän tiennyt millä sanalla siitä olisi pitänyt puhua. Fabian oli ollut vain tyttöjen kanssa ennen häntä. Hän ei ollut ollut kenenkään kanssa. Kerran sängyssä Fabian kertoi kuulleensa, että hän ja James Potter olivat suudelleet huispausottelun jälkeen vaikka kaikki näkivät. Hän oli kertonut Fabianille, ettei se ollut tarkoittanut mitään.

Remuksesta Fabian ei onneksi tiennyt. Eikä Remus Fabianista. Ja se asia olisi paras pitää sillä tavalla. Hän ei ollut varma, miksi Remus suuttuisi Fabianista, mutta hän ei aikonut ottaa mitään riskejä.

”Sirius”, Remus sanoi teemukiinsa, kun hän taas potkaisi Remuksen nilkkaa.

”Sinä voit jäädä tänne yöksi”, hän sanoi.

”Enkä voi.”

”Mutta ulkona sataa.”

”Onko sinulla vielä minun sateenvarjoni?”

”Se taisi hukkua jonnekin.”

Remus huokaisi raskaasti.

”Hei”, Sirius sanoi ja jätti nilkkansa nojaamaan Remuksen nilkkaa vasten. Remus ei sanonut mitään, eikä silloinkaan, kun hän työnsi varpaitaan Remuksen lahkeensuusta sisään. Remuksella oli taas liian lyhyet lahkeet niin kuin tämä ei olisi vieläkään tajunnut, miten pitkä oli. Mutta ehkä se johtui siitä, että Remus osti vaatteensa käytettyinä.

Remus jäi sohvalle nukkumaan. Sirius meni omaan huoneeseensa, makasi sängyllä ja katsoi kattoa. Takuulla Remus oli vielä valveilla. Mutta jos Sirius menisi katsomaan, olisi hankala selittää, miksi hän oli tehnyt niin. Ei hänellä edes ollut mitään sanottavaa Remukselle. Hän olisi halunnut vain vaikka istua nojatuolissa ja katsella, miten Remus pyöri sohvalla, joka muuten oli ihan liian lyhyt. Remus olisi voinut tulla hänen sänkyynsä. Hän olisi mennyt itse sohvalle. Sitten aamulla hän olisi keittänyt kahvia ja vienyt sen huoneeseensa, ja Remus olisi herännyt hänen lakanoistaan.

Hän käänsi kylkeä ja painoi pään tyynyyn.


**


1979


Jouluaamuna hän yritti olla hiljaa, mutta Remus heräsi silti. Hän vei teekupit olohuoneeseen ja Remus katsoi häntä sohvalta. Hän oli kyllä sanonut, että Remus voisi hyvin nukkua Jamesin huoneessa, James oli Lilyn luona ja sitä paitsi huone oli jo melkein tyhjä, puolet muuttolaatikoista oli viety Jamesin ja Lilyn uuteen kotiin. Remus oli kierrellyt aikansa ja sitten nukahtanut sohvalle. Sirius oli käynyt etsimässä komerosta viltin, heittänyt sen Remuksen päälle ja mennyt omaan huoneeseensa valvomaan.

”Hei”, Remus sanoi karhealla äänellä. Remuksen silmät olivat aina pehmeämmät aamuisin.

”Hei”, Sirius sanoi. Sohvalla olisi kyllä ollut tilaa hänellekin. Hän olisi mahtunut hyvin, jos Remus olisi vähän siirtänyt jalkojaan.

 Hän istui tuolille Remuksen viereen ja laittoi teekupit sohvapöydälle. Remus ilmestyi huovan alta olkapäät mytyssä ja kurotti kohti teekuppia. T-paita oli rutussa ja yritti nousta selästä, mutta Remus kiskoi sitä alaspäin. Ainakin Remus oli jossain vaiheessa yötä potkinut farkut lattialle.

”Mihin aikaan sinun pitää mennä?” Sirius kysyi mahdollisimman kevyellä äänellä.

”Ei vielä”, Remus sanoi katse hänessä. Hän väisti katsetta. Tee oli liian kuumaa ja ikkunan takana satoi lunta. ”Menetkö käymään Andromedan ja Tedin luona?”

”Menen”, hän sanoi, vaikka ei ollut vielä päättänyt. Andromeda oli varmaan kutsunut hänet vain koska ajatteli, ettei hän halunnut olla yksin. Mutta jos hän ei menisi, hän joutuisi olemaan yksin.

”Voisit tulla meille”, Remus sanoi. Lauseen perässä kuului mutta.

”Enkä voi.”

”Tietenkin voit.”

”En minä halua tunkeilla.”

Remus huokaisi ja tuijotti häntä. Hän väänsi kasvonsa kohti Remusta ja tuijotti takaisin. Kohta Remus varmaan lähtisi ja sitten hän olisi yksin, mutta ei se mitään. Hän kävisi Andromedan luona. Keittiön ylähyllyllä oli puolikas viskipullo, hän tyhjentäisi sen illalla. Huomenna James ja Lily menisivät Lilyn porukoilta Pottereiden luo, ja hänkin voisi mennä sinne. Sitten häntä jo naurattaisi, että olipa nyt ollut niin vitun raskasta olla joulu yksin.

”Sirius”, Remus sanoi, ”kai sinä tajuat, että…”

Sirius katsoi pois. Lunta lunta lunta. Talojen katot alkoivat olla valkoisia. Kun hän vilkaisi Remusta, Remus oli selvästi luovuttanut ja joi taas teetään. Remuksen vieressä sohvalla oli tyhjä paikka. Viltti oli lattialla ja Remuksen jalat oli vedetty koukkuun.

”Tämä tuoli on kyllä tosi epämukava”, Sirius sanoi. ”James saa viedä sen mennessään.” Sitten hän meni Remuksen viereen sohvalle. Remus tuoksui glögiltä, jota he olivat juoneet eilen ja terästäneet viskillä. Ja muiltakin asioilta. Aamulta. Lämpimiltä lakanoilta. Villapaidoilta. Siltä miltä Remus aina tuoksui. ”Minä taidan olla edelleen vähän kännissä”, Sirius sanoi ja laittoi päänsä Remuksen olkapäälle. Se tuntui pahemmalta kuin hän oli kuvitellut, koska selkä meni mutkalle ja niskaan pisti. Piti päästä alemmas sohvalla ja nojata Remuksen käsivartta vasten.

”Ai”, Remus sanoi. Remuksen hengitys tuntui hänen korvallaan.

Hän sulki silmänsä.


**


1980


Jokin oli pielessä. Hän kyllä tajusi sen, vaikka Remus ei sanonut mitään, tuijotti vain häntä silmät sirrillään ja käski hänen pitää huolen omista asioistaan. Tai ei noilla sanoilla. Mutta sitä Remus tarkoitti. Ikävä kyllä hänellä oli ihan liikaa omia asioita eikä häntä vittuakaan kiinnostanut huolehtia niistä juuri nyt, ja sen sijaan häntä kiinnosti huolehtia Remuksesta.

”Ehkä meidän pitäisi tästä mennä”, James sanoi ja katseli heitä.

”Ei tarvitse”, Remus sanoi kireällä äänellä. Remus oli eilen illalla tullut kotiin sieltä ties mistä, minne Dumbledore nykyään Remusta lähetti tekemään jotain, mistä ei missään tapauksessa saanut kertoa Siriukselle. Remus oli lukkiutunut saman tien huoneeseensa ja sitten aamulla sanonut, että tietenkin James ja Peter voisivat tulla käymään, ei hänellä ollut mitään hätää, hän oli ihan kunnossa. Helvetin valehtelija.

”Ei kun kyllä meidän oikeasti pitää mennä”, Peter sanoi. Peterillä oli varmaan taas joku uusi nainen. Sirius ei ollut jaksanut kysyä. Jos joku nainen teki Peteristä tuollaisen hiljaisen ja hermostuneen, niin se oli kyllä kurjaa, mutta Sirius ei mitenkään pystynyt selvittämään sitäkin asiaa. Vaikutti siltä, ettei hän pystynyt selvittämään enää yhtään mitään.

”Terveisiä Lilylle”, Remus sanoi käsivarret puuskassa. ”Ja Harrylle.”

”Kiitos”, James sanoi ja nosti suojaloitsut että sai oven avattua. Sitten James ja Peter katosivat eteiseen. Remus istui edelleen nojatuolissa jäykkänä ja epäluuloisen näköisenä.

Sirius meni keittiöön ja kolisteli kattiloita kovempaa kuin oli aikonut.

”Lopeta”, Remus sanoi olohuoneesta, tai samaa huonettahan ne tavallaan olivat. Sirius oli hankkinut tämän kämpän itselleen sen jälkeen, kun James oli muuttanut Lilyn luo ja Viistokujan kämpästä oli tullut liian iso. Mutta sitten Remus oli saanut potkut taas yhdestä työpaikasta eikä ollut voinut maksaa säälittävän pientä vuokraansa sen yhden vanhan miehen alivuokralaisena, ja Sirius oli uhkaillut ja kiristänyt Remuksen muuttamaan hänen luokseen. Hän oli auttanut Remusta tuomaan tavaransa ja oli saanut selville, että Remus oli käytännössä asunut sen vanhan miehen ruokakomerossa.

Hän oli varmaan ajatellut, että kun Remus asuisi hänen luonaan, asiat paranisivat. He oppisivat taas puhumaan toisilleen. Pakkohan heidän olisi, kun he olisivat kahdestaan kaiken aikaa. Ja niin siinä oli käynytkin, mutta hitaasti. Sitten Dumbledore oli ruvennut lähettämään Remusta jonnekin kauas, ja äkkiä tuntui että he näkivät toisiaan harvemmin kuin koskaan ennen. Sitä paitsi Siriuksesta tuntui edelleen, että Remus kantoi hänelle kaunaa siitä, ettei hän antanut Remuksen maksaa vuokraa. Se oli kyllä epäreilua. Mitä muutakaan hän mahtoi, kun ei Remus kuitenkaan olisi pystynyt maksamaan sitä vuokraa. Olisiko hänen muka pitänyt heittää Remus pihalle?

Hän vei Remukselle teetä ja laittoi kupin Remuksen käteen, kun tämä vain mulkoili häntä. Remus näytti jotenkin pienemmältäkin kuin ennen. Silmien alla oli tummat painaumat ja suupielessä oli verinen naarmu. Eilen illalla Remus oli istunut kylvyssä ainakin puolitoista tuntia eikä ollut antanut Siriuksen tulla auttamaan, vaikka Sirius oli potkinut kylpyhuoneen ovea.

”Sinuun sattuu edelleen”, hän sanoi Remukselle ja istuutui sohvalle. Se oli ollut edelliseen kämppään sopiva, mutta tänne se oli liian suuri. Aluksi Remus oli nukkunut siinä, mutta jalat olivat sojottaneet käsinojan yli. Sirius ei ollut kestänyt sitä. Hän oli ostanut loitsulla täytettävän vieraspatjan, joka oli Remuksen mukaan tosi mukava, mutta Remus nyt ei muutenkaan kertonut hänelle yhtään mitään.

Ei hänkään toisaalta kertonut Remukselle kaikkea. Ehkä tosiaan oli vähän hänenkin vikansa, että heidän välinsä olivat taas menneet tällaisiksi. Hän olisi voinut esimerkiksi sanoa jotain Fabianista ennen kuin Remus oli törmännyt Fabianiin yhtenä aamuna kylppärin ovella. Fabian oli sanonut huomenta ja palannut Siriuksen huoneeseen, ja Remus oli tuijottanut Siriusta viikon niin kuin hän olisi lyönyt tai jotain.

Nyt sitäkään ei kyllä enää tarvinnut ajatella. Fabianin ja Gideonin hautajaisista oli pari viikkoa.

”Remus”, Sirius sanoi, kun Remus joi itsepäisesti teetään eikä suostunut myöntämään että kärsi, vaikka se oli ihan ilmiselvää. ”Sinuun sattuu. Anna minun katsoa niitä haavoja.”

”Ei se ole yhtään mitään.”

”Kävitkö sinä edes Mungossa näyttämässä niitä?”

Remus pudisti päätään. ”En tietenkään.”

Vitun idiootti. ”Sinä et osaa korjata niitä itse. Anna kun minä yritän.”

”Minä olen ihan kunnossa.”

”Ja paskat olet”, Sirius sanoi, nousi seisomaan ja kävi ottamassa teemukin Remuksen kädestä. Onneksi Remus oli tuollainen, että loukkaantuneena vain murjotti eikä tapellut vastaan. Remus antoi hänen viedä teemukin ja sitten kiskoa Remuksen jaloilleen, eikä edes sanonut mitään, tuijotti vain häntä niin kuin hän olisi ollut maailman pahin paskiainen.

Hän vei Remuksen kylpyhuoneeseen ja odotti, kunnes Remus istuutui vessanpöntön suljetulle kannelle ja veti paitansa pois. Remus yritti jättää t-paidan mutta riisui sitten senkin, kun hän huokaili. Sitten hän unohtikin hetkeksi, että oli vihainen Remukselle. Remuksen selkä ja olkapäät olivat täynnä uusia juovia. Osa oli niin syviä, että niistä tulisi arpia, osa oli vielä vihaisen punaisia mutta paranisi kyllä. Yksi näytti siltä kuin joku olisi yrittänyt kynsiä Remuksen kurkun auki.

”Missä sinä olit?” hän kysyi, asettautui lattialle Remuksen eteen ja ryhtyi puhdistamaan haavoja. Remus oli kuitenkin tehnyt senkin huonosti.

”En minä voi sanoa”, Remus sanoi pienellä äänellä, joka oli ihan erilainen kuin äsken olohuoneessa.

”Sano nyt vain. Ei Dumbledore saa tietää.”

”Kyllä saa.”

”Miten? Lukemalla ajatuksia?”

”En minä tiedä”, Remus sanoi ja sihisi hampaiden välistä, kun Sirius vaihtoi alaselässä kulkevaan haavaan, joka oli umpeutunut huonosti.

”Et kai sinä pyörry?”

”No en tietenkään.”

”Ota kiinni minun olkapäästäni.”

Remuksen sormet puristuivat Siriuksen olkapäähän lujempaa kuin hän oli odottanut. Oli varmaan huono merkki, että Remus totteli häntä. Hän puhdisti loput haavat niin nopeasti kuin pystyi, sen viimeisenkin, joka kulki Remuksen kurkulla. Remus räpytteli silmiään ja väisti hänen katsettaan. Hän käski Remuksen ottaa housut pois ja heitti ne Remuksen puolesta nurkkaan. Polven yläpuolella oli puremajälki. Hän aikoi kysyä mutta ei viitsinytkään. Remus ei kuitenkaan kertoisi.

Hän vei Remuksen makuuhuoneeseensa ja laittoi sängylle makaamaan. Remus sanoi että patja kävisi ihan hyvin. Hän sanoi että Remus oli helvetin idiootti ja saisi nyt kerrankin totella häntä. Hän korjasi haavat niin hyvin kuin pystyi, ja Remus puristi kynsiään hänen käsivarteensa ja hellitti sitten hitaasti otettaan samalla kun valui syvemmälle sänkyyn. Näytti siltä kuin Remusta pitelevät rautalangat olisi vedetty pois.

”Kyllä minä kertoisin”, Remus sanoi, kun Sirius oli oikeastaan jo valmis ja vain katseli Remusta, joka makasi hänen peittonsa alla. ”Mutta Dumbledore…”

”Tiedän.”

Remus avasi suunsa ja sulki sen uudestaan.

”Ei se mitään”, Sirius sanoi ja asettautui kyljelleen sängylle Remuksen viereen. Sänky oli ihan riittävän iso. Heidän väliinsä olisi vaikka mahtunut joku kolmas.

”Mitä sinulle kuuluu?” Remus kysyi. Remuksen silmät liikkuivat hänen kasvoillaan edestakaisin, eikä hän viitsinyt sanoa, että näkihän Remus hänet melkein joka päivä.

”Ei aavistustakaan”, hän sanoi. ”Kaikki on yhtä sotkua.”

Remus nyökkäsi.

”Tuntuuko paremmalta?”

”Tuntuu.”

”Sinun olisi pitänyt antaa minun auttaa saman tien.”

”Sinä olet tehnyt jo ihan liikaa.”

”Pää kiinni.”

”Minun piti…” Remus huokaisi otsa rypyssä. ”Minun piti sanoa, että olen pahoillani siitä, että…”

”Ei tarvitse.”

”Fabianista”, Remus sanoi. ”Olen pahoillani Fabianista.”

Sirius nielaisi. Remus katsoi häntä onnettoman näköisenä, ja hän kierähti selälleen ja käänsi katseensa kattoon. Hän ei ollut aikonut mennä hautajaisiin, mutta oli muuttanut mielensä viime hetkellä ja mennyt sittenkin.

Remus kosketti hänen kättään.

”Ei se ollut mikään iso juttu”, hän sanoi kohti kattoa. ”Minä ja Fabian. Se oli vain… pelkkää…”

”Siitä huolimatta.”

Hän pujotti sormensa Remuksen sormien väliin. Remus ei vetänyt kättään pois. ”Olisi pitänyt kertoa sinulle. Siis silloin aiemmin. Silloin kun me…”

”Ei se mitään”, Remus sanoi ja puristi hänen kättään. ”Eihän se kuulunut minulle.”

”Mutta sinä olit vihainen kun tajusit”, hän sanoi ja vilkaisi Remusta. ”Kai sinä tajuat, että tämä on ihan eri juttu.”

”Mikä?”

Hän puristi Remuksen kättä. Puolen tunnin päästä hän meni olohuoneeseen, kaivoi Remuksen patjan sohvan alta, täytti sen ja makasi siinä vähän aikaa ennen kuin luovutti. Remus ei sanonut mitään, kun hän tuli sänkyyn peitteiden päälle makaamaan.


**


1995


Yläkertaan asti kuului, miten äidin muotokuva huusi Remukselle. Sirius kömpi ylös sängystä ja meni tarkastamaan tilanteen.

”SAASTAINEN SEKASIKIÖ! VIHELIÄINEN VERENIMIJÄ! SÄÄLITTÄVÄ –”

”Huomenta”, hän sanoi, kun Remus sai vetäistyä verhon muotokuvan päälle.

”Huomenta”, Remus sanoi hengästyneellä äänellä ja kääntyi häntä kohti. Teki mieli sanoa jotain hauskaa. Kyllä äiti oppisi pitämään Remuksesta, kun tutustuisi vähän paremmin. Ja ainahan anopin kanssa oli vaikeaa.

Hän kääntyi pois ja käveli keittiöön. Remus seurasi häntä. Koko talo paheksui, sen kuuli siitä miten putket sihisivät. Tai ehkä hän tunsi sen, se oli se sama tunne, jonka hän muisti lapsuudesta: jokin oli pielessä. Hän oli pielessä. Hän ei mahtunut tänne. Ovet eivät johtaneet mihinkään ja seinät nojasivat sisäänpäin.

”Miten menee?” Remus kysyi, kun hän oli saanut teekupin Remuksen eteen.

Hän pudisteli päätään. Remus yrittäisi kuitenkin lohduttaa, eikä hän sitä paitsi jaksanut enää itsekään kuunnella itseään. Kaikki oli huonosti mutta mitään vaihtoehtoja ei ollut. Ja hänellä meni kuitenkin käsittämättömän hyvin verrattuna siihen, mitä olisi voinut olla. Oli varmaan jonkinlainen ennätys, että hän oli näin helvetin katkera, vaikka oli saanut niin paljon takaisin.

Hän ei kertonut kuulumisiaan, ja Remus alkoi puhua jotain niistä tekosyistään, joiden takia oli taas täällä. Hän ei jaksanut kuunnella, siirteli vain teekuppiaan pöydällä samalla kun Remus hörppi omastaan ja puhui. Remus oli vanhentunut. Sekin oli epäreilua. Oli epäreilua ettei Sirius ollut ollut paikalla, kun se tapahtui, ja oli epäreilua, että se oli tapahtunut. Itseään hän ei jaksanut edes miettiä. Hän oli joku toinen, joku väännelty kopio entisestä. Väärä sekä sisältä että ulkoa.

”Sirius”, Remus sanoi ja katsoi häntä sillä tavalla, että oli varmaan sanonut hänen nimensä jo muutaman kerran. Hän leijutti teekupit tiskialtaaseen ja mietti, lähtisikö Remus. Remus ei lähtenyt. Ei olisi pitänyt yllättyä, joskus Remus notkui täällä melkein koko päivän. Luultavasti Remuksella ei ollut muutakaan tekemistä. Sirius ei ollut kysynyt. Hän ei halunnut kuulla, koska hän olisi kuitenkin katkera, ja sitten hän olisi katkera siitä, että hänestä oli tullut tällainen katkera vanha ukko. Hän kadehti parasta ystäväänsä, koska tällä meni vähän vähemmän paskasti kuin hänellä.

Remus meni kirjastoon. Sirius seurasi, vaikka se ei ollut viisasta. Kirjasto oli talon huoneista omahyväisimpiä. Kerran 1700-luvulta peräisin oleva tuholaisten torjuntaopas oli yrittänyt pudota Remuksen päähän. Remus kuitenkin halusi näköjään istua viininpunaisessa samettinojatuolissa kirjahyllyn edessä ja tuijottaa Siriusta. Sirius tuijotti takaisin. Tätä he olivat tehneet koko kesän Remuksen isän mökissä Yorkshiressä: he olivat tuijottaneet toisiaan ja miettineet, mikä meni pieleen.

Joskus, kun päivät olivat aivan samanlaisia, Sirius makasi sängyssä, katseli kattoa ja kuvitteli, että se kaikki oli vielä edessä. Peterin hän tosin kirjoitti pois muistoista, ja varmaan paljon muutakin, mitä oli unohtanut tai ei jaksanut muistaa. Azkabanin jälkeen muistot eivät palanneet hiljalleen vaan ryppäinä, ne putosivat niskaan väärillä hetkillä niin kuin kesällä se, miten kerran kauan sitten pullonpyörityksessä Remus oli suudellut häntä. Silloin hän oli ollut Remuksen isän mökin keittiössä kuorimassa perunoita ja äkkiä se oli ollut siinä, se muisto, se oli puristanut rinnan alta. Hän oli leikannut itseään sormeen ja pudottanut veitsen lavuaariin. Remus oli tullut katsomaan ja hän oli tuijottanut Remuksen suuta ja miettinyt, että eikö hän tosiaan ollut tajunnut silloin, ja mikä helvetin idiootti hän olikaan ollut. Ja oli edelleen.

Hän oli kuitenkin melko varma, että jos olisi voinut yrittää uudelleen, hän olisi tehnyt samat virheet. Elämä oli loputon kehä, jossa hän aina päätyi tähän. Taulut katsoivat häntä seiniltä ja varmaan ihmettelivät nekin, missä vaiheessa hänestä oli tullut eksistentialistinen synkistelijä. Miksi hän vain istui tässä eikä esimerkiksi tarttunut Remusta kädestä?

”Harry tulee jouluksi”, hän sanoi Remukselle. Remus nyökkäsi. Sitten he istuivat taas hiljaa.

Kun Remus oli lähdössä, he veivät teekupit keittiöön. Remus tarjoutui tiskaamaan, mutta Sirius sanoi, että Oljo tekisi sen myöhemmin. Sitten hän kuitenkin muutti mielensä. Oljolla oli itse asiassa kiireitä. Remus katseli häntä kulmiensa alta mutta tiskasi kupit loitsulla, joka vaikutti hitaammalta kuin oli tarpeellista. Toisinaan hän mietti, mitä hänen olisi pitänyt sanoa Remukselle silloin aikoinaan. Ehkä jotain sellaista kuin että minä rakastan sinua. Ihan oikeasti. Vaikka en ole varma, mitä se tarkoittaa.

”Kiitos”, hän sanoi, kun Remus nosti teekupit kuivumaan.

Remus hymyili hänelle.

Tällaisia hetkiä oli ollut tuhat ennenkin, ja ne kaikki päättyivät samalla tavalla.

”Minä tulen taas joku päivä”, Remus sanoi, koski hänen olkapäätään ja kääntyi ympäri. Hän jäi keittiöön seisomaan. Tällä kertaa äiti ei huutanut Remukselle eteisessä. Ehkä äiti vihdoin hyväksyi heidät. Harmi että oli myöhäistä. Hän ei tiennyt, milloin oikea aika oli ollut, mutta sen hän tiesi, että se oli mennyt kauan sitten.

”Hei”, Remus sanoi ja pysähtyi keittiön ovensuuhun.

Sirius avasi suunsa. Remuksella oli jo takki päällä. Hihat olivat edelleen liian lyhyet.

”Voinko jäädä vielä hetkeksi?” Remus kysyi.

Sirius nyökkäsi.


**


Remuksen takki tuoksui tupakalta. Se olikin outoa, koska Remus ei enää polttanut. Hän kysyi siitä Remukselta ja Remus sanoi että oli käynyt baarissa. Remuksen ääni oli vähän outo, mutta se saattoi johtua siitäkin, että se kaikui rintakehässä villapaidan alla.

Luoja. Hän varmaan itkisi Remuksen villapaitaan. Sitten häntä hävettäisi. Tällainen hänestä oli tullut.

Remus laittoi käden hänen niskaansa ja suuteli päälaelle.

”Älä”, hän sanoi. ”En ole pessyt niitä.”

”Ole hiljaa”, Remus sanoi ja silitti hänen käsivarttaan. He istuivat keittiön lattialla. Kaapin vedin tökki häntä selkään ja Remuksen polvi kylkeen, ja hän itse taisi painaa aika pahasti Remuksen reittä. Mutta Remus vain jatkoi silittämistä niin kuin millään ei olisi ollut mitään väliä, ei vuosilla, ei likaisilla hiuksilla, eikä sillä ettei hän ikinä ollut osannut sanoa, mitä tarkoitti.

”Älä lähde”, hän sanoi ja puristi lujempaa Remuksen takin lievettä.

Remus silitti hiuksia pois hänen kasvoiltaan ja suuteli otsaa.


**


Hänen piti kääntää kolme taulua nurinpäin, koska ne eivät lakanneet mutisemasta.

Remus riisui kaikki vaatteensa eikä valittanut, vaikka varmasti paleli.

Remus ei valittanut siitäkään, että Sirius ei riisunut mitään. Hänellä oli väärän ihmisen keho, hän ei halunnut nähdä sitä nyt.

Kauan sitten hän oli suudellut Remusta huvin vuoksi ja se oli tuntunut melkein samalta kuin tämä nyt.


**


”Ja sitten Fabian tuli kylppäristä pelkissä boksereissa. Ja minä odotin että sinä selittäisit, mutta sinä katsoit vain sillä ilmeellä.”

”Millä ilmeellä?”

”Sillä että ei kuulu sinulle. Äläkä sano että ei se kuulunutkaan.”

Hän ei sanonut mitään.

”Tuntui aika pahalta.”

”Olisit sanonut jotain.”

”Mitä minä olisin sanonut?” Remus kysyi ja liikutti sormiaan hänen niskassaan.


**


”Te tosiaan panitte.”

”Mitä?”

”Sinä ja Fabian.”

”En minä muista enää.”

Remus potkaisi häntä nilkkaan mutta ihan kevyesti. Se tuntui melkein yhtä hyvältä kuin Remuksen käsi hänen olkapäidensä ympärillä.

”Anteeksi.”

”Ei sitä tarvitse pyytää anteeksi.”

”Kyllä tarvitsee.”

Remus katsoi häntä.

”Jos minä en olisi ollut niin idiootti”, hän sanoi, ”me olisimme voineet…”

Remus kosketti hänen kasvojaan. Hän ajatteli, että kohta hän suutelisi Remusta. Ihan kohta. Ja kun hän jaksaisi, hän kiipeäisi Remuksen päälle makaamaan ja suutelisi niin kauan että he molemmat juuttuisivat siihen. Hän ei lähtisi enää mihinkään. Paitsi ehkä keittiöön sitten, kun tulisi nälkä.


**


”Tämä meni ihan väärällä tavalla.”

”Eikä mennyt.”

”Koko tarina.”

”Eikä mennyt”, Remus toisti.

”Ennen olisi ollut paljon helpompaa.”

”Ai milloin?”

”No vaikka 1976. Me olisimme olleet…”

”Mitä?”

”Vielä ehjiä.”

Remus pudisteli hitaasti päätään.


**


”Mitä nyt tehdään?”

”Miten niin mitä nyt tehdään?”

”Huomenna. Ja muina päivinä.”

Remuksen sormet olivat hänen paitansa alla. ”Eletään.”


**


Jossain vaiheessa hän kömpi ylös sängystä ja meni vessaan. Käytävän taulut pudistelivat hänelle päätään. Hän ei katsonut niitä. Vessan valo oli kylmä ja ohut ja hänellä oli väärät kädet, mutta sydän oli oikea.
« Viimeksi muokattu: 12.10.2021 10:15:24 kirjoittanut lurikko »
Avatar: Sokerisiipi
Fikkilistaus

Vendela

  • Teeholisti
  • Valvoja
  • *****
  • Viestejä: 7 473
Vs: Koko tarina (R/S, K-11, romantiikka, angst, one-shot)
« Vastaus #1 : 25.10.2021 21:38:51 »
Luin tämän jo eilen, mutta liian väsynyt jättämään kommenttia. Onneksi muistin tulla nyt takaisin, ettei ihan vallan jäänyt unohduksiin koko homma :D

Et sinä kyllä päästä lukijaasi helpolla! Kiemurtelin taas koko fikin ajan ja tuskailin Siriusta, joka ei vaan tuntunut tajuavan että Remus on ihan siinä ja valmis kaikkeen. Sen sijaan Sirius touhusi ihan omiaan Jamesin kanssa (ja joo, olihan siellä se pieni paritusviittaus heihin) sekä Fabianin kanssa. Siis Fabianin, vaikka Remuskin olisi tarjolla! Voi Siriusta kun on noin sokea ;D No, onneksi tässä oli tällainen loppu, ja toki sitä osasin hieman odottakin kun olit tämän kerran tänne Hunikseen laittanut ;D

Mutta niin, tämä oli kyllä taas kerran oikein oivallinen lukuelämys :D Vaikka toki säälin Remusta ja harmittelin, että miksi tämän täytyy taas kerran mennä näin, niin kyllähän siinä se jokin on, miksi tämä viehättää kerran toisensa jälkeen :) Ja taas oli paljon jätetty tuonne rivien väleihin ja lukijan omaksi tulkittavaksi, mikä on aina kivaa! Kokonaisuutena siis oikein onnistunut paketti, kiitos tästä :D

Vendela

Bannu©Waulish

I think it's time for little story... It's definitely Storytime!

lurikko

  • ***
  • Viestejä: 1 398
    • Nyt myös tumblr:issa! Jee!
Vs: Koko tarina (R/S, K-11, romantiikka, angst, one-shot)
« Vastaus #2 : 26.10.2021 10:07:39 »
Vendela, kiitos! Siis musta on tuntunut viime aikoina ettei mulla ole aavistustakaan mihin osastolle mikäkin fikki kuuluu (paitsi ikärajan puolesta toki huh se vähän rajaa), aattelen että romantiikkaahan se on se angstinen romantiikkakin :') Mutta ehkä sellaisen synkkäloppuisen pistäisin kuitenkin jonnekin muualle! Ja hehee mulla riittää suuresti uskoa sen suhteen että kuinka huonosti ihmiset tajuaa asioita, varsinkin joskus sellaisten tyyppien suhteen jotka on ihan lähellä... Plus eihän sitä tiedä olisiko Remuskaan ollut valmis! Vaikka tietysti perimmäinen syy tälle hitaalle angstiselle asioiden jahkailulle on se että sellaista on vaan niin kiva kirjoittaa!
Avatar: Sokerisiipi
Fikkilistaus

flawless

  • Alempi ylilehmä
  • Administrator
  • *****
  • Viestejä: 10 763
  • d a d d y
Vs: Koko tarina (R/S, K-11, romantiikka, angst, one-shot)
« Vastaus #3 : 03.11.2021 11:43:43 »
Ihana tuo A/N, samaistun siihen että on Remus/Sirius-tunteita. Onneksi sä olet täällä puristamassa niitä tarinaksi ♥ Tässä oli ihanasti juuri sitä tuttua hitusen rappioromanttista ja katkeransuloista tunnelmaa, joka tällä parituksella niin hyvin toimii. Tästä parituksesta on ihana lukea, kun ei vaan oo olemassa mitään mikä sirreremppa-angstin voittaisi, ja sä oot tyyliin perfektoinut tästä parituksesta kirjoittamisen jo aikoja sitten. ;D Kuitenkin mukana oli myös maustetta, mä pidin kovasti siitä miten tässä oli sellainen rehellisen vuodatuksen oloinen kirjoitustyyli, kun "sopimattomiakin" ajatuksia todettiin välillä ääneen hyvinkin koruttomasti ja kiroiltiinkin jos siltä tuntui, esim. repliikki "Vitun hyvä, vittu miten vitun hyvä" oli jotain niin runollista että ihan tippa tulee linssiin! Tosi todentuntuista dialogia - voisin hyvinkin kuvitella, että nuoret kelmit olivat törkyturpia ;D Musta erityisen ihanaa oli se, että kerronnassa oli sellainen ajatusvirtamainen ja rehellinen sävy, siis esim. tämä kohta virnuiluttaa mua edelleen:

Lainaus
”On siihen ainakin viisitoista minuuttia”, sanoi Peter, sillä runkkarilla nimittäin oli rannekello. Vitun tarpeetonta.
Mä saan tästä niin paljon iloa etten osaa edes sanoin kuvailla ;D

Mulle jäi erityisesti mieleen se kohta, jossa Sirius ja Remus juttelevat anteeksiantamisesta ja ystävyydestä, kun Sirius kysyy milloin he voisivat olla taas ystäviä ja Remus toteaa että he ovat olleet ystäviä koko ajan, ja Sirius sanoo että eihän koska Remus on vihainen ja Remus sanoo ettei voi sille mitään. Musta siinä kohdassa konkretisoituu tosi kauniisti elämän tosiasioita, kuten se että tosiystävyys ei katoa minnekään vaikka olisikin toiselle vihainen, ja se kuinka erilaisia Sirius ja Remus ovat, kun Sirius miettii mitä konkreettista voisi tehdä anteeksi saadakseen (ihana btw tuo aamupalaserenadi yksisarvisella, hienovaraista) ja Remus taas ei halua mitään sellaisia tekoja. Tavallaan että Sirius on suoraviivaisempi ja tekojen mies ja Remus pohdiskelevampi ja tunteiden mies, tuo kohta oli musta tosi kaunis koska siinä oli niin isoja teemoja joita käsiteltiin niin hienosti ja koska se näytti niin paljon hahmoista.

Lainaus
Peter oli keittiössä kirjoittamassa kirjettä jollekin tytölle, jota kukaan heistä ei ollut vielä nähnyt, koska kuulemma he kuitenkin pilaisivat kaiken sanomalla jotain tyhmää. He toivoivat, että Peter esittelisi heidät tytölle pian, he olivat nimittäin jo miettineet, mitä sanoisivat.
;D ;D No tietenkin.

Lainaus
He istuivat keittiön lattialla. Kaapin vedin tökki häntä selkään ja Remuksen polvi kylkeen, ja hän itse taisi painaa aika pahasti Remuksen reittä. Mutta Remus vain jatkoi silittämistä niin kuin millään ei olisi ollut mitään väliä, ei vuosilla, ei likaisilla hiuksilla, eikä sillä ettei hän ikinä ollut osannut sanoa, mitä tarkoitti.
♥♥♥

Viimeiset pätkät saivat mut ihan fluffymuusiksi, musta lähtee enää irti vaan sellaista epämääräistä awww-ölinää ja tätä ilmettä: :3 koska ♥♥ Tuo keskustelu siitä että koko tarina meni tai ei mennyt ihan väärällä tavalla oli ihana, samoin kuin tuo että mitä nyt tehdään, eletään, siis aivan täydellinen lopetus ♥ Pidin myös siitä miten tekstin nimi lopulta sai merkityksensä, ja tykkäsin myös kovasti tämän sanomasta siitä, että kuinka asiat harvoin menee kuin tarinoissa koska elämä on elämää eikä tarinaa. Ja ehjyys sitä paitsi on yliarvostettua. Ihana oli tämä "koko tarina", kiitos tästä! ♥


bannu © Ingrid

lurikko

  • ***
  • Viestejä: 1 398
    • Nyt myös tumblr:issa! Jee!
Vs: Koko tarina (R/S, K-11, romantiikka, angst, one-shot)
« Vastaus #4 : 09.11.2021 10:10:44 »
flawless, kiitos, ja niinpä, en tiedä mikä R/S:ssä on että ne siihen liittyvät tunteet ei koskaan tunnu kunnolla häipyvän! Innostuin niistä muistaakseni 16-vuotiaana ja se on ainakin tähän mennessä ainoa shippi joka on läheskään tuollaisella kaarella säilynyt matkassa, sillei että aina siihen palaa vaikka oiskin ollut taukoa, ja tauonkin aikana vähän kiinnostaa kuitenkin.

Ihanaa että tän tarinan kerronta ilahdutti. Oon jostain syystä viime aikoina tuntunut kirjoittavan enemmn Siriuksen PoV:ta, vaikka Sirius onkin mulle näistä kahdesta se tavallaan vähän etäisempi hahmo. Mutta oon ehkä nyt nautiskellut just siitä, että Siriuksen kerrontaan tuntuu pystyvän tosi helposti heittelemään sellaista vähän ööh karumpaa matskua väliin, niin kuin nyt vaikka se Peterin, sen runkkarin, rannekello hehee. Tai just niin kuin sanoit että "sopimattomiakin" asioita on seassa, niin on jotenkin ollut tosi hauskaa vähän yrittää testailla niitä rajoja, että mitä voi sanoa ja mikä kalskahtaa sillei pikkuisen korvaan ja mikä ehkä liikaa, ja kuinka paljon "sopimatonta" settiä voi olla ennen kuin sitä on liikaa! Tai mistäpä mä ikinä tietäisin mikä on liikaa kenenkin mielestä. Mutta omalla mielipiteellähän tätä hommaa ajetaan. Kiitos vielä kommentista <3
Avatar: Sokerisiipi
Fikkilistaus

Thelina

  • Ilomarja
  • ***
  • Viestejä: 2 665
Vs: Koko tarina (R/S, K-11, romantiikka, angst, one-shot)
« Vastaus #5 : 14.02.2022 20:51:27 »
Ihanaa, että kirjoitit näitä Sirius/Remus-tunteita<3 olen hillonnut tätä kauan välilehdissäni, mutta nyt teki vihdoin mieli lukea. Tykkäsin kovasti siitä, miten tämä eteni nuoruuden totuus vai tehtävä -pelistä ja kaveripussailusta sota-aikaan ja tuohon vuoteen 1995, josta aina tykkään kovasti lukea ja kirjoittaakin. Olin ihan unohtanut Sirius/Fabian -parituksen, vaikka se on varmasti ollut sinun (ehkä jonkun muunkin) teksteissä aiemminkin! On niin Siriusmaista juuttua häneen ja olla tajuamatta kaikkia pieniä vihjeitä, vaikka oma sydänkin on pysähtymisen partaalla jo siitä ensimmäisestä suudelmasta Remuksen kanssa. On raastavaa ja samalla ihanaa, että vihdoin (vasta!) vuonna 1995 he puhuvat asioista ja Remus jatkaa silittämistä, eikä välitä likaisista hiuksista, tietenkään. Mieleen jäivät Remuksen olemattoman ohueksi hiutunut pyjama, savuttava levysoitin ja loitsulla täytettävä vieraspatja. Sirius hoivaamassa Remuksen arpia on yksi lempiasioistani myös. Hienosti aikojen muuttumista kuvasti sekin, että ensin Remus on se, joka arastelee riisua vaatteensa toisen edessä, mutta myöhemmin Sirius, jonka keho tuntuu väärältä. Onneksi sydän vihdoin on oikea<3 Kiitos tästä, pidin kovasti!
Kurkista listaukseeni

Avatar Ingridiltä ♥