Hohka | Horror, K11, triplaraapale

[Ripple]

Kirjoittaja: Ripple
Genre: Horror
Ikäraja: K11

A/N; Nonni, joo. Inspiraatio kai lähti Genrehaasteesta, johon tää myös osallistuu. Joo en tiiä, tää nyt on tämmööne...

* * *

Hohka


Siitä on jo jotain pari vuotta, kun mä menin vikan kerran parhaan kaverini Tuomaksen kämpälle. Me oltiin sovittu leffailta perjantaiks koulun jälkeen. No mä menin niille aika myöhään, ulkona oli jo pimeetä, ja niiden pihasta mä näin ylhäällä Tuomaksen, se istui yläkerran ikkunan vieressä ja pelas kai tietokoneella. Menin sisään soittamatta ovikelloa ja huusin moikat. Se ei vastannut mitään, joten menin suoraan yläkertaan. Mun yllätykseks Tuomas ei ollutkaan omassa huoneessaan, vaikka olin sen just siellä nähnyt. Huusin sitä, mut ei se vastannu vieläkään. Siinä kohtaa tuli jo aika outo fiilis, jotenki karmi, kun mä kerta olin nähnyt sen ihan varmasti. Miksei se vastannu mulle? Ei se kämppä nyt niin suuri ollut ettei olis kuullut.

Sit mä kuulin alakerrasta musiikkia, ja huojennuin, Tuomas oli jotenkin jo ehtiny alakertaan. Ravasin rappuset alas ja menin keittiöön, josta ääni kuului. Keittiön pöydällä oleva radio kyllä soi, mut Tuomasta ei ollut missään. Siinä kohtaa alko jopa pelottaa. Sammutin sen musan. Valkkasin puhelimesta Tuomaksen numeron ja soitin sille. Se sen puhelin alko heti soimaan ihan mun vieressä keittiön pöydällä. Katkaisin puhelun saman tien. Mä en uskaltanu enää huutaa Tuomasta, tuntui tosi oudolta. Pelästyin ihan sikana kun seuraavaks näin keittiön ovensuussa Tuomaksen vanhan kissan. Ei siinä muuten mitään, mutta vittu kun se kissa oli scifin näköinen, se katto mua karvat pystyssä, tai ainakin mä kuvittelin että se katto mua. Kunnes mä sitten tunsin tosi kylmää hohkaa mun vasemman kyljen vieressä ja tajusin että se vitun kissa kyyläs just siihen, mun vasemmalle puolelle. Mun sydän löi varmaan kahtasataa, kun käänsin katseeni, mutta en edelleenkään nähny mitään. Lähdin vaan hiton lujaa meneen.

Mä en oo nähny tai kuullu Tuomaksesta sen jälkeen. Mä en edelleen tiedä mitä sillon tapahtu, mutta  perjantait on mulle nykyään sika karmivia. Joka helvetin perjantaiyö mä nään unta, kuinka Tuomas tuijottaa mua niitten yläkerran ikkunasta. Niinä aamuina on aina vitun kylmä.

[Kaatosade]

Unettoman yön jälkeen olikin sopiva mielentila nauttia pienestä kauhupalasta. <3

Tämä oli jotenkin kivan perinteikkään kummitustarinan oloinen, mutta nykypäivään sijoitettuna, ja puhekieli sopi tähän mainiosti. Kauhua paljon kuluttanutta tämä nyt ei yllättänyt mutta ei tarvitsekaan - nautin kovasti kohdasta jossa päähenkilö kissan ja kylmyyden kautta tajuaa, että vieressä on sittenkin jokin.

Tarinan loppu jatkaa myös kivan traditionaalisena, henkiin jäädään kertomaan tarinaa jollekulle sitten tulevaisuudessa, mutta tapahtunut häiritsee ja pahasti sittenkin.

Pidin kovasti - sopivan mittainen, napakka, elävällä kielelllä kirjoitettu ja pikkuisen kylmäävä. Kiitoksia. <3

[Ripple]

Pics: Hei vaan, katos kommentti! <3 Tää oli tosiaan niin hakuammuntaa, kauhu on genrenä mulle täysin vieras (en ole lukenut, en katso kauhuleffoja, en tosiaankaan ole koskaan ennen kirjoittanut), joten kiva kuulla että tykkäsit tästä Oli pakko yrittää, kun genrehaasteen kohtia yritän tässä täytellä ^^ Oikein paljon kiitoksia siis kommentistasi, ihana kuulla, että tämä toimii

[Verinen Paronitar]

Stalkkausnamiskan kautta löysin tieni tänne, otsikko ja genre muodostivat sen verran herkulliselta kiinnostavn kombon, että täytyi vilkaista.

Kaikki olennainen taitaakin olla jo sanottu tuossa Picsin kommentissa; perinteisen kummitustarinan meininki toimi oikein mukavasti ja kummasti katsova kissa oli kuin piste iin päälle. Pidin myös siitä, että se lopullinen ymmärrys jonkin vialla olemisesta tuli nimenomaan aistimuksen kautta, siinä jotenkin hylätään rationaalinen päättely ja heittäydytään vaistojen varaan.

Puhekielisyys viimeisteli homman mukavasti urbaanilegendan makuiseksi, kaiken kaikkiaan siis oikein näpsäkkä ja viihdyttävä paketti genren ystävälle, vaikket ilmeisesti itse kauhusta välitäkään. Kiitoksia!

[Hilla]

Todella fiksua minulta lukea "rauhoittumisteen" oheispuuhana kauhua.  Tästä jäi todellakin aiemman hymiön kaltainen olo. Olikohan kissa syönyt Tuomaksen?*irvistää*

[Ripple]

Verinen Paronitar: Kun mä näin että sulta oli tullut tähän kommentti niin löin ajatuksissani pääni seinään Nimittäin mulla on sellainen mielikuva että kauhu on sulle ominainen genre, ja sitten ajattelinkin että ounou, se nauraa mut lyttyyn! Mutta etpäs sä niin tehnytkään, kiitos kovasti kun kommentoit ja vielä ihanampaa että tämä jopa miellytti

takkuinen: kuvittelenko mä vaan vai kuulenko mä noiden sanojen takaa sarkasmin? Ehkä mä romancen kirjoittajana tässä kohtaa myös sen sarkasmin ansaitsen. Kiitos kommentista, en tosiaan tiedä mitä Tuomakselle tapahtui