Nimi: Sä et oo hullu
Paritus: Jesse/Markus
Ikäraja: K11
Yhteenveto: Poikien yöllisiä keskusteluja, Jesse tunnustaa vihdoin jotain Markukselle.
Oma sana: Mähän sanoin, että tuun vielä kirjottamaan näistä pojista. Oon alottanu about kymmenen tekstiä näistä, mutta vasta tää tuli valmiiks. Eli Jessen ja Markuksen löytää vielä tekstistä
Autokaupoilla.
Tämän tekstin idea tuli jo eilen illalla kun kuuntelin suomipoppia ja Jannan Sä et ole hullu kappale soi. Halusin kirjottaa jotain tähän liittyvää ja alotin kirjoittamaan tätä. Tänään muokkailin vähän ja kirjoitin tämän valmiiksi asti. Tässä sitä ollaan. Kommentteja arvostan aina!
Sä et oo hullu Markus PoVSärjetty ja satutettu sinua on monta kertaa
Ja nyt kuvittelet, että se olet sinä, jonka päässä viiraa Mä tunsin Jessen vartalon vasten mun omaa vartaloani ja mun hengitys tiheni entisestään. Yhä vieläkin, monen kuukauden yhdessäolon jälkeen, mua jännitti joskus sen seurassa.
Mä muistin, miten vaikea meidän alkutaival oli ollut, Jesse ei uskaltanu luottaa muhun alussa yhtään, koska se oli jätetty ja sen sydän oli särjetty liian monta kertaa. Ensin sen entinen poikaystävä oli jättänyt sen, sitten sen vanhemmat oli kuollu ja sit se oli hetken seurustellu vielä jonkun rinnakkaisluokkalaisen tytön kanssa, joka oli myös jättäny sen. Vasta sen jälkeen mä olin tullu mukaan, mutta alussa musta oli tuntunu, et olin tullu mukaan liian myöhään. Tulin mukaan sillon kun Jesse kuvitteli jo, että se kaikki oli sen syytä ja että se oli se, jonka päässä viiras. Vaikka se ei ollu tehny pahaa kenellekään.
Yhtäkkiä putoat pohjattoman syvään kuiluun
Ja luulet, että tästä on mahdotonta ikinä toipuu Jotkut oli sitä mieltä, et mä autoin Jessen ylös kuopasta ja pelastin sen masennuksesta. Mä vastasin siihen aina, että yhtä lailla Jesse oli pelastanu mut. Ehkä me vaan satuttiin täydentämään toinen toisiaan, peitettiin toistemme virheet. Oli miten oli, mä olin onnellinen Jessen kanssa.
Anna minun
kantaa, auttaa
anna minun, anna minun”Markus, ootko sä hereillä?” Jesse kuiskas hiljaa. ”Mä en saa unta.”
Oli myrskyinen yö, joten en oikeestaan ihmetelly, ettei se saanu unta. Aina myrkyisinä öinä kun salamoi ja ukkosti, Jesse ei saanu unta. Sen vanhemmat oli kuollu auto-onnettomuudessa just sellasena yönä. Varmasti vanhempien kohtalo palautu sillon sen mieleen.
”Oon hereillä”, mä sanoin ja kiedoin käteni sen vartalon ympärille. ”Kaikki on okei, Jesse.”
”Mä tiedän”, Jesse kuulosti siltä ku kyynelet ei olis kaukana. ”Musta tuntuu silti vitun orvolta.”
”Sä et oo yksin”, mä muistutin lempeästi ja puhalsin sen hiuksiin, koska tiesin sen pitävän siitä. ”Mä oon tässä.”
Anna minun tulla sun viereesi ja lohduttaa
Hullu sä et ole mut joskus sitä romahtaa kivipohjaan
Hiljaa nyt mennään, mut henkiin sä jäät
Hullu sä et ole, mut juuri nyt on vaikeaa”Mä tiedän”, Jesse toisti kuin kaikuna omalle vastaukselleen. Mä mietin, kuinka paljon se yritti hokea sitä itselleen. ”Mä tiedän”, se sano vielä kerran ja mä vedin sen vielä lähemmäs itseäni aivan kuin kokeilisin, kuinka lähelle saisin sen vedettyä.
”Joskus musta tuntuu, et mä oisin hullu”, Jesse puhu vieläkin. ”Kuin mut ois eristetty kuplaan muulta maailmalta. Joskus mä kuulen ympärilläni olevat äänet ja puheet, mutta en ymmärrä niitä. Se kaikki on niin vitun vaikeaa.”
Sama se, vaikka rakastuisit johonkin väärään
Sama se, jos et sinä opi vielä sitäkään
Tärkeintä on ettet sinä koveta sun sydäntä koskaan
Jonkunhan on uskottava, että vielä rakkaus voittaa Mä tiesin, ettei Jesse päivänvalossa ikinä uskaltais puhua niitä sanoja. Ne oli just niitä kiellettyjä lauseita, joita ei voinu sanoo päivänvalossa, vaan jotka lausuttiin illalla tai yöllä turvallisen pimeyden vallassa.
”Sä et ole hullu”, mä sanoin hellästi ja käänsin sen kasvot kohti mun omia kasvoja. Näin sen kasvoilla epäröinnin, mutta juuri mitään muuta en pystyny näkemään siinä pimeydessä. ”Sulla vaan on vaikeaa just nyt. Joskus sitä romahtaa vahvinkin, mutta kun edetään hiljaa ja hitaasti, niin sä jäät henkiin ja sä jaksat.”
Anna minun
kantaa, auttaa
anna minun, anna minun Jesse ei sanonu pitkään aikaan mitään, se vaan katseli mua. Musta tuntu, et sillä oli vielä jotain asiaa, mutta sitten se haukotteli, käperty mun kainaloon ja hetken päästä mä kuulin sen tasasen hengityksen, joka kertoi, että se oli matkustanu unimaailmaansa. Mä toivoin, että mäkin olisin siellä sen unimaailmassa sen kanssa. Että mä olisin läsnä myös sen unissa.
En halunnut jäädä mistään paitsi kun oli kyse Jessestä. Halusin tukea sitä, ottaa sen viereeni ja lohduttaa. Pyyhkiä pois sen kyyneleet, jotka se salas multa. Halusin, että se pystyis luottamaan muhun sataprosenttisesti ja tietäisi, etten mä lähtisi.
Koska mä tiesin, että mun kuului olla siinä, Jessen vieressä ja pitää sitä pystyssä sillonkin kun se ei itse pystyssä pysynyt. Se oli mun paikka ja mä aioin pitää siitä kiinni.
Anna minun tulla sun viereesi ja lohduttaa
Hullu sä et ole, mut joskus sitä romahtaa kivipohjaan
Hiljaa nyt mennään, mut henkiin sä jäät
Hullu sä et ole, mut juuri nyt on vaikeaa