Kirjoittaja: Winga
Oikolukija: Sinikeiju ♥
Ikäraja: S
Paritus: Luna/Rolf
Genre: draama
Yhteenveto: Lunalla on tapana katsella ikkunasta ulkona olevia eläimiä.
Kirjoittajalta: Kirjoitettu LWIX:ään. Lyriikat lopussa. Mun näkemykseni oli tämä
Het10 myöskin, JA Perspektiiviä parittamiseen, canonilla (:
(PS: Jos ette tienneet, niin englanniksihan Weasleyta kutsutaan usein weaseliksi, josta nimi on muodostunutkin, ja weasel = lumikko.)Kotipihan eläimetLuna tuijotti pihalle etsien merkkejä eläimistä. Niistä, jotka ainakin edellispäivänä vielä olivat asuneet hänen kotinsa pihalla ja niistäkin, joita hän ei ollut nähnyt hetkeen. Eläimet kuvastivat hänelle ystäviä, entisiä ja nykyisiä, parhaita ja kaveruusasteelle jääneitä. Ehkä enemmän, kuin uudet tuttavuudet arvasivatkaan.
Rolf istui yleensä olohuoneessa lukemassa lehteä tai oli matkalla töihin, kun Luna kävi seisomaan ikkunaan, mutta toisinaan mies käveli naisen taa ja laski kätensä tämän olkapäille. Luna säpsähti yleensä, mutta sitten hymy levisi tämän kasvoille.
”Hei, rakas ilvesmieheni”, Luna aina sanoi, eikä Rolf vieläkään tiennyt, mitä hän tarkoitti sillä. Kysymykset kuitenkin hiljennettiin suudelmalla, aina, eikä Rolf valittanut.
Nytkin Rolf oli astumaisillaan Lunan selän taakse, kun hän kuuli tämän puhuvan.
”Ron, minä olen kyllä pahoillani, mutta olihan minun pakko”, nainen mutisi hymyillen. Ajatuksissaan hän silitteli kasvanutta vatsaansa tietäen odottavansa kaksosia. ”Mutta sinäkin olet kadonnut ja minä luulen, niin. Tiedät kyllä.”
Hiljaa Rolf hivuttautui vaimonsa viereen ja suuteli tätä niskaan. ”Hei kulta.”
”Milloin sinä tulit, ilvesmieheni?” Luna kysyi ja nojasi miestään vasten.
”Juuri äsken”, mies vastasi ohittaen mietteensä. ”Ajattele, meidän lapsen pitäisi syntyä pian.”
”Lasten”, Luna korjasi hymyillen ja kääntyi katsomaan Rolfia. ”Kaksoset. Sukupuolia en tiedä, mutta kaksoset.”
Rolf näytti siltä kuin olisi voinut sulaa onnellisena lattialle ja Lunan kasvoilla käväisi inho. Nainen kuitenkin palautti itsehillintänsä ja hymynsä, eikä mies edes huomannut hetkellistä muutosta. Pariskunta suuteli, vaikka toinen vetäytyi suudelmasta koko ajan ulospäin jonkinlaisen ärtymyksen säteillessä heidän välillään.
*
”Minä olen hukannut lumikon”, Luna totesi myöhemmin surullisesti tuijottaen takkaa olohuoneessa. Rolf nosti katseensa ristikosta ja katsoi kysyvänä häntä. ”Tuolla pihalla, vajan takana, pinossa, siellä eleli lumikko pitkän aikaa. En ole nähnyt sitä vähään aikaan.”
”Mutta eihän täälläpäin ole lumikkoja”, Rolf totesi ihmetellen ja tuijotti vaimonsa vakavoituvia kasvoja.
”No, oli ainakin se yksi. Se oli omalaatuinen ulkonäöltään, sen pään karva oli punertavaa talvellakin. Se asui siellä ainakin pari vuotta. Etkö sinä todellakaan huomannut sitä koskaan?” Luna kertoili ja katseli miehensä vaihtelevia ilmeitä.
”En, en huomannut”, Rolf vastasi mietteliäänä. ”Entä jos se on saanut perheen ja etsinyt uuden asuinpaikan toisaalta?”
”Hmm. Epäilenpä”, Luna sanoi kovin varmaan sävyyn ja mies ihmetteli, miten nainen saattoi kuulostaa niin varmalta. Tiesikö tämä jotain mitä hän ei?
**
Luna jatkoi eläimistä puhumista koko raskauden ajan, ja Rolf alkoi miettiä, oliko niistä ollut puhetta jo aiemminkin.
”Katso!” nainen eräänkin kerran huudahti ja kun Rolf kääntyi katsomaan ikkunasta, hän hämmentyi. Pihalla juoksenteli yksinäinen hilleri ja mies oli varma, etteivät hillerit kuuluneet heidän asuinalueelleen.
Toisella kertaa uroshirvi jolkotti melkein ikkunan vieressä, kolmannella pöllö, toisinaan ulkona kulki useita muurahaisia parvessa. Lumikkoa ei koskaan näkynyt, Luna tuntui olevan masentunut sen poissaolosta.
Rolf alkoi epäillä, vähitellen, että Lunalla oli jotain osaa eläinten ilmestymisessä, sillä tämä aina piristyi nähdessään eläimiä ja näytti odottavankin niiden aina välillä ilmestyvän. Näytti ainakin tietävän niiden kaikkien asuvan siellä.
**
Kun kaksoset viimein syntyivät, Luna alkoi hehkua kuin aurinko ja aina välillä kateissa ollut hymy palasi pysyvästi kasvoille.
”Lorcan ja Lysander, sen ovat näköisetkin”, uusi äiti saattoi toisinaan hymistä ja Rolf katsoi hymyillen perhettään, unohti huolensa eläimistä arvellen, että kaksospojat toisivat iloa ja vauhtia naisen elämään eikä tämä huolehtisi eläimistä enää.Vähänpä hän tiesi, että hänen ollessa töissä Luna tutustutti pojat kaikkiin eläimiin, ulkona, antoi niiden haistella poikia ja kantaa selässäänkin.
Pojat kasvoivat äitinsä helmoissa ja isänsä rakastamina ja oppivat eläinten nimet ja historian. Olihan se arvattavissa, ettei mikään voinut pysyä ikuisesti salassa, niin eivät eläimetkään.
**
”Hei!” Rolf huusi, kuten aina kotiin töistään palatessaan. Kukaan ei vastannut, olihan hän tietenkin ajoissa, mutta hän oli silti odottanut, että muut olisivat kuulleet. Hän asteli talon läpi ja huomasi ikkunasta vaimonsa ja lapsensa hirven kanssa. Hiljaa hän astui keittiön ovesta ulos ja käveli talon nurkalle.
”Niin, Harry pelasti meidätkin, ilman häntä me olisimme Voldemortin alaisuudessa eikä teitä varmaankaan olisi. Siksi minä pelastin hänet julkisuudelta. Vai mitä, Harry?” Luna kysyi hymyillen silittäen hirveä, joka näytti jokseenkin apealta. Tai no, mikäli hirven oli mahdollista sellaista tunnetilaa ilmaista. Se oli kuitenkin lempeä ja antoi kaksosten silittää itseään eikä koettanut tehdä mitään.
”Haluaisin näyttää teille lumikonkin, mutten ole varma, missä se on. Et sinä sattuisi tietämään?” Luna kysyi hirveltä, joka nyökäytti päätään ja kääntyi pyytäen kolmikkoa seuraamaan. Luna hämmentyi, hän oli luullut, ettei enää löytäisi lumikkoa, ja lähti kaksosten kanssa seuramaan eläintä. Jonkin matkan päässä Rolfkin seurasi joukkiota.
Hirvi johdatti seuraajansa erään puun luo ja kopautti kaviollaan oventapaista. Se siirtyi sivuun ja paljasti pienen ja mukavan oleskelutilan. ”Voi, onpa kaunista. Tännekö Ron on muuttanut?”
Kuin äänen laukaisemana oviaukkoon ilmestyi lumikko, joka tuijotti säikähtäneenä Lunaa ja sähähti sitten hirvelle. Luna nauroi haukkuvaa naurua eikä huomannut poikiensa säikähtäneitä ilmeitä. Nämä tarkkailivat tilannetta epäluuloisina, samalla kun Rolf tarkkaili poikiaan hämmentyneenä.
”Voi Ron, en ymmärrä miksi muutit. Minähän järjestin sinulle aivan mahtavan elintilan halkopinoon. Tahdoitko muka paeta? Mikset sitten paennut? Etkö päässyt aidan lävitse?” Luna kyseli lumikolta naureskellen ja eläin sähähteli kuin olisi puhunut ja vastaillutkin jotain. Ainakin Lunan puheen perusteella olisi voinut päätellä niin.
Lorcan oli jo alkanut rentoutua enemmänkin ja alkoi tutkailla ympäristöään nelivuotiaan uteliaisuudella. Hän huomasi isänsä takanaan ja hihkaisi: ”Äiti, katso! Isä!” Ja hän ryntäsi isänsä luo ja halasi tätä. ”Kato, näetkö, äiti puhuu eläimille. Äiti sanoo, että noi on ihmisiä alunperin.”
Lunan silmät kiiluivat vaarallisesti tämän kääntyessä miestään kohti. ”Hei, ilves”, nainen tervehti koettaen etsiä Rolfin silmistä sitä jotain tuttua ja näkemättä sitä astui Lysanderin kanssa tätä lähemmäs.
”Rakas, mitä sinä olet tehnyt? Palauta heidät takaisin!” Rolf huudahti ja nappasi Lorcanin syliinsä ja koetti saada Lysanderinkin kiinni.
”Pojat, menkää takaisin talolle. Harry, saata heidät, ole kiltti. Minun pitää vähän jutella isänne kanssa”, Luna puheli osoittaen sanansa vuoroin kaksosille ja vuoroin hirvelle. Hirvi otti ylvään asennon ja laskeutui niin, että halutessaan Lorcan ja Lysander pääsisivät sen selkään. Lunan antaessa luvan pojat kiipesivät ja Harry lähti talolle takaisin.
”Mitä sinä oikein olet tehnyt?”
”Etkö sinä koskaan ole ihmetellyt, kun emme ole menneet tapaamaan minun ystäviäni? Tai kun en edes yksin ole tavannut kuin Ginnya, joka hänkin ihmettelee syvästi, mihin kaikki ovat kadonneet? Ja toisinaan Hermionea, joka makaa huoneessa sidottuna jästien keskellä, koska kukaan ei usko, että hänen ystävänsä ovat voineet muuttua eläimiksi? Hänhän sekosi, keskellä päivää, ja alkoi huutaa olevansa noita; ne miehet korjasivat hänet ilomielin talteen. Oli tavallaan harmi, että he saivat hänet, minun oli keksittävä pöllö jostain muualta. Älä huoli, se on kyllä ihan tavallinen pöllö”, Luna lörpötteli hymyillen.
”Väitätkö sinä tosissasi keränneesi ystäväsi eläiminä tänne? Miksi?” Rolf kysyi tuijottaen vaimoaan epäuskoisena.
”Pelkäsin, että he hylkäisivät minut muuten. Nauraisivat niin kuin muutkin. Enkä minä ole pelkästään ystäviä keräillyt, on täällä muutamia muitakin. Ja olen pahoillani, mutta sinutkin pitää muuttaa, muutenhan palautat heidän ja joudun laitokseen pois lasteni luota.”
”Mutta--”
”Ei mitään muttia.
Bestia mutor lynx lynx”, Luna sanoi osoittaen sauvallaan miestään. ”Vaikka mietin kyllä salamanteriakin.”
Ilves katseli naista hämillään ja seurasi tätä, kun tämä vain lähti kohti taloa. Se urahteli jotain ja Luna vain hymähteli. Talolla hän huusi poikia ja esitteli niille Rolf-ilveksen, sanoi, että siinä oli isä.
”Isä?” Lorcan kysyi ja katsoi kun ilves nyökkäsi. Lysander taputti hyvillään ja Luna hymyili perheelleen arvellen, että elämästä tulisi vielä melkoisen hyvä.
Vuokko Hovatta - Lempieläimiä
Mun lempieläin on se lumikko
Joka asui halkopinossa
Ja pääkalloperhosenkotelo
Ja toukka niska vinossa
Ja susi joka juoksee Laatokan lumessa
Öisellä aukiolla
Ja vuohi joka soittelee viulua
Unessa Eiffelin-tornin alla
refrain2:
Ja Saksalanharjulla hiirihaukka
Joka syöksyy alas pilvestä
Ja sinä silloin kun sun
Silmissä on ilvestä
Kun mun lempieläin on vauhdissa
Sen karvat tuoksuu hiekalta
Eikä viidakon villissä tahdissa
Voi välttyä vedon miekalta
Olen susi joka juoksee Laatokan lumessa
Öisellä aukiolla
Ja vuohi joka soittelee viulua
Unessa Eiffelin-tornin alla
