Ruusullakin on piikit
V
"TUMPS!"
"Scorpius, perkele!" Rose huusi raivoissaan portaiden yläpäästä ja lähti juoksemaan niitä alas kolme askelmaa kerrallaan.
"Eih", Scorpius huokaisi kauhuissaan. Hän makasi Albuksen päällä ja katsoi tämän silmien himmenevää pilkettä. Rose rojahti polvilleen kivilattialle kovan rusahduksen saattelemana ja työnsi Scorpiuksen Albuksen päältä.
"Al?" tyttö kysyi lohduttomana. Albus ei reagoinut mitenkään. "AL!!!" Rose purskahti vuolaaseen itkuun ja laski päänsä serkkunsa rinnalle.
"Weasley!" joku, ilmeisesti nainen, huusi vähän matkan päästä. Rose ei nostanut kasvojaan serkkunsa rinnalta. Itku oli laantunut jo vähän.
"Hyvänen aika! Mitä on tapahtunut!" huusi toinenkin ääni, sekin selvästi naisen omistama.
"Weasley", ensimmäinen ääni sanoi ja kosketti Rosen olkapäätä. Tyttö nosti kyynelten juovittamat kasvonsa. Puhuja oli McGarmiwa. Hän viittoi Rosea nousemaan ylös. Rose nousi, ja McGarmiwa istutti hänet portaille vähän matkan päähän Albuksesta ja Scorpiuksesta, joka oli ilmeisesti pyörtynyt.
"Tajuton", Pomfrey totesi tarkasteltuaan Scorpiusta.
"Merlinin pöksyt Minerva! Mitä täällä on tapahtunut?" huudahti Kuhnusarvio, joka kipitti paikalle vaivalloisesti kumpumaisen vatsansa kanssa. Opettajia alkoi virrata paikalle enemmälti.
"En tiedä", McGarmiwa huokasi ja katsahti Albusta, "mutta Pomfrey, onko hän...?" Pomfrey laski sormensa Albuksen kaulalle kokeilemaan pulssia, jota ei löytynyt.
"Kuollut." Rose purskahti uudelleen itkuun.
"Noh noh Rose, ei hätä ole tämän näköinen", McGarmiwa yritti epätoivoisesti lohduttaa Rosea, joka vain itki ja riuhtoi itseään vapaaksi juostakseen pois. Kauas pois. Pois, jotta saisi olla rauhassa. Ja McGarmiwan ote lipesi.
Rose rojahti puun juurelle. Aurinko porotti kirkkaana taivaalla ja lämmitti Mustajärven vettä, mutta Rose vain itki puun varjossa viileää nurmikkoa vasten. Kyyneleet sumensivat hänen silmänsä ja lopulta vyöryivät pitkin hänen poskiaan. Hän vain itki, itki ja itki tuntikausia. Kukaan ei tullut häiritsemään häntä.
*
"Rose!" huudahti naisen huolestunut ääni noin tuntia myöhemmin.
"ROSE!" karjui, ei niin huolestunut, miehen ääni.
"Ron!" nainen huusi taas. Rose nosti päänsä nurmikosta.
"Äiti?" hän mumisi kysymysmerkkinä. Hermione kaappasi lapsensa syleilyyn.
"MITÄ HELVETTIÄ SINÄ OIKEIN VEHTAAT SEN MALFOYN KANSSA???" Ron karjui naama punaisena harppoessaan kovaa vauhtia puun juurelle.
"Ron Ron Ron Ron!" huusi puolestaan Harry, joka juoksi Ronin kiinni ja yritti pitää tätä paikallaan. Ron riuhtoi ja potki eikä Harry saanut tätä kuriin. Seuraavassa sekunnissa Ron oli ampaissut Rosen ja Hermionen luo, tyrkännyt Hermionen selälleen nurmikolle ja -"SLÄPS!"- lyönyt Rosea suoraan kasvoille. Syntyi hetken hiljaisuus. Rose katsoi raivosta puuskuttavaa isäänsä kyyneleet silmissä. Hän tunsi kuinka verivana laskeutui kaulalle revenneestä ylähuulesta. Ensimmäistä kertaa elämässään Rose todella pelkäsi isäänsä. Harry ja Hermione katsoivat Ronia suu auki.
"RON!" Harry karjaisi. Ron oli aikeissa karjua jotain takaisin, mutta Hermione ehti ensin: "TAINNUTU!" hän karjaisi ja osoitti sauvallaan miestään, joka lysähti nurmikolle tajuttomana.
"HERRAN TÄHDEN!" Pomfrey kirkaisi joukon ihmisiä ängetessä sairaalasiipeen. Tuohon joukkoon kuului Rosen, Hermionen ja Harryn, joka leijutti tainnuksissa olevaa Ronia, lisäksi Ginny, Lily, James sekä erittäin hämmentynyt Draco Malfoy vaimoineen.
"Laske hänet tuonne..." Pomfrey mumisi Harrylle osoittaen vuodetta vähän matkan päässä. Harry leijutti ystävänsä vuoteeseen ja palasi Pomfreyn luo, joka tikkasi Rosen ylähuulta kiinni.
"Tuota, minusta tuntuu että Ron olisi hyvä sitoa tuohon sänkyyn kiinni..." Harry mumisi. Pomfrey katsoi häntä kummissaan.
"Kuinka niin?"
"Kun tuota... Hän on vähän... Miten sen nyt sanoisin. Vauhkona?" Pomfrey ällisteli ja taikoi köydet Ronin ympärille pitämään tätä kiinni sängyssä, vaikka tajuton olikin.
"Harry?" Ginny kuiskasi itku kurkussa. Harry unohti Ronin heti muistaessaan Albuksen. McGarmiwa oli jossain välissä tullut saliin ja viittoi nyt Pottereita työhuoneeseensa. Harry, Ginny, Lily ja James poistuivat salista vaitonaisina. Rose äkkäsi Scorpiuksen, joka ei näkynyt lainkaan kuuntelevan äitinsä hössötyksiä, vaan tuijotti häntä tiiviisti. Rose laahusti Scorpiuksen luo.
"Astoria", Draco kuiskasi vaimolleen noustessaan ylös tuolista poikansa vuoteen vierellä. He lähtivät ja jättivät Rosen ja Scorpiuksen kahteen pekkaan.
"Mikä on olo?" Scorpius kysyi hetken hiljaisuuden jälkeen.
"Mikä on olo, mikä on olo?!" Rose puhkesi huutamaan naama punaisena tikattu huuli uhkaavasti pingottuneena. Hieman sivummalla keskustelevat Draco, Astoria ja Pomfrey hätkähtivät. "Tuotako sinä kysyt ensimmäisenä tapettuasi serkkuni?!"
"Minä... Ajattelin, että... En minä tarkoittanut..." Scorpius mumisi pahoillaan ja hämmentyneenä, vaikka hän tiesi ettei tyttö leppyisi tuosta vain. Ei todellakaan.
"Ajattelit?" Rose kivahti järkyttyneenä. Äskeinen tyyneys oli kadonnut tyystin. "Ajattelitko jotain silloinkin, kun tapoit Albuksen?"
"Rose! En minä oikeasti... Luuletko että olisin halunnut tappaa hänet?"
"Minä en luule Scorpius Hyperion Malfoy! Minä tiedän! Ja sen minä tiedän, että sinä tapoit minun serkkuni etkä ole siitä ollenkaan pahoillasi!" Rose huusi nousten ylös tuoliltaan.
"Olen minä pahoillani aivan suunnattomasti!" Scorpiuskin alkoi jo hikeentyä. Mikä tyttöä riivasi? Potterin poikahan sen tappelun oli aloittanut! "Potter sen aloitti!"
"MERLININ PERSE, MALFOY!" Rose suorastaan räjähti. Nyt kiehui kunnolla yli. "SE EI TODELLAKAAN OLLUT ALBUS, VAAN SINÄ! SINÄ UHKAILIT HÄNTÄ, KUN HÄN KERTOI MITEN ASIAT OLIVAT! Ei, en kiistä sitä tosiasiaa, etteikö Albuskin olisi pannut hanttiin, muttei hän sentään olisi tappanut sinua!" Scorpius ei enään saanut sanaa suustaan. Hänen silmänsä täyttyivät kyynelistä. Kyynelistä, joita hän oli pidätellyt jo monta vuotta. Rose oli kutsunut häntä Malfoyksi. Katkeruuden hapan maku alkoi nousta Scorpiuksen kielelle.
"Rose, anna anteeksi... En tiedä mikä minuun meni kaikki oli vain -"
"EN IKINÄ ANNA SINULLE ANTEEKSI! EN IKINÄ!"
"Anna minun nyt selittää!" Scorpius kivahti hermostuneena. Rose risti kätensä puuskaan ja istuutui kärttyisen näköisenä. Scorpius hengitti syvään pari kertaa ja alkoi kasata järkevän kuuloisia lauseita päässään hypernopeudella. Ei hänen toinen nimensä turhaan ollut Hyperion. "Minä olin oikeasti masentunut silloin. Kävin aina välillä ulkona ja näin sinut Potterin kanssa, mutta ilmeisesti aina niinä kertoina, kun sinä nauroit tai hän halasi sinua. Ja masennuin lisää. Ja tänä aamuna sain liimattua sirpaleeni ehjäksi vaasiksi ja tultua ihmisten ilmoille. Sitten sinä tulit ja aloit kysellä missä olin ollut. Et tuntunut uskovan, ja minä menetin kärsivällisyyteni ja sitten tuli se Potter. Sisälläni kuohusi ja halusin hänet vain pois, muttei hän tietenkään ymmärtänyt lähteä tai edes olla hiljaa. Loput sinä tiedätkin itse tarkemmin, mutten minä koskaan halunnut häntä tappaa, en koskaan. Vain haavoittaa ja tuottaa tuskaa, mutten tappaa. En koskaan. Ja silloin me vain vahingossa kaaduimme portaisiin ja tulimme sieltä liian kovaa alas. Jos askelmia olisi ollut yksikin enemmän, se olisin ollut minä."
"Minä en välitä", Rose sanoi jo tyynempänä. "Minä en välitä miltä sinusta tuntuu. Halusitko tappaa Albusta vai et. Kaksi ainoaa asiaa, jotka minä juuri nyt tiedän ovat, että sinä tapoit minun serkkuni vahingossa, tai tahallasi. Tapoit kumminkin. Ja saat olla aika onnekas, että vanhempasi ja Pomfrey ovat tuossa, sillä muuten olisit nyt tajuton", Rose sihisi ja nousi ylös. Perhanan Malfoy. Hän poistui salista. Scorpius jäi raivosta kihisten ja hämillään tuijottamaan ovia, joista tyttö marssi pois.
Scorpius pääsi illalla pois sairaalasiivestä. Hän yritti etsiä Rosea suuresta salista, ulkoa, käytäviltä ja kirjastosta, jossa tyttö tapasi istua ja lukea kirjoja maasta taivaaseen. Tyttöä ei kuitenkaan näkynyt. Ei näkynyt ketään muutakaan, ja ne harvat jotka tulivat vastaan kiersivät Scorpiuksen tai kääntyivät ja lähtivät ripeästi samaan suuntaan, josta olivat tulleetkin. Scorpius pelkäsi. Hän todellakin pelkäsi. Ei itsensä vointia tai mielenterveyttä, vaan menettävänsä Rosen. Mitä jos tyttö ei ikinä pääsisi yli Potterin kuolemasta? Hän ei ikinä antaisi Scorpiukselle anteeksi.
*
Vaaleahiuksinen hahmo tuhisi tasaiseen tahtiin Tylypahkan pimeällä ja kylmällä käytävällä kolme viikkoa myöhemmin. Kello oli jotakin kahden ja neljän välillä yöllä, mutta siltikin siro oranssihiuksinen tyttö hiipi jästivaatteissa pitkin linnan käytäviä. "TUMPS." Hän kompastui johonkin.
"Mitä hel..." Rose mumisi poski vasten kivilattiaa. Käytävä oli äänetön lukuun ottamatta hiljaistä ähkimistä, joka ei tullut Rosen suusta.
"Kuka hitto...?" Scorpius ähki tuntiessaan jalkojen painon vatsallaan. Ne eivät selvästikään olleet hänen omat jalkansa. "Valois."
"Scorpius?" Rose hengähti nähdessään pojan uneliaat kasvot tämän sauvan kärjestä säteilevässä himmeässä valossa.
"Rose?" Scorpius nousi istumaan ja auttoi tytönkin parempaan asentoon viereensä. "Mitä sinä täällä tähän aikaan teet?"
"Valois." Rosekin sytytti sauvansa, jonka hän oli kiskaissut farkkujen taskusta. "Samaa kysyisin sinulta, unikeko."
"No minä nukun, mutta sinä näyt tekevän jotain muuta..." Scorpius tuhahti. Olisikohan tyttö päässyt jo yli? Oliko kolme viikkoa riittänyt?
"Minä... Tuota... Käyn kävelyllä öisin kun en saa unta..."
"Farkut jalassa?"
"On minulla paita ja villatakkikin!" Rose punastui.
"Ja topistasi näkyy mukavasti läpi" Scorpius iski silmää nojaten käytävän seinään Rosen vasemmalla puolella. Rose nosti kulmiaan ja punastui vieläkin enemmän. Scorpius flirttaili hänelle?
"Oletko nukkunut täällä montakin yötä?"
"Pari viikkoa..." Scorpius sanoi huolettomasti.
"Ahaa..." Rose vaikeni ja tujotti vastakkaiseen seinään.
"Minä, tuota... Vielä siitä Albuksesta..." Scorpius sai juuri ja juuri kutsuttua Potteria etunimellä.
"Minäkin... Ehkä minä ylireagoin?" Rose mumisi. Hän oli toki vieläkin vihainen Scorpiukselle, ja hän ikävöi Albusta, mikä olikin syy hänen yökävelyihinsä, mutta hän oli ymmärtänyt, ettei se ollut pelkästään Scorpiuksen vika, eikä tapahtunutta saanut tapahtumattomaksi, vaikka kuinka itki.
"Ehkä hiukan..." Scorpius mumisi takaisin. Hän ei tiennyt mitä hänen olisi pitänyt sanoa tytölle. "Annatko minulle anteeksi?"
"Tuota..." Rose takerteli. Hänen kielellään oli kaksi sanaa: "en" ja "annan" ja ne kilpailivat kiivaasti siitä, kumpi pääsisi ulos. "Annan. Annan minä." Rose hymyili heikosti. "Jos lupaat, ettet enään ikinä, et ikinä, tee mitään sellaista, et edes vahingossa."
"Lupaan." Scorpius huokaisi. Hän sai anteeksi. Mutta hän halusi hiukan enemmän. "Tiedätkös, tuosta topistasi näkyy tarkemmin katsottuna todella hyvin läpi... Voisinko tutkia sileää ihoasi hieman lähemmin?"
"Mitä vain, tohtori Malfoy." Rose hymyili ja tunsi, kuinka villatakki vedettiin hänen yltään.
"Pimi."
*
(Pari vuotta myöhemmin)
"Scorpius! Juokse!" Rose huusi sateenvarjon alla Lontoossa. Scorpius juoksi sateenvarjon alle aivan märkänä.
"En muistanut sateenvarjoa..."
"Etpä tietenkään." Rose naurahti ja painoi suukon miehen huulille. "No niin. Mennään sitten."
Rose ja Scorpius kapusivat portaat ylös toiseen kerrokseen ja astuivat avoimesta ovesta sisään. Oven vieressä oli vihreä kyltti valkoisin kissan kokoisin kirjaimin: ASUNTOESITTELY.
"Tervetuloa!" toivotti laiha, vaaleahiuksinen, siro nainen eteisestä. Rose hymyili tälle ja lähti katselemaan huoneistoa. Se oli aivan uusi. Ikkunat ja tumma parkettilattia suorastaan hohtivat uutuuttaan. Huoneistoon kuului tilava keittiö, joka oli juuri sellainen, jollaisen Rose oli aina halunnut. Olohuone oli pieni mutta tilavan tuntuinen. Huoneen perällä oli suuri ikkuna, josta näkyi suoraan Lontoon keskustan sykkeeseen. Ikkunan vierestä lähti ovi parvekkeelle. Juuri sellaisen olohuoneen Rose oli aina halunnut. Huoneistoon kuului myös kaksi suurta makuuhuonetta ja kylpyhuone. Aivan kuin Rose oli aina halunnut.
"Tämä on juuri sellainen kun olen aina halunnut", Rose hihkaisi Scorpiukselle.
"Oletko varma?" Scorpius kysyi. Hänkin tuntui pitävän talosta. "Se edellinen talo ei ollut kovinkaan hohdokas, mutta se maksoi vähemmän..."
"Ei tämäkään nyt niin hirveästi maksa..." Rose tuumi.
"Tahdon kyllä maalata seinät", Scorpius töksäytti ykskantaan. Rose ei vieläkään oikein uskonut miten suorasanainen Scorpiuksesta oli koulun loputtua tullut. Niin aikuismainen ja huolehtiva. Rose oli omasta mielestään pysynyt samana haavoittuvana lapsena. Ja siinä he nyt olivat! Ostamassa yhteistä kotia!
"Jos mietitään?" Rose kysyi iloisena.
"Joo", mies vastasi hymyillen ja selosti jotain jästikiinteistövälittäjälle, mutta Rose ei kuullut. Hän unelmoi perheen perustamisesta Scorpiuksen kanssa. Sitä ennen hän halusi mennä naimisiin.
Ja pitkän viikon päästä kaupat olikin tehty, ja Scorpius ja Rose alkoivat suunnitella muuttoaan.