Nimi: Sisko lähti ja räjähti, jäin kuuntelemaan evankeliumia ja elefantteja
Kirjoittaja: SuklaaKissa
Beta: Pähkinäinen luki läpi, kiitokset
Genre: drama, angst
Ikäraja: K-11
Yhteenveto: Uskovaisen perheen vanhempi tytär on kuollut Afrikassa epäselvissä olosuhteissa. Nuoremman siskon ajatukset harhailevat muistotilaisuudessa.
A/N: Tajunnanvirtaa, josta tuli tarina. Tämän piti alunperin a) olla Potterista b) totella otsikkoa Ruuvimeisselin kymmenen käyttötarkoitusta. Ei
ihan mennyt kuten luulin, mutta kirjoittaminen oli viihdyttävää.
Sisko lähti ja räjähti, jäin kuuntelemaan evankeliumia ja elefantteja
Kuulen puhetta hiljaisten seinien takaa, niillä on korvat. Oikeastaan niissä on korvat. Tapetissa on suuria elefantteja lerpattavine korvineen. Miksi eivät kuuntelisi, kerropa minulle. Tarjotaan jumalan sanaa elefanteillekin, ollaan hyviä kristittyjä. Käännetään toinenkin poski vaikka niskatuki estää, selkäranka murtui kun moraali meni. Moraali on käytännön etiikkaa ja etiikka on melkein kuin säilöntää. Paholaisen hilloa ei pitäisi kai syödä, siinä on tulta, chiliä ja paprikaa. Pahaa ja palavaa kuin helvetin lieskat. Kuka lie nekin nähnyt, en minä ainakaan - pelkää mustaa miestä. Jeesuskin taisi olla tumma. Tummia olivat siinä maassa, kuin kirkonpenkin alla, siellä on hyvin mustaa, tiesitkö?
Oletko maannut ennen hautajaisia kirkon keskikäytävällä ja miettinyt mistä ovesta uhri kannetaan sisään?
En tiedä oliko arkussa uhri silloin. (Ehkä ei ollut riittävän isoja kappaleita.) Saattoi olla kuin Jeesus, ei vaihtoehtoa, vaan saattoi olla oma päätös. Päätti lähteä katsomaan helvetin lieskoja, yksi lippu matkatoimistoasekaupan sivuilta, ai ei löydy täysihoitoa, no saa ne aivot pellolle puoliautomaatillakin. Tai sitten katsomaan ei mitään pelkkää tyhjää, uskostahan sekin on kiinni. Miksi kaikki on? Ehkä voitti peräti arvonnan ja matkatoimistosta tarjottiin äkkilähtö ja sitten lähti se kuuluisa henki. Tällä kertaa ei pyhä, jos uskovalta kysytään.
Ei, ei pyhä ollenkaan, tekopyhiä ovat jos ja kun muuta sanovat. Kertoi pahoja tarinoita lastenhuoneessa ja siksi väritin elefanteille syöksyhampaat, palautin arvon ja puolustuksen. Nyt joku häpäisee kunnian ja soittaa mustaa musiikkia luilla, joutuuko herra kanttori helvettiin? Muistotilaisuus on vaikea harvoille henkiinjääneille, eivät osaa pyörätuoleistaan mitään myöntää. Minä olen hiljaa, ei korulauseita, enkä menetä muistiani kuin poliitikot, en edes kohteliaisuudesta. Olen varma ettei hän ratsastanut elefantilla ennen kuin palasi (räjähtävän) meluisillle kaduille, kuunteli vain hiljaista puhetta, juoruja suurikorvaisilta.
En varmaan koskaan pääse Afrikkaan katsomaan elefantteja, ehkä nekin ehtivät räjähtää hampaattomina kuten suojelijansa. Mutta niiden muistoksi ei saarnata ihmisen pahuudesta. Ei sillä että se nytkään auttaisi. Minulla on ikävä siskoa. Koko tästä suuresta perheestä, joka seurakunnaksi itseään kutsuu, ei ole minulle seuraa. Ei seuraa, ei seuraajaa, jos käy kuin siskolle.
Kuulen puhetta hiljaisten seinien takaa, vaikka niillä ei ole suuta. Voi voi pikkuista, voi voi minua. Huomaatko miten todistan oikeaksi niiden syytteet, en muista vainajaa, en kuuntele luusäveliä? Vaikka eivät ne tätäkään kuule, minulla on vain suuret korvat, ei suuta, ei hampaita. Sisko sentään kuunteli kun oli kertonut kauhutarinansa, hän kuunteli aina elefanttejaan, mutta hänellä oli hampaatkin. Ennen kuin ne pirstoutuivat polttavaan katuun kallon mukana.
(Jos hän joutuu helvettiin niin sentään siellä on yhtä lämmin kuin Afrikan auringon alla eikä näitä kunnon kristittyjä.)
