Ficin nimi: Kaikuu koivikossa
Kirjoittaja: Hopeakettu
Tyylilaji: tuplaraapale, kielellä leikittely
Ikäraja: S
A/N: Löysin tällaisen vanhan tekstin papereideni joukosta, ja päätin julkaista tämän pienen viilauksen jälkeen. Kommentit ovat tervetulleita.
Kaikuu koivikossaConverset kopsahtelevat helteen kovettamaan polkuun kun he etsivät metsän siimeksistä suojaa ihmisiltä. Kenkien ääni on vieras purojen solinan sekä lintujen ilakoivien huutojen rinnalla. Muutoin kaksikko kyllä sulautuu maisemaan: lehtikaton lomista siivilöityvä valo iskee heihinkin, polkua vierustavat pitkät heinät kutittelevat sääriä ja koivuinen sokkelo nielee tytöt vaivihkaa. Tuomi tuoksuu kauempana kuin kutsuna:
tulkaa turvaan!Toisella tytöistä on pisamakasvot ja voikukkaseppele, toinen kantaa pulleaa eväskoria vankoin käsin. Kummankin huulilla karehtii hipihiljaa
salaisuus, joka kavaltuu malttamattomina hymyinä.
Oi, miten he kaipaavat takaisin kaupunkiin! Miten he ikävöivät vilvoittavia tuulenpuuskia, jotka metsä tukahduttaa, rantoja joilla loikoilla auringon lempeässä syleilyssä, ympärillä kohoavia kauniita rakennuksia… Mutta
salaisuus on yhä kätkettävä, tytöt eivät ole tarpeeksi rohkeita paljastaakseen sitä vielä.
Pian olemme perillä, kertoo pisamainen innosta hypähdellen. Pidemmän on vaikea pysyä koreineen toisen vauhdissa, mutta pian hänenkin askeleensa keventyvät, keventyvät, keventyvät kunnes hän pyrähtää juoksuun. Kaksikko kiitää pyörähdellen kuin perhoset kohti turvaa, voikukkaseppele putoaa - mitä nyt, hymyt repeävät nauruun,
salaisuus paljastuu! He ovat ihastuksesta humaltuneita, salasta tulee totta joka kaikuu koivikossa.
Pelko ihmisistä on kaikonnut hetkeksi. Tytöt ovat nyt turvassa eikä heillä ole hätää, mutta omenapiiraan ja suudelmien lomassa he lupaavat: jonain päivänä he syntyvät metsästä kaupunkiin ja paljastavat todelliset itsensä huutaen
katsokaa! lujempaa kuin muut uskaltavat nähdä.
