Nimi: Ystävät
Kirjoittaja: Sleepless
Paritus: None.
Ikäraja: Sallittu
Genre: Fluffy, one-shot
Disclaimer: Rowling omistaa hahmot ja paikat, minä kirjoitan niistä vain omaksi huviksi ja toivottavasti teidänkin. ^^
Summary: Luna nousee, lähtee, ei huomaa kuinka vaaleat hiukset valuvat niskaan, kuinka kasvonpiirteet ovat kauniit. Kuun kalpeus ja kuun kainous.
***
Kultakala kuolleena maassa, pikkutyttö kyynelten tahrima vieressä. Osuma. Suru iskee syvälle ja tyttö pakenee mielikuvitusmaailmaan, piirtää paperin täyteen kaloja. Leikkaa ne irti, liimaa seinille, hymyilee. Keltaisia kaloja, kultakaloja. Todellisuuspakoilua. Pienestä asti oppinut, kuolema vei kalan, vei äidin, voi viedä kenet tahansa. Silti nauraa, tarttuu isän ojennettuun käteen, pukeutuu oranssiin kesämekkoon ja retiisikorvakoruihin. Sillä eihän elämä ole niin paha eihän? Luna, kuu, uskoo aurinkoon ja tähtiin.
Suuri koulu näyttää ihmeelliseltä; syvä ja kaunis, vesi joka ympäröi pienet ja kiikkerät veneet. Lunan hiuksissa sadetta, valkoisissa ranteissa koruja, kummeksuvia katseita. Piiloutuu, hymyilee, ei kyyneleitä. Vaikka tietää jo, tulee olemaan yksin, kuulee ivahuutoja, salattuja sanoja. Mutta pyyhkii ne pois, on toinen maailma, parempi; Lunan oma maailma, äidin kultahiusten ja samanväristen kalojen maailma. Tyyny on pehmeä ja on helppo nukahtaa. Unelmia. Niitä on. Ikkunaa naputtaa pöllö; kirje isältä, kirje Tylypahkaan. Oma tyttöseni, oma kuuni, joko olet saanut monta ystävää?
Pettymys, jota ei huomata.
Vihreitä sananjalkoja, ohuita sääriä kutittaa, paljaita jalkoja. Märät vaatteet, helisevä nauru, Kielletyn metsän portit jäävät taakse. Lunan oma salaisuus, oma paikka, sinne kukaan ei uskalla. Nauru herättää metsän eloon, tytön riemu karkottaa pahat henget. Istuu multaisessa maassa, istuu ja odottaa, kietoo kukkia hiuksiin; yksisarvisten juomapaikka, kuu nukahtaa tähtien keskelle. Löytänyt aarteen, löytänyt toisen maailman; ei oikeaa vieläkään. Ei todellista.
Ystävät, niitä ei ole.
Tummat hiukset, kiharat valuvat kuin vesiputoukset. Sininen uni välähtää, hameenhelma. Luna ja tanssiaiset, Hermione, joka hymyili. Kirjoja kantava, nokkela tyttö, Luna tietää ja muistaa. Tietää jokaisesta jotakin, kukaan ei tiedä hänestä. Hermione nyökkää ja kääntyy poispäin, sydän putoaa kerroksen alemmas, lupasi olla välittämättä. Katse siirtyy Harryyn ja Roniin; kaksi poikaa, toinen äänekäs ja nauravainen, toinen suosittu, syvät silmät ja valpas katse. Kaksi, jotka eivät koskaan edes vilkaisisi. Luna nousee, lähtee, ei huomaa kuinka vaaleat hiukset valuvat niskaan, kuinka kasvonpiirteet ovat kauniit. Kuun kalpeus ja kuun kainous.
Itkee, kunnes silmiä kirvelee.
Ginny, Luna maistelee nimeä suussaan, hymyilee, ottaa tanssiaskeleen. Tyttö, kaunis ja suosittu, sanat jotka kohdisti Lunalle. Punaiset liekit niskaan kiedoittuina, haaleasti erottuvat pisamat. Ei katsonut pahasti, puolusti ja saattoi käytävään. Luna valvoo seuraavan yön, toivo on hurja kun se valtaa sydämen, toivo herättää unesta, kuvitelmista.
Neville, poika esittäytyy, pyöreät posket ja kömpelöt liikkeet, kun Luna ojentaa käden ja auttaa ylös; ja huomaa silmät, ystävälliset silmät. Luna hymyilee ja poika hymyilee, onko se niin helppoa, Luna ihmettelee, kun onni pulppuaa suoniin. Käynnit metsässä unohtuvat, näkymättömät kasvot saavat haaleta; ystävä, Luna uskaltaa viimein lausua.
Albuksen kaarti, joukko ihmisiä, odottavia kasvoja, kipinöiviä taikasauvoja; Luna heidän joukossaan, sydän melkein pakahtuen ylpeydestä. Vieressään Neville, toisella puolella Ginny, hymyilee rohkaisevasti. Ja siellä ovat Ron, Hermione, Harry, puhuvat Lunalle, näkevät Lunan, hyväksyvät. Ja Luna tekee parhaansa, keskittyy, näyttää mihin pystyy. Albuksen kaarti. Ystävien kaarti.
Oma tyttöseni, oma kuuni, joko olet saanut monta ystävää?
Neljän vuoden kuluttua Luna kirjoittaa vastauksen isälleen.