Pandora Hearts: Konvallatoksiini | S | pikkuficlet

[Valpuri]

Nimi: Konvallatoksiini
Fandom: Pandora Hearts
Ikäraja: S
Kirjoittaja: Crepuscop
Vastuuvapaus: Omistan ainoastaan mielikuvitukseni. Pandora Hearts on Jun Mochizukin luomus ja minä vain leikin, enkä saa korvausta.
Genre: Angstahtava draama
Paritus: Jack/Oswald
Varoitukset: Sisältää spoilereita (tai vähintään viittauksia vähän sinne ja tänne) ainakin sarjaan vasta tutustuneille
Haasteet: Albumihaaste#4 (Johanna Kurkela - Kielletyt kielot), Kaiken maailman ficlettejä IV! (Viikko 10: OTP)

A/N: Olen pantannut tätä itselläni jo jonkin aikaa. Osittain ehkä siksi, että tämä on teksti on tuntunut jollain tapaa keskeneräiseltä koko ajan. Lopulta himpun päälle tuplaraapale on tuntunut siltä parhaimmalta lopputulokselta ja päätinpä vihdoin tämän myös julkaista. Vähintään siksi, että Pandora Hearts tarvitsee enemmän rakkautta. Ja koska Jackwald/Oswack (onko näillä edes kunnon shippinimeä?) on miun OTP, krm.

Vaikka Pandora Hearts onkin erittäin lähellä sydäntäni, täytyy myöntää, että vannoutuneena pokkarilukijana en ole edennyt chapteria 92 (?) pidemmälle, joten toivotaan, etten ole kirjoittanut montaakaan epäkohtaa. Mochizukin juonenkäänteistä kun ei ikinä tiedä :--D

En ole varma, kuinka tärkeää ajoittaminen tässä on, mutta jos jotakuta kiinnostaa, niin helvetin monimutkaisella timelinella tämä sijoittuu aikaan ennen Sablierin tragediaa. Lacie pyörii mukana alussa, mutta muuten ollaan ajassa jälkeen Oswaldin/Glenin "perintöseremonian" (Succession Ceremony of Glen Baskerviile, u know?)


Konvallatoksiini

Oswaldin kohtaaminen on vahinko.

Sydämen sykettä nostattava vahinko, joka lisää pintaverenkiertoa poskien ohuissa hiussuonissa.

Eikä Jack ehdi ajatella sitä liikaa, sillä Oswaldilla on sisko. Sisko, jolta Oswald paljon näyttää.

Lacie on paine pallean yläpuolella, Oswald kielokimppu keuhkoissa.

Mutta kun Lacie ei ole täällä, kumpikaan ei tiedä onko se rakkautta vai vihaa, mutta jotain liian intohimoista silti.

Liian usein Jack unohtaa kaiken ja hymystä tulee vahingossa aito. Siihen on liian helppo tarttua ja myöhemmin siitä tulee heikkous. Eniten Jackille itselleen. 

Joskus Jackista tuntuu, että hän tuntee puutarhan paremmin kuin Oswald. Sellaisina päivinä Jack kätkee hymynsä taakse katkeran naurun, koska ei haluaisi ehkä oppia kutsumaan Oswaldia Gleniksi, vaikka hänen on pakko.

Hienon kankaankin läpi puun kaarna tuntuu karhealta selkää vasten ja suudelma maistuu petokselta. Oswald ei tiedä sitä vielä, ja Jack maistaa sen kaksinkertaisena ja tahtoo tukehtua.

Jack on vettä ja Oswald on viiniä, eikä kummastakaan saa otetta.
Aina välillä Jack saattaa etsiä Oswaldista humaltumista, eikä porraskäytävän syvennyksellä ole korvia.

Jack viettää puutarhassa liikaa aikaa ja illalla hänen kauluspaitansa tuoksuu Baskervillen kukilta, kieloilta ja myrkyltä. Suudelmilta, lämmöltä ja vääränlaiselta rakkaudelta.

Lopulta Jack tietää olevansa koukussa juopumiseen. Oswaldista jää kipupiste leukapieliin ja suolaisesta vedestä uurteet silmänurkkiin.

Eikä hän saa, mutta voi, ja Oswald on yksi harkitsematon hairahdus ja virhejälki solisluiden yläpuolella.

Eikä hän pysty lopettamaan, vaikka tahtoisi ja ruusunmarjatee on samanväristä kielon marjojen kanssa.

Sokeri peittää kitkeryyden ja syövyttää.

[Verinen Paronitar]

Jee, Pandora Hearts -ficci! <3<3  Lukaisin tämän ensimmäisen kerran melkein heti tämän ilmestyttyä, mutta en silloin osannut sanoa oikein mitään. En taida osata edelleenkään 

Tämä oli minusta hurjan kaunis -- kerronnan lyyrinen ote toimi hienosti ja tämä tunnelma sopi tälle paritukselle täydellisesti. Myönnettäköön, että koko Oswald-Glen-yms. kuvio alkoi jossain vaiheessa mennä minulta mangassa vähän yli, joten ne osiot on tullut luettua vähän vasemmalla silmällä eikä lainkaan sillä keskittymisellä, mitä sen kaiken pätevä sisäistäminen vaatisi, joten hienoimmat nyanssit tästäkin meni varmaan vähän ohi... Mutta herkullista luettavaa tämä teksti silti oli, aivan ehdottomasti.

Jack viettää puutarhassa liikaa aikaa ja illalla hänen kauluspaitansa tuoksuu Baskervillen kukilta, kieloilta ja myrkyltä.

Tää oli ehdottomasti lempparikohtani tekstistä, tässä kulminoitui kaiken hauraus ja vaikeus. Pidin hirveästi siitä, miten tässä tekstissä kokonaisuus rakentuu yksityiskohtien kautta -- niitä suurempiakin linjoja mainitaan, mutta enemmän pyöritään juuri noiden kukkien ja puutarhan ja sen sellaisten ympärillä, mutta silti kyseessä ei olekaan mitään hetken kuvaus, vaan isomman kuvion hahmottuminen.

Tunnelmallista ja kaunista, tällaista lukisi mielellään enemmänkin. Kiitos.

[Valpuri]

Verinen Paronitar: Viivyttelin tämän vastauskommenttini kanssa luvattoman kauan, enkä oikein vieläkään osaa sanoa mitään kunnollista, mutta sanon kuitenkin vähän: Todella mieltä lämmittävää palautetta ja kyllä, jee, Pandora Hearts ♥ Kiitos valtavasti ihanasta kommentista! ; w ;