Nimi: Noidankieli, noidanmieli
Kirjoittaja: hedge14
Ikäraja: K-11
Genre: femme, romance
Summary: "Noita loihtii lemmen ja liekin, nauraa suloisesti."
A/N: Eka yritykseni femmen suhteen.
Albumihaastetta varten kirjoitettu ficlet. Kappaleena
Blackmore's Night - Cartouche.-
Noidankieli, noidanmieli-
Yläkerran ullakkoasunnossa asuu noita. Mustalainen, vai miksi heitä saakaan kutsua. Nainen ei ole pukeutunut perinteiseen mekkoon. Ei, vaan hän näyttää enemmän Disneyn Esmeraldalta pitkän suoran hameensa ja kultaisten korujensa kanssa. Hänen silmänsä eivät ole vihreät, vaan syvän tummanruskeat. Käytävässä kurkistin hupparini alta hänen silmiinsä ujosti. Ne loistivat. Minä ohitin hänet nopeasti, ja hätäisesti kiiruhdin alas portaita.
Kuinka niin nopeasti voi ihastua?
Hänen asunnostaan leijailee yrttien tuoksu minun ikkunaani. Kuulen, kun ovi kolahtaa. Hän on saanut taas uuden asiakkaan. Hänellä on niitä paljon, ja joskus mietin, tulevatko he todella etsimään tulevaisuuttaan, vai tahtovatko he vain koskettaa katsellaan noidan tummia, paksuja kiharoita.
Minä voisin koskettaa.
Hän johdattaa minut metsään. Se nousee uhmaillen kohti pilvistä taivasta ja houkuttelee meidät pois polulta oksien ja kaatuneiden puiden sekaan. Noita laulaa ja vetää minun kaatuvaa hahmoani läpi rosoisen maaston. Oksat raapivat, mutta yksikään niistä ei tohdi satuttaa häntä.
Saavumme kedolle, jonka kukat ovat jo menettäneet loistonsa tuulen vaatimana ilmaan. Hän ei vieläkään päästä kädestäni, ja uskallan miettiä, miltä ikuisuus noidan kanssa tuntuisi. Hänen kymmenessä sormessaan on seitsemän sormusta, ja jos minä voisin, tahtoisin lisätä vielä yhden. Hän kaataa minut maahan, välittämättä siitä sattuisiko minuun. Ei satu.
Me makaamme lähellä toisiamme, ja minä haistan hänestä yläkerrassa kasvavien yrttien tuoksun. Hän heittäytyy hellästi päälleni, ja hänen hiuksensa takertuvat villeinä omiini. En uskalla painaa mieleeni käsilläni hänen kehonsa muotoja, joten näpertelen hänen helmistä kaulakoruansa. Helmet ovat pienet ja arat sormieni välissä. Hän on vahva ja leikkisä, kun hän painautuu vasten minua ja suutelee.
Hän maistaa minua.
Menemme kotiin, hänen asuntoonsa. Saan väistellä lattialle huolimattomasti heitettyjä koruja ja lukuisia tyynyjä, jotka koristavat huonetta. Punaiset satiiniverhot on vedetty hänen ikkunoidensa eteen ja huone on hämärän vanki. Hengitän hänen ilmaansa ja katselen hänen tomuisia kirjojaan. Opettaisiko hän minulle magiaa?
Kristallipallo ja tarot-kortit on jätetty pöydälle. Rakastavaiset pilkottavat vähän narrin alta.
Hänen makuuhuoneensa on verhottu niin moneen kangastyyppiin, että menen heti laskuissani sekaisin. Hän ei välitä niistä, vaan johdattaa minut pehmeään sänkyyn rakastajan ottein. Minä saan maistaa häntä.
Noita loihtii lemmen ja liekin, nauraa suloisesti. Hänen kehonsa lämmittää minua enemmän kuin aurinko. Pidän hänen hiuksistaan kiinni ja vedän hänet lähemmäksi jaloillani.
Hän on raukea yön jälkeen.
Lähden portaita pitkin omaan asuntooni, ennen kuin aamu nousee kattojen ylle. Olen häikäistynyt hänen kauneudestaan ja kompuroin matkani alas. Otan puisesta kaiteesta tukea ja olen niin onnellinen, että voisin laulaa.
Minä laulan.
Herään päiväunestani. Noita katoaa ja vie onnen mukanaan. Näen hänet seuraavana päivänä käytävässä ja yritän saada fantasiastani kiinni. Kerään rohkeuteni ja viimein puhun hänelle:
”Pidätkö työstäsi?”
Noita katsoo minuun. Hän hymyilee vähän ja sytyttää tupakan, vaikka käytävässä ei saisi edes polttaa. Savu leijuu ylöspäin ja yrtit peittävät tupakan hajun.
”Humpuukia se on.” hän kähisee maailman kuluttamalla äänellään. ”Mutta se tuo ruoan pöytään.”
Ihastukseni ei laimene, rakkauteni ei vaimene. Se kasvaa vieläkin, ja tahdon yhä tarttua häneen ja viedä mukanani seikkailuun. Jonnekin hyvin kauas tästä paikasta, jonnekin missä kukaan muu ei ymmärrä kieltämme. Voi mustalaista, voi noitaa.
Hän povaa minulle tulevaisuuteni, ilmaiseksi.