Nimi: Hyvännäköinen
Kirjoittaja: Mythofan1
Fandom: Peter Pan
Ikäraja: S
Paritus: Peter/OC
Genre: seikkailu, ystävyys
Yhteenveto: Saara tarvitsee apua ystäviltään Mikä-mikämaasta
Disclaimer: En omista Peter Pania. Vain omat hahmoni. Kunhan vain annan mielikuvituksen lentää.
Varoitukset: Kapteeni Koukku
Hyvännäköinen
Oli kaunis iltapäivä. Saara oli juuri lähdössä koulusta, kun Mario, luokan söpöin poika, tuli hänen luokseen.
- Hei, Saara. Mulla on tänään bileet. Tuletko illalla meille? hän kysyi
- Joo, miksei, Saara vastasi hymyillen.
Mario nyökkäsi ja heilautti kättään lähtiessään. Saara kääntyi kaappinsa puoleen, kun sen oven läjäytti kiinni käsi, jossa oli kalliilla manikyyrillä käytetyt kynnet ja muodinmukainen joskin mauton rannerengas. Hän käänsi kyllästyneen katseensa käden omistajaan.
- Helena, Saara huokaisi.
Muodikkaasti pukeutunut mustahiuksinen tyttö seisoi kaappiin nojaten hänen edessään. Hänen kanssaan olivat blondi Valpuri ja japanilainen Miku. Helena hymyili omahyväisesti.
- Mariol on bileet. Kaikki muut on kutsuttu paitsi sua, hän ilkkui.
- Siin erehdyt, sisko. Mario pyys jo mua bileisiinsä, Saara totesi ja avasi nykäisten kaappinsa oven.
Miku ja Valpuri katsoivat toisiaan ja sitten Helenaa. Helena iski silmää kavereilleen. Sitten hän kääntyi katsomaan Saaraa.
- Ne bileet on koulun isoimmat bailut. Siel on hyvännäköisiä tyyppejä senkin edestä. Ja jos suoraan sanon, sä et ole hyvännäköinen, Helena sanoi.
Saaraa alkoi pikkuhiljaa ärsyttää. Hän kääntyi katsomaan Helenaa.
- Onks sulla finni nenän päässä? Saara kysyi.
- Apua! Missä?! Helena kiljaisi kalvenneena ja säntäsi pää kolmantena jalkana vessaan Valpuri ja Miku kintereillään.
Saara lähti ulos tyytyväisenä, mutta myös hieman apeana. Voisiko skeittityttö olla hyvännäköinen. Myöhemmin kotona Saara tuijotti itseään peilistä. Hänen äitinsä tuli sisälle huoneeseen pyykkikasan kanssa.
- Mitäs sinä katselet? hän kysyi.
Saara kääntyi katsomaan äitiään.
- Olenko hyvännäköinen? hän kysyi.
Äiti katsoi häntä kummastuneena.
- Tietysti olet. Mistä sinä sellaista sait päähäsi? hän kysyi.
- Helena sanoi, etten ole, Saara sanoi katse alas luotuna.
Äiti hymyili ja halasi häntä.
- Olet kaunis kuin keijukainen. Ja se, joka muuta väittää, katsokoon itse peiliin, hän naurahti.
Saara hymyili, mutta ei piristynyt vielä. Hän kääntyi vaatekaappinsa puoleen. Kaappi oli pullollaan farkkuja, t-paitoja ja huppareita.
- Sen ainoan kerran, kun mä tarvitsisin mekkoa... Saara mutisi.
- Onhan sinulla se pinkki puhvihihainen mekko, jossa on hopeaperhonen, äiti ehdotti.
- Joo, kun mä olin kuuden. Sitä paitsi Bibi sano, et teema on viidakko, Saara huokaisi ja istui ikkunasyvennykselle pää käsien välissä.
Äiti taputti häntä olalle ja lähti huoneesta. Saara huokaisi. Sitten hän kuuli koputusta ikkunasta. Saara kääntyi ympäri ja yllättyi iloisesti. Ikkunan takana ilmassa leijui Peter Pan.
- Peter! hän huudahti ja avasi ikkunan.
- Mitä sä täällä teet?
- Lentelin lähettyvillä ja ajattelin tulla moikkaamaan, Peter sanoi virnistäen.
Saara vastasi hymyyn, mutta sitten hän huokaisi. Peter katsoi häntä kysyvästi.
- Mikä hätänä? hän kysyi.
- Yhdellä luokkakaverilla on bileet tänä iltana. Siel on kaikki koulun cooleimmat tyypit. Ja mä en ole hyvännäköinen, Saara selitti.
- Mitä tarkoittaa hyvännäköinen? Peter kysyi.
- Samaa kuin kaunis, Saara totesi.
- Mutta sinähän olet kaunis, Peter sanoi.
Saarasta tuntui, että hänen naamansa muuttui juuri tomaatin punaiseksi.
- Oletko sitä mieltä? hän kysyi.
- Joo. Tarvitset vain vähän apua. Tule, Peter sanoi ja ojensi kätensä.
Saara otti Peteriä kädestä ja he lensivät kohti tähteä kuusta itään ja aamusta länteen eli kohti Mikä-mikämaata. Hetkistä myöhemmin he pääsivät perille. Peter ja Saara laskeutuivat Hirttomiehen puulle ja liukuivat alas piilopaikkaan. Kadonneet pojat säntäsivät paikalle.
- Saara! Mahtava nähdä, yksi pojista huudahti.
- Ei ollakaan nähty aikoihin, pojat. Hei, Helinä, Saara naurahti, kun pojat säntäsivät halaamaan häntä ja Helinä lennähti paikalle.
Helinä teki yläkäden Saaran kanssa. Peter alkoi selittää.
- Saara tarvitsee meidän apua. Hänen luokkakaverillaan on juhlat ja Saara ei usko itseensä. Eiks se niin ollu? hän varmisti.
- No siihen suuntaan, Saara totesi.
- Joten me tehdään siitä pippaloiden kuningatar! Peter huudahti.
Kadonneet pojat hihkuivat. Helinä lenteli ympyrää innostuneena. Saara veti Peterin hiukan sivummalle.
- Bileiden teema on viidakko. Älkää tehkö musta intiaaniprinsessaa, hän pyysi.
Peter nyökkäsi silmää iskien. Sitten hän kääntyi muiden puoleen.
- Pojat, järkätkää te sandaalit. Helinä, sinä hoidat mekon. Jotain viidakkoon viittaavaa. Me otetaan muiden kamojen etsintä, Peter sanoi ja otti Saaraa kädestä.
He lensivät ulos piilopaikasta ja suoraan kohti intiaanileiriä. Tiikerililja istui nuotion ääressä tekemässä helmityötä, kun he pääsivät leiriin.
- Hei, Peter. Ja Saara! Pitkästä aikaa, hän huudahti.
Tytöt halasivat.
- Kuule. Mun yks luokkakaveri pitää bileet. Oisko sulla jotain vanhaa kaulakorua tai vastaavaa? Saara kysyi.
Tiikerililja nyökkäsi.
- On kyllä. Odottakaa hetki niin haen sen, hän sanoi ja riensi tiipiihinsä.
Hetken päästä Tiikerililja tuli takaisin kauniin helmikaulanauhan kanssa.
- Ole hyvä. Toivottavasti loistat juhlissa kuin tähti, hän sanoi ja ojensi korun Saaralle.
- Kiitos, Tiikerililja, Saara kiitti ja halasi intiaanityttöä.
Peter ja Saara nousivat ilmaan vilkuttaen Tiikerililjalle ja lensivät kohti merenneitolaguunia. Heidän laskeutuessaan laguunille merenneidot olivat jo sukeltamassa pinnan alle. Peter ehti kuitenkin huikata:
- Laimi!
Pinkkihiuksinen merenneito ui heidän luokseen.
- Hei, Peter ja se maalla elävä tyttö, Laimi sanoi.
- Saara, Saara sanoi hieman ärtyneenä.
Hän oli melkein unohtanut, miten diivoja merenneidot osasivat olla. Peter virnisti hivenen huvittuneena.
- Kuule. Olisiko sinulla jotain hiuskoristetta tai vastaavaa? Saara tarvitsisi sellaista juhlissa, Peter kysyi.
Laimi katsoi Saaraa arvioiden ja nyökkäsi. Sitten hän sukelsi pinnan alle. Kului muutama minuutti, kunnes Laimi palasi espanjalaistyylisen kamman kanssa.
- Löysin tämän joskus uponneesta espanjalaisesta kaljaasista. Se on lojunut korurasiassa jo kauan, joten ole hyvä, hän sanoi ja ojensi kamman Saaralle.
- Kiitti, Laimi, hän sanoi hymyillen.
Laimi nyökkäsi ja sukelsi pinnan alle. Peter ja Saara nousivat ilmaan.
- On kaulakoru. On hiuskoriste. Nyt tarvittais enää korvakorut. Keijuilta saatavat olisivat luultavasti vähän liian pienet, Saara mietti ääneen.
Peter katsoi häntä virnistäen.
- Ajatteletko samaa kuin minä? hän kysyi.
Saara katsoi Peteriä hymyillen.
- Merirosvopoukama, hän sanoi.
Kaksikko lensi kohti poukamaa ja kapteeni Koukun laivaa. He laskeutuivat kannelle ja löysivät pian Koukun aarrearkun. Peter ja Saara avasivat arkun ja alkoivat kaivella.
- Timantit? Peter kysyi.
- Ehkä vähän liian prameat, Saara totesi.
- Rubiinit ja safiirit? Peter kysyi.
- En mä leffaensi-iltaan ole menossa, Saara sanoi.
Lopulta hän löysi kultaiset korvarenkaat.
- Täs ne on. Otetaan mukaan ja nyt haneen, Saara kuiskasi.
- Ei niin nopeasti, neitiseni, kuului silloin Koukun ääni.
Koukun miehistö oli piirittänyt heidät. Aarrearkun kaivelu oli aiheuttanut meteliä. Koukku asteli miehistönsä lomitse Peterin ja Saaran eteen. Hän hymyili ilkeästi.
- Vihdoin jäit kiinni, poju. Ja vieläpä tyttösi kanssa, hän sanoi.
- Mitä? Ei me seurustella! Saara huudahti ällistyneenä.
- Siis tehdä mitä? Peter kysyi kummastuneena.
- Yks teinien juttu. Älä kysy, Saara selitti.
Koukku myhäili voitonriemuisesti.
- Ja nyt tyttöseni. Anna ne korvarenkaat, hän sanoi ja ojensi kätensä.
- Enpä usko, kapakala, Peter naurahti ja veti esille tikarinsa.
Saara nappasi arkusta miekan. Merirosvot hyökkäsivät. Peter ja Saara taistelivat rinta rinnan merirosvoja vastaan. Lopulta osa oli lähtenyt pakosalle ja toinen puoli oli lentänyt yli laidan. Koukku, Simo ja muutama muu oli jäljellä. Koukku puisteli päätään kuin sanoen ” pitääkö minun tehdä kaikki itse?”. Hän veti miekkansa ja hyökkäsi muu miehistö kannoillaan. Peter suojasi Saaran selustan, kun hän sai vastaansa Koukun. Saara väisteli miekan iskuja taitavasti ja onnistui miekalla katkaisemaan Koukun housuista vyön. Housut putosivat nilkkoihin ja paljastivat sydänkuviolliset kalsarit. Saara yritti olla nauramatta. Peter nappasi miekan ja naulitsi Koukun housut sillä kanteen. Sitten he lensivät pois laivalta.
- Tulkaa takaisin ja taistelkaa kuin miehet! Koukku karjui.
- Tule hakemaan, vuoriseepra! Peter huusi.
- Kivat kalsarit muuten! Saara nauroi.
He lensivät takaisin Hirttomiehen puulle ja laskeutuivat piilopaikkaan. Kadonneet pojat ilmestyivät paikalle.
- Hei, pojat. Onnistuiko? Peter kysyi.
Pojat nyökkäsivät ja ottivat selkänsä takaa esille sievät nauhasandaalit. Helinä lensi paikalle mukanaan puolipitkähihainen mekko, joka muistutti pikkupandan turkkia.
- Pikkupanda! Voi, Helinä. Tää on ihana. Kiitti, kaverit, Saara hihkaisi ja halasi heitä.
Sitten hän otti sandaalit ja mekon ja säntäsi vaihtamaan vaatteita. Hetken kuluttua Saara tuli takaisin mekko yllään ja sandaalit jaloissaan. Hänellä oli Tiikerililjalta saatu kaulakoru, Laimin antama kampa ja Koukulta vohkitut korvarenkaat. Peter vihelsi.
- Olet upea, hän sanoi.
- Kiitos, Saara sanoi punastuen.
Peter, Saara, Helinä ja kadonneet pojat lähtivät rannalle. Saara hymyili Peterille ja sitten muille. Kadonneet pojat katsoivat kaikki häntä.
- Mä tulen takaisin, pojat. Mä lupaan sen, Saara sanoi ja sylkäisi käteensä.
Kadonneet pojat sylkäisivät myös käsiinsä ja tekivät Saaran kanssa ylävitosen. Sitten Saara kääntyi Helinän puoleen.
- Kiitti, kamu, hän sanoi hymyillen.
Helinä hymyili ja lensi antamaan Saaralle suukon poskelle. Sitten hän kääntyi Peterin puoleen.
- Mennäänkö? Peter kysyi.
Saara nyökkäsi, otti Peteriä kädestä ja he lähtivät lentämään kohti Lontoota. Myöhemmin Saara oli taas kotonaan. Peter auttoi hänet ikkunasta sisään. Saara kääntyi katsomaan Peteriä.
- Kiitos. Olet paras ystäväni, hän sanoi ja antoi suukon Peterin poskelle.
Peter punehtui pahasti.
- Tosta suukosta ei tartte sanoa Helinälle, Saara naurahti.
- Saara! Ne juhlat alkavat pian. Oletko menossa vai et? kuului silloin äidin ääni alakerrasta.
Saara vilkaisi vielä kerran Peteriä.
- Mun pitää mennä. Nähdään, hän sanoi.
Peter nyökkäsi, heilautti kättään hymyillen ja lähti. Saara sulki ikkunan ja lähti alakertaan. Äiti näytti yllättyneeltä nähdessään hänet.
- Mistä sait tuon mekon? hän kysyi.
- Sanotaan vaikka, että keijukainen auttoi, Saara virnisti.
Äiti puisteli hymyillen päätään ja lähti Saaran kanssa autolle. Hieman myöhemmin he saapuivat Marion kotikadulle. Saara nousi autosta ja pysähtyi siihen. Talossa näytti olevan täysi meno päällä.
- Pidä hauskaa, äiti sanoi ja lähti.
Saarasta tuntui, että hän halusi paeta. Sitten hän veti syvään henkeä.
- Usko, luottamus ja keijupöly, hän kuiskasi itselleen ja käveli sisälle.
Sisällä olivat bileet jo täydessä käynnissä. Ja, kuten arvata saattoi juhlissa olivat myös Helena kahden hovineitonsa kanssa. Helena mittaili Saaraa katseellaan. Hän katsoi mekkoa arvostelevasti.
- Mistä sait tuon mekon? Kirpputorilta? hän kysyi.
- Etpä ole tainnut kuulla pikkupandoista, Saara totesi.
Helena ei ehtinyt sanoa mitään, kun Mario tuli paikalle.
- Vau. Näytät upealta, Saara. Tanssitaanko? hän kysyi.
Saara nyökkäsi hymyillen. Helena näytti tyrmistyneeltä.
- Olen koulun suosituin, muotitietoinen ja miljonäärin tytär. Ja hän valitsee skeittaritytön! hän huudahti.
Saara kääntyi katsomaan Helenaa.
- Onks sulla finni nenän päässä? hän kysyi.
- Älä yritä. En mene tuohon halpaan kahta kertaa, Helena sanoi ärtyneenä.
- Ei, kun se taitaa olla otsassa, Mario totesi.
Helena kirkaisi ja ryntäsi kylpyhuoneeseen Valpuri ja Miku kintereillään. Saaraa ja Mariota nauratti.
