Vaihtelu virkistää! Siksipä minulle ikuisuusprojekteihin takertuvana ihmisenä tekee hyvää joskus kirjoittaa jotakin lyhyempää. Ja ennen kaikkea kirjoittaa jotakin valmiiksi. Tämä pikkuinen ficletti syntyi parissa illassa Sulkakynästä löytyneen haasteen innoittamana.
Rating: S
Pairing: James/Lily
Genre: romance
Disclaimer: Hahmot ja maailma kuuluvat J.K. Rowlingille. En saa taloudellista hyötyä kirjoituksistani.
Summary: Kukaan ei varmaan osaa edes kuvitella, että James Potter voisi olla jossakin asiassa epävarma. Maailmassa on kuitenkin ainakin yksi ihminen, jolla on sellainen vaikutus. Ja sen ihmisen James haluaa ehdottomasti rinnalleen.
Haasteet: Naimisiinx3
Antaa elämän alkaa!
James Potter istui Vuotavassa Noidankattilassa ystäviensä Siriuksen, Remuksen ja Peterin kanssa. He olivat juuri saapuneet junalla Tylypahkasta. Oli uskomatonta, että heidän ei tarvitsisi enää palata sinne. Ainakaan toivottavasti. Melko varmasti. Ainakaan Jamesin, Siriuksen ja Remuksen ei tarvitsisi palata. Peter oli vielä omalta kohdaltaan hieman epävarma. S.U.P.E.R.-kokeiden tuloksia pitäisi vielä odottaa muutama viikko. Onneksi odotuspuolen saisi hoitaa kotosalla.
Jamesilla oli tosin muitakin huolia, kuin loppukokeiden tulokset. Hänen aikuinen elämänsä oli alkamassa, ja hän tiesi, kuinka hän halusi sen viettää. Ja ennen kaikkea kenen kanssa. Muutama pikku juttu oli kuitenkin vielä hoitamatta.
Kuten aina, Sirius vainusi, mitä Jamesin päässä liikkui. Ilmankos poika oli animaagina koira! James ei ollut juuri kiinnittänyt huomiota ympäristöönsä, eikä ystäviensä puheisiin, mutta tietenkin Sirius onki hänet takaisin maan kamaralle.
”No, Sarvihaara! Onkos sinulla jo kihlasormus valmiina?” Sirius hihkaisi.
Bingo! James tuumasi. Mitä se sitten tarkoittikaan. Hän oli kuullut jästisyntyisten tupatoveriensa joskus sanovan niin, ja koska sana kuulosti hauskalta, hän oli alkanut käyttää sitä itsekin. Muuallakin kuin ajatuksissaan.
*
James ei ollut vanhempiensa hartaista toiveista huolimatta mennyt heti kotiinsa, vaan oli viettänyt yönsä Vuotavassa Noidankattilassa. Hän oli jakanut huoneensa Siriuksen kanssa kahden muun heidän ystävistään lähdettyä perheidensä luo. Siriuksella taas ei ollut mitään kiirettä kotiin. Eikä James voinut sitä ihmetelläkään. Hän tiesi liiankin hyvin, millaiset olot Siriuksen kotona oli. Sirius oli toki aina tervetullut heille, mutta he halusivat viettää muutaman päivän täysin vapaina, ilman kotiintuloaikoja tai muita hömpötyksiä, joita vanhempien luona asumiseen aina luonnollisesti sisältyi.
Nyt James ja Sirius kävelivät pitkin Viistokujan täpöten täyttä katua. Olisi voinut kuvitella, että kaupungissa olisi ollut rauhallisempaa kesäloman alettua ja nuorison suunnattua koteihinsa, mutta ei. Vilskettä ja vilinää riitti.
James ja Sirius vierailivat liki jokaisessa Viistokujan liikkeessä Jamesin vältellessä väistämätöntä. Sirius löysi muutamia muitakin heidän ikätovereitaan, ja he kävivät näiden kanssa kumoamassa tuopilliset kermakaljaa – niin lasten juoma kuin se olikin. Tästä James sai viimein hyvän tilaisuuden livahtaa karkuun Siriukselta. Hän ei halunnut turvautua näkymättömyysviittaansa, vaan odotti sen sijaan, että Sirius uppoutui keskusteluihin muiden kanssa, ja poistui sitten vaivihkaa paikalta. Jotkin asiat piti saada hoitaa yksin, eikä hän sitä paitsi luottanut Siriuksen makutuomarin kykyihin.
*
Jamesin vatsanpohja tuntui olevan täynnä joka suuntaan liihottelevia perhosia. Hän oli varma valinnastaan, täysin varma, ja melko varma myös siitä, että pakkeja ei olisi tiedossa. Silti häntä jännitti niin, että jalat olivat muuttua velliksi.
”Hei, Lily”, James tervehti tavatessaan tytön sovitussa paikassa, sovittuun aikaan. Tarkemmin sanottuna Lontoon laitakaupungilla, pienen jästiravintolan edustalla sunnuntaina kello seitsemän illalla.
”Hei, James”, Lily vastasi.
Luoja, että tyttö oli kaunis! Puoleen selkään valuvat, räiskyvän punaiset hiukset, houkuttelevasti punoittavat, täyteläiset huulet ja vihreät silmät, joiden syvyyksiin James olisi ollut valmis uppoamaan milloin ja missä vain. Jostain syystä Lily loi katseensa maahan ja siirteli jalkojaan – voiko se olla edes mahdollista? – hermostuneesti. Ei kai tyttö ollut saanut jotain kautta kuulla Jamesin aikomuksista?
”Tuota… Tuonneko me menemme syömään?” Lily kysyi nostettuaan katseensa ja nyökkäsi ravintolan suuntaan.
”Kyllä vain. Kai sinä pidät intialaisesta ruuasta?”
Lily heilautti pitkiä punaisia hiuksiaan ja virnisti.
”Tulinen ruoka sopii oikein hyvin”, tyttö vastasi.
*
Jamesia alkoi melkein kaduttaa oma ravintolavalintansa. Lily ei tuntunut hätkähtävän ollenkaan, vaikka vahvasti maustetut ruokalajit seurasivat toisiaan. Jamesista puolestaan tuntui, kuin hänen suunsa olisi ollut tulessa tai jonkin hirvittävän hapon peitossa, ja lisäksi hän oli varmaankin vähintään yhtä punainen kuin tomaatti. Ja hänen korvistaan nousi varmaankin savua. Hän ei ollut keksinyt mistään peiliä, jotta olisi voinut ottaa selvää sen asian paikkansapitävyydestä. Onneksi pitkä ruokailurupeama päättyi valtavaan jäätelöannokseen, jonka he kaksi jakoivat, ja joka tuntui vähän lievittävän pahinta poltetta.
”Tuota… Onko sinulla millaisia suunnitelmia nyt, kun koulu on ohitse?” James kysyi Lilyltä heidän saatuaan jäätelökulhon tyhjäksi.
Lily kohautti vain olkapäitään ja katsoi Jamesia silmiin. Jamesista tuntui, että odottavasti. Pahus! Joku oli ilmiselvästi laverrellut!
”Tuota… Voisinkohan minä mitenkään sisältyä niihin suunnitelmiin?” James jatkoi yksinpuheluaan, saaden vastauksekseen arvoituksellisen hymyn ja uuden olankohautuksen.
Lily ei ilmeisesti aikonut vastata hänelle sanallisesti ollenkaan. Ehkä tyttö oli tyynestä ulkokuoresta huolimatta myös polttanut suunsa, James tuumiskeli.
”Tuota… Kun juttu on niin, että…” Jamesin ääni hiipui kuulumattomiin, ennen kuin hän sai kakaistua asiansa ulos. Eihän tästä mitään tule, hän soimasi itseään. Hänen ei auttaisi, kuin hoitaa tämä asia pois päiväjärjestyksestä. Siispä hän rykäisi, nousi pöydästä ja polvistui Lilyn eteen. ”Kun asia on niin, että minä olen rakastunut sinuun koko sydämestäni. Minä en voi edes kuvitellakaan eläväni päivääkään näkemättä sinua. Sinä olet ehdottomasti maailman kaunein ja viisain ja ihanin noita, ja minä haluan sinut vaimokseni.”
No niin, nyt se oli sanottu. James tapitti Lilyä silmiin odottaen vastausta. Lily kuitenkin vain katsoi takaisin häneen, eikä vieläkään puhunut mitään. Sen sijaan tyttö kallisti hieman päätään ja kohotti hienoisesti kulmiaan. James jatkoi tätä tuijotusleikkiä hetken, kunnes tajusi, että ei itse asiassa ollut kysynyt mitään.
”Siis… Lily Evans, menisitkö sinä minun kanssani naimisiin?”
Lily näytti hetken helpottuneelta, aivan kuin olisi pidätellyt henkeään tähän asti. Tytön suu levisi valloittavaan hymyyn.
”Tietenkin minä menen sinun kanssasi naimisiin, James Potter!” hän vastasi, nyt jo melkein nauraen. ”Anteeksi, James. Minun oli ihan pakko kiusata sinua. Minä en olisi voinut ikinä edes kuvitella, että sinä kaikista maailman ihmisistä osaat olla noin ujo!”
James tuijotti tyttöön hetken tietämättä, pitäisikö hänen olla pahastunut, kun tyttö pilaili hänen kustannuksellaan näin tärkeällä hetkellä. Hän oli kuitenkin yksi Kelmeistä. Ja Kelmit uskoivat hauskanpidon olevan aina hyväksi. Siispä hän heitti hetkellisen loukkaantumisen tunteen sikseen, ja onki sen sijaan taskustaan sormuksen.
Saatuaan sormuksen Lilyn vasempaan nimettömään James saattoi viimein rentoutua. Hän hymyili Lilylle kuin vähämielinen, ja olisi varmaankin unohtunut polvilleen hämyisen ravintolan lattialle ties kuinka pitkäksi aikaa, ellei Lily olisi pitänyt edelleen kiinni hänen käsistään ja kiskonut häntä jaloilleen. Hän ehti jo melkein ottaa askeleen takaisin omaa tuoliaan kohti, mutta tajusi onneksi ajoissa, että häneltä odotettiin vielä muutakin.
Niinpä James veti Lilyn syleilyynsä, kietoi kätensä tytön hoikan vartalon ympärille ja painoi huulensa tämän ihanan pehmoisille huulille. Hän saattoi edelleen maistaa Lilyn huulilta heidän nauttimansa jäätelön. Hän venytti suudelmaa pitkään, mutta irrotti lopulta huulensa Lilyn omilta ja katsoi tyttöä syvälle silmiin.
”Nyt minä olen valmis mihin tahansa, mitä elämä tuo tullessaan”, hän mutisi tytölle. ”Antaa sen alkaa!”
