Ennen huomista | ystäväpohjainen James/Sirius | S

[Zacharias]

Title: Ennen huomista
Author: unrealistic
Rating: S
Pairing: James/Sirius (lähinnä ystäväpohjainen teksti)
Genre: angst

Summary: Ja sitten kaikki on taas paremmin kuin ennen.


A/N: Miulla oli niin tragedia -olo. Loppu on, myönnetään, vähän turhan nopea (?), mutta halusin kerrankin saada edes jotain aikaan, joten en jäänyt sitä turhan pitkäksi aikaa hiomaan. Angstia ja jiiässää jees!

Ennen huomista

Jamesin ja Siriuksen tunnettua viiden talven verran, he lakkaavat puhumasta toisilleen. Ilman mitään sen painavampaa syytä. James kaipaa jotain uutta elämäänsä, Siriusta kuristaa liika läheisyys. Ja kaikki puhuvat siitä, miten outoa on nähdä Sirius kävelemässä lähekkäin Remuksen kanssa, luomatta edes katsetta Jamesiin käytävällä törmättäessä. Tai toisinpäin. Ja vaikka jokainen yrittää vuorollaan tivata heiltä syytä käytökseensä, he pudistavat päätään ja naurahtavat hermostuneesti. Kaikki on hyvin.

Totuus on kuitenkin, että Sirius makaa öisin hereillä ja miettii, ajatteleeko James häntä enää ollenkaan. Pohtiiko toisen tekemisiä, huolehtiiko kaiken olevan hyvin. Ja James puolestaan koittaa joka aamu niellä ylpeytensä ja puhua Siriukselle, mutta ei keksi riittävän hyvää tekosyytä voidakseen toteuttaa aikomustaan. Remus vastailee monotonisella äänellä molempien kysymyksiin toisistaan, kyllästyneenä koko tilanteeseen.

Tätä jatkuu kokonaisen kuukauden ajan. Siihen mennessä James on täyttänyt kuusitoista ja pitää mykkäkoulua lapsellisena. Jos Siriukselta kysyy tapahtuneesta myöhemmin, hän vastaa ettei sitä koskaan tapahtunutkaan. Molemmat hymyilevät taas kulmiensa alta toisilleen, juoksevat leikkisästi yömyöhällä pitkin pihamaita. Kaikki tuntuu olevan paremmin kuin ennen. Niin välirikko vajoaa unohdukseen.

"Älä nyt viitsi vouhottaa, ei teille mitään satu!"

"Älä itse ole niin saatanan vastuuntunnoton!"

"Älä luule, että tämä olisi helppoa!"

"Älä leiki, että välität!"

"Selvä."

Heidän ollessaan jo kahdenkymmenen toisella puolella, piirtyy raja taas liian selkeänä veteen. Siriusta ahdistaa olla salaisuudenhaltija. James ei luottaisi kehenkään muuhun. Molemmat tiuskivat alituiseen toisilleen, välittämättä edes juuri nukahtaneesta Harrysta. Kun Lily joutuu raivoissaan viemään parkuvan lapsen toiseen kerrokseen, irtisanoutuu Sirius tehtävästään. Ehkä Jamesin viimeisimmät sanat osuivat liian syvälle.

Sirius päättää, ettei ota yhteyttä Jamesiin ennen marraskuuta. James puolestaan on liian ylpeä, että kirjoittaisi Lilyn kehotuksista huolimatta ja selvittäisi asiat ennalleen. Niin kuluu lokakuu.

Viimeisellä viikolla Sirius löytää itsensä taas ajattelemasta Jamesia, ja aikaa, jolloin he olivat vain kaksi typerää teiniä. Virneeseen hukattuja vuosia, sitä hymykuoppaa Jamesin poskella. Tuulen tuivertamaa tukkaa huispauspelien jälkeen. Ja sitten se typerä kuukausi, jolloin he eivät puhuneet sanaakaan toisilleen. Sirius muistaa taas, miksi välirikko ei toiminut viime kerrallakaan. Koska he molemmat välittävät kuitenkin liikaa. Väitti James mitä tahansa. James on muutenkin aina puhunut outoja. Koulussakin James tapasi sanoa, miten hauskaa olisi kadota pilvien taakse. Sirius ei koskaan ymmärtänyt sitä, eikä ymmärrä vieläkään. Entä jos se oli jotain tärkeää? Hänelle herää pakkotarve kysyä Jamesilta, mitä toinen oli puheillaan tarkoittanut.

Hän on jo tarttumaisillaan takkiinsa, kun muistaa että on vasta lokakuun viimeinen. Olisiko sillä väliä, Sirius ajattelee. Olisiko sillä väliä, vaikka hän ajaisi moottoripyörällään jo nyt tapaamaan Jamesia. Hän puree huultaan ja katsoo itseään peilistä. Ei, ei se kannata. Sehän saattaisi pilata koko viikon. Se oli tuntunut nuorenakin niin hyvältä, kun he viimein olivat kuukauden jälkeen taas puhuneet toisilleen. Jakaneet itsestään kaiken, sillä kumpikaan ei enää ottanut toistaan itsestään selvänä. Ja sitä paitsi; Huomennahan on marraskuu. Sirius saattaa jo nähdä Jamesin pirteät kasvot ja kuulla tavallista lujemman äänen. He halaavat. Sirius voisi ehkä jopa harkita vastuutehtäväänsä uudestaan, tuskin se Peteriä haittaisi. Ja sitten James kertoisi miksi hän halusi aina kadota pilvien taakse korkealle lennettäessä, eikä Sirius sivuuttaisi sanaakaan.

Niin Sirius ajattelee, ja naurahtaa itsekseen sille, miten lapsellisia he joskus osaavat olla. Hän rojahtaa takaisin nojatuoliinsa, jossa on istunut lähes koko viikon kuluttaen aikaa.

Huomennahan on jo marraskuu.

Ja sitten kaikki on taas paremmin kuin ennen.

[Beelsebutt]

K-kampanjasta hävettävän myöhäistä loppuviikkoa! Pitää kyllä sen verran k-kampanjaa hihitellä, kun Renneto niin mageasti tätä ficciä kuvasi sanoin "ystävälliset James ja Sirius" ja sit genressä kuitenkin on angst x)

Aijettä mä tykkään ficeistä, jotka ei oo varsinaisesti angstia paitsi siten, että on kaikkitietävä lukija. Kun tarina on sidottu canoniin ja lukija tietää ettei marraskuuta koskaan tullutkaan, vaikka Sirius itse istuu lokoisasti nojatuoliin. Se saa jotenkin kaiken tuntumaan vieläkin pahemmalta ja eiköstä vaan, että teksti on onnistunut, kun lukijana haluan tarttua Siriusta kraivelista ja ravistella sitä ja huutaa MENE JO PÖLJÄ, KOHTA SE KUOLEE!!!!11

Hmm, niin. Köh.

Mää tykkäsin tästä virtauksesta. Eniten tykkäsin Remuksen monotonisesta äänestä koska siinä parilla sanalla kerrottiin kokonainen taustatarina, miten Remus fiksuna poikana näkee kyllä mistä kana kusee (tai siis tässä tapauksessa on kusematta), mutta ei jaksa enää välittää koska, voi itku, onhan ne jo melkein aikuisia eikä Remus mikään parisuhdeterapeutti ole.

Älä käsitä väärin, kyllä mä ymmärrän, että tässä on "ystävälliset James ja Sirius" (Renneto:lle taidan varastaa tuon termin!) ja kerrankin jopa minä voin sanoa, etten kertaakaan edes ajatellut tätä parituksellisena. Aika jännä muuten, kyllä mä yleensä ne slässisävärit jostain vedän, vau! Mutta siis, sitähän Remuksen elämän on täytynyt olla. Reppana sitäkin <3

"Virneeseen hukattuja vuosia" <- tarttui matkaan lukiessa, se sävähdytti kovasti. En tiedä miksi, koska en tavallaan tajua sitä mutta joo, kyllä se kontekstissa avautuu paremmin, tarpeeksi kai. Ilmaisu on vain niin... osuva ja oivaltava että ahh!

Joo, mä tykkäsin tästä ihan pipona, kiitos!


// Aa joo, nyt kun luin Renneto:n kommentin niin muistinkin mainita siitä, että minäkin pidin pilvien taakse katoamisesta. Ensin otin sen morbidina ilmauksena, kuolemanhaluna, sitten ohihäivähtävän hetken ajatukset hivelsi aineiden polttelua, mut sit tajusin. Sehän tarkoitti moottoripyörällä (tai sitten sillä luudalla) lentelyä pilvien päällä. Ihan varppina. Ja onhan siinä toki fiilistä sellaisesta katoamisesta, maailmaan häviämisestä, mistään mitään välittämättä vain Siriuksen kanssa kahdestaan pöljäillen. Niin. Ehkä siinä voisi haistella sitä paritusta jos oikein haluaisi sen nähdä

[Zacharias]

Renneto hihi, joo! Itsehän olen paatumaton J/S -shipperi, mutta tykkään myös kaksikon ihan vain ystävyydestä, joten sillä linjalla lähdin tekemään tätä kaksitulkinnaista pätkää. Teksti ontuu muutamista kohdista ihan oikeasti (on siellä pari tarkoitettuakin, mutta), koska en ole pitkään aikaan kirjoittanut oneshottia, saatikka tämän pituista. Mutta hyvä jos ei silti häirinnyt liiakseen ja lukukokemus oli muuten miellyttävä (; Ihan viimeiset sanat ja lopetus on sellainen, että olen itsekin siihen ihan tyytyväinen. Kiitos todella paljon kommentista!


Harpy aloitan heti hehkuttamalla, että tajusit heti mitä hain Remuksen monotonisella äänellä takaa! Yleensä en avaa lukijoille näitä mun hienoja metaforiani, koska on mukava tietty antaa kaikkien päätellä ne itse, mutta jos nyt kerrankin; Eli virneeseen hukattuja vuosia oli puhtaasti sitä, miten aina hymyiltiin ja oltiin niin iloisia, ettei ehditty ajattelemaan tarkasti. Joka sitten johti näihin mykkäkouluihin. Hihii, tuolla pilvien taakse lentelyllä oli monia merkityksiä (; kiitos todella paljon ja mahtavaa että tykkäsit!

[Verinen Paronitar]

Tämän luettuani mun mielessä pyörii vain yksi sana; AUTS.

Ideahan on siis aivan loistava. Tässä on ihan äärettömän herkullisesti hyödynnetty sitä, minkä lukija tietää, ja jotenkin tämä pahaa-aavistamaton, hetkittäin suorastaan hömelön teinimäisen huoleton tunnelma vaan sattuu juuri sen tähden, että kaikki esitetään vielä hallittavana. Tämä on ihan tavallista ja kaiken voi vielä tietysti korjata, sattuuhan sitä.

Tykkäsin myös siitä, miten viattomat sivulliset oli vedetty mukaan näiden kahden riemuidiootin keskinäisiin kiistoihin; toiset hahmot olivat kyllä läsnä, mutta pysyivät mukavasti taustavaikuttajina. Raivostunut Lily ja parkuva Harry. Viestinviejän hommaan leipiintynyt Remus. Peter, jota tuskin haittaisi, oi miten herkullista vihjausta tämän porukan keskinäiseen dynamiikkaan <3

Sehän saattaisi pilata koko viikon.

Tämä pysäytti. Nauratti ja otti päähän yhtä aikaa. Voi elämänkevät oikeasti. Mahtavaa hahmo- ja tilannekuvausta siis. Kiitoksia tästä!