Nimi: Äärirajoille
Kirjoittaja: Candacewe
Beta: Uskallan luottaa kirjoitustaitooni ja veljeeni (veljeen en nyt niinkään, mutta eikös seitsemännellä luokalla jo yleensä kirjoiteta ilman apua?)
Ikäraja: S //zougati muokkasi ikärajan vastaamaan uusia ikärajoja
Tyyli: Angst, romance
Paritus: Harry/?
A/N: Julmaa, leikkiä nyt sillä lailla kuollutta.
Äärirajoille
Suljen silmät,
Kuvittelen et lennän.
Mun täytyy luottaa,
Ja antaa vaan mennä.
Istuin Hiinokan leveässä selässä aivan Harryn takana. Olin aivan kauhuissani. Lentäminen ja korkeat paikat olivat pahinta, mitä tiesin. Luotin kuitenkin Harryyn ja tiesin, ettei hän saattaisi minua vaaraan. Siltikin olin takertunut Harryn paidan olkapäihin kynsilläni ja purustin silmiäni tiukasti kiinni. Minun täytyisi uskaltaa.
Hiinokka levitti siipensä ja kohosi ilmaan. Tunsin ilmavirran kasvoillani ja paniikki valtasi minut. Hiinokka heilui voimakkaan tuulen mukana. Menettämisen pelko kasvoi sisälläni koko ajan. Olin menettänyt jo Oliverin. En halunnut menettää myös Harrya.
Voimakas tuulenpuuska heilautti Hiinokan melkein ympäri. Otteeni Harrysta lipesi ja kiersin käteni Hiinokan ympärille. Näin Harryn putoavan. Paniikki valtasi minut.
"Harry eiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiih!!!!!!!!!!!"
Vaikka en tiedä,
Haluatko sä enää,
Mut jos sä tahdot,
Niin kauan tää elää.
Tuosta kohtalokkaasta onnettomuudesta oli kulunut kymmenen vuotta. Tasan. Joka vuosi, neljä kertaa vuodessa kävin tuon järven rannalla. Tein valkoisista ruusuista seppeleen ja laskin sen veden pinnalle. Kerroin kaiken kaipaukseni ja katsoin, kuinka seppele hiljalleen vajosi syvyyksiin.
Yhtäkkiä tunsin käden olallani. Käännyin hitaasti ympäri ja kohtasin smaragdinvihreät silmät.
"Kuka nyt on kuollut?"
"Sinä", nyyhkäisin. "Silloin kymmenen vuotta sitten."
"Ikävää", hän sanoi. "Siis- MITÄH?!"
"HARRY!" kiljaisin ja syöksyin hänen kaulaansa.
"Vien tän,
Äärirajoille,
Äärirajoille.
Vien tän,
Äärirajoille,
Sua varten."
Harry katsoi minuun päin laulaessaan karaokea lavalla. Hymyilin hänelle. Todellakin äärirajoille.
"Rohkeus ei oo sitä, ettei pelota,
Vaan sitä et uskaltaa hyppää vaik ei tiiä selviikö elossa."
Ja niin sinä silloin teit. Hyppäsit henkeäsi uhmaten. Minun vuokseni. Vaikka silloin sen näkeminen tuntui kamalalta - kuin veistä olisi käännetty rinnassa, niin nyt ymmärrän, etten olisi koskaan voinut saada suurempaa rakkaudenosoitusta. En voi kuin rakastaa sinua.
