Kankea päivä tiiliaidalla, S || Taikaolennot, Genre & FF100 | one-shot

[Maya]

Disclaimer: J.K Rowling omistaa Potter-versumin; Maya ei saa minkäänlaista taloudellista hyötyä hänen tuotoksillaan leikkimisestä. Suorien lainausten (tarkempi lista tekstin lopussa) kieliasu kuuluu Jaana Kaparille.

Title: Kankea päivä tiiliaidalla
Author: Maya
Beta: Cattleya<3
Pairing: ikkupikkiriikkinen herra Dursley/rouva Dursley
Rating: S //zougati muokkasi ikärajan vastaamaan uusia ikärajoja
Genre: draama
Summary: "Olisit itsekin kankea, jos olisit kököttänyt koko päivän tiiliaidalla." J.K Rowling: Harry Potter ja Viisasten kivi (1997, suom. Jaana Kapari [s.16])

A/N: Törmäsin taikaolennot-haasteeseen eilen illalla, ja tässä on tulos. Saatoin kyllä venyttää taikaeläimen käsitettä hivenen laajaksi, mutta... Tätä oli todella hauska kirjoittaa! Osallistuu Taikaolennot-haasteeseen (mikäli kelpuutetaan), Genrehaasteeseen genrellä draama ja FF100:n (aiheenani Dursleyn suku) sanalla nro 006. Tunnit. Lisäksi tekstistä voi betan vaatimuksesta tavata vanhan tutun. Klik;)

Tekstiin upotetut suorat lainaukset ensimmäisen Potterin ensimmäisestä luvusta on numeroitu, tarkat sivunumerot tekstin lopussa.

Nauttikaahan.



Kankea päivä tiiliaidalla

Sinistä, keltaista, vihreää. Tuulen kahinaa ruohonkorsissa. Punaisia, risteileviä viivoja. Liian kapeita. Varpunen. Ärsyyntynyt korvien heilautus. Keskity!  Silmien siristys. L, i, k. Auringonvalon välähtävä heijastus. U, s, t, e. Maitopullon kilahdus. Koiran haukkua; pystyyn nousevat selkäkarvat. R. Hermostunut korvien nytkäytys. Oliko se rakki tulossa tänne... Hallitse itsesi. I, t, i, e. 4. Tihrustava silmien siristys. Oven paukahdus. Lapsen huutoa. Aurinko messinkisen nelosen kurveissa. Jyrähdys.

Kello puoli yhdeksältä herra Dursley otti salkkunsa, suukotti rouvaansa poskelle ja yritti antaa pojalleenkin läksiäisiksi pusun, mutta osui ohi, koska Dudley oli saanut kiukkukohtauksen ja paiskoi parastaikaa muroja seinille. ”Pikku vintiö”, herra Dursley hörähti astuessaan ovesta ulos. Hän meni autoonsa ja peruutti nelosen pihatieltä kadulle.¹

Uhka kello viidessä. Nopea tassun heilautus; leijuvan paperin kahina. Häntä viattomasti etutassujen ympärille. Silmät tiukkana viiruna. Lihavat siansilmät.

Kadunkulmassa hän huomasi ensimmäisen omituisen merkin – kissan lukemassa karttaa.²

Tuijotuskilpailu. Ehtiköhän jästi... Se pahuksen koira tulossa lähemmäs! Stressaantunut hännänheilautus. Tämä oli taas näitä päiviä...

Kesti hetken ennen kuin hän tajusi, mitä oli nähnyt – sitten hän heilautti äkkiä päätään ja katsoi uudestaan. Likusteritien kulmauksessa oli kyllä juovikas kissa, mutta missään ei näkynyt karttaa. Mitä hän oikein oli ajatellut?  Hän räpytti silmiään ja tuijotti kissaa. Kissa tuijotti takaisin.³

Kyltti. L, i, k, u, s, t, e, r, i, t, i, e. Itsetyytyväinen tassun nuolaisu. Oikea paikka. Lapsen kiukkuinen kiljaisu. Loittoneva hurtta. Pitkä, nautinnollinen selän venytys.

Käännyttyään kulmasta ja ajaessaan eteenpäin herra Dursley tarkkaili kissaa taustapeilistä. Nyt se luki Likusteritien nimikilpeä – ei, sehän vain katsoi kilpeä, sillä kissat eivät osaa lukea sen paremmin karttoja kuin kilpiäkään.⁴

Nenän värähtelyä. Kopisevat korot. Huumaava tuoksu ohikulkevan naisen laukussa.

Rouva Figg kulki hyräillen kadulla. Hän oli käynyt ostamassa kissanminttua rakkailleen. Kadunkulmassa hän näki ehdottomasti yhden kauneimmista kissoista, joihin oli koskaan törmännyt. ”Voi kun olet kaunis”, hän lepersi kissalle, ”oletko eksynyt? Kis kis.”

Vihainen sähinä. Tunkeileva vanhapiika. Kynnet esille, tassun heilautus ja pusikkoon. Kärpänen surraa kuonon ohi.

”Kauhistus, olipa se äksy.” Rouva Figg katsoi syviä naarmuja kämmenessään. ”Toivottavasti sillä ei ollut vesikauhua”, nainen höpisi itsekseen jatkaessaan matkaansa. ”Tulee vielä sairaalareissu...”

Matalana. Loittonevia askelia. Muurahainen juoksee tassun yli. Varovainen hiipiminen. Menihän se akka jo?

”No niin Dudley, antaisit minun pukea tämän haalarin sinulle. Sitten mennään puistoon, sinähän tykkäät käydä puistossa. Kotimatkalla voidaan poiketa kaupassa ja ostaa jotain hyvää, jookos. Ole nyt sekunti paikoillasi.”

Reitti selvä. Pikainen luikahdus. Lokkiparvi korkealla taivaalla. Reipasta jolkottelua. 1, 2, 3. Hyppy. Säikähtänyt västäräkki. Puolihuolimaton tassun heilautus. Naisen aneleva ääni. Muutama elegantti askel ja mukavan asennon etsintä. Häntä jalkojen ympärille, kärpänen pörrää korvan ohi. Sitten vain odotetaan...

Pieni poika ehti ryömiä puoliväliin pihaa ennen kuin äiti sai hänet kiinni. Alkoi painiottelu: äiti yritti saada pojan vaunuihin. ”Enkä!” huusi poika, ja äidiltä meni kymmenen ylimääräistä minuuttia uuden sanan ihasteluun.

Korvien luimistelua. Ei tämä voi olla oikea perhe...

Naapurin rouva ja hänen pieni tyttärensä tulivat ulos viereisestä talosta; he olivat sopineet lähtevänsä Dursleyden kanssa puistoon. Rouva näytti olevan itkuun purskahtamaisillaan. Tyttö oli yltympäriinsä mansikkahillossa. Rouva Dursley hymyili myötätuntoisesti, mutta silmissä välkkyi vahingonilo.

Auringon häikäisy silmissä. Huutoja, riemukkaita kiljahduksia. Rattaiden pyörät pihatien soralla. ”Kissa, kissa!” Huolestunut pään heilautus. Voihan... Tiukka tuijotus liian innokkaisiin silmiin.

Pikkutyttö huomasi aidalla istuvan kissan ja päästi riemunkiljahduksen juostessaan sitä kohti. ”Kissa, kissa!” Kissa katsoi tyttöä. Tyttö pysähtyi. Kissa tuijotti. Hetken tyttö vain seisoi silmiään räpytellen, sitten hän kääntyi ja lähti äitinsä luokse päätään pudistellen.

Rauha. Tuulenvire turkissa. Mehiläinen kukassa. Voikukan höytyviä ilmassa; pakko heilauttaa tassua. Palaavien lasten kiljahduksia. Nopea pako aidan taakse. Lätsähdys ja kaameaa huutoa.

Naisten palatessa lapsineen puistosta kissasta ei näkynyt jälkeäkään. Sitä ei kuitenkaan ehtinyt huomata kukaan, sillä Dudley tipautti jäätelönsä maahan ja aloitti karmivan huudon.

Paluu aidalle. Pientä jomotusta lihaksissa. Pitkä, pitkä odotus.

Kun hän kääntyi nelosen pihatielle, hän näki ensimmäiseksi jotain mikä ei kohentanut hänen mielialaansa – sen juovikkaan kissan jonka hän oli hoksannut aamullakin. Nyt se istui hänen aidallaan. Hän oli varma että kissa oli sama: sillä oli samat kuviot silmien ympärillä.⁵

”Hus!” Halveksiva tuijotus. Raskaat askeleet pihatiellä. Aivoratasten pyörimistä. Jästit. Oven kolahdus. Hännän heilautus. Taas se pirun piski!

”Hus!” herra Dursley sanoi kovalla äänellä. Kissa ei hievahtanut. Se vain loi herra Dursleyyn tuiman katseen. Oliko se tavallista kissojen käytöstä, herra Dursley pohti.⁶

Hitaasti pimenevä ilta. Päästäisen rapistelu ruohikossa. Etkä hyökkää! Kyllästynyt silmien sulkeminen. Tuutulaulu. Yksitoikkoinen uutistenlukija. Pyöräilijä. Yksitellen sammuvat valot.

Dursleyt menivät nukkumaan.⁷

Katulamppujen epäluonnollinen loiste. Ärsyyntynyt viiksien liikautus. Humalaista naurua. Pistävä tuijotus kohti kadun päätä. Autonovi. Rusakko loikkimassa kadulla. Liikkumattomuus, keskity, odota. Myöhäinen koiran ulkoiluttaja. Kaksi pöllömäistä varjoa. Kasvava ärsyyntyneisyys.

Herra Dursley ehkä vajosikin levottomaan uneen, mutta ulkona aidalla istuvassa kissassa ei näkynyt unisuudesta jälkeäkään. Se istui hievahtamatta kuin patsas, sen katse oli nauliutunut silmää räpäyttämättä Likusteritien kauimpaan kadunkulmaan. Se ei värähtänytkään, kun autonovi paukahti naapurikadulla eikä silloinkaan kun kaksi pöllöä syöksähti sen pään yli. Alkoi olla keskiyö, kun kissa liikahti.⁸

Liikahdus kadunkulmassa. Vihdoinkin.

Muuan mies ilmaantui siihen kadunkulmaan, jota kissa oli vahtinut, ilmaantui niin yhtäkkiä ja ääneti että hänen olisi voinut luulla kohonneen maasta. Kissan häntä nyki ja sen silmät kaventuivat.⁹

Pistävä vanhan miehen tuoksu. Hikeä, savua, sitruunaa. Nenän nyrpistys; sitrus kirveli. Huvittunut ääni: ”Hassua nähdä sinut täällä, professori McGarmiwa.”¹⁰ Helpottunut muuttuminen.

Hän kääntyi hymyilemään juovikkaalle kissalle, mutta se oli kadonnut. Kissan sijaan hän hymyili sangen vakavan näköiselle naiselle.¹¹

*****

Lainaukset:

J.K Rowling: Harry Potter ja Viisasten kivi (1997, suom. Jaana Kapari)

1-4) s. 8-9
5-6) s. 11-12
7-9) s. 14-15
10-11) s. 16

[Jennie]

Oi, tämä oli mielenkiintoinen. Otsikosta arvasin jo, että tämä kyllä liittyy McGarmiwaan ja Viisasten kiven alkutapahtumiin. Hyvä valinta, tykkäsin.

Lyhyet lauseet ovat minulla suoranainen rakkaus. Ja ah, tässä niitä oli ja juuri niin kuin tykkään lukea. Kissan ajatukset siis iskivät kyllä täysin minuun. Pidin juuri hassuista huomioista, kuten aurinko messinkisen nelosen kurveissa, kärpänen surraa kuonon ohi, lokkiparvi korkealla taivaalla, yksitoikkoinen uutistenlukija tai pyöräilijä. Niitä oli monta muutakin. Sellaisia, jotka ihmisille eivät olisi merkittäviä, mutta asioita, jotka kissa huomaa. Se toi tähän aitouden tunnetta.

Hyvä ratkaisu oli myös kirjan lainaukset. Se yhdisti hienosti tapahtumat ja taas toi sitä aitouden ja realistisuuden tunnetta. Pidin myös siitä, että olit ottanut rouva Figgin mukaan. Se kissahullu.

Tällaisia ficcejä ehdottomasti lisää. Kiitos!

[Eeyore]

Tämä oli erittäin kissamainen ficci Ihan kuin itse olisi katsellut maailmaa kissansilmillä ja elänyt noiden kissan/Minerwan silmien, ajatusten ja liikkeiden mukaisesti.
Pidin lyhyistä lauseista (olit hoksannut juuri sen kissa-/eläinmäisyyden tähän, mitä hainkin) ja ne olivat nopeita, kuten liikkeetkin varmasti olivat. Tai ajatukset. Siksi tämä ei ollut ollenkaan sekainen, koska tämä oli myös hyvin toteutettu. Pidin myös siitä, että palautit lukijan aina takaisin hetkeksi aikaa muualle lainauksillasi ja "tavan" kirjoitustyylillä. Tai siis pidemmillä lauseilla. Sitten taas jatkoit kissan mieleen ^^

Rauha. Tuulenvire turkissa. Mehiläinen kukassa. Voikukan höytyviä ilmassa; pakko heilauttaa tassua. Palaavien lasten kiljahduksia. Nopea pako aidan taakse. Lätsähdys ja kaameaa huutoa.

Tuo pakko oli siitä hieno, koska kyseessähän on animaagi, joka on juuri kissan muodossa. Kissan aistit tulevat pintaan, mutta kuitenkin ihmismuoto on taustalla.
Tapahtumat ja ajankohta oli hyvin mietitty ja sen vuoksi pidin noista lainauksista tuolla tekstissä. Ehkä niitä olisi voinut olla yksi tai kaksi vähemmän, mutta eivät ne minua häirinneet ollenkaan. Ilmankin niitä olisi saattanut arvata, mistä kohtauksesta tai ajasta on kyse, mutta niiden avulla tämä oli eläväisempi. Vaikka sanoinkin niiden lyhyiden lauseiden olevan hyviä eikä ollenkaan sekaisia, niin sellaisenaan tämä ficci olisi saattanut olla vähän... tönkköä, vaikka lyhyet lauseet ovatkin hienoa niin kirjoitettuina.
Onnistuit kuitenkin haasteessa hienosti ja tämä oli mukavaa luettavaa

[kvall83]

Olipas se...Vau. Kivaa luettavaa. Rakentava pakkasi tavaransa ja muutti Singaporeen

[Maya]

Jennie: Kissan huomioita oli kiva kirjoittaa. Vaikka emmehän me oikeastaan voi tietää vaikka kissa silmät kiinni istuessaan ratkaisisi viidennen asteen yhtälöitä. Omaa tomppeliani seuratessani en kyllä usko siihen. Katsotaan tuleeko lisää. Voisi ehkä kirjoittaa Siriuksesta koirana...

Eeyore: Minä ajattelen että animaagin olessa vaikka kissa ottavat kissanaivot ohjakset ja ihminen jää taustavaikuttajaksi. Eihän ihminen voisi ikinä kunnolla näytellä vaikka kissaa, joten animaagi paljastuisi huijariksi heti kun joku katsoisi hieman tarkemmin. Tai noin minä se näen. Hyvä että ficci vastasi haastetta. Hyvä oli haastekin, muistaakseni inspiroiduin tästä aika lujaa...

Lainauksia olisi voinut olla pari vähemmän, mutta tykkään tuosta kyllä tuollaisenakin. Pelkillä lyhyillä lauseilla tästä olisi tullut pikkuisen turhan sekava - jo pelkkä kirjoittaminen oli helpompaa kun saattoi luntata vieressä olleesta kirjasta että mitäs se kissa sitten puuhasikaan^.^

kvall83: Toivottavasti rakentavasi vielä joskus palaa. Sitä odotellessa, kiva että viihdyit ja jaksoit kommentoida.

Kiitoksia jokaiselle<3 Pusu!

~Maya

[Verinen Paronitar]

Otsikko oli sen verran ovela, että täytyi vilkaista, mitä sen taakse kätkeytyykään, ja oli kyllä mitä mainioin kuvaus animaagista!

Hitaasti pimenevä ilta. Päästäisen rapistelu ruohikossa. Etkä hyökkää!

Tuosta tykkäsin ihan erityisesti -- tuossa tiivistyi minusta kivasti se, miten samassa paketissa ovat eläimen vaistojen lisäksi sen ihmisen järki, vaikka muotoaan muutettuaan maailmaa kovin eri tavalla havainnoikin. Minulle on muutenkin mieleen se ajatus, ettei animaagi vain ole ns. ihminen eläinpuvussa, vaan kokemus on kokonaisvaltaisempi. Se ei muutu eläimen näköiseksi, vaan eläimeksi. Hillitty ja hallittu Minerva on myös ihan erityisen kutkuttava valinta tällaiseen tekstiin.

Lainaukset kirjasta toimivat minusta hyvin. Muutenkin tässä pelasi kauniisti tuo kontrasti ihmisen ja eläimen, sekä jästien että velhoväestön välillä. Naapurin muksun sotkemisesta vahingoniloinen Petunia oli hykerryttävä yksityiskohta. Kaiken kaikkiaan siis oikein kiintoisa ficci, todella virkistävän erilainen ja edukseen erottuva. Oli suuri ilo lukea, kiitoksia!