Isin pikkutyttö läpi elämän, S, 2/2 (28.8.-14)

[Subbe93]

Otsikko: Isin pikkutyttö läpi elämän
Kirjoittaja: Subbe93
Ikäraja: S
Henkilöt: Adrian ja Minttu
Genre: Draama, hitusen fluffia.
Haaste: Inspiroidu musiikista

I Heartland – I loved her first

Look at the two of you dancing that way
Lost in the moment and each others face
So much in love your alone in this place
Like there's nobody else in the world

Oliko isällä oikeus pieneen mustasukkaisuuteen? Ei, ei Adrian oikeastaan ollut mustasukkainen tyttärestään. Syvällä sisimmässään hän oli todella onnellinen nähdessään, miten hänen kuopuksensa tanssi tuoreen aviomiehensä kanssa kuin hukkuneena siihen hetkeen. Sen näki kummankin kasvoilta. He olivat unohtaneet kaiken muun paitsi toisensa.
      Joskus hänkin oli tanssinut häävalssia kauniin, uunituoreen vaimonsa kanssa. Silloin hänkin oli vain keskittynyt tuijottamaan sinivihreitä silmiä, ihaillut onnellista hymyä ja pyöritellyt mielessään ajatusta, että juuri Charlotta oli hänen vaimonsa, eikä kukaan muu.
      Charlotta huokaisi miehen vierestä. ”He ovat niin ihania”, nainen sai sanottua. ”Ihan kuin silloin, kun me menimme naimisiin.”
      Pieni hymy käväisi miehen huulillaan. Hän vilkaisi vaimoaan ja kumartui sitten suukottamaan naisen päälakea. Niin, ihan kuin silloin.

I was enough for her not long ago
I was her number one
She told me so
And she still means the world to me
Just so you know
So be careful when you hold my girl

Adrian kurtisti hieman kulmiaan katsellessaan tytärtään, jonka kasvamista oli saanut seurata aina tytön syntymästä asti. Hienoahan se oli seurata omien lasten kasvamista, mutta kun Aleksi oli kasvanut ulos lapsuudenkodistaan ja vanhemmistaan, Adrian oli vasta tajunnut, että saman tekisi pian Emilia ja Minttukin.
      Minttu oli silti ollut aina erilainen kuin sisaruksensa. Ei tietenkään mitenkään erikoisesti, mutta vain siten, että oli perinyt äitinsä kyvyn rakastaa avoimesti ja taidon myös kertoa sen ääneen. Kun Aleksi ja Emilia olivat isänsä tavoin hieman huonoja kertomaan tunteistaan ääneen, tyytyivät ennemmin näyttämään, vaikkei sekään aina onnistunut, niin Minttu oli se, joka muisti jokaista perheenjäsentään niin eleillä kuin sanoilla. Tyttö oli aina muistanut lahjoa perhettään ilman syytä, kehua heitä, ja ennen kaikkea muistanut kertoa, miten paljon he merkitsivät hänelle.
      Ei siitä ollut niin kauaa, kun Minttu oli kehunut isäänsä maailman parhaimmaksi isäksi. ”Niin kauan kuin minulla on sinut, en tarvitse muita miehiä”, oli tyttö kerran todennut onnellisena. Se tietyllä tapaa viilsi Adrianin sydäntä. Olikohan hän vieläkin yhtä tärkeä tyttärelleen, vai oliko hän jäänyt kakkoseksi Eliakselle, tuolle miehelle, jonka Adrian oli tentannut monesti ja tutustunut niin huolella kuin oli mahdollista, jotta oli saanut tietää, että poika olisi tarpeeksi hyvä hänen tyttärelleen?
      ”Kunhan tuo kaveri nyt vain muistaisi, että pitää myös kunnolla huolta Mintusta”, Adrian sanoi ääneen.
      Charlotta hymyili leveästi ja puristi miehensä kanssa. ”Adrian-kulta. Sinähän itse varmistit, että hän on oivallinen mies Mintulle. En usko, että hän ainakaan tahallaan satuttaa häntä.”
      ”Ja se on parempi muistaa, tai muuten annan pojalle oppitunnin”, mies sanoi päättäväisesti. Hän oli aina ollut tarkka lapsistaan, jokaisesta kolmesta, vaikka kaksi vanhempaa olivatkin osoittautuneet vahvoiksi ihmisiksi. Heitä ei noin vain satutettu tai loukattu. Mutta Minttu oli herkempi.

Time changes everything
Life must go on
And I'm not gonna stand in your way

Charlotta hymähti miehelleen vastauksena, muttei jatkanut enää aiheesta. ”Niin he vain kasvavat”, nainen sanoi lopulta jotenkin haikealla äänensävyllä. ”He kasvoivat niin nopeasti. Tuntuu, että siitä ei olisi kuin muutama vuosi, kun saimme Aleksin.”
      Adrian tunsi tietyllä tapaa sitä samaa kaipuuta. Lapset olivat kasvaneet niin nopeasti, oppineet selviämään omillaan, eikä vanhempia enää kaivattu niin paljon kuin ennen.
      ”Niin se vain menee”, Adrian sanoi lopulta hieman raskain mielin. ”Elämä jatkaa kulkuaan, ja me elämän mukana.”
      ”Mmmm”, Charlotta mumisi. Sitten hän hitaasti irrottautui miehensä kyljestä ja riisti katseensa avioparista. ”Menen katsomaan, että kaikki on kunnossa keittiöllä. Tuletko sinä?”
      ”Tulen pian”, Adrian vastasi ja loi pikaisen hymyn vaimolleen. Nainen hymyili takaisin ja kosketti vielä miehen käsivartta ennen kuin meni menojaan ihmisten joukkoon. Adrian puolestaan siirsi katseensa takaisin tyttäreensä, uppoutui takaisin muistoihin, jotka pitivät yllä pientä haikeaa tunnelmaa.

How could that beautiful women with you
Be the same freckle face kid that I knew
The one that I read all those fairy tales to
And tucked into bed all those nights

Hänestä tuntui uskomattomalta, miten tuo kaunis nainen saattoi olla se samainen pieni pisamakasvoinen tyttö, jonka elämää Adrian oli saanut seurata vierestä. Tuntui jotenkin todella käsittämättömältä ajatella, että nainen oli se sama tyttö, joka oli aina halunnut kuulla ne samat sadut iltaisin, vaikka oli kuullut ne jo monesti. Se samainen tyttö, joka halusi tulla peitellyksi iltaisin, vaikka kävi jo yläastetta.

And I knew the first time I saw you with her
It was only a matter of time

Isin pikkuinen tyttö, joka oli kokenut kovia, vaikka Adrian oli miten yrittänyt lastaan suojella. Minttu oli välillä vain niin mahdottoman hyväuskoinen, ja jotkut olivat osanneet käyttää sitä hyväkseen. Typerät pojankoltiaiset, eivät vain olleet koskaan osanneet odottaa, että tytöllä olisi isä, joka ei katsoisi sitä kaikkea läpi sormiensa.
      Mutta Elias oli ollut erilainen. Kun Adrian oli ensimmäisen kerran nähnyt pojan, jolla ei ollut välttämättä mikään maailman paras tausta, hän oli jotenkin tiennyt, että tuo poika osaisi pitää hänen pikkuisestaan huolta. Isän vaisto oli sanonut, ettei tuo poika käyttäisi Mintun hyväntahtoisuutta hyväkseen.
      Vaistoistaan huolimatta Adrian oli käynyt läpi Eliaksen kanssa monet keskustellut ja seurannut poikaa sivummalta, vain nähdäkseen, että hänen vaistonsa olivat pitäneet paikkaansa. Poika oli vaikuttanut kunnolliselta ihmiseltä joka suunnasta katsottuna ja rakastanut hänen tytärtään hyvin. Ja Minttu oli ollut silminnähden onnellinen saadessaan rakkautta, tullessaan huolehdituksi.

But I loved her first and I held her first
And a place in my heart will always be hers
From the first breath she breathed
When she first smiled at me
I knew the love of a father runs deep
And I prayed that she'd find you someday
But it’s still hard to give her away
I loved her first

Mutta Adrian tulisi aina olemaan se, joka oli ensimmäisenä rakastanut pikkuista tytärtään. Hän oli se, joka oli saanut todistaa pikkuisensa ensimmäisen hengähdyksen, jonka tyttö oli synnyttyään henkäissyt. Ja heti ensimmäisestä kauniista hymystä, jonka Minttu oli isälleen suonut, hän oli tiennyt, että Minttu tietäisi isän rakastavan häntä.
      Mutta vaikka hän tiesi, että kuopus olisi nyt turvallisissa käsissä, ja tytöllä olisi silti aina ja ikuisesti paikka isänsä sydämessä, tuntui silti jotenkin pahalta ja haikealta antaa hänen mennä. Ehkä joskus vuosia sitten Adrian olisi pitänyt tätä turhana tunteiluna, eiväthän he koskaan oikeasti eroisi, vaikka lapset naimisiin menisivätkin, mutta nyt miehen oli myönnettävä, että oli väärässä. Ei se eroa tarkoittanutkaan, mutta tuntui se silti haikealta ajatella, että omalla lapsella oli vanhempien tilalla nyt joku muu, jonka puoleen kääntyä ensimmäisenä.

From the first breath she breathed
When she first smiled at me
I knew the love of a father runs deep
Someday you might know what I'm going through
When a miracle smiles up at you

“Älä näytä noin haikealta, isä.”
      Adrian havahtui ajatuksistaan. Hän käänsi katseensa nuoresta parista poikaansa, jolla oli kasvoillaan hieman huvittuneen katse. Se sai isänkin suupielen kohoamaan.
      ”Kerro, miksi en näyttäisi.”
      Aleksi pudisteli päätään ja käänsi katseensa pikkusiskoonsa, joka tanssi edelleen uunituoreen aviomiehensä kanssa. ”Minttu on onnellinen”, hän sanoi lopulta isälleen. ”Ja onhan Elias näyttänyt kelpoisuutensa. Minä ainakin olen varma, ettet olisi ikinä antanut heidän mennä naimisiin, jos et olisi pitänyt hänestä. Eikö siinä ole tarpeeksi syitä?”
      Adrian hymähti ja katsoi hänkin nuortaparia. ”Ei kyse ole ihan vain siitä”, hän sanoi lopulta ja kurtisti mietteliäänä kulmiaan. ”Kyse on lähinnä siitä, että hän on vieläkin pikkutyttöni. On ollut siitä lähtien, kun syntyi tähän maailmaan.” Adrian hymyili muistoille. ”Siitä asti kun hän ensimmäisen kerran hymyili…”
      Aleksi naurahti. ”Ei Minttu katoa minnekään, vaikka meneekin naimisiin”, hän sanoi isälleen. ”Minä lyön vetoa, ettet katoa hänen elämästään, vaikka hän miehen on löytänytkin ja on onnellinen.”
      Adrian katsoi jälleen esikoistaan ennen kuin pudisteli päätään hieman huvittuneena. ”Et sinä ymmärrä, Aleksi”, hän sanoi lopulta. Sitten hän suuntasi kaihoisasti katseensa takaisin nuorimpaan tyttäreensä ennen kuin käänsi heille selkänsä lähteäkseen viimeinkin vaimonsa perään. ”Mutta ehkä jonain päivänä sinäkin ymmärrät, kun… kun saat syliisi sellaisen kauniin, pienen ihmeen, joka hymyilee sinulle.”

I loved her first…

[Subbe93]

II Krystal Keith – Daddy dance with me

Minttu nauroi, kun taas yksi tanssi loppui. Hän oli onnellinen. Todella onnellinen.
      ”Olet niin kaunis”, Elias sanoi hymyillen ja suikkasi suukon vaimonsa huulille. Mintusta tämä oli käsittämätöntä. Tältäkö äidistäkin oli tuntunut, kun hän oli mennyt isän kanssa naimisiin?
      Isä… Minttu vetäytyi Eliaksesta uuden laulun alkaessa soida. ”Saanhan omistaa seuraavan tanssin isälle?”
      Elias kurtisti huvittuneena kulmiaan. ”Totta kai”, hän naurahti. ”Sitä paitsi saisin oikein kunnolla selkääni häneltä, mikäli en antaisi lupaa.”
      Minttu nauroi pudistellessaan päätään, mutta antoi vielä nopean suudelman miehelleen ennen kuin erkani tästä ja suuntasi orkesterin luokse. Hiljaa hän esitti toiveensa seuraavasta laulusta eräälle soittajalle, koska ei uskaltanut laulajaakaan häiritä. Soittaja nyökkäsi. Minttu hymyili kiitokseksi ja lähti sitten etsimään isäänsä. Seuraava olisi heidän.
      Isä seisoi äidin ja Eliaksen isän kanssa juttelemassa viinilasit käsissään. Eliaksen isä vaikutti olevan jo kunnon maisteissa. Oli tainnut juomiset ainakin jollekulle maistua.
      ”Ja shieltähän kaunish morshian shaapuu-hik-kin”, Eliaksen isä huudahti suureleisesti. Minttu korjasi käsityksensä: Hyvä on, herra oli nauttinut vähän liikaakin jo. ”Kyllä meijän pojan khelpaa, hik”, mies nikotteli ja löi kätensä toverillisesti morsiammen isän tukevalle olkapäälle. ”Mhietihän nyt, kun thuollaishen on itshelleen löyt-hik-nyt. Shano, hik, minun shanoneen.”
      ”Muuta ei voikaan odottaa, kun kauniiseen äitiinsä on tullut”, isä kommentoi ihan kuin olisi puhunut säästä.
      ”Pyh”, äiti vastusti, vaikka hymyilikin. ”Ad-kulta, tästä ollaan puhuttu jo ties montako kertaa.”
      ”Mutta se on totuus, rakkaani”, isä vastasi äidille.
      Minttu oli kuullut keskustelun usein. Hän oli perinyt äidin luonteen, hymyn ja kasvonpiirteitä, mutta isänsä silmät, isänsä tummat hiukset ja tummahkon ihon.
      Se ei kuitenkaan ollut asia, josta nuori nainen oli tullut keskustelemaan. Sen sijaan hän tarrautui isänsä käsivarteen hellästi kiinni kummallakin kädellään. ”Isi”, hän aloitti sillä tavallisen lapsekkaalla äänensävyllä, jota käytti usein, kun halusi jotain. Tosin isään se ei ollut oikein koskaan tehonnut, ellei kyse ollut jostakin halvasta, mitättömästä ja vaarattomasta. Sellaisiin isä suostui ilman koiranpentu ilmettäkin. ”Minä haluaisin tanssia seuraavan tanssin sinun kanssasi.”
      ”Tottahan toki”, isä vastasi kuopukselleen ja nosti käsivarttaan, josta Minttu piti tiukasti kiinni. ”Se on isän velvollisuus.”
      ”Tiedä-hik-kö… Onnekshi minulla ei ole, hik, tyttäriä”, Eliaksen isä jatkoi sopertamista samalla, kun siirtyi lähemmäs Mintun äitiä jutellakseen hänen kanssaan. ”Minä en shitten mhillään, hik, kestäisi heitä… Hik… Aina aihheuttamassha huolta… Ja shit-hik-ten pitäishi vielä thansshia…”
      ”Olemmeko me tyttäret oikeasti niin kamalia?” Minttu kysyi isältään, kun koki, että he olivat tarpeeksi kaukana Eliaksen isästä.
      ”Ette te ole”, isä vastasi ja hymyili tyttärelleen lempeästi. ”Näin meidän kesken, Aatos ei vain ole tarpeeksi sivistynyt.”
      Minttu hymyili vastaukseksi. Ehkä se oli totta. Eliaksen isä ei ollut lainkaan sellainen kuin Mintun isä, ja jopa Mintun oli sitä mieltä, että hänen isänsä oli paljon sivistyneempi kuin Eliaksen. Mutta siitä asiasta tuoreen avioparin ei tarvitsisi koskaan keskustella. Toisaalta, Minttu oli kyllä vahvasti sitä mieltä, että Elias oli jossain mielensä sopukoissa samaa mieltä.
      ”No niin, pikkuiseni”, isä sanoi ja kääntyi tyttärensä puoleen. ”Tanssimmeko?”
      Orkesteri ei ollut vielä vaihtanut laulua. ”Vain sillä ehdolla, että lupaat tanssia kanssani seuraavan laulun alusta loppuun”, Minttu vastasi.
      ”Onko se niin tärkeää?”
      Nuori nainen hymyili isälleen. “Kyllä se on”, hän vastasi. “Koska haluan omistaa sen tanssin ja laulun vain ja ainoastaan sinulle.”
      Mies katsoi tytärtään hyvin tarkkaavaisin katsein. ”Jos niin sanot”, hän sanoi lopulta. Minttu oli tyytyväinen suoritukseensa ja tarttui nyt isäänsä kädestä kiinni. Mies johdatti heidät tanssilattialle ja otti tukevan otteen tyttärestään.
      ”Katsotaanpa, osaako isin pikkutyttö lainkaan tanssia”, Adrian huomautti ja väläytti huumoripitoisen hymyn. Se sai Mintun nauramaan. Isä pyöräytti heidät liikkeelle ja he tanssivat hellän musiikin tahdissa muiden ihmisten joukossa. Huomaamattaan Minttu puristi hieman otettaan isänsä olkapäällä ja katseli ohi vilahtelevia vieraita, jotka pääosin olivat nuorelle naiselle tuttuja. Isän sisko jutteli kovasti äidin kanssa jostakin, joka sai äidin nyökkäilemään hymy huulilla. Emilia oli löytänyt jonkun Eliaksen kaverin, jonka kanssa näytti flirttailevan. Aleksi puolestaan oli ottanut tanssiin Ainon, äidin serkun, ja Ainon isoveli, Petteri, joka oli melkein yhtä pahassa sooseissa kuin keskustelukaverinsa, oli vuorostaan joutunut Eliaksen isän pihteihin.
      Laulu loppui hiljalleen. Tanssijat pysähtyivät hiljalleen jokainen vuorollaan paikoilleen, ja kun kaikki musiikki oli hiljentynyt, tanssijat taputtivat.
      ”Ei hullumpaa, ei lainkaan hullumpaa”, Minttu kuuli isänsä huomauttavan hiljaisella äänellä.
      Nuori nainen nosti leveästi hymyillen katseensa isäänsä. ”Minulla oli loistava opettaja.”
      Silloin pianosta helähti ilmoille ensimmäiset soinnut. Minttu tiesi heti, mikä laulu tulisi seuraavaksi, ja kääntyikin hyvin nopeasti isänsä puoleen tarttuen oikealla kädellään miehen vasempaan käteen, ja nosti vasemman kätensä miehen olkapäälle.
      ”Muista keskittyä lauluun ja sen sanoihin”, Minttu muistutti isälleen. ”Koska… se olisi minulle todella tärkeää.”
      Isä ei vastannut, eikä Minttu sitä odottanutkaan. Hän toivoi, että isä ymmärsi, niin kuin oli usein ennenkin ymmärtänyt tytärtään enempää kyselemättä, ja keskittyi sitten vain kuuntelemaan laulun sanoja antaen isänsä viedä.  Laulu sisälsi niin paljon sellaista, mitä Minttu halusi isälleen sanoa, mutta sanat eivät koskaan tuntuneet riittävän siihen.

I know what you see when you look at me
As we walk down the aisle
Little pink tutu, bows and tennis shoes
In the wide eyes of your child

Those are all the memories you will cherish and you'll carry
No matter how much time has come and gone

Minttu sulki silmänsä pidätellen kyyneliään. Hän oli niin usein kuunnellut tämän laulun, ja silti joka ikinen kerta hän itki. Laulu sisälsi niin paljon sellaisia asioita, mitä Minttu halusi sanoa isälleen, mutta sanat eivät koskaan tuntuneet riittävän siihen.

Daddy dance with me
I want you to see the woman I've become.
Daddy don't let go
I want you to know I'll always need your love.
Today I became his wife
But I'll be your baby girl for life.

Minttu tunsi, miten kyyneleet sumensivat hänen silmänsä. Eihän nämä olleet mitkään jäähyväiset, vaikka hän naimisiin menikin. Isä ei koskaan katoaisi hänen elämästään, vaikka hänellä olisikin aviomies. Isä olisi hänelle silti aina tärkeä tuki ja turva. Miksi hänen piti itkeä?
      Hän niiskaisi ja painoi päänsä isänsä olkaa vasten. Hän puristi toisen olkapään peittämää pukua käsissään, ja tunsi, miten isän ote hänen ympärillään tiukkeni.

Don't know what to do when I look at you
Words can't say enough
What you've done for me
You gave me what I need
You were tender, you were tough

Cause the world you built around me is the strength that will surround me
And protect me now that I am on my own

Sellainen Mintunkin isä oli. Hieman ankara, mutta rakastava. Juuri sellainen isä, joka oli rakentanut hänelle maailman, jossa hän voisi pärjätä, jossa hänellä olisi hyvä olla. Isä oli aina pitänyt hänestä huolta, tehnyt kaiken, jotta oli varma siitä, että Mintulla oli kaikki hyvin, ettei kukaan kohdellut häntä kaltoin. Aina Minttu ei sitä ollut ymmärtänyt, mutta nähdessään jälkeenpäin, miten oikeassa isä oli ollut, hän oli aina ollut salaa kiitollinen siitä, että isä näki sen, mitä Minttu ei ennen mahdollista katastrofia ollut nähnyt.

Daddy dance with me
I want you to see the woman I've become.
Daddy don't let go
I want you to know I'll always need your love.
Today I became his wife
But I'll be your baby girl

Isä lopetti tanssimisen, muttei Minttu välittänyt. Hän painautui vain lähemmäs miestä, kietoi tiukasti kätensä tämän ympärille kuin peläten, että koska tahansa isä saattaisi vain haihtua hänen elämästään. Hän painoi poskensa isänsä mustaa puvun takkia vasten ja antoi kyyneleiden kastella sen. Hän ei oikeastaan edes tajunnut, miksi itki, mutta eipä isä sitä häneltä tivannutkaan. Isä ei ollut koskaan vaatinut vastausta. Tuntui, kuin isä olisi aina tiennyt, aina ymmärtänyt…

You gave me faith, you gave me life
You trusted me to live it right
And now you give your blessing on his love and mine.

“Voi sinua pientä”, isän ääni kuiskasi hellästi Mintun korvaan. Minttu niiskaisi taas ja tunsi pehmeän ja lempeän suukon päälaellaan. Hän hieraisi kasvojaan haikeasti hymyillen isänsä kauluspaitaan tietäen, että isä ei suuttuisi siitä. Hän oli saanut tehdä niin aina, ja oli varma, että saisi tehdä niin jatkossakin. Olisihan hän aina isän pikkuinen tyttö. Aina.

I want you to know I'll always need your love.
Today I became his wife
But I'll be your baby girl for life.