Ficin nimi: Ei haukku haavaa tee
Kirjoittaja: Mariaxoxo
Genre: angst, romance
Ikäraja: S
Paritus: Millicent Bulstrode/Remus Lupin
Haasteet: KOP-haaste parituksella Millicent Bulstrode/Remus Lupin
Genrehaaste genrellä romance
A/N: Tämä ficci on tuottanut mulle rutkasti päänvaivaa. Jonkinlainen ideantynkä mulla on päässä ollut jo jonkin aikaa, mutta oon aina viivyttänyt tän aloittamista. Ja ylipäätään koko ficin kirjottaminen oli todella vaikeaa. Millicentistä on hahmona kerrottu melko vähän, joten suurin osa noista tiedoista yms. on ihan puhtaasti vaan mun ite keksimiä. Remuksestakaan en ole ikinä vielä kirjoittanut... Oon kuitenki niin ylpeä itestäni, kun sain edes jonkinlaisen ficin tästä kokoon, hah. Kommentteja toki toivon kovasti!:)
PS. Judy ja Lillith on mun ite keksimiä hahmoja, jotka on samanikäsiä Pansyn ja Millicentin kanssa.
Ei se päivä ollut oikeastaan yhtään sen erikoisempi kuin muutkaan päivät. Ja silti, juuri se päivä muutti kaiken. Millicent oli kuunnellut muiden ilkeyksiä koko elämänsä. Hänellä kyllä oli kavereita, tai ainakin hän kuului kaveriporukkaan, mutta samalla juuri nämä kaverit laukoivat jatkuvasti ilkeitä huomautuksia. Millicent oli oppinut kestämään ne ja näyttämään ulospäin täysin tyyneltä, vaikka häneen sattuikin. Joskus kuitenkin tulee seinä vastaan, jokin on se jäävuoren huippu ja juuri niin kävi tuona päivänä.
” Minä aion tilata tämän puvun! Se korostaa silmieni väriä ja sopii hienosti myös Dracon juhla-asun kanssa”, Pansy ilmoitti kovaan ääneen ja esitteli kaikille lähellä oleville kuvaa kalliista ja upeasta mekosta. Judy ja Lillith nyökkäilivät ja huokailivat haltioissaan sekä esittelivät omien mekkojensa kuvia. ”Mitä sinä aiot laittaa, Millicent?” Pansy kysäisi äänessään halveksiva sävy. Millicent kohautti arasti olkapäitään. Hänkin kyllä selasi yhtä juhlapukukuvastoa, mutta mikään asuista tuskin näyttäisi edes siedettävältä hänen päällään ja Pansykin varmasti tiesi sen vallan hyvin. ” Sinun pitäisi tilata pukusi tänään, että se ehtii ajoissa, Mill”, Pansy tokaisi ärtyneenä ja sieppasi lehden Millicentin kädestä. ”Anna niin minä etsin sinulle asun!” Pansy ilmoitti virnistäen. Hän alkoi selailla lehteä. Jonkin ajan kuluttua Pansy huokaisi turhautuneena. ”Eihän täältä edes löydy sinun kokoasi! Mikään ei ole läheskään tarpeeksi suuri. Tarvitset varmaan jonkun teltan”, Pansy totesi ivallisesti naurahtaen. Judy ja Lillith yhtyivät nauruun. ” Ihme, että edes sait parin. Pansyn piti suorastaan anella, että Crabbe suostuisi pariksesi” , Lillith lisäsi. Millicent ei ollut jaksanut kuunnella enempää. Hän oli mutissut menevänsä vessaan ja häipynyt sitten mahdollisimman nopeasti oleskeluhuoneesta. Sen jälkeen hän oli piilotellut Murjottavan Myrtin vessassa vähintään muutaman tunnin. Ainakaan ei ollut vaaraa, että vessaan eksyisi joku. Toki täytyi kestää Myrtin läsnäoloa, mutta se oli pientä verrattuna Pansyyn. Pansyyn, joka oli yksi hänen parhaista ystävistään.
Pansy oli aina ollut kaveriporukan kuningatar, tavoitellut valtaa. Pansyn oli onnistunut kietoa jopa Draco pikkusormensa ympärille ja haalimaan koko ajan lisää valtaa. Ja Pansy tarvitsi jonkun, jota pilkata, todistaa sillä tavoin oma paremmuutensa. Millicent oli siihen tarkoitukseen sopiva: ylipainoinen, aavistuksen poikamainen eikä mitenkään kaunis. Asiaa ei muuttanut se, että hän ja Pansy olivat olleet kavereita lapsista saakka. Sillä ei ollut Pansylle enää väliä. Pansy välitti vain itsestään eikä välittänyt, vaikka matkalla valtaan tallasikin Millicentin viimeiset itsetunnon rippeet.
” Syötkö sinä todella noin paljon?” ”Aiotko lähteä tuon näköisenä?” ” Sinä ja Crabbe olisitte loistava pari, kumpikaan ei ole kovin älykäs ja näytättekin samalta!” ”Etkö sinä edes näin yksinkertaista asiaa tajua?” ”Kuinka isoja vaatteita oikein käytät?”Pansylta löytyi joka väliin sopiva ivallinen kommentti. Hän laukoi niitä pitkin päivää, höystäen aina sanojensa vaikutusta ivallisella naurulla. Ja kerta kerralta Millicentin itsetunto mureni enemmän ja enemmän. Hän kuitenkin vain hymyili aina Pansylle eikä ikinä sanonut mitään, ettei Pansy vain saisi lisää vettä myllyyn.
Millicent alkoi kuitenkin olla yksinkertaisesti väsynyt siihen, että häntä aina haukuttiin ja ivattiin, teki hän mitä tahansa. Hän ei näyttänyt sellaiselta tytöltä, joka itkee vessaan lukittautuneena, kaikkea muuta. Juuri niin Millicent kuitenkin teki. Nyyhkytti tyttöjen vessassa. Hän oli niin kyllästynyt kaikkeen.
Hän oli kyllästynyt olemaan lihava ja ruma. Hän oli kyllästynyt siihen, että häntä verrattiin poikiin. Hän oli kyllästynyt olemaan huono koulussa. Hän oli kyllästynyt olemaan se, joka teki aina kaikki kauheimmat työt. Hän oli kyllästynyt olemaan muiden pompoteltavana.
”Pansy, millaisista tytöistä pojat tykkäävät?” Millicent oli kysynyt arasti heidän ollessaan 12-vuotiaita ja luettuaan yhdessä ”Me Noidat”-lehden artikkelia parisuhteista. Pansy oli miettinyt hetken. ” Kauniista ja älykkäistä. Oikeastaan sellaisista, jotka ovat sinun täydellinen vastakohtasi.” Oli kuulunut vastaus. ” Tykkäävätkö kaikki pojat vain sellaisista tytöistä?” Millicent oli vielä kysynyt, tarkoittaen kysymyksellään voisiko kukaan ikinä pitää hänestä. Pansy oli myös arvannut kysymyksen todellisen tarkoituksen. ” Pääosin. Ainakin kaikki tavoittelemisen arvoiset pojat. Ehkä joku vähän rumempi joskus kiinnostuu sinusta”, Pansy, joka oli jo silloin ollut todella kaunis, oli todennut vastaukseksi.Siitä lähtien Millicent oli inhonnut omaa ulkonäköään ja ajatellut, ettei kukaan voisi koskaan välittää hänestä. Hän oli siihen liian ruma, lihava ja tyhmä. Kukaan ei pitäisi hänen kaltaisistaan tytöistä, aivan niin kuin Pansy oli sanonut. Ja vuosien varrella Millicent oli vain saanut vahvistusta näille ajatuksilleen.
Millicent oli 11-vuotiaana ihastunut Blaiseen. Totta kai Pansy oli saanut kuulla asiasta ja ilkkunut siitä Millicentille jatkuvasti sekä kertonut myöskin Blaiselle, jolloin asiasta oli tullut porukan yleinen vitsinaihe. Sen jälkeen Millicent oli vältellyt parhaansa mukaan kaikkea ihastumiseen liittyviä asioita.
***
Millicent oli nyyhkyttänyt ja kerrannut mielessään surkeaa elämäänsä jo usean tunnin ajan, kunnes hän äkkiä kuuli jonkun astuvan sisään vessaan. Millicent yritti olla niin hiljaa kuin suinkin, mutta itku ei ottanut laantuakseen. Vessaan saapunut henkilö oli varmasti kuullut nyyhkytyksen, sillä askeleet lähestyivät vessakoppia, minne Millicent oli lukittautunut.
”Onko kaikki hyvin?” Kuului huolestunut miesääni, jonka Millicent tunnisti pimeyden voimilta suojautumisen professoriksi, Lupiniksi. Millicent jähmettyi paikoilleen. Hän ei vastannut mitään. Ei kuitenkaan kuulunut askeleita, joten professorin täytyi edelleen seisoa samassa paikassa.
Kuului hivenen kahinaa ja pian taas Lupinin ääni: ” Minä annan sinulle palasen suklaata. Sen pitäisi auttaa tällaisessakin tilanteessa.” Ja pian Lupin oli liu`uttanut kopin ali folioon käärityn suklaapalan. Sen kummempia ajattelematta Millicent nappasi suklaan lattialta ja puraisi sitä. Millicent oli skipannut päivällisen ja hänellä oli kamala nälkä, sitä paitsi, suklaa oikeasti auttoi.
”Sinun ei ole pakko sanoa mitään, mutta puhuminen voisi ehkä auttaa”, kuului taas oven ulkopuolelta Lupinin hivenen huolestunut ääni. Millicent oli jo päättänyt, ettei taaskaan sanoisi mitään, mutta Lupin oli ensimmäinen ihminen, joka käyttäytyi pitkästä aikaa oikeasti ystävällisesti häntä kohtaan. Tosin Lupin ei kylläkään tiennyt, kenelle puhui.
Oli ollut jo jonkin aikaa hiljaista. Lupin ei kuitenkaan ollut vieläkään lähtenyt ja Millicentkin oli lakannut itkemästä. ” Minä olen ruma ja lihava eikä kukaan voi ikinä pitää minusta”, kuului säälittävä ääni. Millicentiltä kesti hetken tajuta, että hän oli itse sanonut nuo sanat.
Millicent luuli jo hetken, että Lupin oli kuitenkin lähtenyt pois, sillä mitään ei kuulunut. ” Jokainen meistä on kaunis omalla ja erilaisella tavallaan. Me olemme yksilöitä ja juuri siksi niin kauniita, että olemme kaikki erilaisia.” Kuului Lopulta Lupinin ääni. ” Minäkin?” Millicent nyyhkäisi. ” Kyllä, sinäkin olet kaunis”, Lupin vastasi rauhallisesti.
***
Siitä hetkestä alkaen Millicent oli rakastanut Remus Lupinia, sillä Lupin oli ensimmäinen, joka oli sanonut häntä kauniiksi. Ne sanat riittivät pitämään hänet pinnalla tulevat vuodet.