Ficin nimi: Myöhäistä
Kirjoittaja: Helyanwe
Fandom: Disneyn Notre Damen kellonsoittaja
Ikäraja: K-11
Paritus: Clopin/Esmeralda, myös Phoebus/Esmeralda
Genre: Riitaisa draama
Summary: "Mutta sinä valitsit sotilaan ylitse narrin."
A/N: Tämä fici oli oikea murheenkryyni. Kirjoitin sen pari kertaa uudestaankin, enkä tiedä onko tämä vieläkään ihan sellainen kuin halusin, mutta toisaalta inspis ei jättänyt rauhaan. Kiitos jo etukäteen jos kommentoit.
Myöhäistä
Esmeralda oli niin kovin onnellinen, että olisi voinut haljeta pelkästä ilosta. Phoebus oli kosinut häntä, ja he aikoisivat muuttaa sievään, yhteiseen kotiin. Taloon, josta mustalaistyttöä ei häädettäisi koskaan pois. Korviaan myöten rakastunut nainen suorastaan tanssahteli Ihmeiden aukion poikki kohti Clopinin vaunua, tarkoituksenaan kertoa hänelle ilouutiset.
Clopin oli avannut oven nuorelle naiselle kiristynein kasvoin. Hän ei ollut kutsunut Esmeraldaa luokseen, ja miehestä tuntui kuin häntä olisi tultu pilkkaamaan. Mustalaisellakin oli ylpeytensä, ja onnellinen hymy Esmeraldan kasvoilla sai hänet voimaan pahoin. Narri oli ottanut hattunsa pois päästään ja asettanut sen pöydälleen, jolla hän säilytti viinipulloaan ja muutamia laseja. Esmeralda ravasi ympäriinsä vaunussa kehuen Phoebusta kuin se mies olisi ollut suurikin sankari ja ihmeidentekijä. No, tavallaan olikin, mutta katkera mies kieltäytyi hetken aikaa muistamasta sitä.
”Sotilas”, narri tuhahti vähättelevästi kaataessaan itselleen lisää viiniä. ”Onkohan siitä mieheksi?”
Tuleva morsian lakkasi tanssimasta ja katsahti miehen suuntaan. ”Hänessä on ainakin tarpeeksi miestä pitämään sanansa”, Esmeralda sihahti terävästi, saaden mustalaisen viinipulloa pitelevän käden pysähtymään niille sijoilleen.
”Kuulenko äänestäsi katkeruutta?” Clopin kysyi hitaasti laskiessaan pullon takaisin pöydälle. Hän kosketti huulillaan lasin reunaa, antamatta punertavan nesteen kuitenkaan kastella kieltään. Mies puristi lasia tiukasti kädessään niin, että hetken ajan Esmeralda pelkäsi sen särkyvän. Narri näytti siltä kuin olisi vastustanut halua heittää lasin seinään, mutta onnistui kokoamaan itsensä ja laski juomansa pöydälle pullon vierelle.
”Minä en ole unohtanut sanojasi”, nainen kivahti. ”En varsinkaan sitä, kuinka kerroit haluavasi minua.”
Clopin olisi varmaan purskauttanut viininsä matolleen jos olisi jotain ehtinyt juomaankin. Hän oli sen yhden kerran juonut hieman liikaa ja sai nyt kuulla siitä jälleen. ”Tiedäthän sinä millaisia sotilaat ovat”, hän totesi viileästi, vältellen naisen katsetta. ”He kyllästyvät. Jos he eivät kuole sotiin, he kyllästyvät siviilielämäänsä. Heistä tulee turhia itselleen. Phoebus tuskin elää kovin pitkään.”
Esmeralda kohotti ylpeänä leukaansa eikä vastannut. Hiljaisuus kuitenkin riitti varkaiden kuninkaalle, joka laski katseensa pölyn peittämälle matolle ja hekotti pienesti pudistellen samalla päätään.
”Sinä olet niin naivii”, mies sanoi kuin se olisi ollut hänestä tavattoman suloista. ”Niin kovin sinisilmäinen. Rehellisesti, uskotko sinä todella jokaisen vastaantulijan olevan pohjimmiltaan hyvä?”
”Kaikissa on jotain hyvää”, Esmeralda vakuutti päättäväisesti, saaden miehen hekottamaan entistä kovemmin.
”Voi, Esme-kultaseni. Kaikissa ei todellakaan ole hyvää, luulisi sinun huomanneen sen. Tuota minä juuri tarkoitan, sinä olisit valmis auttamaan ketä tahansa, jos he niin pyytäisivät”, Clopin madalsi ääntään. ”Paitsi, niinhän sinä kerran teit, ja kuinka siinä kävikään?”
Esmeralda säpsähti kuin olisi koskenut johonkin kuumaan, ja perääntyi epäuskoisena askeleen taaksepäin. Kuinka narri uskalsi?
”Älä näytä noin loukkaantuneelta”, mies huudahti ja heilautti kättään kuin olisi sillä voinut pyyhkiä naisen ilmeen pois.
Neidon kädet puristuivat nyrkkiin miehen hymyillessä miltei voitokkaan oloisesti. Nauttiko mustalainen sanojensa aiheuttamasta reaktiosta?
”Minut vangittiin!” Esmeralda huusi vasten miehen kasvoja. ”Se hirviö kidutti Quasimodoa! Minä autoin häntä, ja nyt hän on minulle kuin veli! Hetkellinen vankeus oli pieni hinta siitä.”
Clopin naurahti ja otti huikan viinistään. ”No, en voi väittää ettetkö olisi silti toiminut typerästi.”
”Sinä senkin saakelin -!”
”Minä sanon sinulle”, narri korotti ääntään naisen täristessä raivosta. ”Se mies on sinulle vielä vaaraksi! Muista, että se olin minä, joka toi sinut tänne. Lohdutin sinua. Autoin. Huolehdin.” Rakastin, hän lisäsi mielessään.
Nainen vaikeni ja Clopin tyhjensi lasinsa yhdellä kulauksella. ”Älä esitä pyhimystä”, nainen kielsi hetken kuluttua.
”Enhän minä”, mustalainen naurahti ja laski lasin takaisin pullon viereen.
Esmeralda risti kätensä rintakehälleen ja katsoi mietteliään näköisesti miestä. ”Mistä tämä johtuu? Miksi sinua yhtäkkiä kiinnostaa kohtaloni?”
”Ainahan se on kiinnostanut.”
”Muttei koskaan näin”, nainen sanoi hiljaisemmin kuin äsken ja antoi käsivarsiensa valahtaa kylkiään vasten. ”Kadutko sinä?”
”Minulla ei ole mitään kaduttavaa”, Clopin murahti leikitellessään lasillaan.
”Eikö edes nyt, kun olen menossa naimisiin Phoebuksen kanssa?”
Hiljaisuus tuntui painostavana muutenkin hiukan tunkkaisessa vaunussa, eikä kumpikaan sanonut hetkeen mitään. ”Ei”, mies vastasi lopulta ja kohotti nyt katseensa mustalaistyttöön kuin haastaen hänet reagoimaan jotenkin sanoihinsa.
Esmeralda räpytti silmiään hieman liian tiheästi ja mies saattoi huomata hänen pidättävän itkua. ”Se ei yllätä minua”, nainen henkäisi.
”Mitä sinä sitten vetistelet siinä?” Clopin ärähti ja nousi nyt seisomaan suorana. Hän otti uhkaavan askeleen lähemmäs neitoa, joka nielaisi vaikeasti kuin olisi ollut tukehtumaisillaan. ”Luuletko sinä todella, että minä- Että minulla olisi- Mitään tunteita sinua kohtaan?”
Esmeralda siristi silmiään kuin saalistaan vaaniva petoeläin. ”En uskonutkaan sinun olevan kykenevä tunteisiin, Clopin, ellet sitten viiniäsi kohtaan.”
”Viini ei ainakaan soita suutaan”, narri murisi ja astui vieläkin lähemmäs, kunnes kaksikko seisoi miltei kiinni toisissaan. ”Eikä se koskaan jätä minua – janoiseksi.”
”Vaikkei sinulla olisikaan ollut mitään tunteita minua kohtaan, kelpasin silti aina lämmittämään vuoteesi toista puolta.” Mustalaisnainen muisteli niitä kertoja, kun he olivat hiipineet toistensa vaunuihin, pujahtaneet sylikkäin peiton alle, ja vain nukkuneet vieretysten. Kumpikaan heistä ei ollut tahtonut – tai uskaltanut – tehdä aloitetta muuhun. Ja vaikka Esmeralda olikin vieraillut useammin miehen vuoteessa, kuin narri hänen, tiesi nainen silti totuuden.
”Ei siihen tarvita tunteita.”
”Ehkei, mutta silti pidit minusta aina erityisen hyvää huolta”, Esmeralda jatkoi. ”Olet kurja huijari ja peluri, mutta minua kohtaan olit jotain muuta. Kohtelit minua hyvin. Uskaltaisin väittää, että se vaatii tunteita.”
”Väitä mitä haluat, se ei tee väittämääsi todeksi”, Clopin murahti ja oli kääntämässä selkänsä, kun Esmeralda tarttui häntä voimakkaasti olkapäästä ja riuhtaisi takaisin itseensä päin.
”Sinä olet katkera, koska menen naimisiin. Sinä et halua antaa minua pois, vaan pitää omanasi kuten tähänkin asti, eikö niin? Mahtaa olla ikävää huomata ettei sinulla olekaan minuun sellaista valtaa?”
Clopin puristi suunsa tiukaksi viivaksi, eikä näyttänyt kasvoillaan kuinka oikeaan naisen sanat olivatkaan osuneet. Mies halusi vetää Esmeraldan vasten itseään ja juoksuttaa sormiaan neidon korpinmustissa hiuksissa. Painaa huulensa vasten toisen omia ja tuntea palavansa kuin tulessa. Työntää nenäkkään ja rääväsuisen mustalaistytön vasten vaununsa ovea ja näyttää, kuinka hänen Aukiollaan rankaistiin tottelemattomia kansalaisia. Pujottaa sormuksen neidon sormeen ja tehdä Esmeraldasta hänen vaimonsa.
”Puhut päättömiä”, Clopin sen sijaan sanoi ja vetäytyi kauemmas. ”Katoa, ennen kuin teen jotain mitä vielä kadun.”
”Voi, minua vallan pelottaa!” Esmeralda vaikeroi teeskennellyn kauhuissaan, mutta parkaisi pian narrin tarttuessa häntä ranteesta ja painaessa hänen käsivartensa selkänsä taakse. Äkillinen isku ei sinänsä koskenut, tuli vain yllätyksenä.
”Sietäisikin”, mies kuiskasi käheästi ja puski Esmeraldan ovea kohti. ”Siinä on ovi, ala painua.”
”Vihaan sinua”, mustalaisnainen sihisi ja yritti rimpuilla vapaaksi.
Clopin oli kiitollinen siitä, että sillä hetkellä nainen oli häneen selin, eikä kyennyt näkemään, kuinka surulliseksi hänen ilmeensä äkisti muuttui. ”Sinä olisit voinut naida minut, Esmeralda”, miehen ääni oli yllättäen hyvin hiljainen, mutta sitäkin jäätävämpi. Mustalaistyttö lakkasi hetkeksi liikkumasta, ja seisoi paikallaan odottaen, mitä seuraavaksi tapahtuisi. Narri saattoi kuulla, kuinka Esmeraldan hengitys oli tihentynyt hänen sanojensa myötä, ja mies itsekin tunsi sydämensä lyövän kiivaammin. Veren kohina korvissaan hän jatkoi; ”Mutta sinä valitsit sotilaan ylitse narrin.”
”Tuo ei ole totta”, Esmeralda henkäisi ja puristi kätensä nyrkkiin. ”Sinä itse sanoit, ettet rakasta minua niin.”
Mies tiesi sen kyllä, ja yhtälailla hän tiesi, ettei sillä olisi enää väliä. Hänen jalokivensä oli rakastunut toiseen mieheen, eivätkä hänen tunteensa muuttaisi sitä. Clopin oli vain turhaan paljastanut salaisuutensa, ja menettänyt rakastamansa naisen silti. ”Nyt on jo myöhäistä”, hän murahti ja irrotti otteensa. ”Sinä olet tehnyt valintasi. Lähde nyt vain.”
Enää nainen ei taistellut vastaan vaan heti vapaaksi päästyään riensi ulos. Clopin jäi seisomaan paikoilleen, tuntien olonsa oudon tyhjäksi. ”Beata Maria, mitä olenkaan tehnyt?” mies valitti hiljaa ja otti suuren huikan suoraan pullon suusta.