Kirjoittaja: Duzku
Beta: -
Ikäraja: k-11
Genre: femme, draama (mikä piru sitten sattuu olemaankaan)
Fandom: One Piece
Paritus/Hahmot: Nico Robin/Tashigi
Disclaimer: En voisi edes kuvitella ottavani OP:sta vastuuta. One Piece on upea, uskomaton, ja juuri siitä syystä jätänkin sarjan viimeistelyn ja kaiken siihen liittyvän kunnian Eikka Odalle, sillä oma räpellysyritykseni kalpenisi pahasti Odan luomusten rinnalla (enkä saisi sarjaa koskaan valmiiksi). En omista alkuperäistä mangaa enkä animea enkä saa tästä fanfictionista vähäisintäkään kouriintuntuvaa korvausta.
Summary: Ja sitten yksi piraatti mursi tiensä tarkkaavaisuuden muurin läpi.A/N: Yritin kirjoittaa Tashigista jotakin, sillä Tashigi on älyttömän siisti nainen. Lopputuloksen näette tässä. Tämmöistä lyhyttä ja sitä rataa, muttamutta :> Nauttikaa (comment, please?)
Ja mistäs muusta femmeä voisikaan kirjoittaa kuin kahdesta upeasta naisesta?
Osallistuu
Femme10-haasteeseen.
Eversti, piraatti ja yksi suudelma
Yksi lyhyt suudelma pysäytti merivoimien eversti Tashigin sydämen pidemmäksi aikaa kuin viisi kuolemaa hipovaa kokemusta yhteensä.
Lyhyt suudelma taistelun myrskynsilmässä, hikisen, huohottavan, voimakkaan villinä hetkenä.
Suudelma. Suudelma, joka lyhyydestään huolimatta johti punaisen elämännesteen virtaamiseen jaloista kaulaan ja poskiin, elämännesteen liikkeessä pitävän elimen hetkelliseen sementtiin valahtamiseen ja järjettömään poukkoiluun, ja vakaan miekkakäden horjumiseen, suojauksen laskeutumiseen ja lähes rinnan lävistävään tappavaan terään.
Suudelman niin sanotut aloitus- ja lopetuspuolen molemmat hoiti Olkihattupiraattien Demonilapsi, nykypäivinä paremminkin Demoninainen, Nico Robin. Nainen mustissa, nainen, jonka veroista sai etsiä jopa Grand Linelta, sen ulkopuolelta ei vähäisimmässäkään määrin kannattanut.
Eversti Tashigi tuli Nico Robinin suutelemaksi taistelussa G-5:n alueella, Punk Hazardilla, palavassa taistelussa jäisessä maisemassa kuoleman kynnyksellä keskellä kilpajuoksua seuraavasta hengenvedosta.
"Alaiset! Kohti uloskäyntiä! Seuratkaa piraatteja!" Tashigi joutui häpeäkseen toteamaan huutavansa. Jos piraattien seuraaminen olisi ollut teloitusta edeltävä käsky, se olisi ollut enemmänkin kuin vain suotava, mutta pelastautumiskäskynä, merkityksessä "Seuratkaa piraatteja, he tietävät, mihin mennä, luottakaa heihin" se oli häpeällinen. Suurta tuskaa aiheuttavassa määrin häpeällinen.
Luotsatessaan joukkojaan kohti turvaa ja väljempiä vesiä, eversti joutui tarkkailemaan herkeämättä ympäristöään ja taistelemaan, pitämään miekkakätensä vankkumattoman horjumattomina, pyyhkimään mielensä niin sileän puhtaaksi, että siitä olisi nähnyt kuvajaisensa. Tänne ei oltu päästy tai jouduttu välttävillä taidoilla. Tänne oli päädytty raa'alla tahdonvoimalla, sinnikkyydellä ja harjoittelulla, vakaalla aikomuksella ja toisinaan lähes hyökkäävälläkin pyrkimyksellä.
Ja sitten yksi piraatti mursi tiensä tarkkaavaisuuden muurin läpi. Piraatti, likainen piraatti, ei edes tasonsa puolesta puolusteltavissa oleva murtautuja, toinen nainen, vaaralliseksi luokiteltu Nico Robin, joka käsittelemättömästä ja selittämättömästä syystä oli osoittanut luottamuksensa Olkihatulle.
Nico Robin taisteli pirunmarjavoimilla. Heitteli vastustajia, kuristi, kiskoi ja nujersi, kasvatti korvansa kaikkialle, kosketti kaikkea, omisti silmänsä kaikkialla. Oli kaikkialla.
Tietyissä rajoissa, tietenkin.
Eversti Tashigi ei ehtinyt päästä näistä rajoista selville.
He taistelivat rinta rinnan, eversti ja arkeologi, merisotilas ja merirosvo. Kaksi naista, selät vastakkain, silmät vastakkaisille teille suunnattuina, lukuun ottamatta niitä, jotka pirunvoimien synnyttäminä putkahtelivat jalkojen tallaamaan lattiaan, aseisiin ja jäseniin.
Äkkiä merirosvo ei ollutkaan everstin takana, hän taipui hänen eteensä, roikkui ylösalaisin, hänen huulensa olivät hänen huulillaan, hänen kätensä tyhjät, täynnä ilmaa, toisen naisen käsissä tiukasti puristuksiin joutunut katana.
Suudelmaan suli. Suudelma sulatti, kuumotti, lähetti liekin kuin tulitikkupoika nyrkistään, levisi –
Demoni oli vetäytynyt, hymyili, silmät sirillään, käsivarret rinnan eteen toinen toisen yli vietynä sormet harallaan pehmeässä koukussa, viisisormiset, viisikyntiset kädet, ranteet napakan rentoina –
Nainen oli poissa. Tämä Nico Robin oli ollut pelkkä pirunmarjaklooni.
Ja seuraavassa hetkessä silmänsä auki jähmettäneen Tashigin pelasti tyhjästä ponnahtanut käsi, solakka käsivarsi, joka pyydysti kahden kapean voimakkaan sormen väliin hehkuvan terän, kaksiteräisen aseen, jonka tähtäyspisteenä oli everstin oma rinnassa sykkivä, elintärkeä sydän.
**
"Mikä sinut noin saa hakkaamaan? Säkki hajoaa", oli lippueamiraali Smokerin ihmeteltävä kahden tupruttavan sikarinsa ja hampaidensa välistä.
"Tahto –" Tashigi hengähti samaan tahtiin seuraavan iskunsa kanssa. "Voima – halu – ylpeys – häpeä –"
"Se, mikä ajaa miehen merivoimiin ja merivoimista ulos", esimies tuumasi naksutellessaan kipinää uuteen sikariin. Tashigi sekosi hetkellisesti, puuskahti ulos, henkäisi sisään ja korjasi rytmin. Herra Smoker ei koskaan puhunut näin.
"Juuri se, Smoker-herra", Tashigi henkäisi ja sivalsi katanallaan säkin nätteihin osasiin.
-Duzku
