Herttuatar | K-11, Daphne Greengrass

[Dolls]

Nimi: Herttuatar
Beta: Winga ♥
Ikäraja: K-11
Hahmot: Daphne ja muu luihuisporukka
Summary: "C'est un rêve"

Kirjoittajan huomautukset Tämä ficci aloittaa "Kalvaa verta pitkin"-ficcisarjani, jota olen kaavaillut jo jonkin aikaa. ”C'est un rêve” = "Se on unelma". Lisäsin tämän myöhemmin myös toiseen ficcisarjaan, "Kuinka käärmetytöt palavat". Nämä kaksi ficcisarjaa periaatteessa kuuluvaat samaan maailmaan (koska mulla on vain yksi headcanon tästä luihuisten ryhmästä ja elämästä jne.).
Haasteet: Tutut ja tuntemattomat tuvat (luihuiset), FF100 (kuka?), Ficlet300 (katkeruus)

Herttuatar

Kaiken piti olla niin vapauttavaa, piti kiljua sitä kiirivää kauhua ja maistella kaikkea, olla paha ja vääränlainen. Kaatuilla tulileiskan takia portaissa, haparoida sanoissa ja huulille asti, unohtaa kaikki ja koskettaa sieltä syvältä. Koskettaa niin kovaa että sattui – ”ihan sama, en minä tunne mitään kuitenkaan”. Vaikka verta valui pitkin reisiä, kaikki piti kieltää loppuun asti.

Meidän piti olla täydellisiä, Pansy pumppasi rintojaan suuremmiksi, Millicent ei syönyt ikinä mitään, Tracey harjasi tummia kihariaan sata vetoa päivässä ja sitoi niiden avulla kaikki kiinni itseensä. Minä istuin sängyn laidalla ja selasin kirjoja herttuattarista, mietin miltä tuntui pukea korsetti ja seisoa ryhdikkäästi, tuntea oma arvonsa. Paljon puuteria, kylpeä parfyymeissa ja saada poskisuudelmia, sirotella ranskaa sinne tänne – ”c'est un rêve” – valkeita ratsuja, prinssejä rivissä, oi miksi synnyin satoja vuosia myöhässä?

”Et sinä ole myöhässä.” Ne olivat kosteat juhlat taas kerran, minä vaivuin hiljaiseen epätoivoon ja valutin kaiken Theon päälle, hän kuunteli ja minä itkin. Kyyneleet mursivat selkärankani, käperryin itseeni ja tuijotin tyhjiä pulloja lattialla: jos pyörittäisin yhtä niin löytäisinkö itseni kävelemästä niityiltä, kauniita mekkoja ja runokirjoja hiirenkorvilla – en, vain lisää pisaroita poskilla ja epätoivoa.

Me istuimme hiljaa, aina me, aina aina aina. Suihkutiloista kuului voihkintaa ja naurahduksia, sängyt takanamme heilahtelivat, mutta me vain aina istuimme. Minä vaivuin suruun ja annoin kaiken sen mennä ohitseni, Theo istui siinä vieressä, en minä tiennyt mitä se edes minulta odotti, odottiko mitään.

Meidän porukan juhlat olivat aina samanlaisia, me juotiin itsemme humalaan, polteltiin, suudeltiin ristiin rastiin, vääriä ihmisiä oikeisiin kohtiin. Lopulta pojat veivät tytöt yksi kerrallaan yksityisempiin paikkoihin, minä istuin siinä samassa kohtaa koko illan, polvet vasten sitä vartaloa, jota en halunnut kenellekään koskaan paljastaa. Minä olin niin vääränlainen koko porukassa, yksin vasten heitä kaikkia, vaikka olimme kaikki yhdessä vasten maailmaa.

”Älä ole noin tylsä aina”, Pansy oli sanonut ja mutristanut söpöjä huuliaan. Hänellä ei ollut paitaa, täydelliset rinnat kiinnittivät kaikkien katseet ja hän ojensi kättään kohti minun paitaani. ”Mä olen nähnyt ne suihkussa, ne on ihan kivat.”

”Sori, en jaksa leikkiä huoraa tänään”, minä vastasin ylpeästi ja Pansy kohotti kulmakarvojaan ivallisesti. ”Enkä minään muunakaan päivänä”, lisäsin hiljaa, ei kai kukaan sitäkään kuullut.

Niinpä minä aina istuin siinä, pyyhin kyyneleet unelmiini ja yritin unohtaa ne taas. Korsetti painoi lapaluita sopivasti ja minä olin arvokas, ylpeä, ei muiden mielipiteillä edes ollut väliä. Joskus ehkä pystyisin olemaan hiljaa ja itkemättä,

niin kuin herttuattarena minun kuuluikin.

[Eulalia]

Vautsi, aika uskomattoman ihanaa luettavaa. Arastelin ensin vähän nimeä, kun odotin sen perusteella jotain glamourdraama-angstia. Aika hassua kyllä, sillä nimi on tosi osuva ja varsinkin luettuani olen sitä mieltä, ette parempaa varmaan olisikaan.

Mielenkiinto ficcisarjaan todella heräsi. Olet antanut luhuisista tässä tosi teinin kuvan, vähän yliseksuaalisen ja tragikoomisen, mutta tykkään ratkaisusta kyllä kovin. Jotenkin olet antanut kullekin tytölle oman pinnallisen piirteen ja tehnyt kaikista silti samalla tavalla lutkamaisia. Daphne loistaa erilaisuudellaan, vaikka alusta loppuun odotin, ettei hän sittenkään olisi niin erilainen. Pidin hänen ajatuksistaan, kukapa ei välillä mieti, millaista olisi ollut elää muutama vuosisata sitten. Erilaisuus massasta muutenkin tässä puhuu Daphnen puolesta, ihanaa tuo hänen oma-arvontuntonsa. Ja pidän siitä, ettei Theokaan ole mikään sietämätön vonkaaja, vaan tuntuu ymmärtäväiseltä ja jaksaa kuunnella. Toki oman epävarmuutensa Theon motiiveihin tuo, kun Daphne miettii, haluaako tämä ylipäätään enempää.

Kuvailusi on todella onnistunutta, mielestäni tämä koskettavuudessaan tavallaan hipoo täydellisyyttä. Tuntui vähän pahalta Daphnen puolesta, vaikka tavallaan hänen tilanteensa oli onnellinen, kun ei ollut samanlainen teinihuora kuin ystävänsä. Kai se oli se kaipuu ja haaveilu, joka teki hänen hahmostaan hauraan, ikään kuin hän olisi jumissa aivan väärässä paikassa, eikä voisi sille mitään. Voih, en muuta osaa sanoa, kuin että taisin rakastua ja kiinnostus ficcisarjaan todella heräsi

Kielipoliisiosuus vielä. Yksi ainut pikkuvirhe löytyi aivan lopusta.

Joskus ehkä pystyisin olla hiljaa ja itkemättä,

--> olemaan

Näin. Kiitos kauniista lukukokemuksesta,

Lia

[Dolls]

Ficcisarjan toinen osa on täällä: Kylkiluita liikaa (te teitte tämän minulle), K13, aiheena tällä kertaa Millicent Bulstrode.

EpikFeil: Kiitoksia kamalasti kehuista! (: Oli myös mielenkiintosta lukea sun mielipiteitä noista hahmoista ja apua, kiitos paljon! Munkin mielikuvitukseni mukaan Pansy on se porukan teinihoro, yrittää aina miellyttää muita ennen itseään mutta kuitenkin on vahva ja rikkinäinen. Hankala hahmo, katotaan mitä käy kun on sen vuoro tässä sarjassa.

Eulalia: Teiniä kuvaa haettiinkin, vaikken yliseksuaalista tosin myönnä :----D Tuo, että et odota Daohnen olevan niin erilainen sittenkään juontaakin sitten juonensa tuota ficcisarjaa eteenpäin. Tässähän juuri oltiin Daphnen mielessä ja samalla kannalla, tietenkin hän on omasta mielestään niin erilainen, mutta miten se onkaan sitten muiden mielestä niin siitä voi lukea sitten tuolta myöhemmin. Apua, kiitos paljon kehuista (+kielipoliisitaidoistasi!) ja tiedosta että samaistuit Daphneen, ihana kuulla että lukija on näinkin syvällä ollut!

[Luci]

Tämän perusteella kiinnostus ficcisarjaa kohtaan heräsi heti. Yleisesti ottaen pidän teksteistäsi, se on juuri sopivan kaunista ja kuvailevaa, eikä tämäkään ollut poikkeus. Erityisen ihastunut olet tyyliisi käyttää tehokeinoja, kuten kursiiveja. Pidin tässä erityisesti tekstistä ja kirjoitustyylistä, erilaisista sanavalinnoista, loistavasta kuvailusta.

Daphne oli mielestäni ihanan samaistuttava hahmo tässä. Olen aina kuvitellut hänet erilaiseksi, ei lainkaan haaveilijaksi, mutta itsekin yllätyin kuinka luonnolliselta ajatus tällaisesta Daphnesta tuntui. Theodore oli erilainen, kuin se Theo, jonka tunnen kirjasarjasta, mutta ei tunteellisesta ja empaattisesta Theosta lukeminenkaan ollut mitenkään oudon tuntuista. Vaikka hahmot ovat molemmat vähän OoC, se ei tee tästä huonoa, ei lainkaan. Kuten jo sanoin, uusien näkökulmien tuominen tuntui minusta luontevalta ja pystyin hyvin kuvittelemaan henkilöt tuollaisina. Pansy sensijaan oli onnistuneen IC, juuri sellainen, kun olen kirjojen perusteella aina kuvitellut.

Pidin, kyllä vain!

[Ales]

Iltaa!

Huomasin tuon tekstisi "myöhempiä siipirikkoja", ja sen sitten menin avaamaan ja suuntasinkin ennen sen lukemista tänne!

Oikein kaunista tekstiä! Mielenkiintoni ficcisarjaa kohtaan leimahti tulen lailla sisälläni, pakko on päästä seuraavatkin osat lukemaan!
Kuvailusi on todella ihanaa! Sanamuodot, sanajärjestykset, sanamuodot - kaikki toimii (: Se on herkkää ja kaunista sekä samaistuttavaa. Minäkin ihastuin noihin tehokeinoihin, joita teksteissäsi käytät (: Rakastuin tohon otsikkoon jo heti alussa ja se sopi tähän todella hyvin!

Itse samastuin todella paljon Daphneen, tähän erilaiseen hahmoon. Hahmot olivat muutenkin todella onnistuneita, ja se on aina plussaa. Meistä varmaan jokainen miettii jossain vaiheessa elämäänsä, miltä olisi tuntunut elää entisaikoina. Daphne oli jollain tavalla omasta mielestäni ehkä jopa herkkä, mutta kuitenkin vahva hahmo. Hän oli surullinen ja tunsi olevansa jumissa väärässä paikassa, mutta näki silti valoisemman tulevaisuuden ja seisoi sitä ylpeänä odottamassa. Hienoa tekstiä, todellakin.

Kiitokset tästä,
-A

[Iloinen Sipuli]

Tämä oli todella hieno ja kaunis teksti.

Käytit paljon kauniita kielikuvia, kuten Kaatuilla tulileiskan takia portaissa, haparoida sanoissa ja huulille asti, unohtaa kaikki ja koskettaa sieltä syvältä. Ja tekstin "tahti" on tavallaan runollinen, paljon pitkiä lauseita ja pilkkuja, tunnelma on hieno ja voimakas.

Ja kuvailussasi on todella paljon liioittelua, mikä sopii erittäin hyvin. Ei lainkaan mitään hissuttelua, vaan annetaan tulla ja kunnolla. Kuten vaikka Meidän piti olla täydellisiä, Pansy pumppasi rintojaan suuremmiksi, Millicent ei syönyt ikinä mitään, Tracey harjasi tummia kihariaan sata vetoa päivässä ja sitoi niiden avulla kaikki kiinni itseensä, mikä oli tavallaan radikaali mutta kaunis kohta.

Annat aika julman kuvan teinityttömaailmasta, mutta se sopii tähän erittäin hyvin! Ja Daphnen kokema ulkopuolisuuden tunne tuntuu hyvin luonnolliselta, ja kuvaat sitä hyvin. Hän on ristiriitainen ja rikkinäinen hahmo, ei oikein tiedä mitä tavoittelisi, haluaa periaatteessa olla sellainen kuin muutkin, muttei kuitenkaan. Kuvaat tätä kaikkea erittäin hyvin!

Ja tuo "herttuatar"-vertauskuva tuolla joukossa toimi erittäin hyvin. Puhutaan nykyajasta ja käyttäysytään sellaisesti, mutta välissä vilahtelee kaipuuta menneeseen aikaan. Kaikessa yksinkertaisuudessaan se sopi myös loistavasti nimeksi.

Hyvin taitavasti kirjoitettu, kaunis, hieno, ja ajatuksia herättävä teksti siis! En mitään vikaa löytänyt, kiitoksia!

-Iloinen Sipuli

[Carolynne]

Kommenttikampanjan kautta tänne eksyin ja hyvä niin! Tykkäsin tästä ficistä kovin paljon, olit hienosti ja kauniisti kuvannut Daphnen ulkopuolisuudentunnetta, epätoivoa ja yksinäisyyttä. Saatoin itsekin samaistua hahmoihin, mikä on aina hyvän tekstin merkki.

Kieli oli todella kaunista ja soljuvaa, tykkäsin muun muassa kohdista Tracey harjasi tummia kihariaan sata vetoa päivässä ja sitoi niiden avulla kaikki kiinni itseensä ja suudeltiin ristiin rastiin, vääriä ihmisiä oikeisiin kohtiin. Mikään kohta ei tökkinyt, mutta useampikin sai minut huokailemaan ihastuksesta kekseliäisyydellään ja kauneudellaan.

Minusta oli todella hienoa, miten olit herättänyt henkiin kaikki Luihuisen oppilaat, myös ne, jotka jäävät kirjoissa olemattomalle huomiolle, kuten vaikkapa Tracey. Oli myös ihanaa, että Daphnella kuitenkin oli kuuntelija, oli toinen hiljainen. Että Theon seurassa uskalsi itkeä. Pidin myös siitä, että Theon motiiveja tai ajatuksia ei missään vaiheessa paljastettu, eikä tässä lyhyessä ficissä heidän välilleen myöskään kuvailtu romanssia. Oli vain lohtua, ja se oli kaunista.

Olit hienosti kehittänyt Daphnen haaveeksi herttuattaren: se oli kaukana yhdeksänkymmentäluvun teinibileistä ja vaati itsekunnioitusta ja hienostuneisuutta. Omaperäinen ja toimiva idea, joka kulki mukana läpi tekstin. Tykkäsin ranskankielisestä lauseesta, Daphnen korsetista ja viimeisestä lauseesta.

Pisteitä myös siitä, että ficci tuntui aidolta hahmojen ikään suhteutettuna: tässä oli raakaa ja riehakastakin teinimeininkiä, eivätkä hahmot tuntuneet ikäisikseen liian vanhoilta ja viisailta,, kuten joskus ficeissä pääsee käymään.

Kiitoksia tästä, kannatti ehdottomasti lukea! ♥ Olen mielestäni lukenut ficcisarjan muita osia aiemmin, ihme etten ole tähän törmännyt. Onneksi nyt sitten viimein!

[Cilla]

Avasin tämän ficin ihan uteliaisuuttani ja onneksi tein niin. Tämän tekstin myötä kiinnostukseni ficcisarjaasi kohtaan heräsi. Täytyykin lukea muut osat jossain vaiheessa.

Daphne on minulle tuntemattomampi hahmo, mutta pidin hänestä tässä tekstissä. Ficcien takia olen mieltänyt nuoremman Greengrassin eli Astorian haaveilijaksi. Toki haaveilijanosa sopii Daphnellekin ja tässä yhteydessä vieläpä hyvin. Haaveilijamaisuus jollain tavalla korosti Daphnen ulkopuolisuutta muiden luihuistyttöjen joukossa. Mielsin hänet sen takia herkemmäksi kuin toiset olivat.

Minulle tekstistäsi tuli mieleen kaksi vastaan kaikki muut -asetelma. Toisaalta on Daphne yksin muita vastaan erilaisena kuin mitä toiset ovat. Toisaalta taas Daphne ja Theo olivat yhdessä erilaisia. Theo jäi Daphnen vierelle, eikä (toivottavasti) odottanut tytöltä mitään sellaista, mitä tämä ei olisi halunnut. Lukiessa sain sellaisen kuvan, että Theo jäi pelkästään kuuntelemaan Daphnen murheita ilman taka-ajatuksia.

Kuvailussa olet onnistunut erittäin hyvin. Kuvailu on kauniin koskettavaa ja tekstissä on sopivan surullinen vivahde. Tuli sääli Daphnea, joka olisi halunnut olla jossain muualla kuin jämähtänyt seuraan, johon hän ei tuntenut kuuluvansa. Ylipäätään tekstissä tulee hyvin esille paineet, jotka kohdistuvat näihin tyttöihin. Heidän pitää olla täydellisiä, mutta täydellinen ulkokuori ei tarkoita sitä, että he olisivat onnellisia.

Kiitän lukukokemuksesta!