Fandom: Fullmetal Alchemist
Disclaimer: Hahmot ja maailma kuuluvat Hiromu Arakawalle enkä minä saa hänen luomuksillaan leikkimisestä mitään korvausta.
Otsikko: Disinformoinnista
Kirjoittaja: Pics
Beta: -
Paritus: Roy/Ed
Ikäraja: K-11
Genre: draama ja romantiikka, taas kerran
Varokaa: alaikäisen ja aikuisen suhdetta
Summary: ”Disinformointihan on sitä, että haluaa tietoisesti saattaa vastapuolen väärän vaikutelman valtaan.”
A/N Osastoa "enpä kehtaa kertoa miten pitkään tämä on ollut kesken". Jumiutui ajat sitten kun hukkasin punaisen langan, ja sitten kaivoin sen väkisin esille tongeilla ja kirjoitin tämän loppuun. Jess, kyllähän tätä paria kerkesi olla ikävä.
Omaan aakkosprojektiini kohtaan D sekä One True Something 20 -haasteeseen, hahmona Roy Mustang.
Disinformoinnista
”Täydennyskoulutusta?” Ed tuijotti paperia, jonka Mustang oli hänelle tyrkännyt, eikä pystynyt kunnolla sisäistämään tekstiä. ”Miksi hitossa minä muka tarvitsisin täydennyskoulutusta?”
”Eikö se ole itsestään selvää?” Mustang virnuili ärsyttävästi nojaillessaan leukaansa hansikoituun käteensä. ”Täydennyskoulutusta yleensä tarvitsee henkilö, jonka tiedot tai taidot eivät ole joltakin osin ajan tasalla.”
”Yleensä ehkä niin. Tällä kertaa tuntuu siltä, että täydennyskoulutukseen joutuu myös henkilö, jolla vain sattuu olemaan tarpeeksi vittumainen esimies.”
”Ei suinkaan”, Mustang sanoi sävyisästi. ”On ilmiselvää, että tarvitset joissakin asioissa lisäharjoitusta.”
Ed nakkasi paperin pöydän laidalle ja puristi kätensä tiukasti puuskaan. Ajatus sormien kiertämisestä Mustangin kurkun ympärille ja rutistamisesta huomattavan lujaa alkoi tuntua jatkuvasti yhä houkuttelevammalta. Hän ei käsittänyt, mitä pahaa oli muka tällä kertaa tehnyt, kun paskiainen keksi alkaa vainota häntä jollakin uudella älyttömyydellä. Mustangin käskyt olivat viime aikoina käyneet entistäkin mielivaltaisemmiksi, mutta tämä vei voiton kaikesta aikaisemmasta. Hänet oli kutsuttu Mustangin toimistoon tämän takia? Täydennyskoulutusta? ”Missä minä muka tarvitsen harjoitusta?”
”Sinähän olet valtionalkemisti, Teräs.”
”Oho, ihanko totta? Tuo olikin todella uutta tietoa. Olen tehnyt tätä työtä kohta neljä vuotta, ja nyt jo saan tietää, millä nimellä ammattini harjoittajaa kutsutaan. Tämäpä oli nopeaa.”
Mustang virnisti aina vain leveämmin. Se alkoi vähitellen huolestuttaa Ediä, mutta hän ei halunnut näyttää sitä vaan nosti leukansa uhmakkaasti pystympään.
”Minä olen huomannut yhden tärkeän parannettavan asian jo tämän keskustelun aikana”, Mustang totesi ja silmäsi Ediä päästä varpaisiin.
Kasvot alkoivat kuumottaa pahaenteisesti ja Ed pelkäsi punastuneensa. Vaikka hän kuinka yritti esittää viileää ja tolkuttaa itselleen, ettei Mustang ollut mitään muuta kuin raivostuttava paskiainen, itseään hän ei pettänyt. Totuus oli se, että kaikki Mustangissa oli silkkaa seksiä, alkaen äänestä ja päättyen tapaan, jolla hän kiskoi hansikkaita käsiinsä. Ja sitten olivat vielä ne silmät.
Ed olisi ollut valmis vaikka nuolemaan lattioita puhtaiksi, jos olisi siten saanut niistä silmistä samanlaisen katseen kuin se kenraali Hakuron sihteeri, joka aina kuljeskeli ympäri esikuntaa pari mappia sylissään ja yllään käsittämättömän lyhyt hame.
Hän huomasi ajatustensa karkaavan uhkaavasti ja pakottautui edes näyttämään tyyneltä. ”Jaa. Ja mikähän se sitten mahtaa olla?”
”Kommunikointi.”
”Minä osaan tehdä asiani ymmärrettäväksi!”
”Ilmiselvästi. Mutta kommunikoimisessa ei ole tärkeää pelkästään se, että tulee ymmärretyksi. Tärkeää on myös se, miten asiat sanotaan.”
Ed tuhahti.
”Tarkoitan juuri tuota”, Mustang sanoi kuivasti. ”Ulosantisi on aggressiivista ja keskustelukumppania vähättelevää. Sen lisäksi et selvästikään osaa mukauttaa puhetapaasi tilanteeseen sopivaksi.”
Tämä ei ollut lainkaan sitä, mitä Ed oli odottanut, mutta hänen olisi pitänyt arvata että Mustang vetäisi hihastaan jonkin täysin absurdin tekosyyn hänen kiusaamiselleen. Hän ei käsittänyt, mitä Mustang pohjimmiltaan ajoi takaa, joten oli kaiketi parasta jatkaa niin kuin oli aloittanutkin. ”Totta kai minä osaan. Minähän nimenomaan tällä hetkellä olen mukauttanut sävyni sen mukaan, että puhun juuri sinulle.”
Mustangin kasvot olivat ilmeettömät hänen silmätessään Ediä uudemman kerran. ”Huomauttaisin, ettei esimiehen haukkuminen vittumaiseksi päin naamaa ole erityisen sivistynyttä kommunikointia.”
”Mitä väliä? Ainakaan en valehdellut.”
”Koko ajan vain paranee.” Mustang huokasi teatraalisesti.
”Onko sinun mielestäsi valehteleminen siis sivistynyttä kommunikointia, jos totuuden kertominen ei sitä ole?”
”Ei. Minä sanoin jo, että myös se on tärkeää, millä tavalla asiat sanotaan. Se jäi sinulta ilmiselvästi kokonaan ymmärtämättä.”
”Pitäisikö sitten nuoleskella?” Ed yritti olla ajattelematta sitä, että olisi voinut mielellään nuoleskella Mustangia ihan kirjaimellisesti, mistä paikasta tahansa. Kuvainnollisesti – ei ikinä.
”Ei sitäkään. Tarkoitan... äh.” Mustang huokasi ja pysähtyi miettimään, millä tavalla asiansa selittäisi.
”Tuopa onkin selkeää puhetta”, Ed nälväisi.
”Tarkoitan sitä, että disinformaatiota voi välittää muullakin tavalla kuin suoraan valehtelemalla. Vastapuolta voi tarkoituksellisesti johtaa harhaan, vaikka lausutut sanat olisivat tottakin.”
”Ja miten tämä liittyy yhtään mihinkään?”
”Kyllä se liittyy. Kommunikoimisessa on aina tarkoitus viestiä vastapuolen kanssa. Se vaikeutuu suuresti, mikäli joku osapuolista disinformoi jotakuta muista.”
Ed tarvitsi pienen tauon sisäistääkseen, millä tavalla keskustelu yhtäkkiä oli loikannut täydennyskoulutuksesta disinformointiin. Tuntui kuin hän olisi ollut matkalla pääesikunnasta asuntolalle, ja löytänyt yhtäkkiä itsensä keskeltä Briggsin linnaketta. ”Siis... ensin sinä valitit puhetyylistäni. Ja sitten yhtäkkiä hyppäsit disinformaation jakamiseen?”
”Niillä on käsittääkseni täysin looginen yhteys.”
”Ehkä jokin mielikuvituksesi rakentama aasinsilta.”
”Disinformointihan on sitä, että haluaa tietoisesti saattaa vastapuolen väärän vaikutelman valtaan.”
”Minä tiedän mitä disinformointi on. Minä en tiedä, mitä vittua oikein yrität selittää!” Ed alkoi vähitellen saada tästä väittelystä tarpeekseen, hän oli kyllästynyt etsimään punaista lankaa kymmenen solmussa olevan keskeltä.
Mustang nosti molemmat kyynärpäänsä pöydälle ja kallisti päätään kuin tarkkailisi jotakin kiinnostavaa, mitä ei aivan ymmärtänyt. Ed ei voinut olla tuijottamatta hänen pitkiä sormiaan, jotka lepäsivät kyynärvarsien päällä valkoisten hansikkaiden verhoamina. Kädet olivat kiehtovat, samaan aikaan voimakkaat ja herkät, ja osasivat varmasti koskettaa juuri oikealla tavalla.
”Kyse on siitä”, Mustang aloitti, ”välitätkö sinä puhuessasi totuudenmukaisen kuvan.”
”Johan minä sanoin, etten valehtele.”
”Ehkä et.
”Joten?”
”Onko minun todellakin aivan pakko vääntää rautalangasta jollekulle niin älykkäälle kuin sinä?” Mustang huokasi jälleen.
”Onko vika kuulijassa, jos puhuja ei osaa ilmaista itseään?” Ed huomasi nojanneensa kätensä työpöydän reunaan ja kurottuneensa äkäisesti Mustangia kohti.
Se oli virheliike, he olivat yhtäkkiä ihan liian lähekkäin vaikka Mustangin työpöytä olikin leveä. Edin mielikuvitus keksi heti, mitä kaikkea hauskaa sillä pöydällä olisi voinut tehdä... selällään sille heitettynä, tai kenties sen ylle taivutettuna niin, että Mustang olisi hänen takanaan ja ehkä pitelisi hänen kättään selän takana hivenen karkeasti.
Mustang ei hätkähtänyt Edin kiukkuista katsetta – Mustang ei koskaan hätkähtänyt sitä, mikä oli yksi hänen ärsyttävistä mutta myös kiehtovista piirteistään – vaan katseli tyynesti vastaan ja nojasi leuan käteensä. Hän näytti pohtivan jotakin ja siveli huomaamattaan leukaansa sormellaan, joka kulki mietteissään melkein alahuulelle. Ed tajusi, että kuolaisi aivan pian.
Edin sydän jätti lyönnin väliin, kun Mustangin silmät äkkiä terävöityivät takaisin tähän hetkeen ja huulet venyivät siihen kirottuun virnistykseen, joka oli ansainnut Mustangille epävirallisen lempinimen ’Virnuileva Kusipää’. Ilme sai Edin aavistamaan, että oli kusessa.
”Tuo oli erittäin mielenkiintoista informaatiota, Teräs”, Mustang sanoi.
Mikä? Mitä? Hän ei ollut sanonut eikä tehnyt mitään! ”Ai mikä muka?”
”Se, miten punastuit kun tuijotit huuliani.”
Voi paska.
”Minulle riittää nyt, kusipää.” Ed yritti kuulostaa pelkästään vihaiselta eikä siltä, että Mustang olisi iskenyt täydellisesti naulan kantaan. Hän kääntyi marssiakseen ulos toimistosta ja täräyttääkseen oven saranoiltaan, mutta sormien napsautus pysäytti hänet niille sijoilleen.
Voi paska, toisen kerran. Hän oli hetkeksi unohtanut, että kusipäällä on hansikkaansa käsissään.
”Ei askeltakaan, tai syntetisoin todella”, Mustang totesi.
Ed asetti kätensä puuskaan jottei hermostuksissaan näpertelisi niillä jotain, ja kääntyi mulkoilemaan Mustangia. ”Mitä sinä oikein haluat?”
”Lähteä kanssasi kahville.”
”Mitä!?”
Mustangin silmät kapenivat pelkiksi mustiksi raoiksi. ”Kuulit kyllä, ja kuulit oikein. Ehdotan, että menemme ruokasaliin, ostamme itsellemme mukavat isot mukilliset kahvia, ja istumme pöydän ääreen puhumaan tästä. Ilman disinformaation jakamista.”
”Mitä puhuttavaa meillä muka on?” Edin sydän pamppaili villisti ja hän tiesi sen näkyvän, hän halusi karata juuri nyt muttei halunnut palmikkonsa kärventyvän. Ja jos Mustang... Ehdotus kuulosti oikeastaan aika lupaavalta, vaikka se saikin hänen vatsansa heittelemään voltteja jännityksestä.
”Ed...” Mustang huokasi. ”Taisin juuri ymmärtää ettet inhoa minua niin paljon kuin esität. Joten eikö meidän molempien olisi aika lakata esittämästä?”
Molempien...? Ed tajusi suunsa roikkuvan auki, muttei saanut lihaksiaan tottelemaan sen vertaa että olisi sulkenut sen.
”Jos et vielä tajunnut, pidän sinua hyvin puoleensavetävänä nuorukaisena.”
Tuntui kuin Edin pysähtyneisiin aivoihin olisi yhtäkkiä kytketty taas virta. Ja Mustangin kirottu rauhallisuus oli maailman ärsyttävin asia, miten kukaan saattoi sanoa tuollaista noin tyynesti? ”Ei tarvitse vääntää rautalankaa, vitun kusipää!”
Mustang pyöritti silmiään, nousi tuoliltaan ja ryhtyi kiskomaan Ediä perässään kohti ruokalaa. Ed hymyili koko matkan niin leveästi että hänen suupieliinsä alkoi sattua, eikä Mustang irrottanut otettaan hänen kädestään vaikka heitä tuijotettiin joka ikisellä käytävällä jota pitkin he kulkivat. Se tuntui varsin lupaavalta.
Ehkä heidän todella oli aika puhua asioista harhauttamatta toisiaan ja päättää mitä tekisivät tälle tilanteelle. Edin mielestä ’seurustelu’ kuulosti soveliaalta jatkotoimenpiteeltä ja hän aikoi esittää mielipiteensä tavalla, joka pakottaisi Mustangin myöntämään ettei hän tarvinnut täydennyskoulutusta kommunikoinnissa.
