// Alaotsikko: K-13, oneshot, deathfich, songfic - tositarina.
Nimi: Nuku rauhassa iskä
Kirjoittaja: Tiia
Ikäraja: K-11
Tyylilaji: angst, songfic, deathfic, ja ennen kaikkea tositarina.
Biisi: Eppu Normaali - Kun olet poissa
Yhteenveto: Kun iskä kuoli, mun ensimmäiset ajatukset oli, että kuka mut nyt taluttaa alttarille kun joskus meen naimisiin.
Varoitukset: Puhekielisyys.
A/N: Tämä on tosi henkilökohtainen aihe. Toivon, että tarina koskettaisi muita samassa tilanteessa olevia. Pyydän anteeksi, että tämä on sekava ja hyppii aiheesta toiseen ja jättää kaiken kertomatta, mutta minä halusin sen teidän kanssa jakaa. Tykkäätte tai ette, tai luette tai ette. Että ei mulla sitten muuta.
~ * ~
Kun iskä kuoli, mun ensimmäiset ajatukset oli, että kuka mut nyt taluttaa alttarille kun joskus meen naimisiin.
Toisena iski tajuntaan se, että iskä ei koskaan tulis näkemään kun kirjotan ylioppilaaksi.
Vasta paljon, paljon myöhemmin sitä yritti edes ymmärtää, että iskä ei oo tulossa takasin.
Kun olet poissa ja makaan yksin veren kohinaa kuunnellen
Samaa vanhaa kappaletta sen tempoa muunnellen
Ajatukseni kuin perhoset hullut lamppua loistavaa, kiertelevät kun
yö on tullut rataa itsensä toistavaa
Miksi en saavuttaa, saavuttaa en saa
Sitä hetkeä jolloin en elä tolloillen?
Sillon kun sairaanhoitaja Kuopiossa sano, että “Arto on aivokuollut”, mulle tuli semmoinen ‘bling‘ -efekti. Että no niin, sieltä se tuli. Nyt se sen sano.
Muut jakso uskoo vielä seuraavanakin aamuna, että iskä heräis, mutta mun viimisetkin toivon rippeet oli sillä hetkellä särähtäny sirpaleiks.
Pahinta oli nähdä kuinka paljon mun pikkuveljeen sattu kun se siinä meiän muitten ohella seiso iskän sängyn vieressä.
Enkä tiiä kumpaa itkin enemmän, sitä että just sain tietää iskän tapauksen olevan toivoton, vai sitä, kuinka paljon mun pikkuveli kärsi.
Se olis just samana vuonna täyttäny 18 ja saanu ajokortin. Tai no, iskän piti opettaa se ajamaan…
Elämäni hirvein hetki oli seisoo siinä iskän sängyn vieressä, ja kattoo kuinka se vaan näytti nukkuvan.
Sillon teki mieli vaan vähän napsauttaa sormia ja herättää kaikki, myös iskä, siitä kauheasta painajaisesta.
Ei tässä näin pitäny käydä. Sen piti olla ihan toteutettavissa oleva leikkaus..
Kun olet poissa
Näen kasvojasi noissa mieleni soissa
Lätäköissä joissa kuu heijastuu
Saisi aurinko nousta
Tai sitten tahtoisin nukahtaa
Yö taivuttaa jousta, se katkeaa jos en unta saa
Miksi en saavuttaa, saavuttaa en saa
Sitä hetkeä jolloin en elä tolloillen?
Kun olet poissa..
Mä menin sillon aika vastahakoisesti iskän ja mun pikkuveljen kämpille.
Kaikki näytti just siltä miltä pitikin. Kaikki oli odottamassa sitä, että iskä vaan tulis kotiin.
Se oli laittanu kaikki tärkeet ohjelmatkin nauhalle, että se vois kattoo niitä sitten kun pääsis pois sairaalasta. Ne oli kaikki oikeen paperille listattuna…
Mä olin kyllä aika hajalla, mikä nyt varmaan tämmösessä tilanteessa on aika luonnollista.
Jotenkin rauhoitti yhen mun kaverin kommentti, että ‘Tiia, kyllä sä pärjäät, sä oot selviytyjä’.
En mä kyllä olis pärjänny ilman mun nykyistä poikaystävääni, jonka kanssa me ei sillon oltu edes yhessä.
Jos mulla ei olis sitä ollu, niin mä luultavasti olisin menny ihan sekasin.
Yö on hiljaa ja antaa minun kuunnella itseänsä
Ajatusteni huonossa seurassa mykkiä vitsejänsä
Miksi minulle sinäkin olet vain heijastus peloistani?
Joku kanssani sinut jakaa enkä selviä veloistani
Miksi en saavuttaa, saavuttaa en saa
Sitä hetkeä jolloin en elä tolloillen?
On jännä miten nyt, yli vuos tapahtuneen jälkeen, ei vieläkään välillä osaa käsittä, että iskä ei oikeesti tule takas.
Sitä näkee unia iskästä, ja kun herää niin olettaa, että iskä on elossa.
Mut ei se tuu koskaan enää soittamaan, sitä ei voi koskaan enää nähdä.
Ainoo mitä jäljelle jäi, on hautapaikka ja kaikki muistot, jotka nekin tuntuu liian ajan kanssa haalistuvan pois.
Melkein meinaa unohtaa, että miltä se näytti tai kuulosti… Mikä on aika kamalaa.
Kun olet poissa
Näen kasvojasi noissa mieleni soissa
Lätäköissä joissa kuu heijastuu
Saisi aurinko nousta
Tai sitten tahtoisin nukahtaa
Yö taivuttaa jousta, se katkeaa jos en unta saa
Miksi en saavuttaa, saavuttaa en saa
Sitä hetkeä jolloin en elä tolloillen?
Kun olet poissa..
On myös vaikee unohtaa mitä iskä oli papalle viimisenä sanonu, ennen sitä leikkausta.
Pappa kerto sen heti kun me lähettiin pois sieltä sairaalasta.
Se oli sanonu, että ‘jos mä tänne jään, niin pidä huoli siitä, että lapset käy koulun loppuun’.
Ja totta kai, pappa vaan vastas, että ‘et sä tänne jää, katot sitten ihan ite…’
Joskus vaan tuntuu, että ihan liian harvoin mä sille sanoin, että kuinka tärkeä se on.
Ja nyt se on liian myöhästä. Enää sitä on mahdoton sanoo.
Helmikuun 13. päivä iskä pääsi haudan lepoon.
Nuku rauhassa, iskä rakas.
Miksi en saavuttaa, saavuttaa en saa
Sitä hetkeä jolloin en elä tolloillen
Kun olet poissa
Kun olet poissa
