Ficin nimi: Ulkopuolinen
Kirjoittaja: Beyond
Ikäraja: S
Fandom: Kuroko no Basuke
Hahmot: Rakuzan
Genre: Character study
Yhteenveto: Syrjään vetäytyminen tarjosi oivallisen tilaisuuden tarkastella maailmaa puolueettomin silmin.
Vastuuvapaus: Tadatoshi Fujimaki omistaa hahmot, enkä saa kirjoittamisesta muuta korvausta kuin silkkaa hupia.
A/N: KnB:ssä Rakuzan on ihan lempijoukkueeni, mikä voi johtua kyllä ihan vain siitä, että lempihahmoni kuuluu posseen, mutta toisaalta koen myös sen nokittelujärjestyksenkin ihan mielenkiintoiseksi. Viime päivinä on ollut vallan se fiilis, että aiheeseen pitäisi pureutua hieman ficletin muodossa, joten tässä on lopputulos. Osallistuu FF50 -haasteeseen sanalla Näkö. Sivusta sanoen jäljellä oleviin sanoihin tekstien survominen alkaa käydä jo aika heppoisin perustein.
***
Ulkopuolisuus ei ollut koskaan häirinnyt Mayuzumia. Hän ei ollut niin huomionkipeä, että olisi ollut tarvetta olla äänessä jatkuvasti. Syrjään vetäytyminen tarjosi oivallisen tilaisuuden tarkastella maailmaa puolueettomin silmin.
Rakuzanin joukkue ei ollut Mayuzumin listalla poikkeus, sillä hän suorastaan epäili, että joukkuetoverit isoine egoineen olisivat lähinnä loukkaantuneet, jos olisi väläytelty ajatusta jostain elämääkin suuremmasta emotionaalisesta yhteydestä. Totta kai yhteinen päämäärä lähensi hyvinkin erilaisia ihmisiä lähtökohtaisesti, koska niin ihmisen psyyke toimi, mutta romantisoida joukkuetoveruutta ei missään tapauksessa pitänyt.
Ulkopuolisin silmin saattoi havaita, että Rakuzanin joukkueen sisäinen nokkimisjärjestys ei ollut laisinkaan niin simppeli kuin äkkiseltään olisi voinut otaksua. Akashi oli totta kai kapteeni, mutta siitä huolimatta nuorin. Kylmänviileästä olemuksesta ja kohtalaisen hillitystä ulosannista huolimatta asennemaailma tuntui välillä ihan suoraan sanottuna epäkypsältä, mitä ei taatusti ainakaan parantanut se, ettei lellikkipentu yksinkertaisesti hyväksynyt sitä, jos mikään oli menemäisillään eri tavoin kuin hän olisi suvainnut. Välillä joukkuetovereiden kasvoilta näkyi ihan vilpitön tuskastuminen, mutta kukaan ei kuitenkaan sanonut mitään, koska niin kauan, kun Akashi oli ylivertainen siinä, mitä teki, ei syytä inttää ollut. Joukon nuorimman asema antoi kestämättömälle luonteelle armoa, ja kaiketi Akashi jopa jollain tasolla hyväksyi sen, että kapteenin lisäksi häntä kohdeltiin myös nuorimpana. Siinä, missä Akashi itse kieltäytyi puhuttelemasta ketään kunnioittavasti, hyväksyi hän epämuodollisen puhuttelutavan muiltakin; hän ei tuntunut reagoivan mitenkään erityisesti siihen, että Mibuchin mielestä Sei-chan oli ihan hyvä kutsumanimi.
Mibuchi oli ehdottomasti joukon hienohelma. Hän kohotteli paheksuvasti kulmiaan milloin nyt millekin, kutenpa vaikka Nebuyan ruokailutavoille tai sille, jos Hayama lipsautti suustaan jotain poikkeuksellisen tyhmää. Hayama oli se, jolla aivojen ja suun välillä suodatin oli joko auttamattomasti rikki tai sitten sitä ei vain ollut. Siitä huolimatta kaikki tuntuivat pitävän tapauksesta Mibuchia myöten, vaikka karkeus harmistuttikin tätä usein.
Kokonaisvaltaisesti oli perusteltua sanoa, että tietyllä tavalla Rakuzanin parhaat pelaajat toimivat toistensa vastakohtina, sillä siinä missä Hayaman tapa ilmaista itseään oli täysin estoton, oli Mibuchi äärettömän hillitty ja panosti niin kovasti eleganssin maksimointiin, että hänen tapansa liikkua ja puhua oli tahattoman koominen. Nebuya oli taas joukon suursyömäri, kun taas Akashi tuntui kammoksuvan suurin piirtein kaikkea ravintoa milloin mihinkin tieteelliseen tutkimukseen vedoten. Moisia vastakohtaisuuksia olisi voinut arvioida ties kuinka pitkään, mutta pointtia sellaisessa toiminnassa ei ollut. Havaittavissa oli kuitenkin kuvio, jossa Mayuzumia henkilökohtaisella tasolla eniten kiehtoi se, ettei hänellä tuntunut olevan yhdessäkään asiassa vastaparia, ei edes missään pienessä yksittäisessä jutussa.
Mayuzumi tiedosti olevansa erittäin keskiverto ihmisenä, eikä hän muuta yrittänytkään olla, mutta Rakuzanin kaltaisessa joukkueessa hän oli kaikessa neutraaliudessaan omalla tavallaan kovin poikkeuksellinen. Vaikka kyseisessä porukassa ei uskottukaan ikuisen ystävyyden kaltaiseen höttöön, vaan lähinnä hyötysuhteisiin, tunsi Mayuzumi oman joukkueensa kanssa ensimmäistä kertaa häiriintyvänsä hitusen siitä, miten paljon ulkopuolinen hän oli. Asia ei kalvanut sentään niin paljoa, että joukkueesta eroaminen olisi käynyt mielessäkään, mutta oli oikeastaan kovin ristiriitaista olla täysin irrallinen porukassa, jossa olisi psykologiankin mittapuulla pitänyt edes yhteisen tavoitteen nimissä tuntea yhteenkuuluvuutta.
Harjoitukset olivat alkamaisillaan. Mayuzumi oli tullut paikalle muita aiemmin, ja hänelle oli jäänyt vielä vaatteiden vaihtamisen jälkeen hyvin aikaa istahtaa alas hetkeksi vaihtopenkille viihdyttävän kirjan kera. Ei hän tosin ollut sitä juurikaan lukenut, sillä todennäköisesti tarinan harmaa taustavaikuttaja oli harhauttanut ajatukset harhareiteille.
Salin ovet pamahtivat auki, ja sisään marssivat ne henkilöt, jotka varmasti kuvittelivat olevansa suuriakin kuninkaallisia. Kai koripallopiireissä Rakuzanin pelipaita sitten oli hitonmoinen statussymboli, mutta siitä huolimatta vähemmän mahtipontinen aura olisi voinut kaunistaa kokonaisvaikutelmaa. Sitä paitsi eivät mokomat nirppanokat tuntuneet oikeastaan maineensa mukaisesti pelien ulkopuolella käyttäytyvän, vaan ihan tavallisilta juipeilta ne kaikki vaikuttivat.
Hayama valitti kovaan ääneen siitä, ettei liikuntaryhmä ollut muistanut kerätä kartioita pois kentältä, kun taas Mibuchi käski olla kailottamatta. Nebuyan panos keskusteluun oli kailottaa sama asia tahallisen äänekkäästi toistamiseen, mikä aiheutti toki Mibuchissa entistäkin suurempaa paheksuntaa, sekä tarpeen kysyä Akashin mielipidettä, joka kävi julki niin hiljaisella äänellä, ettei Mayuzumi kuullut sitä kentän laidalta, mutta ainakin se tuntui naurattavan Hayamaa ja aiheuttavan huvittunutta kauhistuneisuutta Mibuchissa ja Nebuyassa.
Mayuzumilla ei ollut varsinaisia intressejä kokeilla sitä, miten nopeasti hänen läsnäolonsa huomattaisiin, mutta siitä hän sai testituloksen; yllättävän nopeasti. Hänelle kukaan ei todennut naljailevasti, miten harjoittelu voisi sujua hivenen helpommin, mikäli hän nyt millään jaksaisi vaivautua nostamaan itseään vähän penkiltä ylös. Sen sijaan Mayuzumia vain katsottiin tavalla, joka ei ollut oikein edes ärtynyt, vaan lähinnä vain minimaalisen pieni vinkki siitä, että jos Mayuzumi välttämättä tahtoisi, ehkä hänkin voisi liittyä harjoitteluseuraan.
Mayuzumilla oli onneksi selkärankaa edes tarpeeksi siihen, ettei hän alkanut voivottelemaan kohtaloaan, mutta välillä hänen mielessään kävi lattea pettymys; hän oli harjoitellut vuosikaudet pelatakseen nimenomaan sellaisessa joukkueessa, mutta saavutus tuntui yllättävän mitäänsanomattomalta. Kukaties Mayuzumin ylpeyden rippeiden pelastus oli se, että hän tiesi, että jokainen suhde oli Akashille hyötysuhde. Muutoin innottomasti mukaan kehottavat katseet olisivat lähinnä tuntuneet säälittäviltä armonpaloilta; yrityksiltä kohdella jotakuta kiltisti siksi, ettei tulisi paha mieli.
Ulkopuolisuudessa ei ollut mitään vikaa, mutta välillä oman ylpeytensä nimissä olisi ollut kuitenkin hienoa muistuttaa siitä, että kyseinen asema oli oma valinta.
Mayuzumi nousi ylös penkiltä huokaisten lähinnä mielessään. Hänellä ei ollut tarvetta osoittaa joukkueen muille jäsenille sitä, että hän oli kokenut jonkinlaisia oivalluksia muita odotellessaan, eikä kukaan sitä paitsi kovin kiinnostuneelta vaikuttanutkaan. Sitä paitsi asiaa tarkemmin ajatellen Mayuzumi silti huomasi, että kai hänelle oli kuvioon jo jonkinlainen rooli ojennettu, vaikka suurimmaksi osaksi se olikin pysyä huomaamattomana todellisten tähtien loistaessa.
Rakuzanin joukkuetta pidettiin mysteerinä, mutta Mayuzumi epäili ymmärtäneensä salaisuuden syvimmän olemuksen; ihmiset yrittivät nähdä Rakuzania yhdessä toimivana yksikkönä. Vastaukset jäivät saamatta siksi, että kaikki etsivät lähtökohtaisesti vääriä asioita. Etsinnöistä huolimatta Auringonkaan vastaparia ei ollut löydetty, joten yhteinen salaisuus oli Nemesis.
