Lumienkeleitä ja joululahjoja, S

[Nahme]

Kirjoittaja: Nahme
Ikäraja: S
Yhteenveto: Hän ei ollut vuotta aikaisemmin kuvitellut, että voisi koskaan olla onnellinen, kuten nyt tähtitaivaan alla höyryävä teekuppi käsissään.
A/N: Osallistuu haasteeseen Vuodenaika-haaste vol. 2 (talvi) ja on täysin itsenäistä jatkoa tarinoille Kuppi teetä (S), Sitruunaperhosia(S), Rantahiekkaa ja valoöitä (S) sekä Punalehtisadetta (S)

Lumienkeleitä ja joululahjoja

He olivat päätyneet viettämään joulua Marian vanhempien luona, ei hän siitä pahastunut ollut. Tunnelmakin oli paljon parempi kuin koskaan kotona. Heidän ensitapaamisestaan oli jo lähes vuosi aikaa, vaikka se ei siltä tuntunut. Kaikki oli tapahtunut niin nopeasti. Hän oli lähtenyt ulos Marian ja Aatun kanssa, yhä hän joutui käyttämään keppejä, vaikka olisi tahtonut touhuta enemmän pojan kanssa. Maria oli siirtynyt parin tunnin telmimisen jälkeen tekemään lumitöitä, joten hän oli jäänyt kahdestaan pojan kanssa.
”Oletko koskaan tehnyt lumienkeleitä?” hän kysyi pojalta, siirtyen lumihankeen istumaan. Poika pudisti päätään ja istuutui viereen. Hän teki lumienkelin, kuulemma sen kuului sattua jalkaan, ja poika yritti sitten itse. Poika ei kumminkaan onnistunut liikuttamaan käsiä sekä jalkoja samaan aikaan. Hän otti pojan käsistä ja alkoi liikuttamaan niitä lunta vasten ja kun poika nousi seisomaan he nauroivat yhdessä.
”Enkeli!” poika huudahti innoissaan lumienkeleitämme osoitellen, kun Maria palasi luoksemme. Maria vaikutti hieman hämmästyneeltä, olihan se pojan ensimmäinen ääneen lausuttu sana, jos hän oli Marian puheita ymmärtänyt. Maria nappasi pojan syliinsä ja suukkoja jaellen kantoi tuon sisälle. Hän seurasi perässä, jättäen takkinsa ja kenkänsä eteiseen.

Illalla Aatu hyppi innoissaan ympäriinsä, sillä joulupukki saapuisi hetkenä minä hyvänsä. Lapsen into oli niin suloista. Poika oli eteisessä odottamassa, kun joulupukki saapui. Yhtäkkiä poika ei ollutkaan enää innoissaan tapaamaan parrakasta miestä vaan juoksi äitinsä taakse piiloon, kurkkien sieltä. Aatu sai paljon paketteja, vaikka ujostelikin mennä niitä joulupukilta ottamaan. Mutta kun pukki poistui, innostui hän repimään papereita pakettien yltä.

Yön ollessa puolessaan hän istui Marian kanssa ulkona, nyt jo kaljun vaahteran alla ja joivat teetä. Hän ei ollut vuotta aikaisemmin kuvitellut, että voisi koskaan olla onnellinen, kuten nyt tähtitaivaan alla höyryävä teekuppi käsissään. Ja Maria teki yöstä täydellisemmän sanoillaan.
”Rakastan sinua, Elena.”