Kirjavaa puhetta eli murreraapaleita, K11, 7/7

[Solveig]

Ikäraja: korkeimmmillaan K11

Päätin yhdistää huvin ja hyödyn - osallistuin Spurttiraapalehaasteeseen ja samalla opiskelen tulevaan murrekurssin tenttiin. Jokaisen teksti alussa on kerrottu, mitä murreryhmää se edustaa. Yksikään näistä ei ole minun oma äidinkieleni eikä henkilöiden puhe todennäköisesti ole autenttista tai vastaa alueen nykyistä kielimuotoa, mutta teen parhaani!

Hahmot ovat muuten vuoden 2010 nanostani, jossa he kaikki viettivät vuoden kuvitteellisessa kuvataideopistossa ja puhuivat sujuvaa kirjakieltä.


1. Raumal ol niinko gotonas (K7)
2. Pystymettää ja laakeeta pelttoo (S)
3. Juttutuakio suahauralla (K11)
4. Pyärällä päästään (K7)
5. Kitisenvirran viulisti (K7)
6. Putroo ja sympatijjaa (K7)
7. Kummajaine ja hää kaveri (S)

[Solveig]

Ikäraja: K 7
Sanoja: 200
Murre: lounaismurre, pohjoisryhmä

A/N: Aloitin sillä minulle ehkä kaikkein vieraimmalla puhemuodolla. Otsikko on ryövätty jostain Maj Karman kansilehdestä.


Raumal ol niinko gotonas

”Pirun mahtva keikka!”

Heljä säteili tyytyväisyyttä Mikon kehuessa hänen bassonsoittonsa maasta taivaisiin. Vaikka hän tiesi sanojen takana piilevän hillittömän ihastuksen, hän uskoi sanojen kuitenkin olevan vilpittömiä. Samalla häntä hieman säälitti toisen innokkuus.

Poeka park. Ei mul o syränt sano suoraan etten välitä.

”Teirän pittä lättee muihi kaupunkihi”, Mikko jatkoi intoiluaan ja sai bändin kitaristin pudistelemaan päätään.

”Tääl o iha tarpeeks suurt.”
”Mikä snuu vaiva? Rauma ol iha guallu, pelkkää mettää.”

”Mnää viihryn tääl”, Heljä sanoi rennosti ja otti vastaan Annikan tarjoaman tupakan. ”Riamutten ko Harjavallast pääs poes, mut ei pirä liian iso kaupungin ol.”

 Mikon naama venähti. Kai tämä oli ehtinyt kuvitella jo houkuttelevansa Heljän mukaan Helsinkiin, mutta sellaisesta oli turha haaveilla.

”Ei o toiveet korkkial vai?”
”Ei aina tarvitte haikailla muual. Ei o sen huonomppi ihmissi täälkään ko pääkaupungis.”

He seisoivat tiiviissä rivissä keikkapaikan takana ja palelivat kuten ketkä tahansa teinit, jotka eivät olleet tarpeeksi vanhoja mennäkseen baariin juhlimaan musiikkiuransa merkkipaalua. Juha veti tuulitakkinsa vetoketjun leukaan asti ja sylkäisi maahan.

”Hyi hitto ko o vilu ja märjä. Mut mitäs tehrää? Kotti en haluu.”
”Mnää ainaki aion ol krääsäs”, Heljä nauroi. Hän oli sillä hetkellä niin onnellinen, etteivät lokakuinen vihma tai lähestyvä koeviikko voineet sitä pilata. Tai Mikon sivusyrjäinen vilkuilu.

[Solveig]

Ikäraja: sallittu
Sanoja: 200
Murre: perihämäläiset murteet

A/N: Otsikko on taas hävytön laina, mutta se - ja oikeastaan koko muukin kappale - kuvastaa mielestäni aina täydellisesti tätä sydänhämäläistä pikkukaupunkia.


Pystymettää ja laakeeta pelttoo

”No? Sa ny tulleeko siittä mittään.”

Emmis punnitsi kädessään paperinivaskaa, jonka oli juuri lukenut. Noora katsoi häntä jännittyneenä, odotti palautetta tarinastaan, joka oli selvästi sydänverellä kirjoitettu. Täytyi olla siis varovainen sanoissaan.

”Hyvä se on. Pikkusen jos muakkaat ni ei o kellään valittamista.”
”Luulekko tosiaan? Peloottaa, ettei kukaan tykkää.”
”Itteensä kohtaan o aina vähän turhan kova. Hyvin sää kirjotat, ei pualta sannaa.”

Noora heittäytyi huokaisten selälleen omenapuun varjoon ja Emmis teki samoin. Toukokuinen aurinko poltteli tyttöjen paljaita käsivarsia.

”Alko ottaan päähän ko ope anto ni huanon numeron proosakurssista. Ihan ko en osais mittään.”
”Se o vaan yksi miälipide.”
”Meitin suurin haave o olla kirjailija, mutta ko koskaan ei mikkään valmistu.”
”Harva näin nuarra vielä julkaisee kuitenkaan.”

Noora hymyili Emmikselle ja sipaisi tämän kättä.

”Joo, ei puhuta enää siittä. O melkein kesä. Tu mun kanssa lammelle.”
”Jos eka syälään? Oon aika nälkähinen.”
”Otetaan mukkaan! Ei retkelle kannata eväätä lähtee.”

Hyvistä suunnitelmista huolimatta kumpikaan ei tehnyt elettä noustakseen nurmelta. Emmis poimi maasta kukan, jonka terälehtiä alkoi hajamielisesti nyppiä. Noora seurasi toimintaa vienosti hymyillen.

”Ookko ihastunut?”
”Hä? En o, miten ni?”
”Ko nyhlät noita.”
”Ajattelen vaan.”
”Mitä ni?”
”Tätä paikkaa. En halluu ikinä pois Oriveeltä. Kuulun tänne.”

Kiskobussiasema, yhden kadun keskusta ja loputtomat pellot.

[Solveig]

Ikäraja: K11
Varoitukset: Puhetta murhasta
Sanoja: 150
Murre: Etelä-Pohjanmaan murre

A/N: Tekstissä mainitut tapahtumat ja paikat ovat tosia.


Juttutuakio suahauralla

Metsäpolku päättyi yhtäkkiä mustikanvarpujen joukosta kohoavaan kivipaateen. Aava katsoi Joonaa ihmeissään.

”Miksi me oikeen tänne tulimma?”
”Katto tarkkahan. Tieräkkö mikä tuo on?”
”En tierä. Kiveltä näyttää.”
”Se on Kyllikki Saaren suahauta. Yli puali vuasisataa sitten joku tappoo sen ja haurasi tähän. Viäläkään ei tiäretä, kuka.”

Aava värähti inhosta ja otti askelen kauemmas. ”Kauhian ahristavaa! Meinaakko, että ruumis on vielä tuolla?”

”Sehän olisi jo märännyt pois. Mutta kyllä se sieltä nostettihin ja haurattihin kirkkomaahan. Olisivat vooneet jättää nostamatta. Miäti miten kaunis paikka täs puiren kalaves. Ekkö itte mialuummin nukkuusi täällä?”

”Kylymät väreet tulova kun ajattelen. Kauheeta juttuja tierät.”

Joona vakavoitui. ”Ihimisten pitääsi tietää enemmän. Äitee ei yhtään tykkää siitä, että minä kuljen mettäpoluulla ettimässä merkkejä hirimuteoista, mutta on tärkiää muistaa.”

Ystävykset istuivat vierekkäin suohaudan reunalle ihastelemaan keväistä hiljaisuutta.

”Onneksi on viälä valoosaa”, Aava sanoi. ”Pimiällä en uskaltaisi. Enkä yksin.”
”Kaikki mitä tapahtuu yällä voi tapahtua myäs päivällä.”
”Näin on silti turvallisempaa.”

[Solveig]

Ikäraja: K7
Sanoja: 150
Murre: Pohjois-Pohjanmaan murre, Oulun seutu

A/N: Omaan korvaani ehkä täysjärkisin puhetyyli.


Pyärällä päästään

”Misä me oikein ollaan?”

Liina katseli ympärilleen ja totesi, että kysymykseen saattoi vastata vain yhdellä tavalla.

”Taijetaan olla eksyksissä.”
”Voihan helevetti! Mää luulin että nää tiijät mihin pittää mennä.”
”No niin luulin määkin, mutta täsä sitä nyt ollaan.”

Olja naksautti kärsimättömänä kieltään. ”Aina nää sähäläät.”

”Se kuuluu perusluontteeseen.”
”Enpä mää kehtaa suuttua. Ihan hyvä tyyppi nää olet silti.”
”Kattopa siitä hianosta puhelimestasi jos vaikka onnistut paikantamaan meijät.”

Näplättyään hetken kosketusnäyttöään Olja voihkaisi. ”Me ollaan menty ihan vikasuunttaan!”
”Elä? Kuinka pitkä matka täältä viälä on?”
”Seittemän kilometriä.”

Liina kauhistui. ”Ei me ikinä keritä ajoissa yliopistolle! Vilja kyllä loukkaantuu, jos mää en ole kattomassa sen esiintymistä.”

”Eiköhän se tunne sut sen verta hyvin, että uskoo jos nää sanot, että eksyttiin.”

”Oon kyllä huano ihiminen ko en ees tyttöystävän konserttiin ehi ajoissa.”

Olja nojautui läymäyttämään Liinaa pitkin korvia.

”Ai! Miksi nää tualla tavalla?”
”Nyt loppuu tyhyjä kälätys ja ala polokea! Kyllä me ehitään.”

[Solveig]

Ikäraja: sallittu
Sanoja: 200
Murre: Peräpohjolan murteet, Kemin murre

A/N: Lappilaisten vokaalinvälinen -h- on hurjan hieno ja monimutkainen murrepiirre, jota en uskaltanut kamalasti käyttää, kun menee varmaan kuitenkin väärin.


Kitisenvirran viulisti

Toisin kuin antoi ymmärtää, Vanja oli täysin tietoinen tarkkailijastaan. Hän ei antanut asian häiritä niin kauan kuin Iisa pysyi hiljaisena; vasta tämän rasauttaessa kuivan oksan poikki laski Vanja viulunjousen.

”Mie kuulin siut kyllä. Tule esiin sieltä!”

Iisa astui pois kuusen takaa hieman nolona. ”Mitä sie täällä soitat? Ääni katoaa tuulen mukkaan.”
”Mie häyn kun ovat valittanhet ettei sisällä saa soittaa ennen yheksää. Mitä itte?”
”Tulin poimimaan kukkia.”
”Mikset sitten ole keolla?”

Iisa hymyili vinosti. ”Hyä on, tulin ettimään sinua. Veljesti kävi kyselemässä. Sanoin etten tiijä mithän, muttei tainnut uskua.”
”Jäikö odottammaan, että tulet takasin?”
”En usko.”

Vanja siveli viulunsa pintaa ja huokaisi.

”Het viepi miut pois jos löytävät. Mie en halua kottiin, lakhan taas puhumasta, jos jou’un sinne.”
”Miksi het niin tekisi?”
”Se on pieni paikka, ihmiset puhhuu. Alkkaa loppua tarinat siitä, minne olen kaonnut.”
”Onko tottuus muka niin paha, ettei voi kertua?”
”Kaikki tajuaa heti jos sannoo, että lähin Soankyllään. Ei minua haittaisi, mutta äitille on vaikiaa kun tyttö on hullu.”

”Älä kuttu itteästi sellaiseksi”, Iisa sanoi vakavana. ”Sie vain näet maailman eri tavalla.”
”Kaunhisti sanottu, mutta kyllä mie taijan olla päästäni pimiä.”
”Et niin kauhian pahasti kun puhutkin nykyään.”

Vanja hymyili ilkukurisesti. ”Mie en kerrokhan kaikkia, mitä ajathelen.”

[keskipäivä]

Mahtavaa lukea tällasia murteella kirjotettua tarinoita. Mulla, kun on sukulaisia ympäri Suomea, niin jotenkin on ne aina kiinnostanut.

Täytyy vaan tehdä tällanen pieni korjaus, kun ite kuulun viimeisimpään murreryhmään (Peräpohjola), että noita mie-sie -sanoja käytetään enemmän Tornion alueella, kuin Kemissä, vaikka nuorilla nää menee laajojen kaveripiirien (lue: pienet kaupungit, pienet piirit) takia melko lailla sekasin.

Ite en hoon päälle pahemmin puhu, mut kiva sitä on lukea. Ja mielestäni siinä onnistuitkin ihan hyvin.

Jatka näitä!! Tosi hienoja nää, siis muutkin kuin tuo viimeinen. Pohjanmaan murre oli varsinkin tosi kiva

-keskipäivä

[Solveig]

Kiitos kommentista, keskipäivä! Kivaa, että murteet kiinnostavat muitakin. (:

Kirjoitan näitä tosiaan yliopistossa opetettujen tietojen pohjalta. Meille opetetaan "vanhaa murretta" joten henkilöt saattavat hyvinkin käyttää ilmaisuja, joita ei todellisten nykynuorten suusta kuule. (Teksti myös sijoittuu Sodankylään, Kemin murrealue on aika laaja. : D) Kivaa joka tapauksessa tietää, mihin suuntaan murteet ovat lähteneet muuttumaan! Hyvä jos tuntui edes jotenkin tutulta. <:

Jatkoa on tulossa vielä sen parin raapeleen verran! Seuraava onkin tässä.


Ikäraja: K7
Sanoja: 200
Murre: itäiset savolaismurteet

A/N: Nyt onkin siirrytty itämurteiden puolelle! Savolaismurteet kattavat hurjan suuren osan Suomea ja olisin varmaan voinut valita paikaksi jonkin vähemmän stereotyyppisen kaupungin, mutta Joensuulla mennään ihan tunnesyistä. Tykkään hurjasti esimerkiksi ihastuttavan säännöllisestä yleisgeminaatiosta.


Putroo ja sympatijjaa

”Tekkeekö kippeetä?”
”Elä paina niin kovasti! Irttoo koko silimä.”

Ella pudisteli päätään hoitaessaan ystävänsä turvonnutta naamaa jääpaloilla.

”Mie en yhtään ymmärrä sinnuu, Heidi. Pitikö siun männä soittammaan suutasi sillä tavalla?”
”Hyö alotti! Sitä paetsi torilla kuulluuhi vähän tapella.”
”Ikinä en ole yhtä uppiniskasta tappausta nähnä.”
”Herkeepä moralisoimasta, ihekin oot joskus ollunna mukana.”
”Ossaan silti lopettaa ennen ko männöö liian pitkälle.”

Heidi heitti Ellaan kyllästyneen katseen ja vaihtoi puheenaihetta:

”Suanko jiähä tänne nukkummaan? En kehtais lähttee kottiin ko tullee vaan uuestaan turppaan.”
”Toevottavasti aenoastaan verppaalisesti?”
”Ei siitä tiie, äitillä männöö taas järki miun kanssa. Ei oekkeen tykännä ko leikkasin keesin. Sanoi että miusta ois pitäny tulla poeka ko ei hiuksetkaan pysy piässä.”
”Ne nyt on joskus vähän semmosia. Onko siulla näläkä? Ois leippee tai kauraputroo.”
”Putro keleppaa, jos kehtaat keittää.”
”En mie hakattuu kaveria nälässä pittäis.”

Ella alkoi kaivaa kattiloita kaapista ja Heidi vilkaisi itseään peilistä. Pahin turvotus oli laskenut, mutta silmän ympärys oli yhä musta. Tyttö irvisti. Näky ei ollut kovin viehättävä.

”Miulla ei muuten ole enää vihannesveihtä. Hajotin sen pataattiin.”
”Mie voin käyä siulle uuen. Kiitoksena siitä, että pelastit miut taas kerran.”
”Ensi kerralla saapi joku muu hakkoo. Toivosin kyllähi, ettei sitä tulisi.”

Heidi nauroi.

”Ensi kerralla mie voitan!”

[Solveig]

Ikäraja: sallittu
Sanoja: 150
Murre: kaakkoismurteet, Länsi-Kannaksen murreryhmä

A/N: Viimeinen teksti! Ei paljon muuta sanottavaa. Näitä oli ihan hauska kirjoitella.


Kummajaine ja hää kaveri

”Kaamos!” Aura tervehti ilahtuneesti ystäväänsä. ”Mistä sie oot tulosa?”
”Kotont. Pikkusisko täytti kakstoista niin piti käyä juhlimassa. Oot sie vanhemmilles menossa?”

Aura pudisti päätään. ”Mie ootan yhtä kaveria, hää linkka pittäis olla kohta täällä. Jää seuraks!”
”Voinhan mie vaikka jäähäki.”

Kaamos otti paikkansa Auran vierestä ja tyttö jatkoi jutustelua:

”Mitä Suomenniemelle kuuluu?”
”Ei hirviän hyvvää. Sannoot että Esa tappelloo muien poikiin kansa koulussa ja Ellalla on ikävä miuta nyt ku siskotki on muuttant.”
”Voi ei. Vaikia samastua ku on ainua laps.”
”Onha siint välillä vähä huolt mutt en mie pois vaihtais.”
”Et tietenkää. Tuop sitä paitti elua talloo ku on usiampi mekastamassa.”
”Joo, eipä tullu tylsää ku piti koko ajan olla leikittämäsä Ellan kavereit. Hyö pittää miusta.”
”No onko ihmekää?”

Kaamos vilkaisi huvittuneena Auraa. ”Mitä tarkotat?”
”Sie vaan oot sellanen joka pärjää kaikkein kansa. Lassen varsinki.”
”Luulis ettei alle tuhanne asukkaa kunnasa opi kauhian sosiaaliseks.”
”Ootki tuollane kummajaine.”
”Varsin totta.”