Nimi: Nymfi
Kirjoittaja: Vlad
Ikäraja: K11
Genre: femme
Paritus: Seita/Ruska
A/N: Itse asiassa oon kirjottanut tän jo viime syyskuussa, mutta en oo saanut tätä julkastua. Osasyynä tais olla se, että olin epävarma tän ikärajasta. Muistin tän olemassaolon vasta tänään, kun tuskailin etten oo saanut yli kuukauteen kirjotettua
mitään. Ilmeisesti nanonjälkeisblokki jatkuu edelleen - tai sit en vaan osaa oikeestaan kirjottaa enää (tai kolmas syy; mulla ei ole aikaa). Mutta mikä tahansa onkaan syy, niin siitä huolimatta julkasen tän "ikivanhan" tekstin, joka ei ehkä oo ihan sitä ominta itseäni enää, kun kirjotustyyli on tuntunut muuttuneen taas kerran. Muistan kuitenkin kuunnelleeni tätä kirjoittaessani Irish Roversien God Rest Ye Merry Gentlemen -joululaulua (kyllä, syyskuussa)
Tämä teksti on itse asiassa ote kahden toisessa tarinassani (jota en oo vielä alottanut) esiintyvien henkilöiden elämästä, ikäänkuin preludi/spinnoff Sielulintu-nimiselle tekstilleni (kunhan saan sen alkuun
)
Seita kohottaa katseensa kohti taivasta ja antaa auringon lempeiden säteiden lämmittää kasvojaan. Oranssinruskeat hiukset heijastelevat kultaisia säteitä hehkuen lämpimästi valossa. Seitan huulilla lepää hymy, joka saa Ruskan aina nauramaan. Pentagrammi pompahtelee tanssivan ja nauravan tytön kaulalla toitottaen maailmalle Seitan maailmankatsomusta, mutta oikeastaan tyttö ei halua pitää sitä enää salassa. Hän on valintansa tehnyt eikä halua katua mitään, minkä on taakseen jättänyt. Hän on valinnut jumalattaren polun ja jättänyt kristityn elämän taakseen.
Nauraen Seita heittää päätään ja antaa paljaiden jalkojensa takoa kiivaaseen rytmiin maata, keskittyen vain tähän hetkeen ja vartalonsa kiivaaseen rytmiin. Seita pystyy melkein kuvittelemaan mielessään villiä irlantilaista musiikkia soittavan joukon, joiden iloiset ilmeen lietsovat tanssijat entistä suurempaan riemuun. Seita hypähtää korkealle ilmaan, nauraa ja antaa jalkojensa iskeytyä maata vasten ennen kuin antaa niiden pettää altaan ja kellahtaa hengästyneenä kikattaen kesäisen pehmeälle nurmipeitolle.
”Tiesitkö, että olet suloinen, kun tanssit keskellä metsää ohuessa mekossa ja näytät siltä kuin kuvittelisit eläväsi Irlannissa jonkun riverdance-yhtyeen suosiossa.”
Seita kohottaa katseensa, vaikka tietääkin jo puhuttelijansa. Ruska rakastaa esittää nasevia kommentteja, jotka saavat jokaisen läsnäolijan purskahtamaan raikuvaan nauruun, kun eivät muuta voi tehdä. Seitan silmät kohtaavat hyvin tutut tummanruskeat nappisilmät, joissa asuu ilkikurinen ilme, joka on varsin erikoinen vastakohta tytön sydämenmuotoisia kasvoja kehystäville epätasaisille sinisille hiuksille. Ruska ei nimestään huolimatta ole punapää, kuten Seita on ensi alkuun olettanut, mutta sittemmin hän on oppinut kuvittelemaan Ruskan aina sinihiuksisena, juonikkaana noitana. Sellainenhan tyttö oikeastaan on; tästä ei koskaan voi tietää, mitä on vuorossa seuraavaksi, mutta Seita rakastaa sitä enemmän kuin mitään muuta.
”Ruska, itse olet suloinen. Sitä paitsi, minä en pidä riverdancesta. Minusta irlantilaiset vain ovat sattuneet kehittelemään harvinaisen tarttuvaa musiikkia.” Seitan huulilla kaartuu hymy, joka kerjää suudelmaa eikä Ruska voi vastustaa kiusasta vaan kumartuu eteenpäin ja puristaa huulensa rakkaansa huulille. Saatuaan haluamansa, Ruskan huulet omilleen, Seita yllättää toisen ja kupertaa kämmenensä tämän rinnoille ja painaa sinitukan edellään vasten maanpeittoa.
”Sinunkin pitäisi joskus tanssia villinä luonnossa. Se on hyvin puhdistavaa. Melkein voin kuulla irlantilaisen yhtyeen soittamassa irkkujoululauluja.”
Ruska kikattaa ja vastaa Seitan nälkäisiin suudelmiin ennen kuin murtaa tämän otteen ja vetäytyy hiukan kauemmas ja näpäyttää bruneten kaulassa riippuvaa pentagrammia.
”Irkkujoululauluja? Ei nyt ole joulu, idiootti”, Ruska nauraa ja hieroo nenäänsä Seitan kaulakuoppaan. Ruskan siniset hiukset kutittelevat latvoillaan toisen poskia, kaulaa, leukaa, kasvoja. Ruska ei anna sen häiritä vaan käyttää sitä ennemmin viettelykeinona, vaikka tietääkin, että hänen ei tarvitse Seitaa vietellä, sillä toinen on hänen kaikesta huolimatta.
Seita kikattaa ja varastaa vielä yhden nälkäisen suudelman Ruskalta ennen kuin kuiskaa: ”Ei niin, mutta irlantilaiset ovat tehneet upeita sovituksia joululauluihin. Niiden tahtiin on ihana tanssia. Rytmi on niin hengästyttävä, että siinä ei ehdi ajatella mitään. Ei edes sitä, kuka on. Haluan kadottaa itseni tanssiin ja se onnistuu parhaiten irkkumusiikin tahdissa.”
”Se ei selitä joululauluja. Irkkumusaa on muitakin.”
Seita näyttää Ruskalle kieltä ja livahtaa tämän luota ja alkaa jälleen liikehtiä kiivastempoisen, kuvitteellisen musiikin tahtiin ja liikutella sormiaan huuliensa edessä kuin soittaisi huilua. Ruska pystyy kuulemaan huilun herkän äänen, sen kevyet keijukaismaiset soinnut, jotka tanssivat Seitan lailla ilman poikki viettelemään rakkaansa.
”Joululaulut ovat kauniita. Ja irlantilaiset ovat tehneet niistä iloisia.”
Ruska ei vastaa, vaan nauraa sydämensä pohjasta ja hypähtää kevyesti pystyyn sammalmättäältä ja antautuu mukaan rakkaansa villiin tanssiin, vaikka liekehtivän punaiset tennarit estävätkin häntä antautumasta täysin metsälle ja tanssin huumalle. Lopulta Seita lopettaa ja kiskoo Ruskan käsistä metsän syviin varjoihin ja juoksee hämäriä käytäviä pitkin kikattaen. Hän on metsänkeiju, nymfi, joka ei tunne muuta kuin metsän, vaikka Seita on kasvatettu aivan toisenlaisessa maailmassa. Ruskan ansiosta hän on vapaa ja viimein kotona.
