Viistoa valoa | K-11 | Charlie/Fleur

[Daran]

Nimi: Viistoa valoa
Kirjoittaja: Daran
Ikäraja: K-11
Paritus: Charlie/Fleur (Bill/Fleur)
Tyylilaji: Angst/Draama
Vastuuvapautus: J.K.R omistaa kaiken paitsi leikin.
A/N: Osallistuu Rarepari 10 vol 2:en.




Vielä viikkoa ennen häitä rouva Delacour yrittää puhua esikoistyttärelleen järkeä: ”Sota-aikana solmitaan paljon avioliittoja kultaseni. Mutta niistä lähes jokainen onnellisena pysyvä päättyy leskeyteen.”
”Mutta samoin on aina äiti. Eroon päättyvät liitot eivät toki ole onnistuneet.”
”Sotaleskeyteen, lapsi. Menettämisen pelko ei ole vahva perusta rakkaudelle. Eikä kuoleman.”
”Teillähän oli myös sotahäät”, tytär muistaa.
”Ja onni puolellamme, muista se myös.”
”Minun puolellani on Bill.” Ja siihen keskustelu saa jäädä, vain palatakseen takaisin alkuun jonain seuraavista päivistä.

Fleur pitää kuitenkin päänsä, kuten aina. Morsiamen vanhemmat juhlivat hymy huulillaan, toivottavat Billin tervetulleeksi perheeseen. Vilpittömästi, sillä vika ei ole valinnassa vaan sen äkkinäisyydessä ja tuoreen rouva Weasleyn iässä. Ja jos rouva Delacour pitääkin loppuillasta juhlahumuun syöksyvää kuolonsyöjävyöryä huonona enteenä tyttärensä vastaiselle perhe-elämälle, sillä petoksesta se alkoi, hän pitää ajatuksen visusti omana tietonaan.

Bill ei tuota pettymystä vielä vuoden kuluttuakaan. Fleur kyllä; mutta Bill ei tiedä, eikä saakaan tietää, sillä kukaan ei osaa aavistaa. Vain hänen vaimonsa, ja rikoskumppani, joka aina on oltava, ja joka tosin on paljastumassa suunnitelman heikoksi kohdaksi liiallisen vilpittömyytensä vuoksi. Fleur elää alituisessa pelossa, kammoten paljastavaa katsetta, väärää sanaa, eksyneitä lauseita aamiaispöydässä sunnuntaisin, kun Bill on kotona ja Charlien vierailu on venynyt jälleen aiottua pidemmäksi.

Sillä Charlie on se, jonka silmissä palaa tuli, se jolle Fleur kuiskailee ranskankielisiä sanoja iltaisin Simpukkamökin porstuassa, kun Charlie puhaltelee savurenkaita eikä Bill nouse edes seuraksi takan äärestä, vaan kaataa laseihin lisää tuliviskiä vaikka hänen vaimonsa posket punottavat jo liikaakin. Öisin petollinen vaimo huokailee, voihkii, samoja sanoja samoihin korviin. Hiljaa, ettei Bill heräisi, vaikka Charlie on langettanut vierashuoneen seiniin vaimennusloitsut ja lukinnut oven avaimella ja taioilla.

”Huomenna minä lähden” Charlie kertoo elokuun alussa, eikä Fleur vastusta, vaikka voisi sillä Bill ei ole vielä palannut töistä. Nyökkää vain ja katsoo sivuun. ”Tuletko jouluksi?” vaikka ei saisi kysyä, mutta kysyy silti. Anelee katsellaan ikkunaverhoilta, eivätkä ne vastaa sen enempää kuin mieskään. Ehkei Fleur vastausta ansaitsekaan. Bill hyvästelee aamulla veljensä hymyillen, ei kuitenkaan helpottuneena.

Joulukuussa Charlie ei saavu, eivätkä Fleurin kuukautiset, vieläkään. ”Meille tulee vauva”, hän toteaa, ja saa katseeseensa melkein uutisen vaatiman ilon. Molly selittää miniänsä ärtyisyyden johtuvan vain hormoneista ja osittain niin onkin.

Lapsen synnyttyä tuore äiti etsii tämän kasvoilta merkkejä petoksesta, mutta tytär näyttää vain veelalta vaaleista hiuksistaan aina pikkuruisiin varpaisiin saakka. Vapunpäivänä tyttö saa nimen; Victoire. Fleur on valinnut kummiksi Gabriellen, Bill vanhimman pikkuveljensä, joka viipyy kotimaassaan aina juhannukseen. Bill on kiitollinen; ylimääräistä käsiparia tarvitaan kotona, kun nuoren isän on työskenneltävä pitkiä päiviä. Sotavelkojen maksamiseen osallistuvat kaikki.

”Jos jäisit” Fleur pyytää juhannustulilla, vaikka ei saisi, ja vaikka ei aikonut. ”Liian vaarallista” Charlie vastaa, mutta ottaa salaa toista kädestä kiinni, silittää ranteen syrjää. Myöhemmin Fleurin hiukset tuoksuvat savulta ja Charlie hengittää niitä, muistaen Romanian ja lohikäärmeet ja velvollisuudet. Kun hän viikon kuluttua heilauttaa kättään portilla ennen kaikkoontumista, Fleurin kyyneleet eivät enää pysy silmänurkissa vaan valuvat poskille. Bill ei ymmärrä eikä oikein edes yritä. ”Heikko kohta taisinkin olla minä?” Fleur kysyy ei keneltäkään. Hänen miehensä kohauttaa hartioita ja kävelee sisälle taloon.

Ikkunasta näkee pihatien ja sen päähän pysähtyneen yksinäisen naisen. Iltapäivän viistossa valossa elämä näyttäytyy vähemmän suoraviivaisena. Yläkerran komerossa matkalaukut kolistelevat odottaen pakkaajaa. Pian hän nousee ylös portaita ja ryhtyy toimeen. Ei aivan vielä, vauva nukkuu kamarissa.

[haryu]

Mun oli aivan pakko lukea tää koska The Fault In Our Stars ja Viistoa valoa.

Tää oli tosi kevyt ja jotenkin ihan ohitse vilahtava teksti. Tajunnanvirtamainen ja uusiksihan se piti lukea koska kaikki oli niin hienoa ja kauniisti asteteltua ettei tiennyt mihin tarttua.

Canon-Fleur on jo valmiiksi liikaa mulle mutta tästä tuli entistä enemmän sellainen narttufiilis. Sen oisin ehkä voinut vielä kestää että kyseessä ois ollut joku ihan random mies mutta Charlie. Tuntuu jotenkin kaksinkertaiselta petokselta kun Fleur vehtaa aviomiehensä veljen kanssa.

Kokonaisuus oli hauraan tuntuinen. Siis meinaan silla tavalla että ilmassa oli koko ajan jännitystä että paljastutaanko ja mitä käy ja kaikkea. Kuten jo mainitsin, todella kevyt luettava. Fleur tuntui vähän eksyneeltä. Etenkin lapsen kohdalla kävi melkein sääliksi.

Kiitokset, oli ilo lukea

[Daran]

Hei!

Kiitos kommentistasi: eksyneisyys ja hauraus ovat juuri sitä mitä tässä hain, Fleurin osalta ainakin. Mulle tää paritus on se ehdoton numero yksi, joten tavallaan ajattelen että Billin kanssa vehtaaminen on ihan yhtälailla väärin

[Hazyel]

Uu vitsi löysin tällaisen tallennettuna kirjanmerkkeihini kun etsin luettavaa ja kommentoitavaa, ja pakko oli tulla lukemaan kun huomasinkin että tää on sun kirjoittama! Ihastuin aikanaan niin kovasti siihen Charlie/Ginnyyn, että pakko katsoa mitä sun muut tekstit pitää sisällään.

Ihana miten rouva Delacour koettaa suojella tytärtään mahdollisen menetyksen tuomalta tuskalta, kenties juurikin siksi, että tietää, mitä on elää siinä pelossa, että kumppani voi kuolla minä hetkenä hyvänsä. Mutta pidän myös siitä, miten Fleur äidilleen vastaa, miten hän on varma siitä, että päätös on oikea ja hetki on oikea.

En ollenkaan tajunnut oikeastaan katsoa paritusta, jotenkin ajattelin vain automaattisesti tämän Bill/Fleurina kun alussa puhuttiin häistä, mutta onkin aika mielenkiintoinen käänne, että Fleur on se, joka tuottaa pettymyksen, joka pettää Billiä tuon oman veljen kanssa.

On surullista, miten Fleur ei voi olla onnellinen Billin kanssa, vaan kaipaa koko ajan Charlieta. Ja surullista on myös se, miten Bill oikeastaan ei edes välitä. Ehkä hän tavallaan tietää, sillä miten hän oikeastaan voisi olla tietämättä tai edes aavistamatta, kun kerran Fleur tuntuu olevan niin kovin kiintynyt Charlieen, tuntuu olevan niin kiinni Charliessa joka kerta, kun Charlie käy kylässä. Ja lopulta Fleur myöntää itselleenkin, että hän oli sittenkin se heikompi lenkki, että hän sortui kun Bill kesti.

Pidän ihan hirveän paljon sun kirjoitustyylistä, se on tosi helppolukuista ja samaan aikaan taiteellisen oloista. Tuntuu, että tässä on hirveän monta yksittäistäkin lausetta, sekä myös pidempiä kohtia, mitkä voisin lainata vain siksi, että ne on musta tosi kauniita, hienoja ja oivaltavia. Mutta koska huomaisinkin yhtäkkiä lainanneeni koko ficin, niin sen sijaan kiitän vain tästä, ja lupaan, että luen sulta vielä myöhemmin jotain lisää!

[Daran]

Kiitos Lauchuo kun luit, ja kiitos kun kommentoit Nämä mun kirjoitukset ovat pääasiassa sen verran rarea, että kommentitkin ovat kohtalaisen harvinaista herkkua. Mukava kuulla että tykkäsit, vaikka paritus sitten aukesikin vasta lukiessa.

Kiitos vielä ihanasta kommentistasi

[Arte]

Mietin hetken että olenko lukenut tämän aikaisemminkin, mutta se taisi olla vain samantyylinen ficci. Eipä se mitään, koska minusta tämä asetelma on äärimmäisen herkullinen! Minusta Charlie/Fleur on sellainen ihanan kielletty paritus - Bill on urheuden perikuva arpineen ja vaarallisine töineen, kun taas Charlie on vähän sellainen vanhapoika eläintenkesyttäjä. Fleur tuo tähän oman säväyksensä: Hän on kuin satujen prinsessa, kuvankaunis ja haluttu, ja hän on saanut komean ja urhean prinssinsä, mutta se ei vain riitä! Hän janoaa miehensä veljeä, pyytää tätä jäämään, pyytää tätä tulemaan ja pysymään siellä, flirttailee tälle ja karkaa tämän luokse, vaikka oma mieskin on kotona. Tosi salattua ja kiellettyä ja siksi ah niin kiusoittelevan kuumottavaa!

Charlie/Fleuria pitäisi kirjoittaa paljon enemmän! Ah mikä pari.

Ihana tuo loppu. Tajuaako Fleur viimein tunteensa ja lähtee? Ottaa vauvan ja seuraa Charlieta Romaniaan? Se ois ihan huippua, mutta parasta tässä on se, että loppu tosiaan jää vähän avonaiseksi eikä lukija ole ihan varma, mitä tässä nyt tapahtuu.

Tosi kiva ficci, kiitos tästä!

[Daran]

Kiitos Arte kommentistasi

Itse jotenkin näen kyllä tuon Charlien työn vaarallisempana ja Billin sellaisena tunnollisena ja kunnollisena aviomiehenä. Mutta niin, vanhapoikamateriaaliahan Charlie sen taikaolentorakkautensa kanssa vähän on

Charlie/Fleuria pitäisi kirjoittaa paljon enemmän! Ah mikä pari.

Tästä en voisi kyllä enempää samaa mieltä olla!!

[Kaira]

Mun on pitänyt kommentoida tätä niin monta kertaa että se on jo melkein koomista. Joka kerta kun tää osuu mun silmään luen tän uudestaan ja oon aina yhtä vakuuttunut. Tän ahdistava, hauras tunnelma suorastaan porautuu muhun ja jättää tosi levottomaksi.

Sinänsä paritus ei ole mulle mitenkään tärkeä, eikä Fleur hahmona kovinkaan samaistuttava. Ehkäpä henkilöitä enemmän minun kutittelee asetelma, sillä tässä pettämistä on kuvattu tavalla, joka jotenkin, hmm... puhuttelee? minua, en tiedä, tai ehkä se on sun ihastuttava tapa kirjoittaa tosi toteavasti, asiat vain tulevat ja menevät ja tapahtuvat.

Ikkunasta näkee pihatien ja sen päähän pysähtyneen yksinäisen naisen. Iltapäivän viistossa valossa elämä näyttäytyy vähemmän suoraviivaisena. Yläkerran komerossa matkalaukut kolistelevat odottaen pakkaajaa. Pian hän nousee ylös portaita ja ryhtyy toimeen. Ei aivan vielä, vauva nukkuu kamarissa.

Tää loppu, mun on tosi vaikeaa edes kuvailla miten tää saa mut itkun partaalle joka kerta. Se on niin tyylikäs ja kaunis, asetelmaltaan riipivä ja ennenkaikkea upean vähäeleisesti kirjoitettu. Iltapäivän viistovalo, kammarissa nukkuva vauva, apua! Ihana. Ja se, että Fleur on ihan lähdössä, mutta ei vielä sittenkään - ehkä hän lopulta päätyy jäämään, tai ehkä hän viimein lähtee, en tiedä.


En osaa jotenkin saada ajatuksia kokoon, mutta musta tää on upea ja halusin vain kertoa sen. Jo se, että olen palannut tähän niin monta kertaa kertoo jotakin

[Daran]

Kaira, kiitos kaunis kauniista kommentistasi! Kiva että sen päädyit jättämään.

Fleur on kyllä hahmona, noh, onhan hän kirjoissa aika ärsyttävä jopa, mutta mitä enemmän hänestä kirjoitan, sitä inhimillisemmältä (luonnollisesti) hahmo minusta tuntuu. Mukava kuulla, että pidit tästä - parituksesta ja ylipäänsä Fleurista huolimatta kuitenkin

[Kaarne]

Satuin huomaamaan tämän tekstin stalkkerinappulan vuoksi ja ihastuin heti sen nimeen, aivan upea! Sitten kun siihen vielä yhdistetään Charlie/Fleur, joka on minusta aina kutkuttava (joskin yleensä myös varsin surullinen) paritus, niin olihan tämä pakko klikata auki.

Tämä oli hieno. Pidin etenkin tuosta alusta ja Fleurin äidin huolesta. Olit kuvaillut sitä hyvin uskottavasti ja toisaalta siihen vastinpainoksi tuota Fleurin päättäväisyyttä. Sitä jäin vähän pohtimaan, että oliko Fleur siis alun alkaen kun rakastunut Charlieen eikä Billiin? Se ei minulle aivan selvinnyt, mutta toisaalta rakkaussuhteet (etenkin sota-aikana) ovat aika kaoottisia, joten ei ihmekään, jos niiden alkua ja loppua ei aina hahmota.

Loppukohtaus on myös upea! Savunhaju, Charlien lähtö, hetkeen pysähtynyt Fleur, viittaus alkuun ja viisto valo. Ai että! ❤️

Kiitos, hieno teksti!