Ficin nimi: Veden pauhu
Kirjoittaja: Fangwen
Beta: Sukkula tämän lukaisi läpi tuossa yksi päivä.
Fandom: Percy Jackson
Tyylilaji/Genre: En tiedä, mihin lokeroon tämän tunkisin, joten olkoot tämä dramaa.
Ikäraja: S
Paritus/Päähenkilöt: Hermeshän se siellä.
Vastuuvapaus: Hermes ei ole omaisuuttani, kuten ei myöskään Apollon. Martha kuuluu Rick Riordanille, minulle kuuluu vain tämä teksti.
Summary: Joka puolella oli vettä. Vaahtoavaa, ärjyvää vettä, joka kasteli hänet niin läpikotaisin, että jumala epäili kuivuisiko enää koskaan kokonaan.
A/N: En ole oikeastaan itsekkään aivan varma, miksi laitan tämän tänne, mutta menkööt nyt kuitenkin.
Virtaava vesi
Hermes seisoi vesiputouksen alla, päällään tuhansia, kymmeniä tuhansia tonneja vettä. Vettä, joka virtasi ja virtasi eteenpäin hirveällä raivolla pitkin jokea hänen yläpuolellaan ja laski lopulta alas jyrkännettä, alas, alas, kymmeniä, satoja metrejä alaspäin, suoraan hänen päälleen, niin hirmuisella voimalla että se olisi murskannut kuolevaisen pienen pieniksi palasiksi ja vienyt ne mukanaan jättämättä mitään jäljelle. Mutta Hermes olikin jumala. Sen ansiosta hän saattoi seistä siinä pauhuavan veden keskellä pää pystyssä ja selkä suorana ilman minkäänlaisia ongelmia.
Joka puolella oli vettä. Vaahtoavaa, ärjyvää vettä, joka kasteli hänet niin läpikotaisin, että jumala epäili kuivuisiko enää koskaan kokonaan.
Tällaisina hetkinä Hermes ymmärsi täysin, miksi Poseidon ja muu meren väki rakastivat vettä niin paljon. Sillä vesi kätki itseensä suuren voiman, eikä se voima ollut Poseidonin, ei, se oli veden omaa, raivokasta voimaa, jonka avulla se hioi itselleen tien vaikka läpi vuoren, murskasi patoja ja hukutti maita, teki mitä vain saadakseen virrata vapaana, ilman esteitä, ilman rajoitteita. Aivan niin kuin Hermes. Hermeskin tahtoi liikkua ilman rajoitteita, lentää ilman päämäärää ja liikkua ilman että häntä pystyisi kukaan tai mikään pysäyttämään, tahtoi olla vapaa.
Hermes kohotti kätensä sivuilleen ja nosti kasvonsa ylöspäin, tunsi miten vesi törmäsi hänen kasvoihinsa ja valui alas melkein repien ihon mukanaan, ja nauroi. Nauroi iloisesti ja kirkkaalla äänellä, nauroi niin että sattui, mutta silti siitä ei kuulunut pihaustakaan ulkopuolelle, sillä veden ärjyntää ei voinut jumalankaan ääni voittaa. Sitä ei voinut voittaa mikään, sillä yksikään tämän maailman äänistä ei ollut tarpeeksi kova, syvä ja hirmuinen peittääkseen alleen veden mahtavaa jylinää. Silti Hermes nauroi, nauroi sydämensä pohjasta ja pyöri ympyrää pauhuavan veden alla. Tunne oli mahtava, suurenmoinen, kerrassaan fantas-
”HERMES! NYT HELVETTI VIEKÖÖN ULOS SIELTÄ SUIHKUSTA, TÄÄLLÄ ON JONOA! JA KÄSKE TUON KÄÄRMEEN OLLA HILJAA, TAI HEIVAAN SEN TARTAROKSEEN!” Apollonin mylvintä kuului oven takaa. Taustalta erottui Marthan ääni, joka kertoi että hänelle oli saapunut neljätoistatuhattakaksisataakolme sähköpostia, kaksitoistatuhattaviisisataakolmekymmentäyhdeksän tekstiviestiä ja lähes saman verran soittopyyntöjä.
Hermes huokaisi syvään ja sammutti suihkun. Hän tosiaankin tarvitsisi lomaa.
