Sherlock Holmes: Rakas Watson (S) angst

[Sherrinford]

Kirjoittaja: Sherrinford eli minä
Ikäraja: S
Tyylilaji: Jonkinlainen angst, luullakseni.
Fandom: Sherlock Holmes
Hahmot/paritus: Holmes, yksipuolista(?) Watsonin kaihoamista.
Vastuuvapaus: En omista Arthur Conan Doylen luomia hahmoja, enkä rahaa tekstistäni saa.
A/N: Uusi tulokas ilmoittautuu tällaisen vähän aikaa sitten kirjoitetun tekeleen kera. Pahoittelen mahdollisia virheitä joita ylläolevissa tiedoissa/otsikossa mahdollisesti voi olla. When I'm 64 soi taustalla kun tätä kirjoitin, joten viittauksia luultavasti löytyy.

Rakas Watson

Huomaan löytäväni itseni usein ajattelemasta miten enää kykenisin elämään ilman alituista seuraasi, kumppanuuttasi, avustustasi. Sinun avullasi olen ollut yhteiskunnan silmissä parempi henkilö näinä vuosinamme joina olet minua oppinut käsittelemään.
  Olet huolehtinut ravitsemisestani silloin kun mieleni on ollut liian kiihtynyt minkään niin turhanpäiväisen ajatteluunkin. Sinnikkyytesi on tummina hetkinäni ollut kunnioitettavaa. 
  Olen kauttasi oppinut hillitsemään haluani olla kunnioittamatta veteen piirrettyjä sääntöjä ja ties mitäkin säädöksiä.
  Tuskin olen sinua koskaan tarpeeksi kiittänyt, koskaan ilmaissut syvimmät tunteeni omistautumistasi kohtaan minun tuskastuttavia oikkujani sivuuttaen. Olet avosylin minut aina ottanut vastaan, jumalattomiinkin kellonaikoihinkin, kaikkialta paettuani, kaikkialta lopulta palattuani. Toivon sinun tietävän olevani paljosta kiitollinen.
Oletkohan siinä vielä kun vetäydyn eläkepäivilleni, kun vihdoin päätän luopua aktiiviurastani ja antaa Lestraden pärjätä yksinänsä. (Mihinköhän sekin johtaa?)

Tarpeellinen sinulle en luule olleeni koskaan, pikemminkin toisin päin, minä olen aina tietämättänikin ollut sinusta riippuvainen. Sinä olet meistä se johon turvata.

Tarvitsen, haluan sinut itselleni, vain minulle, jossain syrjässä sinua vaivaavilta tuomitsevilta katseilta johon et pelkää paeta kanssani. En toivo sinulle muuta kuin hyvää, vaikka silti jossain pistää aina kun ajattelen sinua valittusi kanssa. Kai olet onnellinen, huomaan.

Voisin olla hyödyksi jalkasi vaivatessa ja pituuttani hyväksi käyttäen yltää ulottumattomiisi paikkoihin, sinun dokumentoidessasi nerouttani paperille muiden luettavaksi. Teeskentelen ettei haittaa nähdä sinun kuitenkin iltaisin lähtevän, ties milloin palaavan taas hetkeksi elämääni joka on enää vain puolittain totta. Tutkimusteni parissa tunnen vain eräänlaista kokonaisuutta kun voin vaivata suurinta osaa ajattelustani, sinullekin varatun tilan täyttäen, ei se silti kuitenkaan sydäntäni syleileviä, älynnopeuttani imartelevia huomautuksiasi korvaa.

Olisin tunnustanut tämän kaiken sinulle paljon aikaisemmin ellet olisi rohkeuttani vienyt vihjaamalla kaltaisteni karttelemisen olevan oikeutettua. Ei minulla ole tunteistasi koskaan ollut epäilystäkään, en vain ole rohjennut sinulle todistaa niiden julkituonnin kannattavuutta. 

Edelleen vuosien takaisia seikkailujamme mieleeni palauttaen yritän mahdollisimman tarkasti kuvitella miltä tuntui niinä harvoina, sattumalta tapahtuneina tilanteina vahingossa koskettaa käsivarttasi, seistä aivan vieressäsi väijyessämme milloin mitäkin murhamiestä tai murtovarasta syrjäkujilla, ja syke väpättäen hymyillä kanssasi kiperän rikosjutun ratkettua viimein.

Mutta sinun niin kovin ylistämän mieleni ansiosta ymmärrän perääntyä mahdottoman edessä, toki en sinulle tohdi aiheuttaa surua arkielämääsi minun tähteni, se on täysin selkeää tässäkin mielentilassa jossa antaisin aivopuoliskoni yhdestä velvollisuuksien painostuksesta vapaasta illasta seurassasi.

Ehkä vielä kerran ymmärtänet painotuksestani mitä todella toivoisin, Rakas Watson.

[Seidig]

Hepsankeikkaa kommenttikampanjasta!

En ole liioiksi aiemmin Sherlock Holmesista lukenut fanifiktiota, fandomiakin tunnen vain Baskervillen koiran verran. Jonkin jakson olen BBC!Sherlockia katsonut, mutta hahmot eivät tosiaan kaikki ole tuttuja.
Tosin tämä pätkä oli sen puoleen hyvä, että fandomintuntemusta ei tarvinnut erityisesti. Lestrade oli muistaakseni jokin poliisi tai vastaava? Noh, ei kai sillä tässä hirveästi ollut väliä.

Pidin tässä kovasti siitä, miten ”virallisella” kielellä tämä oli kirjoitettu – oli helppo uskoa, että tämä oli Sherlockin ajatuksista. Ei tainnut olla lausetta ilman huoliteltua kieltä, oli paljon myöskin pitkiä, monimutkaisia lauseita joita lukiessa piti oikeasti ajatella. Watsonin äänellä kirjoitettuna olisi varmaan ollut aika reilusti erilainen :>

Jostain syystä tykkään lukea tällaisia kaihoavia, yksipuolisia tekstejä. Vaikkakin tulee vähän surumielinen fiilis siitä yksipuolisuudesta, niissä on aina jotain kaunista. Ehdottomaksi suosikkikohdakseni nousi tämä:

Voisin olla hyödyksi jalkasi vaivatessa ja pituuttani hyväksi käyttäen yltää ulottumattomiisi paikkoihin, sinun dokumentoidessasi nerouttani paperille muiden luettavaksi.

Tuossa oli jotain sellasta ehkä vähän epätoivoistakin, ”voisin olla hyödyksi, voisin yrittää auttaa ja tehdä jotain hyväksesi”. Kaunista, kaunista.

Enempää kommenttia et taida nyt saada. Pidin tästä hirmuisesti, ehkä tulevaisuudessa lueskelen enemmänkin Sherlock-ficcejä. Kiitos! 

[onkonälkä]

Kommenttipakettihaasteesta hyvää aatonaattoa

Pidin tästä todella paljon, joskaan Sherlock ei ollut kovinkaan IC. Uskon hänen toki olevan kiitollinen Watsonille kaikista mainituista asioista, mutta tässä se ilmaistaan hieman liian pehmeästi ja epäsherlockmaisesti. Teksti on kuitenkin erittäin hyvin kirjoitettu, ja siellä täällä ilmestyvät ei-niin-tekstiinliittyvät ajatukset sopivat tähän ja tuovat tähän hieman sellaista tuntua, että Sherlock vain ajattelee tämän, haluaa kirjoittaa, mutta vain ajattelee, ja ajatuksilla kun tunnetusti on tapana harhailla.

Voisin olla hyödyksi jalkasi vaivatessa ja pituuttani hyväksi käyttäen yltää ulottumattomiisi paikkoihin

Tämä on aivan ihana lause! Tässä on hieno rakenne, ja sisältö on kaunis. Nousi kiistatta suosikkikohdakseni koko tekstistä, vaikka samankaltaisia miellyttäviä lauseita oli useampikin. Tässä korostuu parhaiten se, missä John tarvitsee Sherlockia, vaikkei sitä myönnäkään.

En löytänyt kirjoitusvirheitä, tosin teksti vei mukanaan niin, etten edes ehtinyt kiinnittää niihin huomiota. Itse en ehkä luokittelisi tätä ihan angstiksi, mutta mikäli itse miellät niin, niin kai se menee. Kiitos tästä ja hyvää joulua

[Kuurankukka]

Hyvää jouluaattoa kommentointihaasteesta : ) Vaikka olen jo ihan kukkuroillani Sherlock Holmesia, se ei haitannut, sillä näin tämän nimenomaan vanhempana Sherlock-versiona, en suinkaan BBC:n, aivan kuten itsekin totesit. En siis ehkä itse menisi ainakaan ihan heti väittämään, etteikö Sherlock olisi ollut tässä IC. Yhdistin tämän heti nimenomaan noihin vanhempiin versioihin tai jopa alkuperäisiin kirjoihin, osittain ajankuvauksen, osittain käyttämäsi kielen takia. Tässähän on ihan selvästi kulunut useita vuosia Johnin ja Maryn yhteenpäätymisestä, kun kerta puhutaan eläkkeelle siirtymisestä sekä muistellaan ja haikaillaan menneiden tapausten perään. Mistä sitä yksinkertaisesti tietää jos Sherlock on vaan pehmentynyt iän myötä: toisaalta hänet on helppo nähdä myös vuosien katkeroittamana.

Minusta tämä oli kaikenkaikkiaan lähes suloinenkin, kaikesta angstin mahdollisuudesta huolimatta - kiitollisuus oli tässä kuitenkin se kantava ja näkyvin teema, plus Sherlock ihan selkeästi tahtoo Johnille pelkkää hyvää, kuten itse sanookin, ja on valmis uhraamaan aika paljon, jos sentään puolet aivoistaan? :'D Olihan Sherlock kieltämättä aika pehmeä tässä, mutta minusta on vain mukava löytää hänestä tällainen hieman vähemmän käytetty piirre. Minusta Sherlock taas vaikutti hitusen.. Ei nyt nössöltä,vaan epävarmalta ehkä. Tuollainen "toivoisinpa että hän tekee asian X vielä jonain päivänä" on kyllä aikamoista haihattelua ja melkoista haaveilua myös: yhdistäisin sen itse ehkä enemmän Johniin kuin Sherlockiin, mutta pidän kyllä tästäkin mahdollisuudesta. Kielessä oli tosiaan tietty vanhahtava sekä samalla puhutteleva sävy, joka sopi tekstin luonteeseen (ja aikakauteen?). Jostain syystä tuo edellisten lainaama lause kuitenkin särähti korvaani, jäin pitkäksi aikaa maistelemaan tuota "ulottumattomiisi" sanaa, vähän tuo pituusvertauskin oli hassu, vaikka ymmärsin kyllä, mitä sillä tarkoitettiin. Mutta niin, kokonaisuudessaan mukavainen iltapala, kiitos tästä <3

[Sherrinford]

Oho, miten en ole huomannut että tämä on saanut kommentteja.

Seidig: Kiva että kieli kuulosti tarpeeksi 'viralliselta', jotenkin aina mietityttää vedänkö vahingossa ihan överiksi kirjakielen kanssa mutta joo. Kiitos.

onkonälkä: Tosiaan tuo kirjojen Holmes - joka BBC!Sherlystä eroaa melkoisesti - tässä oli tarkoituksenakin kuvata, mutta yritin kyllä pitäytyä liiasta pehmoilusta (vaikka sisäistä monologiahan tämä on, niin ei varsinaisesti mielestäni tarvikaan sopia siihen kuvaan minkä Watson kirjoissa piirtää, äh en osaa selittää taaskaan...).

Kuurankukka: Eläkeikähän se on se joka nyyhkyilyn selittää. Mutta joo, haihattelu yhdistyy mielestäni siihen että pelkkää ajatusleikkiähän teksti on Holmesille, ei sellaista miten voisi käytännössä sanoa tai toimia.

Kiitoksia kommenteista!