Nimi: Piiloleikki
Kirjoittaja: Eastside Fairy
Ikäraja: K-11
Genre: angst
Summary: Sua mä etin kaikkein kovimmin, mutta ittes sä osaat kätkeä niin hyvin, ettei tää enää tunnu pääsiäismunien metsästykseltä, niinku silloin joskus, kun mä vielä nauroin
A/N: Tämmönen hetken kirjoittamisinnostuksen aikaansaannos.
Sulla on siniset silmät, ne tuijottaa mun ruskeisiin niin, että mä haluaisin piiloon äitin sinipunavihreäruskeavalkoisen tilkkutäkin alle, ja kun mä istun kesäisin terassilla, kun aurinko laskee meidän pihakoivujen taakse, sä odotat sisällä, ja kun mä keitän meille teetä sinisessä teepannussa, sä oot sohvalla tupakansavuun kietoutuneena, ja kun mä tuun sun viereen valkoraidalliselle matolle sä katot vaan mun käsiin, etkä sä nouse, vaikka mä pyydän ja itken ja revin sun hihat rikki ja ihon verille.
Mun hiukset on tän kaiken jälkeen takussa ja rasvaset, ja kynnet halkeilleet ja taivaansininen lakka on raapiutunut irti, ja mulla on niin ikävä sua, että mä en edes pysty itkemään, vaan mä oksennan keittiön lattialle sun likasten kauluspaitojen päälle, ja koska kukaan ei oo pitämässä mun hiuksia ylhäällä, ne sotkeutuu, ja mä kaadun maahan varpaat oksennuksessa, ja koska kukaan ei tuu auttamaan mua ylös, mä jään siihen nukkumaan ja kuulemaan kun sä kävelet paljain jaloin ympäri meidän taloa ja mulla on kylmä.
Keskiviikkoaamuna mä nousen ja vaihdan vaatteet ja meen ulos seisomaan sateeseen. Mä en tiedä missä mun kaikki sateenvarjot on, koska sä oot piilottanu ne, niinku kaikki mulle rakkaat asiat. Osan mä löydän, osaa en. Sua mä etin kaikkein kovimmin, mutta ittes sä osaat kätkeä niin hyvin, ettei tää enää tunnu pääsiäismunien metsästykseltä, niinku silloin joskus, kun mä vielä nauroin kun sä veit hopeahaarukat sohvan alle ja posliinikissat täyden kylpyammeen pohjaan. Sä et ehkä nauranu, mutta sä hymyilit salaperäsesti ja kauniisti, ja mä luulin, että sä vaan vitsailit.
Ulkona mulla on kylmä käsistä, koska mä ite hävitin mun hanskat silloin kun mä vielä vein meiän kissaa kävelemään kaduille, ja joskus sä tulit mukaan, mutta aina sä et kehdannut. Yksin mä olin silloinki kun mä kadotin hanskat ja silloin kun kissan, ja kun mä tulin kotiin, sä et suostunu lämmittämään mun käsiä ja mä suutuin ja sä tuijotit ja mä huusin ja sä tuijotit ja mä heitin sun tuhkakupin seinään ja sä tuijotit ja mä siivosin ja sä nukahdit.
Sisällä sä kuuntelet radiota ja mä katon ikkunasta kun sä tuijotat seinää ja hymyilet välillä, ja kun mä tuun takasin sisään mä siivoan olohuoneen pöydän tyhjistä viinapulloista ja sä pyydät mua hakemaan lisää tupakkaa. Mä annan sulle mun viimeiset ja istun sun viereen sohvalle ja tupakansavu täyttää huonetta vielä enemmän kun mä sytytän oman. Radiossa puhutaan lappalaisista ja mä mietin, millainen mä olisin jos mä olisin syntynyt lappalaiseksi ja sitten kuuluu musiikkia, enkä mä saa sanoista selvää, mutta sä hyräilet mukana ja mä haluaisin halata sua, mutta mä tiedän, että sä vaan menisit silloin kauemmas.
Lauantaina sataa ensilumi ja mä meen lumisateeseen istumaan ja sä tuut mun viereen polttamaan tupakkaa ja mä otan sua käsivarresta kiinni ja lumessa menee orava, ja sä hymyilet ja heität tupakan maahan ja mäkin teen niin, ja sitten mä poljen ne märkää maata vasten niin, että niistä tulee vain yksi läntti, jonka lumi peittää ja kun sä meet sohvalle istumaan mä istun sun kanssa, vaikka radio on kiinni, ja kuuluu vaan tuuli ja hiiret.
