Nimi: Uskollisin
Kirjoittaja: Vlad
Ikäraja: S
Paritus: yksipuolinen Bellatrix/Voldemort
Genre: drama
A/N: 3 kertaa kun -haastetta selaillessa tuli äkillinen innostus kirjoittaa jotakin ja koska miulla oli aikomus kirjoittaa muutenkin fic Bellatrixista, niin päädyin sitten yhdistämään ideani ja siitä fuusiosta tuli tämä teksti. Tämä teksti osallistuu haasteisiin 3 kertaa kun (3 syytä miksi Bellatrix niin ihailee Voldemortia), Kerää kaikki hahmot (Bellatrix Lestrange), Vuosi raapalehtien sekä FanFic 100 (071.
Rikki). En olekaan aikaisemmin tullut kirjoittaneeksi Bellasta, mutta ehkä pitäisi kirjoitella tällaisia tekstejä - tai ainakin tästä hahmosta - joskus uudelleenkin
ISeinät olivat kylmät, harmaat ja ilman koleus sai hengityksen rahisemaan hänen keuhkoissaan. Luiset ranteet irvistivät vanginkaavun hihansuista, ilkkuivat, kuinka paljon vanhasta oli menetetty iäksi.
Kauan sitten Bellatrix Lestrange oli ollut perheensä kaunotar, se, jota miehet katselivat ihaillen. Nyt hän oli vain varjo entisestä, haamu, jota kukaan ei halunnut edes vilkaista kahdesti. Erityisen katkera Bellatrix oli siitä, ettei pimeyden lordi huomannut häntä kaikista naisen yrityksistä huolimatta.
Huokaus karkasi huulilta ja selkä nojautui sellin jäistä seinää vasten. Pimeyden lordi. Siinä vasta oli upea mies. Bellatrix oli jo nuorena päättänyt haluavansa seurata lordi Voldemortia, sillä tämä oli luvannut palauttaa puhdasveriset näille kuuluvaan asemaan velhomaailman huipulle.
Kimeä nauru purkautui rohtuneilta huulilta, kun Bellatrix nykäisi kaapunsa hihan vasemman kyynärvartensa päältä. Hän kumartui hivelemään piirtoaan kielellään, nautti kuvitelmistaan, joissa itse pimeyden lordi hyväilisi rakastavasti hänen piirtoaan, hänen ihoaan,
häntä. Bellatrixin ankeuttajien murtamassa mielessä pimeyden lordi oli vain hänen, hänen palvottavansa ja hänen herransa täydellisimmällä tavalla.
Silti jossain syvällä sisimmässään, missä hän ei ollut hulluuteensa eksynyt Bellatrix tiesi, ettei hänen mestarinsa ihailusta voisi milloinkaan kehittyä mitään suurempaa. Se ei kuitenkaan estänyt häntä kuvittelemasta, nauttimasta harhoistaan. Sillä mikään maailmanmahti ei saisi häntä lopettamaan pimeyden lordin ihailemista, sillä puhdasveriset
ansaitsivat seistä korkeimmalla korokkeella, joka velhomaailmasta vain suinkin löytyisi.
IIBellatrix ei voinut estää mielipuolista hihitystä karkaamasta huuliltaan, kun hän katseli, kuinka hänen herransa jakeli säälimättömiä käskyjään seuraajilleen. Mustat kiharat tanssahtelivat hänen epätasaisen hengityksensä tahdissa ja solakat sormet sivelivät taikasauvaa lähes hajamielisesti. Bellatrix oli aina ihaillut pimeyden lordia, tämä oli vuosisadan ehdottomasti mahtavin pimeyden velho ja siten ansaitsi kaiken ihailun, mutta tällä kertaa Bellatrixilla oli myös henkilökohtainen syy ihailla mestariaan.
Hymy eksyi matkallaan noidan huulille, kun hänen ajatuksensa kiertyivät kohti Azkabania ja hänen aikaansa ankeuttajien armoilla. Hän oli tiennytepäillytluottanut, että pimeyden lordi tulisi pelastamaan hänet vankilasta, ei ollut syytä sille, että tämä olisi jättänyt Bellatrixin mätänemään muiden pikkurikollisten joukkoon. Bellatrix oli sentään hänen uskollisin palvelijansa, nainen ei edes epäröinyt niinä hetkinä, kun polvistui mestarinsa jalkojen juureen ja suuteli tämän kaapujen helmaa.
”Bellatrix”, hänen herransa silkkisen pehmeänä kaikuva ääni lausui ja Bellatrix liukui lähemmäksi, polvistui miehen jalkojen juureen eikä edes vaivautunut peittelemään ihailuaan kääntäessään katseensa mitä nöyrimmin miehen kasvoihin.
Pimeyden lordi oli pelastanut hänet Azkabanista. Pelastanut
hänet, uskollisimpansa.
Bellatrix olisi voinut vaikka vannoa, että näki ylpeyden häilähtävän jossakin syvällä pimeyden lordin punaisien silmien uumenissa.
IIIBellatrix nauroi sydämensä pohjasta katsellessaan oppilaiden pelokkaita ilmeitä, kun pimeyden lordi viimein astui itse mukaan taisteluun. Hän rakasti sitä, kuinka pääsi näkemään herransa tositoimissa, kiroamassa heidän vastustajiaan vasemmalla ja oikealla ja kylvämässä kauhua heidän ympärilleen.
Pimeys.
Se oli niin voimakasta ja Bellatrixin silmät paloivat, kun hän tuijotti mestariaan, tämän sauvanliikkeitä ja nautti vain siitä pimeydestä, joka miehestä virtasi jokaisen kuolonsyöjän lävitse. Vielä milloinkaan hän ei ollut tuntenut yhtä kaiken nielevää pimeyttä, se sai kylmät väreet juoksemaan pitkin hänen selkäpiitään ja Bellatrix hymyili.
Antamatta hymynsä kuolla huuliltaan Bellatrix astui mukaan taisteluun, mutta hänen ajatuksensa olivat kiertyneet mustaan merkkiin hänen kyynärvartensa kalmanvalkealla iholla. Hän oli yksi niistä, jotka kantoivat pimeyden piirtoa ylpeydellä. Hän oli pimeyden lordin uskollisin palvelija. Hän seisoisi tunnollisesti herransa rinnalla, suutelisi tämän helmoja ja antaisi ihailunsa paistaa tummien silmiensä syövereistä.
Oli kunnia palvella näin mahtavaa pimeyden velhoa, sillä mestarin taikuus oli pimeintä mahdollista –
ja Bellatrix ihaili miestä juuri siitä syystä. Sillä hänen oma taikuutensa ei milloinkaan voisi olla aivan yhtä pimeää.