Nimi: Uljaasti ja täysin purjein on elämän merelle uskallettava mennä
Kirjoittaja: Ales
Beta: Onkonälkä
Tyylilaji: Angst, draama
Ikäraja: K11
Disclaimer: Otsikko on lause aforismista
Ankkurit ylös.Haasteet: Sana/Kuva/Lause10 Kuva
#2
Uljaasti ja täysin purjein on elämän merelle uskallettava mennäNainen käveli läpi hiljaisen ranta-alueen. Ulkona oli harmaata, ukkosti ja vettä satoi tihkuttamalla. Hän käytti tilaisuuden hyväkseen ja meni rannalle, sillä tiesi sen olevan autio. Kukaan ei mennyt rannalle ukkosella. Paitsi hän.
Nainen istahti kallioon louhituille portaille ja katseli meren pauhua. Näin hän teki aina ukonilmalla.
Välillä aallot pamahtivat vasten portaita ja saivat veden loiskumaan myös naisen päälle, mutta hän ei sitä huomannut.
Hän katseli taivasta, joka oli tumma kuin masentuneen ihmisen mieli. Katseli, kuinka taivasta välillä repi auki salama, tuo niin kaunis, mutta niin vaarallinen ilmiö.
”Älä mene, katso mikä ilma tuolla on”, nainen sanoi miehelleen, joka puki sadevarusteita päälleen talon eteisessä. Mies ei vastannut mitään
”Odota edes, että ilma laantuu”, nainen yritti vielä, mutta tuloksetta. Mies suuteli häntä ja asteli ulos talosta mukanaan veneen avaimet ja kalastusvälineet. Ulkona pauhasi ukkonen.Nainen katsoi horisonttiin ja kuvitteli miehensä veneineen sinne. Se teki kipeää, mutta se myös helpotti sitä hirveää ikävää, jota hän koki.
Miestä ei näkynyt moneen tuntiin. Kalastusreissuilla hän viipyi yleensä korkeintaan kolme tai neljä tuntia, mutta mies oli ollut poissa jo todella pitkään. Huoli oli kirinyt naisen mieleen jo useaan otteeseen, eikä jättänyt häntä rauhaan.
Hän yritti nukkua, mutta painajaiset hiipivät näkyviin, kun hän ummisti silmänsä. Todettuaan, että nukkumisesta ei tullut mitään, hän yritti lukea, mutta levottomuus saavutti hänen vartalonsa. Nainen päätyi vain istumaan nojatuolille ja katselemaan ulkona olevaa myrskyä.Salama välähti ja jyrähdys oli kuin taivas olisi repeytynyt kahtia. Salama valaisi kaiken ympärillä olevan. Mutta nainen katsoi merta.
Hän tiesi sen olevan vaarallista, istua niin lähellä vettä sellaisella ilmalla, mutta hän ei jaksanut välittää.
Nainen heräsi nojatuolilta johon hän oli nukahtanut katsellessaan myrskyä. Hän huhuili ja käveli ympäriinsä talossa, mutta totesi olevansa yksin. Hän soitteli tutuilleen, että onko miestä näkynyt. Kukaan ei tiennyt hänestä mitään.
Hetken pohdiskelun jälkeen nainen päätti soittaa poliisille, ja siellä luvattiin ilmoittaa merivartiostolle. Nainen antoi puhelinnumeronsa ja jäi odottamaan.
Illalla merivartiostosta soitettiin. He olivat löytäneet tuntomerkkejä vastaavan veneen karikolta, mutta eivät miestä. He esittivät pahoittelut ja lopettivat puhelun.
Nainen valahti nojatuolille käsittämättä tapahtunutta. Eihän se voinut olla mahdollista. Hän vain istui siinä monta tuntia, kunnes ovikello soi. Hän huusi oven olevan auki ja sisään astelivat hänen vanhempansa pahoittelevan näköisinä. Hekin olivat kuulleet tapahtuneesta.Onnettomuudesta oli nyt kaksi vuotta, mutta silti nainen tunsi itsensä yksinäiseksi. Hänellä ei ole ollut ketään sen jälkeen. Hän oli yrittänyt palata takaisin normaaliin elämään. Kaikkien mielestä hän oli toipunut tapahtuneesta hyvin.
Mutta nainen tiesi totuuden.
A/N2: Kommentit on enemmän kuin tervetulleita!
