Hetkiä tuulessa | mikrotarinoita hetkistä | max K11 | 8. hetki 5.6.

[Huurre]

Nimi: Hetkiä tuulessa
Kirjoittaja: Huurre
Ikäraja: Max K11
Tyylilaji: Tilannekuvauksia tms.
Kommentti: Meikäläinen oli poissa täältä pari vuotta, mutta viime viikkoina sisuksia kalvanut kirjoitusblokki roihahti uusiin lukemiin. Joten... I'm back. Juuri valittelin, kun turhauttaa, kun en mitään edes kelvollista saa aikaa, mutta tässä sitä sitten ollaan. Palasin omille juurilleni ja vanhojen hempeilyiden ja K18-tekstien rinnalle tuleekin sellaista, mitä oon kirjoittanut viimeksi ala-asteella: hetkikuvauksia. Koska ne on kivoja! (Mutta pelottaa myös muuten julmetusti julkaista, kun en ole edes kirjoittanut mitään luovaa pariin vuoteen ja vasta hetki sitten kirjoitin tämän ensimmäisen.) Näitä tulee niin monta, kun vain aikaiseksi saan. Ehkä vain muutama, ehkä parikymmentä. Ei liity millaan tapaa toisiinsa tai mihinkään muuhun, ihan yksinkertaisesti vain yksittäisiä hetkiä, joiden kesto on ajallisesti ehkä vain muutamia minuutteja. Osallistuneen myös Mikroficci-haasteeseen.

punainen hiillos

Nuotion liekit olivat haihtuneet illan pimeyteen jo aikoja sitten, mutta punaisena hohkaava hiillos paukahteli edelleen aina ajoittain hiljaisuuden keskellä. Sofia tuijotti hehkuun ajatuksiinsa uppoutuneena vailla tarvetta kömpiä vielä telttaan nukkumaan. Muutama yksittäinen punertava hiussortuva oli karannut jo sotkeutuneilta leteiltä, ja ne heiluivat vienon tuulen mukana. Yksinäinen pöllö huhuili jossain kuusien latvuksissa aika ajoin. Ilta eteni kohti yötä hitaasti, mutta varmasti, tuoden hiljaisuuden ja pimeyden yhä painostavammaksi metsän ylle. Siinä oli hyvä.

[Waulish]

Voi miten kaunis hetki! Onnistut maalailemaan pienessä sanamäärässä kokonaisen tilanteen ja miljöön: viimeisillään kytevän nuotion, ajatuksiinsa uppoutuneen henkilön ja yössä huhuilevan pöllön. Heti tulee sellainen fiilis kuin olisi paikan päällä - ei välttämättä niinkään tarkkailemassa, mutta elämässä tätä kyseistä hetkeä, ja se on ihana tunne. ♥

Siinä oli hyvä.

Tämä päätösvirke tekee minuun kaikessa yksinkertaisuudessaan vaikutuksen, koska niin ainutlaatuisia ja arvokkaita ovat ne hetket, kun on vain yksiselitteisen hyvä olla, ilman musertavia huolia ja murheita. Tällainen hyvä, levollinen hetki tarjoaa minusta myös mitä mainioimmat lähtökohdat tilannekuvauksista koostuvalle kokoelmalle.

Kiitos ihanasta iltalukupalasta, odotan innolla lisää!

[Huurre]

Waulish, voi kiitos ihanasta kommentista! Kaikki näistä hetkistä ei niin rauhallisia ja levollisia ole, mutta toivottavasti aivan yhtä nautinnollisia!

Kommentti: Tässä kaksi pientä hetkikuvausta lisää, kun ne sattuvat jo valmiina olemaan. Nämä on hiukan haikeampia, mutta tykkään näistä yhtä kaikki!

lähestyvä talvi

Ohut viltti ei paljon suojannut kylmältä viimalta, joka ravisteli puista viimeisiä rusehtavia lehtiä maahan. Ilmassa tuoksui lähestyvä talvi ja seuraavan yön ensimmäiset kunnolliset yöpakkaset. Aamulla lehtien peittämä maa olisi liukas huurteesta. Yksittäinen kyynel pääsi karkaamaan tummanvihreistä silmistä, jotka tuijottivat lähellä olevaa risteystä odottaen. Vielä joku päivä hän palaisi takaisin.

luottamus

Kova tuuli kolisutti kattopeltejä ja helisytti ikkunoita. Talon vieressä aina ollut vanha tammi huojui uhkaavasti puolelta toiselle kuin aikoisi kaatua minä hetkenä hyvänsä ja vain arpa ratkaisisi kaatumissuunnan. Kirkas salama valaisi hetkeksi koko tienoon ennen kuin kuului matala jyrähdys, joka sai lattiatkin tärisemään. Ainoa pakopaikka oli luottamus. Luottamus siihen, että oma talo pysyisi pystyssä kovimmankin hirmumyrskyn.

[Waulish]

Lähestyvässä talvessa on kovin kaunista luonto- ja tunnelmakuvausta! Kaikesta henkii se, että talvi on vääjäämättä tulossa: viimeisetkin lehdet repeytyvät puista, ja ilma kylmenee ensimmäisiä kunnon yöpakkasia enteillen. Tuollaisina hetkinä lähestyvän talven voi todella haistaa, ja ilahduinkin erityisesti talven tuoksusta tässä pätkässä! Muuten tunnelma onkin sitten hyvin haikea ja surullinenkin, mikä kyllä sopii mielestäni oivasti talven tuloon, siihen kun luonto hiipuu pakkasen ja lumen alle - samalla on vaarassa hiipua toivo ihmissuhteeseen liittyen. Sykähdyttävää, että joku odottaa vain viltti suojanaan risteystä tuijottaen. Olosuhteet luovat odottamiseen sellaista hyvällä tavalla hätkähdyttävää konkretiaa.

Luottamuksessa tulee siinäkin upeasti esiin luonnonläheisyys ja luonnon voimat, myös vaaralliset ja tuhoamiskykyiset voimat! Minulle tulee mieleen se, kun juuri eilen katsoin National Geographicilta dokumenttia jossain päin Yhdysvaltoja vuonna 2018 sattuneesta katastrofista, jossa hurja määrä koteja jäi mutavyöryn alle ja ihmisiä menehtyi, koska he eivät varoituksista huolimatta olleet halunneet lähteä ja jättää kotejaan. Onhan se ymmärrettävää, koska koti on tärkeä paikka ja varmasti monella on myös suuri luotto sitä kohtaan, että oman kodin seinät suojaavat eikä mitään pahaa voi sattua. Koti on kuin turvapaikka. Tässä pätkässä luottamus on minusta esillä myös hyvin kauniissa valossa, koska se tarjoaa pakopaikan myrskyltä ja toisaalta korostaa luonnonläheisyyttä, sitä että ihmisetkin ovat lopulta luonnon armoilla kun sattuma ratkaisee, mihin suuntaan puu kaatuu. Vaikuttava teksti!

Kiitos näistä, pidin kovasti! -Walle

[Huurre]

Walle, kiitos jälleen kommentista!! <3 Lähestyvän talven kohdalla muistelin sitä ihanaa tuoksua, joka just ennen talven ekoja yöpakkasia tulee. Se on jotain todella ihanaa, rakastan sitä ihan suunnattomasti. Luottamuksessa taas muistelin mummolaa, joka oli itse rakennettu omakotitalo keskellä metsää. Siellä paukahteli sähköt poikki lähes joka kerta, kun ukkonen pyyhälsi ohi ja pahimmissa myrskyissä kyllä pelotti!

Kommentti: Hui, nyt mennään vähän erilaisempiin miljöihin, koska halusin kokeilla hiukan jotain konkreettisempaa paikkaa jonkun pienen hetken sijaan. Toivottavasti kuitenkin ovat nautinnollisia!

antikvariaatti

Satavuotiaissa kirjoissa oli täysin oma tuoksunsa, joka hiveli hajuaistia nautinnollisuudessa. Vanha, hiukan jo ehkä ummehtunut paperi ja edelleen tuoksuva muste toivat täysin ainutlaatuisen tuoksun niille. Antikvariaatti oli pinta-alaltaan pienet, mutta seiniltään korkeat. Sinne mahtui metreittäin tuoksuvia kirjoja, jotka avatessa päästivät pienen pölypilven leijailemaan. Se oli paikka, jonne olisi halunnut vain unohtua hetkeksi. Tunnustelemaan sormenpäillä, haistelemaan vanhimpien sivujen historiaa.

lomakausi

“Lento AY312 lähtee portilta 12 viidentoista minuutin kuluttua.”

Äänien kakofonia, kuulutuksia, keskustelua ja huutelua. Joku oli hukannut puolisonsa ruuhkaan, toinen kiukutteli stressiään ystävälle. Erilaiset ravintolat ja ruokakojut olivat levittäytyneet käytävän kummallekin puolelle. Olut virtasi baarissa, hampurilaisravintolla työntekijät juoksentelivat keittiössä. Aurinko paistoi häikäisevänä ja painostavana läpi korkeiden ikkunoiden, josta näkyi kiitorataa rullaava lentokone. Niin, vuoden pahin lomakausi oli juuri käynnistynyt...




Kommentti: Aina oon rakastanut antikvariaatteja nimenomaan tuoksun takia. Halusin mahdollisimman hyvin kuvailla sen. Lentokentälläkin on aina tietty uniikki tunnelma ja kun tässä ei ole viimeaikoina päässyt matkustelemaan, niin päätin sitä muistella tässä muodossa!

[Waulish]

Oi että, oikein nautinnollisia ovat nämä konkreettisempiinkin paikkoihin sijoittuvat hetket!

Antikvariaatti on niin ihana ja suorastaan soma, koska vanhojen kirjojen tuoksu todella on ihastuttava! Minusta on hauska ja sympaattinen ajatus, miten kirjojen sivuilta voi haistaa historiaa. Olen aivan pähkinöinä myös pinta-alaltaan pienestä tilasta, joka kuitenkin on hyödynnetty lattiasta kattoon ja täytetty kirjoilla. Voi että, ihanaa on päästä tutkimusmatkalle antikvariaattiin tämän mikron myötä!

Lomakauden myötä puolestaan on ihanaa päästä lomailutunnelmiin! Tulee oikein sellainen haikea fiilis, kun nyt ei tosiaan hetkeen ole koronan takia päässyt yhtään minnekään. Lentokenttäympäristössä on oma viehätyksensä: vieraiden kielten sekamelskaa, joka puolelle levittäytyneitä ruokapaikkoja sekä tietysti odottavaa tunnelmaa. Toki siinä on myös kääntöpuolensa, kuten rasittavaa ruuhkaa ja kiirettä kaikkialla, mutta enemmän henkilökohtaisesti liitän lentokenttään positiivisia asioita. Ehkä asian laita on erilainen sellaisella, joka esimerkiksi jatkuvasti joutuu matkustamaan lentokoneella työmatkojaan.

Kiitoksia taas näistä, pidin!

[Huurre]

Walle, voi kiitos taas ihanasta kommentista! <3 En tiedä onko Lomakauden päähenkilö millainen ja onko tunnelma enemmän postiviinen ja negatiivinen, mutta itse ainakin purin siihen sitä tiettyä haikeutta, kun ei ole pitkään aikaan päässyt matkustamaan!

Kommentti: Nyt tulee kolme lisää! Nämäkin on taas jotenkin hellyyttäviä. Toinen on ehkä ensimmäinen enemmän toimintaa kuvaava mikrotarina, mutta hellyyttävä yhtä kaikki! Näissä on omia nostalgioita ja muistoja menneistä kesistä.

vasta-ajettu nurmikko

Lämmin kesätuuli hiveli paljasta ihoa ja sai vaatteet liehumaan vartalon ympärillä. Ympärillä kuului paljon heleää naurua ja puheensorinaa, kun ystävät vaihtoivat kuulumisia. Vasta-ajettu nurmikko tuoksui raikkaalta, ja ruohonleikkuri jylisi vielä jossain taustalla. Kuohuviinipullo aukesi poksahduksen saattelemana ja laseja kilisteltiin, joku oli ottanut mukaansa oikeat lasit muovisten kuohuviinilasien sijaan. Mansikkarasia rapisi, kun auringon ruskettamat sormet avasivat sitä. Kesä oli täällä.

sitä se dementia teettää

Puulattian peitti paksu pölykerros. Siellä haisi ummehtuneelta, eikä niin nuorella olisi ollut sinne asiaa. Isovanhemmat pelkäsivät, että hän putoaisi tikkailta. Tai ehkä he pelkäsivät, että ullakolla olisi ollut hiiriä, lintuja tai oravia. Kuka tietää. Lapsi ei kuitenkaan ollut halunnut rauhoittua ruokalevolle ja isovanhempien nukahdettu hän oli hiipinyt salaa tikkaille, jotka pappa oli unohtanut laittaa ylös. Sitä se dementia teettää, olisi mummi sanonut.

rantasauna

Pienet laineet liplattivat rantakallioita vasten. Suljetun oven takana paukkui saunan tulipesä, joka oli ahdettu täyteen puuta. Aurinko paistoi puiden välistä saunan terassille ja nosti hikipisaroita iholle. Vilpoisa kesätuuli piti lämpötilan kuitenkin mukavana, eikä järvenkään jääkylmä helpotus ollut kaukana. Piti kuitenkin ensin odottaa, että saunan lämpömittarin elohopea kohosi yli yhdeksänkymmenen asteen, muuten järvi olisi ollut todellakin jääkylmä, eikä riittävää lämpöä olisi ollut lähimaillakaan.

[Waulish]

Oi, kolme uutta! Nämä pätkät ovat kyllä kivoja, kun nämä ovat tällä tavalla toisistaan irrallisia ja yksittäinkin toimivia, mutta keskittyvät kuitenkin kaikki tiettyihin hetkiin ja sisältävät tarkkasilmäisiä ja samaistuttavia kuvauksia niistä.

Ensimmäinen pätkä välittää upean kokonaisvaltaisen ja vivahteikkaan kuvan kesän saapumisesta, niistä päivistä kun on niin lämmintä että tarkenee aivan hyvin istua nurmikolla vähissä vaatteissa ja evästää. Erityisesti pidän kaikista kuulohavainnoista, kuten mansikkarasian rapisemisesta, kuohuviinipullon poksahduksesta ja lasien kilinästä - niin hyvin kesäiseen miljööhön sopivaa äänimaailmaa. ♥ Niiden ohella myös vasta-ajettu nurmikko herättää heti kesäisiä mielikuvia. Siinäpä vasta tuoksu vertaansa vailla, sellainen tuoksu joka todella jää hajuhermoihin ja muistiin ikiajoiksi!

Toisessa hetkessä sukelletaan ihanasti lapsen maailmaan. Lapselle kaikki kielletyt paikat ovat aina niin jännittäviä ja puoleensavetäviä - muistan omastakin lapsuudesta, miten siistiä oli, kun isäni vei veljeni ja minut vanhaan, valtavaan navettaan, johon ei saatu missään tapauksessa mennä yksin, koska se olisi saattanut sortua hetkenä minä hyvänsä (ja sortuikin lopulta). Voin siis hyvin kuvitella, että isovanhempien valvovien silmien välttäessä avautuu oiva mahdollisuus tehdä tutkimusretki ullakolle! Ihastuttavia lapsuustunnelmia, voi että.

Kolmatta hetkeä lukiessa pääsee puolestaan nautiskelemaan niin supisuomalaisista kesätunnelmista kuin vain voikaan. Rantasauna, paukkuva tulipesä ja levollinen odotus ihanasta, syleilevästä lämmöstä ja sen jälkeisen järvipulahduksen autuasta viileydestä - voi että mikä yhdistelmä. Se oikein henkii sisäistä rauhaa ja sitä, miten kaikki on hyvin juuri tässä hetkessä. Nautin!

Kiitos näistä ihanista, tykkäsin jälleen kovin! -Walle