Ficin nimi: Langennut enkelini
Kirjoittaja(t): Sleipnir...
Beta: Ei ole...
Tyylilaji/Genre: Angst, romance
Ikäraja: Sallittu
A/N: Omien todella sekaisin olevien tunteiden purkamista. Olen meinaan aivan hukassa, oma enkelini heitti minut pois eikä halua kanssani enää missään tekemisissä. Minä hölmö vain rakastan tätä ihmistä, vaikka hän vain satuttaa minua… Toivottavasti en aiheuta ärtymystä näillä vuodatuksillani. Kommentit ovat tervetulleita ja olen otettu, mikäli joku oikeasti pitää tästä pienestä ”luomuksestani”.
Langennut enkelini
Rakastin niitä hetkiä, jotka sain viettää vieressäsi juuri ennen nukahtamista, rauhassa ja turvassa syleilyssäsi.
Niinä iltoina joina en millään saanut unta, kerroit minulle tarinan. Se oli aina se sama mutta se ei minua haitannut, sillä minusta se oli kaikkein kaunein kaikista tarinoista. Se oli rakkaustarina, meidän rakkaustarinamme.
Se oli kaunein rakkaustarina, jonka olin koskaan kuullut, mutta kauneinta oli se, että minä olin osa sitä. Se oli kuin liian hyvää ollakseen totta. Niin se olikin.
Miten olisin voinut tietää, että olitkin demoni kun hymyilit minulle kuin enkeli? Mistä minä olisin voinut tietää, että korjattuasi siipeni rikkoisit ne pahemmin kuin kukaan koskaan aikaisemmin? Sillä olit minulle täydellinen. Täydellinen, koska annoin kaikki virheesi anteeksi. Luulin sinunkin tekevän niin.
Tavatessamme olit rikki, kaikki muut olivat vain halunneet satuttaa sinua. Minä halusin heti suojella sinua, vaikka omatkin siipeni olivat riekaleina. Päästit minut lähellesi ja minä otin sinut risaisten siipieni suojaan ja rakastin enemmän kuin mitään muuta. Annoin sinunkin korjata siipeni, niistä tuli lasia. Kauniit, mutta hauraat.
Opettelin lentämään uusilla siivilläni ja aloin luottaa siihen, että olisit vierelläni tukemassa minua. Olinhan minäkin antanut sille kaiken, mitä minulla oli: sydämeni ja vereni. Viimein uskalsin olla onnellinen. Virhe.
Sinä heitit minut pois, hajotit siipeni miljooniksi pieniksi palasiksi ja veit sydämeni. Mitä minulle jäi? Kaipaus ja suru, jotka repivät rintani vereslihalle. Joka kerta kun päätän, etten enää itke vuoksesi, vajoan vain syvemmälle. Hylkäsit minut juuri silloin kuin tarvitsin sinua kaikista eniten.
Rakkaimpani, olen täällä ikuisesti sinua varten. Kukaan muu ei osaa korjata minua niin kuin sinä, olet osa minua. Sinulle olen samantekevä, vain kasa lasinsirpaleita jotka pitäisi lakaista pois. Mutta ehkä jonain päivänä tulet takaisin luokseni, ehkä vielä joskus saan taas tuntea ihosi huumaavan tuoksun.
Minä odotan langennut enkelini, sillä minne minä pääsisin ilman siipiäni?