K-11
Harry/Draco
Kaikkien aikojen paritus -haasteHYVÄÄ SYNTYMÄPÄIVÄÄ VILNU!!!
KotiinpaluuDraco tunsi kädet silmillään.
”Arvaa kuka”, käheä, tuttu ääni kysyi hänen selkänsä takaa. Draco rimpuili irti otteesta, kääntyi ympäri ja kietoi kätensä riemukkaasti tulijan ympärille.
”Sinä palasit!” hän hihkaisi, ja painoi pitkän suudelman tämän huulille.
Harry pyyhkäisi huuliaan julkisesta huomionosoituksesta hieman nolostuneena, mutta hymyili Dracolle leveästi.
”Niin palasin!”
”Mikset sanonut mitään aiemmin?” Draco torui.
”Halusin yllättää sinut”, Harry virnisti.
Yllättynyt Draco todella olikin. Hän oli Vuotavassa noidankattilassa istumassa iltaa, pari kaveria oli ollut hänen kanssaan tuopillisella, mutta he olivat jo palanneet koteihinsa. Draco oli itsekin harkinnut lähtemistä, mutta yksinäinen asunto ja viileä vuode eivät olleet houkuttaneet, joten hän oli päättänyt vielä jäädä.
”Mites”, Harry aloitti, ”pitäisikö minunkin tilata juoma?”
”Voitaisiin me mennä kotiinkin”, Draco vakuutti ja kaatoi juomansa rippeet kurkkuunsa. ”Ei meitä täällä mikään pidättele!”
Harry naurahti ja kietoi kätensä poikaystävänsä ympärille. Kotiin meneminen raskaan työmatkan jälkeen kuulosti enemmän kuin mukavalta.
Heidän ilmiinnittyään kotiinsa Harry vetäytyi pitkään suihkuun, ja Draco laittoi heille iltapalaksi lämpimiä voileipiä. Harry oli ollut poissa jo puolitoista kuukautta, muutamien muiden aurorien kanssa työmatkalla jossain ulkomailla. Oli verratonta saada nähdä hänet jälleen, sillä matkan ajan heidän yhteydenpitonsa oli ollut varsin satunnaista, eikä Draco ollut voinut estää huolta toisinaan valtaamasta mieltään – saattoihan siellä vieraassa paikassa olla mitkä tahansa olot. Harry ei ollut saanut paljastaa työmatkansa kohdetta edes rakastetulleen, joten hän oli ollut yhteydenpidossaan pääasiassa pöllöjen hyväntahtoisuuden ja suunnistuskykyjen varassa.
Kun Harry tuli kylpyhuoneesta pyyhkeeseen kääriytyneenä, oli Draco jo sytyttänyt muutaman kynttilän ja kattanut voileivät sohvapöydälle. Onneksi kynttilät oli taiottu olemaan tartuttamatta tulta, sillä muuten heidän kissansa häntä olisi voinut kärähtää tämän nuuskiessa kiinnostuneena leipiä. Miehet istuutuivat sohvalle, ja kissa päätyi siihen ilmeiseen johtopäätökseen, että leivät eivät olleet ruokaa. Se hyppäsi pöydältä sohvalle ja kiehnäsi otsaansa Harrya vasten kehräten.
”Silläkin on ollut ikävä sinua.”
”Ai, kenellä muulla sitten on?” Harry kysyi härnäten. Draco muksaisi häntä sohvatyynyllä kylkeen.
”Minulla!”
Harry kietoi kätensä Dracon niskaan ja suuteli tätä pitkään. Kissa kyllästyi katselemaan heitä ja lähti makuuhuoneeseen nukkumaan, mutta kun Harry alkoi harkita kellistymistä sohvalle, Draco vetäytyi hänestä vastentahtoisesti irti.
”Syödään nyt”, hän vaati. ”Sinä olet matkustanut ties miten pitkään ja minä olen vähän huppelissa.”
Harry myöntyi syömisideaan mukisematta, ja hetken asunnossa kuului vain pureskelua ja kellon rauhallista naksutusta. Pian ruoka kuitenkin loppui, ja Harry veti Dracon takaisin lähelleen.
”Millaista sinulla on ollut täällä yksin?”
”Aika kurjaa”, Draco myönsi ja kiemurteli syvemmälle Harryn kainaloon.
”Voi surkeus”, Harry vastasi, ”ehkä minä voin tehdä jotain lievittääkseni kokemaasi kärsimystä.”
Draco kikatti, ja Harry alkoi suudella häntä ympäri kasvoja ja näykkiä korvia. Dracon nauru yltyi, kun Harry kaatoi hänet selälleen ja alkoi kutittaa kyljistä.
”Sinä olet kauhea”, Draco mutisi saatuaan naurunsa hieman laantumaan. Harry pörrötti hänen hiuksiaan ja vastasi: ”Tiedän.”
Myöhemmin he kömpivät vuoteeseensa, jossa kissa jo nukkui kerällä jalkopäässä. Dracosta ei ollut aikoihin ollut niin mukavaa mennä nukkumaan, ja Harryn lämmin alaston keho tuntui hänen vieressään mahtavalta – yksinollessaan hänestä oli useimmiten tuntunut, että jotain puuttui, mutta painaessaan päänsä Harryn olalle ennen nukahtamista hän tunsi kaiken olevan paikoillaan.
