Nimi: Se kosketti minua
Kirjoittaja: tirsu
Beta: Ei ole (tai no, word).
Genre: Draama
Ikäraja: K-11
Paritus: minä/hän
Summary: Miksi hän teki niin?
Varoitukset: Seksin maininta.
A/N: Osallistuin tällä muutamia kuukausia sitten yhteen kilpailuun ja nyt sain päähäni laittaa tämän tänne, jos jotakuta vaikka sattuisi kiinnostaa lukea.
Se kosketti minua
Käsissäsi on paperi, jonka sinä yhtäkkiä päätät repiä rikki. Kaksi puolikasta ei riitä sinulle vaan laitat palat päällekkäin ja repäiset taas kahtia. Neljä palaa, jotka vaihtuvat kuuteen palaan. Mutta se ei riitä sinulle. Revit ne kahdeksan palaa kahtia. Jatkat paperipalojen repimistä niin kauan, että jäljellä on iso kasa pieneksi revittyä paperisilppua.
Nyt sitä katsoessani käsitän mikä se on. Mitä tuo tuhansien paperinpalojen silppu esittää.
Istuin sohvalla ja yritin katsoa televisiota, mutta oikeasti minä vilkuilin koko ajan kelloa, joka oli puoli kymmenen illalla. Huokaisu karkasi huuliltani.
Häntä ei näy, ajattelin katkerasti, sillä tiesin tasan tarkkaan, miksei häntä näkynyt. En vain tajunnut häntä. Miksi hän teki niin?
Kello tikitti tikittämistään. Välillä se tuntui juoksevan nopeasti, välillä taas todella hitaasti. Tänään kello juoksi hitaasti. Oikeastaan mateli. Kun se lopulta oli madellut tasan yhteentoista, eteisen ovi aukesi hitaasti ja minä käänsin katseeni televisioon. Halusin hänen luulevan, että katsoin televisiosta tulevaa typerää elokuvaa huvikseni.
Hän kolisteli eteisessä: potkaisi kengät jalastaan ja tiputti takin lattialle. Niin kuin aina. Kuuntelin kuinka hän asteli eteisestä tänne olohuoneeseen. Askeleet hiljenivät, hän pysähtyi huomattuaan minut.
>> Ai, olet hereillä >>, hän sanoi hunajaisella äänellään.
>> Joo, tulee hyvä elokuva >>, vastasin mutisten.
>> Aha >>, hän totesi ja katosi kaksiomme keittiöön.
Pidin katseeni televisiossa. Minun oli pakko esittää, etteivät hänen tekemisensä koskettaneet minua. Eivät ne saaneet koskettaa minua, mutta silti ne koskettivat. Koskettivat niin paljon ja niin pahasti. Mitä olin tehnyt ansaitakseni tämän?
Kun elokuvan lopputekstit pölähtivät ruutuun musiikin kera, käänsin katseeni keittiön suuntaan. Hän tutki jääkaapin sisältöä.
>> Oliko se hyvä? >> kysyin, kun hän sulki jääkaapin oven.
Typerä kysymys, joka sai näyttämään siltä, että se kosketti minua.
>> Ihan ok >>, hän sanoi ilmeettömästi.
>> Parempi kuin ne muut? >> kysyin.
Hän avasi limsapullon korkin ja otti kulauksen.
>> Ei >>, hän vastasi sitten ja käveli keittiön oviaukkoon.
Siihen hän jäi nojaamaan.
>> Parempi kuin minä? >> kysyin ja inhosin itseäni sen takia.
Hän otti pullostaan toisen kulauksen ja laski sitten katseensa jalkoihinsa. Hän ei vastannut, ei varmasti aikonutkaan vastata.
>> Vastaa! Oliko se parempi kuin minä? >> kysyin kovemmalla äänellä.
Hän nosti katseensa minuun. Hänen likaisensiniset silmänsä näyttivät sääliviltä. Inhosin tuota katsetta, inhosin häntä.
>> Joo, oli >>, hän vastasi neutraalisti.
Nyökkäsin ja yritin pidätellä kyyneliä, jotka hänen äänensävynsä välinpitämättömyys sai pintaan. Joskus alkuaikoina hänen äänessään oli sentään ollut pahoitteleva sävy.
Katsahdin televisiota, jossa vilkkui elokuvan valmistusvuosi ja elokuvan tuottaneen yhtiön nimi.
Typerä elokuva, ei noin tapahdu koskaan oikeassa elämässä, ajattelin vihaisena ja tartuin kaukosäätimeen. Pian pirteän - tekopirteän - ja iloisen Chat-juontajan ruutuun ilmestyneet kasvot katosivat, kun sammutin television.
Hypähdin beigenväriseltä sohvalta ylös ja tallustin yhteiseen makuuhuoneeseemme. Riisuin vaaleansinisen t-paitani ja kuluneet farkkuni pois ja istahdin sängylle.
Oli typerää muuttaa hänen kanssaan yhteen -ajatus kiersi päässäni. Olisi pitänyt arvata, ettei pettäminen jäänyt siihen yhteen niin kutsuttuun vahinkokertaan. Pettäjä pettäisi aina.
Nousin hetkeksi pystyyn ja vedin päiväpeiton pois. Sitten pujahdin takaisin yhteiseen sänkyymme. Vetäisin typerän beigensävyisen peiton päälleni ja painoin pääni samansävyiselle tyynylle.
Tuijotin pienen hetken digitaalista kelloa ja sen punaisia numeroita: 23.35. Huultani purren painoin silmäni kiinni ja yritin nukkua.
Pian hän tuli myös sänkyyn. Hän veti peittoa minulta pois, mutta tarrauduin tiukasti. Oli minun vuoroni saada enemmän peittoa, jonka alle piiloutua. Hän luovutti ja antoi minun pitää suurimman osan peitosta. Hänelle jäi pienesti peittoa, jonka alle piiloutua.
Jäykistyin, kun tunsin hänen sirojen, mutta yllättävän isojen, käsiensä hivelevän pienen pienien vatsalihasteni alkua vartalollani. Kuinka hän kehtasi koskea minuun oltuaan toisen kanssa?
Puristin kulmiani, jotta silmäni pysyisivät kiinni. Hetken kuluttua hän luovutti jälleen ja antoi käsiensä valahtaa irti vartalostani.
Saastainen paskiainen, ajattelin ja rentouduin hieman, kun kuulin hänen alkavan kuorsata. Itse nukahdin kesken särkyneen sydämeni palasten laskemista.
Seuraavana päivänä kävelin kaupasta kotiin ja ajattelin sydäntäni, jonka aika oli niin moneen kertaan yrittänyt korjata ja paikata. Jokaisen kerran jälkeen hän oli särkenyt sydämeni. Joka kerralla, kun hän petti minua, tuli särkyneitä paloja enemmän.
Huokaisten avasin kerrostalon ulko-oven ja pujahdin sisään. Kiipesin hitaasti portaat ylös; hissi oli varattu. Kolmannessa kerroksessa astelin vasemmalla olevan oven luokse ja työnsi avaimen lukkoon ja astahdin eteiseen.
Huomasin eteisen lattialla hänen mustat piikkikorkokenkänsä ja kirkkaanpunaisen takin. Niiden lisäksi silmiini osuivat punaiset tennarit ja nätisti tuolin päälle aseteltu farkkutakki.
Minulle tuli epävarma olo. Hälytyskellot alkoivat soida päässäni. Hiipparoin kengät jalassa keittiöön ja laskin ostoskassin lattialle. Sen jälkeen hiippailin makuuhuoneen oven luo, se oli kiinni.
Käytin huoneen oven aukaisemiseen hiljaista tapaani. Mitä enemmän ovi aukesi, sitä kovemmin se kuului. Kun ovi oli apposen auki, näin sen inhottavan näyn, jota olin aina pelännyt. Se näky särki sydämeni tuhansiin paloihin, jolloin kaikki ajan tekemä työ valui hukkaan.
Hän ja joku murrosikäiseltä näyttävä poika makasivat hikisinä sängyllä tahraten meidän yhteisen vuoteemme. Minua oksetti, kun hän huomasi minut ja pomppasi pystyyn. Tajusin sillä hetkellä, että en voisi antaa anteeksi enää. Oli ollut tyhmää antaa anteeksi se ensimmäinen kerta ja sen jälkeiset kerrat. Minun olisi pitänyt jättää hänet jo ensimmäisen pettämisen jälkeen eikä odottaa, että hän tekee sen yhteisessä kodissamme.
>> Se on ohi >>, sain kuiskattua.
Sen sanottuani käännyin ja juoksin pois yhteisestä kodistamme hänen huutaessa nimeäni.
Hän yritti ruinata minua takaisin luvaten, ettei koskaan pettäisi minua. Hän lupasi hankkia uuden harrastuksen. Sanoin hänelle, että se on ohi, etten aio tulla takaisin. En halunnut, että sydämeni särkyy taas, kun aika saa kaiken melkein parannettua.
Lopulta hän uskoi ja jätti minut rauhaan. Minulla oli vihdoinkin kunnolla aikaa parantaa ja korjata särkynyt sydämeni melkein niin hyväksi, kuin se oli ollut syntyessäni tähän maailmaan kaksikymmentäyksi vuotta sitten.
Nyt, puolitoista vuotta myöhemmin, katson sitä paperisilppukasaa, jonka sinä sait repimällä aikaan. Ja tajuan mitä se esittää.
Särkynyttä sydäntäni, sillä se on vähän kuin paperia. Kun sen repii rikki, tuhansiksi paloiksi, se on rikki ikuisesti. Vaikka kuinka teippailisit sitä ja saisit sen kokoon, se olisi aina täynnä koloja. Naarmuja.
Paikkaaminenkaan ei auta, sillä se ei saa paperia ehjäksi. Siihen on yhä vaikea piirtää tai kirjoittaa. Paperi ei tule ikinä ehjäksi vain haparoiden korjatuksi. Olisit ajatellut ennen kuin revit sen tuhansiksi paloiksi, sillä sellaisena se aina pysyy, vaikka kuinka teippaisit.
Paperi on ikuisesti rikki.
