Ficin nimi: Tukkapöllyä
Kirjoittaja: jossujb eli meikäläinen
Fandom: Sherlock Holmes
Genre: Pikkuinen dramaficlet.
Ikäraja: S
Päähenkilöt: Emme parita, päähenkilöinä esiintyy pienet herrat Sherlock ja Mycroft.
Vastuuvapaus: Conan Doyle omistaa hahmot, minä se kun ilman rahallisia tavoitteita vähän leikin.
A/N: Tuli tällainen satunnainen mini-idea mieleen. Mycroftin ja Sherlockin veljessuhde on muutenkin niin mielenkiintoista tutkiskeltavaa miltä tahansa kantilta.
Tukkapöllyä
”Muistathan nyt että olet iso poika jo. Sinun on on oltavana nyt pikkuiselle hyväksi esimerkiksi tai ansaitset selkääsi”, varoitti isä jo ennen kuin hassun käärön sänky oli pystytetty lastenhuoneeseen hörhelöineen ja kilisevine mobileineen.
Monta päivää oli äiti ollut kovin kipeänä, ja koko talo oli ollut aivan hyrskyn myrskyn aina piioista renkeihin ja keittäjiin asti. Lääkäri vieraili usein, pappi vielä useammin, mutta Mycroft ei ollut liiemmälti antanut omituisen painostavan tunnelman haitata leikkejään. Oikeastaan hän nautti vähäisestä huomiosta, sillä silloin hänelle jäi aikaa ajatella omiaan. Eikä kotiopettajatarkaan antanut niin kovasti läksyjä.
Mitä se nyt häntä kiinnosti sellaiset isot asiat kuin raskaudenmyrkytys tai keskenmeno, eihän Mycroft ollut vielä lukenut sellaisista koulussa. Vaikka sanat toki kuulostivat ikäviltä. Mutta niin toisaalta kuulostaa luunappikin, eikä sellainen oikeasti ole edes kovin vakava asia jos nyt vertaa vaikka kartan takana seisomiseen.
Kyllä Mycroft toki sen tiesi, että hänelle oli syntymässä sisarus, mutta hän ei ollut vaivannut asialla mieltään koska äidin kasvavasta mahasta ei puhuttu. Tuleva veli tai sisar saatettiin mainita jossain sivulauseessa madalletulla äänellä juuri ennen nukkumaanmenoaikaa, tai silloin kun ruokapöydästä oli jo annettu lupa nousta. Aivan kuin kyseessä olisi ollut joku suuri salaisuus. Sellainen hirvittivän tärkeä tapahtuma josta ei saanut edes ääneen kysyä, niin kuin jokin oikein kamala kaikkien aikojen koiruus.
Vastasyntynyt oli itse asiassa jo kahden viikon ikäinen kun tilustensa isäntä Sigerson Holmes katsoi tähdelliseksi esitellä kuopuksen vanhemmalle oikein pitkän kaavan kautta. Talossa ei vielä ollut Mycroftin lisäksi muita lapsia, mutta Mycroftista oli aivan nurinkurista että hänen lisäkseen keitään muitaan tarvittaisiinkaan.
Pinnasängyn eteen oli laitettu pieni punainen tuoli, jotta Mycroft yletti katsomaan röyhelöiseen mekkoon puettua rääpälettä. Muutamia hassuja mustia hiuksia otuksella oli päässä, mutta muuten mokoma näytti pulloposkineen enimmäkseen rumalta. Vauva ei osannut puhua, eikä istua taikka kävellä, mitä se nyt alkoi huutaa Mycroftin kurkottaessa sängyn reunan ylitse. Tuostako kaikki ovat niin tohkeissaan?
”Tyhmä”, Mycroft mutisi saaden samantien muistutuksen korvatillikan muodossa.
”Tästä lähin sinunkin sänkysi on täällä, jotta opit pitämään veljestäsi hyvää huolta ja tulet vastuulliseksi. Mutta auta armias jos imettäjä tai lastenhoitaja huomaa asenteessasi jotain moitittavaa...”
Mursuviiksisen herra Holmesin ei tarvinnut sanoa enempää - Mycroft uikahti jo kuin tottelevainen koira, jääden tuijottamaan vauvaa pinnojen välistä.
Pieni, nimetön veli räpytteli suuria silmiään tunkien koko nyrkkiään suuhun. Hän käänsi pienen päänsä Mycorftiin, joka nyrpeästi mulkoili isän käännettyä selkänsä toisaalle.
”Minä vihaan sinua”, hän kuiskasi hipihiljaa ujuttaen kätensä pinnojen välistä, tarraten muutamiin haiveniin tukistaakseen aika kipeästi. Nyt vasta vauva alkoikin huutaa.
”MYCROFT!” herra Holmes karjahti, mutta seitsemänvuotias pojannalikka onnistui juosta livahtamaan karkuun ihan listaa myöten, eikä hänestä pitkään aikaan sen jälkeen tehty yhtäkään näköhavaintoa. Vaikea sanoa kumpi lujatahtoisista persoonallisuuksista oli tässä vaiheessa eniten suuttunut, Sigerson kaikessa draamallisessa mahtipontisuudessaan vai Mycroft kitkerässä mustankipeydessään. Tai saattaa olla että tupon hiuksiaan menettänyt kääryle oli loppuviimein se kaikista loukkaantunein.
FIN
