Kirjoittaja: Legendrainfox
Ikäraja: S
Genre(?): aika ankea ja hieman surumielinen mutta ehkä vähän toiveikas
A/N:En oikein tiedä mistä sain inspiraation kirjoittaa tällaista, saati tiedä mitä ihmettä tässä tekstissä tapahtuu/ on tapahtunut, mutta jotenkin pidän tästä <3
Omistettu rakkaalle ihmiselle =siskolleni, joka haastoi minut kirjoittamaan tämän originaalin <3
Ole hyvä yuuri <3
Sisko, tahtoisin jäädä,
– Kai sä tajuat, että oot mulle tosi tärkee? hän kysyy ja koskettaa poskeani samalla hymyillen rohkaisevasti.
– Joo mutta etkö voisi edes harkita toista menettelyä? vastaan ja nostan oman käteni hänen poskelleen ja nieleskelen itkua. En halua päästää irti. En vielä.
Mutta moottoritie on kuuma.
Hänen hymynsä hyytyy. Hän siirtää katseensa maahan ja laskee kätensä poskeltani.
– Sisko rakas, tiedät, etten voi jäädä vaikka kuinka haluaisin, hän sanoo ja katsoo taas suoraan silmiini. Totta kai tiesin mutta en ollut valmis unohtamaan.
– Teen valintani ja sinä teet omasi myöhemmin, hän kuiskaa ja kääntää selkänsä.
Kaupunkien valot mulle huutaa.
Aivan liian pian joudun päästämään hänet irti. Tiedän hänen ajattelevan vain minun ja muiden parasta. Mutta enkö saisi itse päättää mikä on minulle hyväksi? En voi enää pidätellä itkuani, joten annan kyynelten virrata poskillani. Hän kävelee katulamppujen loisteessa raahaten perässään matkalaukkua kohti pimeitä kujia. Kujia, joiden takana kaupungin valot loistavat ja vievät minun siskoni, turvani.
Tahtoisin selittää, mutta laiva odottaa.
En voi enää pidätellä itseäni ja juoksen siskoni perään. Hän kuulee askeleeni ja pysähtyy muttei käänny. Itken hänen selkäänsä vasten ja halaan häntä. Hän ei sano mitään. Hän ei edes itke.
– Älä mene, tai jos menet lupaa tulla takaisin ja ottaa muutenkin yhteyttä, saan sanotuksi niiskutusten välissä.
Sä olet mulle unelmaa, mutta maailma on totta.
Hän on edelleen hiljaa. Kuulen hänen sydämensä sykkivän. Hän huokaisee ja kääntyy minuun päin.
– Tiedät etten voi, en saa asettaa sinua vaaraan, hän sanoo hiljaa ja näen hänen poskillaan kyyneliä. Pyyhin silmiäni ja yritän hymyillä rohkeasti. Siskoni irrottaa otteensa matkalaukustaan ja rutistaa minua. Nyt me molemmat itkemme hallitsemattomasti.
On, maailma on totta, on, on.
Lopulta saamme molemmat itkumme itkettyä. Hän katsoo minua ja hymyilee surumielistä hymyä. Minä hymyilen samalla mitalla takaisin ja päästän hänestä irti. Siskoni ottaa matkalaukkunsa ja jatkaa matkaansa kohti tekemiään valintoja. Mieleni tekisi seurata häntä. Mutta siskoni on oikeassa. Tämä on hänen valintansa. Pian tulisi minun vuoroni valita. Ja tiedän, että tuona valinnan hetkenä minä tapaan siskoni jälleen. Minun pitää ehkä päästää irti mutta ei unohtaa.
– Hyvästi, kuiskaan tuuleen ja käännyn kulkemaan kotia kohti.
